Olen NIIN pettynyt mieheeni vauvamme synnyttyä! Järkyttävä tunnekylmyys

Onko miehellä itsellään huonoja välit vanhempiinsa? Ehkä nyt toistaa sitten samaa kaavaa lapseensa.

Voi ei :(. Tuskin vauvalle jää jälkeä, kun kuitenkin hänellä on hyvä vuorovaikutussuhde sinuun. Isän täytyy jossain vaiheessa vain petrata huomattavasti, jos aikoo lapseen luoda suhteen.

Tunteilleenhan ei mitään voi, jos miehesi on pettynyt omaan reaktioonsakin vauvan synnyttyä. Jos hän on odottanut jotakin valtavaa rakkauden aaltoa, jota ei ole tullutkaan, voiko hän ajatella että on huono isä kun ei rakasta lastaan nin paljon kuin luuli että pitäisi, ja siksi etäännyttää itseään teistä? Ikävää jos ei pääse siitä yli, hän itse siinä menettää eniten.Se rakkauden tunteiden puuttuminen ei ole varmasti harvinaista, sitä tapahtuu lapsen synnyttäneille naisillekin  joten varmasti myös isille. Niitä rakkauden tunteita kuitenkaan tuskin herää, jos ei anna "vauvalle mahdollisuutta" eikä yritä luoda sitä vuorovaikutusta. Pystyisitkö puhumaan miehen kanssa, että hän voisi yrittää sitä lepertelemistä samalla tavalla kuin raskausmaha-aikaan teki?

[quote author="Vierailija" time="23.03.2013 klo 16:37"]

Voi ei :(. Tuskin vauvalle jää jälkeä, kun kuitenkin hänellä on hyvä vuorovaikutussuhde sinuun. Isän täytyy jossain vaiheessa vain petrata huomattavasti, jos aikoo lapseen luoda suhteen.

Tunteilleenhan ei mitään voi, jos miehesi on pettynyt omaan reaktioonsakin vauvan synnyttyä. Jos hän on odottanut jotakin valtavaa rakkauden aaltoa, jota ei ole tullutkaan, voiko hän ajatella että on huono isä kun ei rakasta lastaan nin paljon kuin luuli että pitäisi, ja siksi etäännyttää itseään teistä? Ikävää jos ei pääse siitä yli, hän itse siinä menettää eniten.Se rakkauden tunteiden puuttuminen ei ole varmasti harvinaista, sitä tapahtuu lapsen synnyttäneille naisillekin  joten varmasti myös isille. Niitä rakkauden tunteita kuitenkaan tuskin herää, jos ei anna "vauvalle mahdollisuutta" eikä yritä luoda sitä vuorovaikutusta. Pystyisitkö puhumaan miehen kanssa, että hän voisi yrittää sitä lepertelemistä samalla tavalla kuin raskausmaha-aikaan teki?

[/quote]

Minusta tuntuu siltä että miehesi historiassa on jotain todella traumaattista tai sitten hänet on laiminlyöty pahasti lapsena. Kun oma lapsi syntyy, se mitä itse on saanut lapsena aktivoituu tavalla tai toisella. Tuo ei ole normaalia, miehesi on jollakin lailla henkisesti sairas. Kukaan muu ei asialle mitään voi tehdä kuin hän itse, eli on todella huono juttu jos ei suostu hakemaan itselleen apua. Onko hän ollut sulle myötätuntoinen?

Sinä kannoit lasta sisälläsi yhdeksän kuukautta, joten tunnet lapsen ihan eri lailla. Mies vasta tutustuu lapseen. Hän voi tuntea olevansa hylätty, kun keskityt vauvaan. En puolustele hänen ikävää käytöstään, koska siihen on varmasti syynsä.

Voisitko puhua hänen kanssaan tilanteesta?

Voitko jutella miehelle, että hän on vasta nyt vauvan tultua maailmaan syntynyt isäksi ja siihen rakkauteen kasvaa hoivan ja kontaktin ottamisen (tekemisen) myötä? Jos miehesi odotti jotain valmista suurta tunnetta, mutta usein miehelle ne tunteet syntyvät hiljalleen tekemisen myötä. Jos mies nyt päättää jatkaa torjuvalla asenteella, niin käy huonosti, hänen pitää haluta nyt aktiivisella käytöksellä alkaa luoda tunnetta hänen ja vauvan välillä.

