Faktaa yrittäjyydestä kansantajuisesti
Lapsi kävi eilen äitinsä kanssa hakemassa pajunkissoja metsästä ja yhdessä he tekivät virpomisoksia. Tänään lapsi kävi sitten virpomassa naapuritaloissa ja sai kerättyä koriin 20 pääsiäismunaa.
Iloisena hän alkoi nauttia ansaintaansa, mutta minä ilmoitin, että äidille pitää myös maksaa palkkaa, koska hän auttoi oksien tekemisessä. Äiti teki neljäsosan työstä, joten hänen palkkansa on 25 % eli 5 pääsiäismunaa. Harmistuneena, mutta ymmärtäväisenä lapsi antoi äidille osan. Tämän jälkeen ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös työntekijästä pakolliset sivukulut kuten eläke-, työttömyys-, ja tapaturmavakuutus sekä lomarahat ja muut kulut, jotka ovat noin 60 % äidin palkasta, joten otin häneltä vielä 3 pääsiäismunaa. Jäljelle jäi vielä 12 pääsiäismunaa.
Kun hän oli juuri avaamassa ensimmäistä tinakääröä, ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös yrittäjän lakisääteiset yrittäjäneläke- sekä sairas- ja tapaturmavakuutusmaksut, joten otin häneltä pois vielä 2 pääsiäismunaa. Itku silmäkulmassa hän tyytyi kohtaloonsa.
Nyt kun jäljellä oli enää 10 munaa kerroin, että Suomessa pitää yrittäjän maksaa yhteisöveroa, joka on 20 % voitosta, joten otin häneltä pois 2 pääsiäismunaa.
Jäljellä oli enää 8 munaa ja kun hän oli ottamassa ensimmäistä haukkua suklaamunasta, sanoin, että ei hän voi syödä munia, sillä ne ovat vielä yrityksen omaisuutta, ei hänen henkilökohtaista suklaata. Neuvoin, että hänen pitää maksaa itselleen palkkaa tai nostaa osinkoja. Jos hän aikoo ottaa kaikki suklaamunat palkkana, pitää hänen maksaa progressiivisen verotuksen mukaan 60 % veroa, koska hän on se, joka saa eniten suklaata. Vaihtoehtoisesti hän voisi nostaa osinkoja, joista tarvitsee maksaa pääomaveroa ”vain” 30 %, joka olisi 3 munaa.
Itkien ja kiukutellen lapsi päätti nostaa osinkoja ja maksaa pääomaveroa, mutta sanoi, että ei ymmärrä miksi häneltä otetaan koko ajan vain lisää ja lisää. Minä lohdutin häntä, että en minäkään ymmärrä, mutta näin suomalainen yhteiskunta vain toimii ja verottomia osinkoja ei enää ole! Suurten krokotiilin kyyneleiden jälkeen lapsi osasi hienosti laskea, että 20 munasta hänellä olisi jäljellä enää 5 suklaamunaa.
Sitten lapsi kysyi, saako hän nyt syödä loput 5 suklaamunaa? Sanoin että kyllä saa, mutta kysyin aikooko hän todella olla niin ahne, että ei anna pikkusiskolle yhtään? Pikkusisko on se yhteiskunnan heikko-osainen, joka ei pysty itse hankkimaan elantoansa. On vähintäänkin kohtuullista, että hän antaa pikkusiskolle osan suklaasta.
Lapsi katsoi hölmistyneenä ja ihmetteli miksi pikkusiskolle pitää antaa suklaata, vaikka hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Kerroin hänelle, että Suomessa ei välttämättä tarvitse tehdä töitä ja on silti oikeutettu etuisuuksiin. Kerroin hänelle myös, kuinka suomessa ”rikkaat” yrittäjät rahoittavat mm. lastensairaaloita ja lahjoittavat paljon hyväntekeväisyyteen. Lapsi ei voinut käsittää, miksi joku saa suklaata, vaikka ei ole tehnyt yhtään mitään sen eteen, mutta ymmärsi, että hyvää pitää tehdä, joten hän päätti antaa pikkusiskollensa 2 suklaamunaa.
Lapsi katsoi koriinsa ja laski, että jäljellä oli enää 3 suklaamunaa. Hän totesi, että yrittämisessä ei tunnu olevan mitään järkeä. Vastasin hänelle, että ”Niimpä, mutta näin Suomessa kannustetaan yrittäjyyteen!”
