Nenähengittämisen tärkeys
Lapsen kasvojen ja luuston kehityksen kannalta oikealla hengitystavalla on merkitystä
Kommentit (106)
Voikohan murrosiässä vielä vaikuttaa leukojen kasvuun?
Kasvoissa vaikutukset näkyvät vasta vuosien päästä
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe.
Entäpä jos on taipuvainen hengittämään suun kautta ja on jo aikuinen, niin onko mitään hyötyä opetella enää nenän kautta hengittelyä? Luustohan on jo kehittynyt, joten voiko kasvojen muotoon enää vaikuttaa?
On mitään hyötyä, esim. parisuhdeasioissa. Olen ollut sekä suun että nenän kautta hengittävien kumppaneiden kanssa. Ne, jotka hengittävät suun kautta, tekevät sitä öisinkin. Heräsin joka kerta, kun tyyppi kääntyi mua kohti ja hengitti kasvoilleni sitä yön kuivattamalle syljelle tuoksahtavaa hönkää. Alkoi pidemmän päälle kyrsimään se jatkuva unen katkeaminen. Tietysti tämä ei ainoa asia ollut, mutta vaikutti kyllä jonkun verran mun päätökseen pysyä kyseisessä suhteessa. Ja onhan se typerän näköistäkin ihan hereilläkin ollessa. En valitsisi enää kumppania, jonka havaitsen hengittävän suun kautta (tai saa kyllä muuten olla hemmetin täydellinen).
Kuulostaa huuhaalta. Itse olen hengittänyt enimmäkseen suun kautta sen jälkeen kun eräs tohelo potkaisi BJJ-treeneissä nenäni vinoon.
Kyllä nenähengittämisestä paljon hyötyä on
Voiko maksillaa kasvattaa vielä aikuisena kielen asennolla ja nenähengittämisellä?
Geeneillä varmasti todella suuri vaikutus. Mutta hyvä oikomishoito on erittäin tärkeää-
Avopurenta on kyllä huonon näköstä.. Voitaisiinkohan sekin estää oikealla kielen asennolla?
Kofeiini- ja ferritiinihullu on nyt myös hengityshullu!
Ajatella, ettei tätä ole huomioitu, vaikka ihmiset ovat hengittäneetjo tuhansia vuosia!!
Kielen asento vaikuttaa ainakin lihaksiin ja ihoon kaulan alla, ja työntää maksillaa eteenpäin. Tämän seurauksena leukakin saa viestin kasvaa eteenpäin.
Mike Mewing kyllä tuo hyvin esille miksi kannattaa hengittää nimenomaan nenän kautta.
Sen huomaa kasvoista ensimmäisenä, kun jollakin on komea/kaunis, vahva ja jykevä leuka.