Varmasti tilanne muuttuu. Se vain on todellakin just niin hirveä sokki se alku joillekin, esim. minulle. (Oma mieheni ei muuten kertaakaan puhunut mahalleni. Enkä edes itse osannut "leperrellä", puhuin sitten ns. asiaa kun tiesin että pitää sille jotain puhua. Ehkä sunkin mies voisi jutella vauvalle vaikka säästä tai renkaidenvaihdosta? Ehdotan tätä täysin tosissani, jos siis epäilit...)

Tarkoitin siis, että puhuin asiaa vauvalle sitten kun se oli syntynyt, en mahalleni...

Tarjoa miehellesi tilaisuuksia hoitaa vauvaa ja luoda se kontakti helpolla tavalla. Itse tein niin, että kun vauva itki, laitoin vauvan miehen mahan päälle köllimään ja siinä sitten rauhoittui ja mies koki "tehneensä" jotain oikein. Muistin päivitellä suvulle ja kavereille, miten hyvin vauva rauhoittuu miehen vatsan päällä, ja siitä tuli sellainen miehen ja vauvan juttu. Päivittäin siinä köllivät ja mies sitten jutteli ja silitteli ja sai sen oman jutun vauvan kanssa, kun äidillä aika usein se oma juttu on esim. imetys.

Toinen, mistä mies oli tosi innoissaan, oli syöttäminen. Minulta tuli runsaasti maitoa, jota laiteltiin tuttipulloihin ja mies usein illalla syötti näitä ylimääräisiä maitoja jo imetetylle vauvalle, ja sai sitä kautta lisää läheisyyttä vauvan kanssa. Yrittipä tuo jopa vallata pulloinensa yöimetyksetkin, mutta siihen laitoin stopin.

Olen todellakin yrittänyt puhua, mutta tämä sama totaalitorjuminen ja puhumattomuus iskee heti miehellä päälle, sitten se tuskastuu ja lähtee toiseen huoneeseen/pihalle kun "ahdistan" häntä jos esim alan itkeä.

Pelottaa oikeasti tosi paljon, kun mies on muuttunut aivan täysin. On niin välinpitämätön ja kylmä, myös mua kohtaan. Oikeasti en saa mitään huomiota häneltä enää kuin vaan silloin kun haluaa seksiä - aiemmin kuitenkin halaili, pusutteli, silitteli ja piti mua sylissä ihan "muuten vain".

Miehen isä on kuollut ja äiti asunut jo pitkään ulkomailla, heihin meillä ei ole mitään kontaktia. Miehen lapsuudesta en tiedä mitään, hän on sanonut ettei siitä ole mitään tarvetta puhua.

Mietin jo, että mun pitää kohta yksinäni mennä johonkin terapeutille tmv kun en meinaa jaksaa tätä enää. ap

Näin terveydenhoitajana voin sanoa, että tilanteenne ei ole harvinainen. Joskus myös äiti voi käyttäytyä noin. Lapsen saaminen on sen verran suuri elämänmuutos, että miehesi varmasti työstää vasta tätä. Kannattaa jutella ja olla kärsivällinen. Usein mies kypsyy isäksi vasta lasta jonkun aikaa hoideltuaan. Tai vasta sitten, kun lapsen kanssa voi tehdä jotain "järkevää". Eikö teille perhevalmennuksessa puhuttu näistä asioista??

"Miehen isä on kuollut ja äiti asunut jo pitkään ulkomailla, heihin meillä ei ole mitään kontaktia."

Mieheltä puuttuu isämalli, ei se vaan tiedä kuinka toimia. Sen on vaan opittava ajan kanssa.

Luultavasti miehesi alkaa olla enemmän lapsen kanssa kunhan tämä kasvaa (ja mies kasvaa).

Mutta: pystytkö antamaan miehellesi anteeksi tämän käyttäytymisen? Naisen elämän kaksi suurinta ponnistusta on ensin ponnistaa lapsi maailmaan ja sen jälkeen antaa anteeksi miehelle, joka töpeksii tai ei täytä naisen odotuksia.