Kommentit (40)
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 10:23"]
Aivan mainio kuvaus! Kiitos ap! Suomessa yrittäjiä rangaistaan kaikesta mitä he tekevät, ja riskit on silti kannettava itse. Mitä jos kaikki yrittäjät lähtisivät Suomesta pois? Miten talous ja hyvinvointiyhteiskunta sen jälkeen toimisi? Sille, joka sanoo että yrittäjät ovat kitkerää sakkia - olepa sinä käyttämättä mitään yrittäjän tuottamaa palvelua ja katso hetki miten hankalaa elämäsi on. Mieti sitten onko kohtuullista että yrittäjä maksaa kaikesta täysin itse tienaamastaan rahasta kohtuuttoman määrän yhteiskunnalle veroja, syystä että...? Yhteiskunta vie enemmän kuin yrittäjälle jää käteen. Kuka tavallinen palkansaaja suostuisi siihen, että joka kuukausi palkastasi menisikin veroa 60%?
[/quote]
Naulan kantaan. Ja kiitoksena yrittäjä on kaikkien yhteiskunnan turvaverkkojen ja sosiaalitukien ulkopuolella, jos yritys meneekin konkurssiin.
Yrittäminen on Suomessa se viimeinen paha ja peikko. Miehellä oli joskus nuorena, alle 20-vuotiaana ollut pari vuotta oma toiminimi, joka oli lakkautettu vuosia sitten. Kun hän oli 29-vuotiaana puoli vuotta työttömänä, ei saanut mistään rahaa. Viranomaiset kun olivat sitä mieltä, että jos hänellä oli kerran joskus ollut yritys, niin hän voisi saman tien työllistyä uudelleen yrittäjänä. Ties, vaikka tekisi edelleen yrityksen hommia pimeästi. Ei mitään tukia sellaiselle, joka joskus erehtynyt yrittämään yrittämistä!
Minusta tuo kuvastaa enemmän palkansaajan riistoa.
Suomi on suunniteltu niin, että täällä on mahdollista syljeskellä kattoon samanlaisella elintasolla kuin jonka työtätekevä saavuttaa. On paljon töitä, joita joutuu tekemään 8 tuntia päivässä ja verojen jälkeen palkasta jää käteen saman verran kuin toimeentulotuki. Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, lomista tai edes palkallisesta sairastamisesta saa yrittäjä nähdä märkiä unia.
Mä oon opettanu lapsilleni, että teitpä työtä vieraalle tai yrittäjänä niin aina löytyy niitä siivellä eläjiä, mutta itse ei kannata sellaiseksi ryhtyä. Arvostat itseäsi kun teet elantosi eteen työtä, olet terveempi (mielenterveys säilyy), sosiaalisempi ja hyväksytympi. Jos on fiksu keksii kyllä millä tehdä rahaa (mikäli se on itseisarvo elämässä), vaikka yhteiskunta viekin osansa, jotta sopu ja järjestys säilyy.
Hiukan rankasti lasta rokotettiin mutta idea on sama.
Lisäksi ensi pääsiäistä silmälläpitäen lapselle pitää kertoa, että jos hän ei pääse oksia keräämään esim. liukastumisessa katkenneen koiven tai vaikka mahataudin takia, hän ei saa munan munaa. Päin vastoin, hänen oletetaan vielä elävän edellisen pääsiäisen munilla. Että säästää kannattaa : ) Tosin munista käy joku nakertamassa aina pikkuisen vaikka olisivatkin "säästössä" se on semmoinen munansäilytysmaksu. Että ei siellä ihan yhtä paljon ole ensi keväänä.
Se mikä eniten närästää näin yrittäjänä on sosiaaliturva. Se on yrittäjälle kalliimpaa kuin palkansaajalle, ja jos auta armias joudut sitä käyttämään niin saat heikommat edut kuin palkansaaja. Siis isommalla rahalla vähemmän.
Tämän kun joku osaisi minulle perustella niin että oikeustajuun kävisi.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 10:31"]
Minusta tuo kuvastaa enemmän palkansaajan riistoa.
[/quote]
Miten niin? Lapsi = yrittäjä
Joo, ihan hauskahan toi oli, mutta aika värittynyt.
Ensinnäkin tossa oletetaan, että yrittäjä maksaa palkkoina 100% laskutetusta tulosta. Eli jos äiti teki 25% työstä, sai hän myös 25% tulosta. Oikeasti yrittäjä olisi maksanut äidille sopimuksen mukaan palkkaa esim. 2 munaa ja yhden muita kuluja.
