Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kerroin parhaalle ystävälleni lapsettomuudestamme. Hän katkaisi välit.
17.03.2019 |
Kerroin lapsettomuudestamme parhaalle ystävälleni. Kysyin, haluaako hän tietää mitään siihen liittyvistä hoidoista. Kuulemma halusi. No kerroin jotain niistäkin, en tokikaan selostaen tai häntä liikaa vaivaten. Kuulin sitten vuoden alussa 3. henkilön kautta, että hän oli kertonut edelleen näistä hoidosta sukulaiselleni. Samaan aikaan kun kuulin tämän hän lopetti täysin yhteydenpitämisen, vaikka tiesi, että läpikäymme hoitoja jotka ovat sekä fyysisesti henkisesti riipiviä. Sellaisia, että niissä luotettavan ystävän tuki juuri on kaikista elämäntilanteista tarpeen.
Hän ei ole tämän jälkeen soittanut, ei laittanut viestiä WhatsAppissa, ei Facebookissa, eikä pyynnöstäni/ pyynnöistämme huolimatta itse tai perheensä kanssa tullut vierailemaan.
Aluksi tuntui pahalta, se että kerroin, ja se että hän ei ollut luottamuksen arvoinen. Sekä vielä pahemmalta, että aikaa on kulunut kuukausia, ja hän ei kysy miten voin henkisesti ja fyysisesti.
Häntä itseään on tuettu minun ja mieheni toimesta paljon pienemmissä asioissa elämässä kuin lapsettomuus/hoidot. Sekä mikä loukkaa vielä enemmän, on että hän jatkaa iloisesti elämäänsä muina miehinä, postailee kuvia omista arjen pikkuruisista asioistaan kuten kaikki olisi OK.
Välillä aina tulee mieleen että miten reagoida kaikkeen tähän. Aivan hirveää ja epänormaalia. Aikaisemmin olemme sietäneet välinpitämättömyyttä hänen perheensä taholta, mutta tämä on kaiken huippu.
Välinpitämättömyydellä tarkoitan, että olen aiemminkin yksipuolisesti pitänyt yhteyttä häneen päin. En vain ilmeisesti aiemmin ymmärtänyt sitä, vaan luulin koko ajan, että ystävyys on molemminpuolista.
Sanomattakin on selvää, että vaikka kyseessä on pitkäaikainen luotettavaksi luulemani ystävä, minun on löydettävä parempia ystäviä. Tästä olemme molemmat yhtä mieltä minä ja mieheni.
Onko joku muu ikinä läpikäynyt vastaavaa?
Miten toimit em tilanteessa? Selvisikö törkeä käytös?
Miten selvisit, saitko parempia ystäviä?
Kommentit (29)
Ehkä sinusta on hoitojen myötä tullut niin hirveän ärsyttävä, että hän on kokenut parhaaksi pitää etäisyyttä nyt ja ottaa yhteyttä sitten, kun olet vähän tasoittunut. Ja tuolle toisellekin ihmiselle kertonut teidän hoidoistanne, kun hän on ihmetellyt, miksi nykyisin olet niin "tuollainen". Hän on sitten kertonut, että käyt lapsettomuushoidoissa, jotka tekevät sinusta "tuollaisen", joten sen pitäisi olla ohimenevää.
Tarvitseeko joka asiasta niin pimppiintyä? Ei kaikkia jaksa kiinnostaa nuo "NiimmuttaQu mun hormoonit!!" -jorina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kokemusta. Eräs ihminen, jota luulin yhdeksi parhaimmista ystävistä ei reagoinut mitenkään, kun kävin lapsettomuushoitoja läpi, sain keskenmenoja ja minulle tuli avioero. Totesin, että en tarvitse sellaista ihmiseltä elämäni ja pistin hänet pois elämästäni. Myöhemmin olen ollut päätöksestä vain iloinen ja olen löytänyt uusia ystäviä.
Ap tässä
Tämä entinen ”paras” ystäväni mm Facebookissa kommentoi minun varsinaisten ystävieni asioita, mutta ei meidän. Vaikka en kyttää hänen tekemisiin, niin vaikea olla huomaamatta, on niin räikeän epäkohteliasta. Tuntuu pahalta sekä omasta, että ihanan puolisonikin puolesta.
Toki syy on varmaan minun, kuten joku laittoikin, että jos jo vuosia minä ja mieheni olemme pitäneet yhteyttä hänen perheeseensä, me olisimme voineet lopettaa sen vuosia sitten.
Ystävyys ei voi olla yksipuolista!
Minun henk koht kokemukseni mukaan tälläiset ihmiset eivät muutu, vaan heidän huono käytöksensä vain pahenee.
Ensin he tekevät jotain vähän loukkaavaa, ja se pahenee.
Pian huomaat että he syyttelevät Ap sinua että olet tehnyt heille jotain pahaa, ja lopulta huomaat sen ison vaivan mitä olet heidän hyväkseen tehnyt, ja ihmettelet miksi olet moisten tyyppien eteen mitään koskaan tehnyt.
