Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olenko ihan mahdottoman laiska? Asiaa (lähinnä) työelämästä.
25.03.2013 |
Olen nelikymppinen, ja ollut työelämässä yliopiston jälkeen jo viitisentoista vuotta, välillä toki poissa n. 1,5 vuotta kerrallaan kummankin lapsen syntymän jälkeen. Matkan varrella minulle on useamman kerran joko suoraan tarjottu esimiespaikkoja tai ainakin kehotettu hakemaan vapaana olevaa paikkaa. Ja mitä teen minä? Jatka asiantuntijatehtävissä.
En ole halunnut mihinkään päällikköpaikoille, koska koen esimiestyön äärimmäisen epäluontevana roolina itselleni ja tiedän, että stressaisin siitä aivan suhteettoman paljon. Olen sen sijaan toiminut erilaisissa asiantuntijatehtävissä, joissa olenkin menestynyt hyvin ja saanut tunnustusta. Vuosien ajan olen miettinyt, että jossain vaiheessa myöhemmin sitten hakeudun päällikkötehtäviin ja sitä kautta johtotehtäviin, mutta sitä päivää ei vielä ole tullut, että olisin löytänyt inspiraatiota.
Tällä hetkellä olen mielenkiintoisessa asiantuntijatehtävässä, jossa saan lähes 6000 euron kuukausipalkan varsin kohtuullisella vaivannäöllä. 10 kk vuodesta riittää 8-16 päivä, välillä on luppoaikaakin, ja vain parin kuukauden ajan per vuosi on kiireisempää aikaa.
Jos hakeutuisin nyt esimiestehtäviin uralla etenemismielessä saisin alkuun ehkä muutaman satasen lisää bruttopalkkaa, mutta kosolti lisää töitä ja stressiä. Tuntuu, että elämä on nyt niin mallillaan, ettei ajatus uran luomisesta nappaa - edelleenkään. Toisaalta tiedostan, että olen sen ikäinen, että jos en kohta lähde sitä uraa tästä "kehittelemään", niin ei sitten koskaan.
Onko täällä muilla samankaltaisia tilanteita ja/tai ajatuksia?
Kommentit (8)
No eihän esimiehenä toimiminen voi olla uran tavoite, jos sinun kiinnostuksesi on siinä asiantuntijatehtävissä - kai niistäkin löytyy vielä jotain tavoittelemisen arvoista, jos edetä haluaa? Itselle olisi ainakin nykyisessä työpaikassa aika painajainen joutua esimiestehtäviin, sillä se tarkoittaisi, että joutuisi luopumaan lähes kaikista niistä työtehtävistä, jossa voin käyttää asiantuntijuuttani. Joku toinen taas saattaa odottaa innolla päivää, kun etenee päälliköksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en oikein tajua mikä ongelma tässä on: jos et tunne itseäsi luontevaksi esimiehenä, et hae sellaisiin hommiin.
Kiitos kommenteista. Pitkälti ajattelen itse samalla tavalla kuin kommentoijat. Mutta silti jossain sisällä aina välillä pieni ääni sanoo, että sitä uraa "pitäisi" luoda etenemällä ylöspäin. Se tuntuu aika monella olevan ikäänkuin oletusarvoinen polku työelämässä ja tiedän useammankin ihmisen ihmetelleen, miksen ole tarttunut nenän eteen tulleisiin mahdollisuuksiin. Oletettavasti ovat sitä mieltä, että olisin juuri "oikeanlaista ainesta".
Mutta lienette oikeassa siinä, että on paras jatkossakin kuunnella itseään ja elää (työ)elämäänsä niin kuin itse parhaaksi näkee.
Ap
No just katselen avointa työpaikkaa, joka sopisi minulle hyvin ja toisi haasteita työhöni. Ja olen aika varma että saisin sen paikan jos hakisin.
Mutta sitten mä mietin, että mikän mulla on nykyisessä työssä ollessa, osaan käyttää kaikkia firman järjestelmiä vaikka unissani, duuni on helppoa ja ihan mukavaakin. Miksi mä haluaisin enemmän, rahaa saan nytkin ihan riittävästi, tosin hieman enemmän uudesta työstä mut kyllä mä stressaisinkin.
Kyl on vaikeeta!
Olet viisas kun et hae esimiestehtäviin. Ne on todella hankalia hommia, varsinkin asiantuntijaorganisaatiossa. Itse tein sen virheen muinoin ja oli todella vaikeaa päästä takaisin "alas" aiantuntijahommiin. Älä siis hyvä ihminen hanki itsellesi hirveää sressiä pienen palkanlisän ja tittelin akia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
No miksi ihmeessä sitä uraa ylipäätään pitäisi kehitellä? En ole ikinä tajunnut. Jos tykkää työstään ja saa siitä mielestään riittävän suurta palkkaa, niin mitäpä sitä stressaamaan ylimääräistä jonkun tittelin ja muutaman sadan euron takia. Ei se ole laiskuutta, se on viisautta.