Toiseksi tässä esimerkissä yrittäjä oli ilmeisesti saanut kaiken myytävän ilmaiseksi luonnosta ja tehnyt lisäarvoa vain työllä. Näin ollen hän ei voinut vähentää mitään kuluja verotuksessa. Oikeassa elämässä verotuksessa vähennetään pajunkissojen hankintakulut ja askartelutarvikkeet, työtilojen kulut ja matkakulut. Tässä tapauksessa ilmeisesti kunta kasvatti pajunkissat, tarjosi koulusta/päiväkodista tarvikkeet ja äiti teki työt.
Pikkusiskolle annettu muna on hyväntekeväisyyttä, veroista hoidetaan huono-osaisten auttaminen.
Eli oikeassa elämässä yrittäjä olisi maksanut vain palkan työntekijälle noin 3munaa, yhteisöveroa noin 3 munaa ja pääomaveroa noin 4 munaa. Tämän jälkeen yrittäjälle jää siis 10 munaa siitä työstä, josta työntekijä olisi saanut 8 munaa ennen veroja. Kunta ja valtio ovat lisäksi tuottaneet yrittäjälle koulutuksen, kasvattanut myytävät tuoteet ja tarjonnut tarvikkeet. Lisäksi yrittäjä olisi varmaan saanut vähän starttirahaa yms.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 13:38"]
Joo, ihan hauskahan toi oli, mutta aika värittynyt.
Ensinnäkin tossa oletetaan, että yrittäjä maksaa palkkoina 100% laskutetusta tulosta. Eli jos äiti teki 25% työstä, sai hän myös 25% tulosta. Oikeasti yrittäjä olisi maksanut äidille sopimuksen mukaan palkkaa esim. 2 munaa ja yhden muita kuluja.
Toiseksi tässä esimerkissä yrittäjä oli ilmeisesti saanut kaiken myytävän ilmaiseksi luonnosta ja tehnyt lisäarvoa vain työllä. Näin ollen hän ei voinut vähentää mitään kuluja verotuksessa. Oikeassa elämässä verotuksessa vähennetään pajunkissojen hankintakulut ja askartelutarvikkeet, työtilojen kulut ja matkakulut. Tässä tapauksessa ilmeisesti kunta kasvatti pajunkissat, tarjosi koulusta/päiväkodista tarvikkeet ja äiti teki työt.
Pikkusiskolle annettu muna on hyväntekeväisyyttä, veroista hoidetaan huono-osaisten auttaminen.
Eli oikeassa elämässä yrittäjä olisi maksanut vain palkan työntekijälle noin 3munaa, yhteisöveroa noin 3 munaa ja pääomaveroa noin 4 munaa. Tämän jälkeen yrittäjälle jää siis 10 munaa siitä työstä, josta työntekijä olisi saanut 8 munaa ennen veroja. Kunta ja valtio ovat lisäksi tuottaneet yrittäjälle koulutuksen, kasvattanut myytävät tuoteet ja tarjonnut tarvikkeet. Lisäksi yrittäjä olisi varmaan saanut vähän starttirahaa yms.
[/quote]
Yrittäjän siis pitäisi olla erikseen kiitollinen saamastaan koulutuksesta (jota saa myös palkansaajat) ja ilomielin maksaa yli puolet veroja? Miten ajattelet että kunta / valtio olisi kasvattanut myytävät tuotteet ja tarjonnut tarvikkeet? Äkkiä ei tule mieleen yhtään yrittäjää joka ostaisi myytävät tuotteensa valtiolta ja myisi sitten niitä yrittäjänä. Omassa lähipiirissäni ja ne yrittäjät jotka itse tiedän, ostavat myytävät tuotteensa toisilta yrittäjiltä TAI valmistavat ne ITSE. Starttiraha on niin naurettavan pieni, että en tiedä ketään joka olisi sitä hakenut.
Edelleen, en ymmärrä miksi ihmiset suhtautuvat yrittäjiin niin nuivasti ja ajattelevat että yrittäjät ovat "kitkeriä" ja tienaavat liikaa yms. Jos jollakulla on niin hyvä liike-idea että sitä kehittämällä ja vuosien KOVALLA työllä onnistuu tienata paljon, onko se väärin? Suomessa on, sillä täällä kukaan ei saisi tienata enempää kuin naapuri.
Se, jonka mielestä yrittäjä pääsee helpommalla sekä rahallisesti että työmäärällisesti kuin palkansaaja, voi itse keksiä liikeidean ja pyörittää yritystään vaikkapa 3 vuotta. Sen jälkeen voi tulla tänne kertomaan, miltä tuntuu kun käteenjäävä palkka on pienentynyt entisestä 4000e/kk vajaaseen 2500e/kk vaikka työtunnit ovat kaksinkertaistuneet, miltä tuntuu kun sairaana ei palkkaa tipu ja lomia ei ole ollut, ja miltä Suomen verotus tuntuu näin yrittäjän näkökulmasta.