Tämä tarkoittaa erilleen kasvamista. Ei noin paskaa käytöstä vain voi hyväksyä. Ole onnellinen että sulla on vain kaveri, jollain on vastaavia sukulaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras ystäväni tiesi riipaisevasta kamppailustani lapsettemuuteni kanssa. Hänellä kaksi pientä lasta,olin myös toisen kummi. Kerran tavatessamme minulla oli uusi kalliskin kevättakki. Tunsi varmaan siitä kateutta,koska sanoi sanat jotka saivat minut itkemään. Sanoi että "ok sinulla on uusi takki,mutta minulla on kaksi tervettä lasta jota et tule koskaan saamaan" Vaikka hän pyysi myöhemmin anteeksi,en voinut tätä unohtaa vaan katkaisin välit lopullisesti.
Ja juu minullakin on nyt kaksi yervettä lasta!Olen iloinen, että katkaisit välit. Jos pystyy iskemään tuollaisella asialla, ei ole mikään kunnon kaveri eikä kunnon ihminen. On vaikea kuvitella, mikä saa aikuisen ihmisen lällättelemään tuollaisella tavalla.
Muistan itsekin ystävieni tölväisseen aika pahasti, silloin takerruin epätoivoisesti siihen ajatukseen, että eivät vain osaa olla hienotunteisia mutta nyt vuosia myöhemmin en tajua, miksi pitää tölväistä. Esim. eräs ystäväni oli aina todella innokas kuulemaan hoidoistani ja sitten yhtenä kertana täräytti, että on niin onnellinen, kun hänellä on kaksi lasta, koska olisi jo minun tilanteessani tehnyt itsemurhan. Iski kyllä ikävästi ja pakko oli pitää vähän taukoa mutta en usko, että ystäväni koskaan tajusi, miten pahasti iski tuolla lauseellaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna en tosin ymmärrä, miksi ei tajuaisi. En minäkään mene kajauttelemaan työttömälle, että hänen sijassaan heittäytyisin kalliolta mereen. Meitä lapsettomia on monenlaisia, mutta ripauksella hienotunteisuutta pääsee pitkälle.
Toinen ystäväni kuunteli hiljaa, kun kerroin, että olimme yrittäneet lasta jo vuosia ja alkoi sitten laajasti selostaa, miten nopeasti hänellä on tärpännyt, miten helppoja hänen raskautensa ovat olleet ja miten outoa on kuunnella, kun joku ei saa lapsia yhtä helposti. Okei, olin toki tietoinen näistä asioista, kun hän oli kertonut ne minulle ihan silloin, kun oli tullut raskaaksi, joten en ihan tiedä, miksi nämä piti tuoda suoraan esiin siinä kohtaa, kun itse sain vihdoin kerrottua vuosikausien kipuilusta. Tuolloin ajattelin, etteivät vain osaa suhtautua itsekään lapsettomuuteen mutta taas jälkeenpäin mietin että eihän tuo nyt kovin empaattista ihmistä edes tarvitse toteamaan, että olenpas pahoillani puolestani. Ehkä ne omat helpot raskautumiset voisi jättää välistä tällaisessa yhteydessä.
Minulla taas kaveri suuttui, kun en ollut kertonut lapsettomuudesta enkä sitten kertonut kauan odotetusta raskaudestakaan kovin aikaisin, kun pelkäsin tietysti miten kaikki sujuu. Samapa tuo että kerrottiin samaan aikaan myös perheille kuin hän asiasta kuuli. Jotkut vaan on sellaisia, että kaikessa on AINA kyse heistä itsestään.
Saako tässä ketjussa kysyä? Haluaisin tietää, miten ystävän lapsettomuuteen tulisi suhtautua. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta lapsettomuudesta, en tiedä hoidoista mitään, en siis osaa mitenkään asettua lapsettoman rooliin vaikka ymmärränkin, että siinä on kyse elämän suurimmista asioista ja se sattuu. Miten siis sinä lapseton ystävä toivoisit, että kaltaiseni ystäväsi reagoisi, kun ottaisit asian puheeksi? Tuntuu että oikeastaan mitään ei sitten saisi kyselläkään aiheesta, ettei vain ymmärtämättömänä kysyisi mitään väärää sitten... Mutta tahtoisin silti osoittaa olevani pahoillani toisen puolesta ja olla tukena ja kuunnella, vaikken sinänsä aiheesta paljon ymmärräkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä puolestani en ollenkaan ymmärrä lapsettomien kateutta toisten lapsista. Ehkä se johtuu siitä, etten noin niin kuin yleensäkään ole kovin kade luonne. Minulla ei ole lapsia, mutta silti nuo jutut tuntuvat ihan ulkoavaruudesta. Joillakin ystävilläni on lapsia ja toisilla ei. Mitenkään ei tämä asia ole vaikuttanut ystävyyssuhteisiini. Toista autetaan ja tsempataan puolin ja toisin, oli tilanne mikä hyvänsä. Mielestäni ystävyys on kyllä aika kaukana, jos toista kadehditaan lapsista tai uudesta takista.
Alue: Aihe vapaa
Se ei tullut aloituksesta ilmi.