24 vastaa 25:lle.
Tarkoitukseni ei ollut vähätellä yrittäjyyden taakkaa ja työmäärää, sillä tiedän omasta lähipiiristä yrittämisen hyvät ja huonot puolet. Mä yritin nyt lähinnä nostaa esiin tuon esimerkin antamaa väärää kuvaa. Eli tuossa esimerkissä yrittä ei ostanut mitää, vaan sai kaikken myymänsä maksutta. Hän vain teetti työtä, jonka kulut on esimerkissä laskettu väärin jne. Tämä esimerkin yrittäjä on konsultti, joka teettää raportin harjoittelijalla, maksaa tälle muutaman satasen palkkaa, menee itse pitämään esityksen ja kuittaa siitä 5000 euron palkkion. Sitten hän valittaa kun hänelle jää tästä työstä käteen vain 3000/2000/1500 euroa.
Starttiraha, noin 700 euroa kuuakudessa miinus verot. Maksimiaika 9 kk ja loppuvuodesta starttirahat a) pienemmät b) loppuneet, koska määrärahat eivät riitä. Niin ja haetaan useassa erässä eli todellakaan myönnetä 9 kuukaudeksi yhdellä hakemuksella.
Ja starttirahaa ei saa ellei ole suuria kuluja. Esim. johonkin kotona tapahtuvaan freelancer-toimintaan ei tule tukea.
Minun mielestä äidin palkka oli melko todenmukainen. Tosin kyseenalaistan kyllä sen, kuka tuossa skenaariossa oli yrittäjä ja kuka työntekijä. Idea tuli äidiltä, samoin tiedot ja taidot tuotteen valmistamiseen ja oikeaan myyntisesonkiin, äiti todennäköisesti valitsi työntekijöistään sopivimman työn tekijäksi, ja sai silti hommasta käteen vain 3 munaa. Työntekijällekään ei jäänyt kuin 6 munaa (muistanko oikein?), ja valtio vei joka tapauksessa leijonan osan.
tarkistin vuoden 2011 Etelä-Suomen toteutuman ja keskimääräinen starttiraha oli ollut noin 580 kk miinus verot.
28 on aivan oikeassa; starttirahan saanti ei ole helppoa eikä itsestäänselvää.
27
Ja tästä starttirahasta yrittäjän pitäisi olla nöyrän kiitollinen eikä siksi valittaa kohtuuttomasta verotuksesta ja sosiaaliturvan ulkopuolelle jättämisestä?
Voi v**** mitä saivartelijoita:DDD Hauska juttuhan tuo on ja jos ei nyt munalleen mene kohdilleen niin oikein hyvin kuitenkin hahmottaa tätä juttua. Juuri mm noista mainituista syistä en ryhdy yrittäjäksi, koska suurimmalle osalle ihmisitä se on vain ennenaikainen kuolema stressin aiheuttamiin sairauksiin. Esim. työvoimatoimistoissahan yritetään ihmisiä saada yrittäjäksi, eli pois työttömyystilastoista, vaikka hyvin harvalla joka on vailla töitä on siihen realististia edellytyksiä. Ihme tarve palkansaajilla tai mitä te ei-yrittäjät ootte- niin päteä ja vähätellä asialla josta ette mitään tiedä.
Pyydä pentuasi perustamaan veroparatiisi.
30 % 8:sta ei ole 3, ja heikko-osainen pikkusisko saisi osansa jo maksetuista veroista.
Jep, kuulen aina juttuja, että kyllähän sulla töitä riittää ja ja tätä myötä on hyvät tulot. Ristus, kun tietäisivät.
Aivan mainio kuvaus! Kiitos ap! Suomessa yrittäjiä rangaistaan kaikesta mitä he tekevät, ja riskit on silti kannettava itse. Mitä jos kaikki yrittäjät lähtisivät Suomesta pois? Miten talous ja hyvinvointiyhteiskunta sen jälkeen toimisi? Sille, joka sanoo että yrittäjät ovat kitkerää sakkia - olepa sinä käyttämättä mitään yrittäjän tuottamaa palvelua ja katso hetki miten hankalaa elämäsi on. Mieti sitten onko kohtuullista että yrittäjä maksaa kaikesta täysin itse tienaamastaan rahasta kohtuuttoman määrän yhteiskunnalle veroja, syystä että...? Yhteiskunta vie enemmän kuin yrittäjälle jää käteen. Kuka tavallinen palkansaaja suostuisi siihen, että joka kuukausi palkastasi menisikin veroa 60%?