Meillä mies ei kans puhunut ekaksi pojalle ollenkaan (vatsalle puhui kuitenkin). Miksi lapselle pitää "leperrellä"? Anna miehen puhua asiaa ja normaalilla puhetyylillään. Meillä mies oli todella arka olemaan pojan kanssa kun poika oli vauva. Miehen mukaan ei osaa hoitaa, pelkäsi että lapsi menee rikki/hän tekee jotain väärin. Itse ratkaisin ongelman niin, että nakkasin pojan miehen syliin ja lähdin läheiseen kauppakeskukseen shoppailemaan. Sanoin, että jääkaapissa on maitoa. Tunnin päästä mies soitteli ja kysyi miten parhaitsen rauhoittaa karjuvaa lasta (pojalla oli koliikki). Sanoi, että tietää itsekin. Kotiin tulutuani poika nukkui tyytyväisenä vaunuissa joita mies lykki pitkin kämppää. Oli mies hieman ylepä kun oli osannut tehdä jotain ja selvisi vajaan 3 tunnin urakasta ihan yksin.

Ajan tällä takaa sitä, että ethän ap kommentoi miehen tapaa hoitaa vauvaa tai oleta, että hän tekee samoin kuin sinä? Anna miehen hoitaa asiat omalla tavallaan ja anna hänen löytää ne omat tavat. Neuvo jo kysyy, mutta älä liikaa.

Meillä mies hoiti aina esim. kylpemiset. Se oli hänen ja pojan juttu. Vieläkin poika muistaa suihkut ja kylvyt isän kanssa. Nyt käyvät joskus äijäsaunassa yhdessä, siis ihan kotona. Sinne ei ole mammalla asiaa.

Tsemppiä.

Suojeletko kuitenkin miestäsi jotenkin alitajuisesti? Ettei häiriinny kun joutuu menemään töihin?

Eli ei tarvitse yöllä nousta, illalla hoitaa jne. 

Määrittelet milloin on sopiva aika hoitaa ja miten? 

Sellaista tekee ihan huomaamattaan, niin tein minäkin.

Varoin olemasta liian kauan kaupassa, ettei tule ongelmia ja annoin luvan soittaa heti ja riensin kotiin kun tuli "ongelma".

Elä vain anna käskyjä, anna tehdä itse, kun on tarve. Elä sano mitkä potkarit laitetaan päälle jne. Kyllä se mies osaa. Ihan sama miten homma hoituu, ole hommassa mukana eläkä vain huomauta jos joku menee erilailla kun itse teet.

Tietysti tässä voi olla jotain ongelmia miehelläsi suhteessa lapseen tai omaan menneisyyteen. Mutta voi olla myös hänen tapansa elää perhe-elämää isänä. Minunkaan mieheni ei hoitanut vauvoja, ei heräillyt öisin, ei leperrellyt, kylvettänyt, tehnyt soseita yms. Otti kylläkin kontaktia ja piti mahan päällä tai kainalossa (samalla kun luki hesaria). Jokaisen lapsen kohdalla isä-lapsi suhde heräsi siinä 1,5 vuoden paikkeilla kun lapsen kanssa pystyi kommunikoimaan paremmin ja lapsi jo liikkui. Nyt vanhin on kohta täysikäinen ja nuorin eskarissa ja mielestäni hän on todella hyvä isä. Luotettava, välittävä, kannustava.

Ehkä miehelläsi on synnytyksen jälkeinen masennus?

Mulla tuli myös mieleen, entä jos mies kokee jotenkin huonommuutta ottaessaan lapseen kontaktia. En tiedä neuvotko miten paljon häntä, mutta tilan antaminen miehelle tuossa asiassa olisi varmaan ihan hyvä. Ehkä heidän pitää viettää enemmän aikaa yhdessä vaikka ihan kahden kesken, ja tutustua toisiinsa. Ja annat hänelle tilaa tehdä asioita omalla tavallaan, luottamalla siihen että miehesi on aikuinen ja isä, joka tietää mitä tekee.

En usko että miehesi on psyykkisesti sairas, kun joku tuolla siihen viittasi. Hänellä on joku  tunnelukko asian suhteen ja kenties hän itsekin on yhtä ahdistunut tilanteesta. Hienoa on, että hän on aiemmin leperrellyt mahallesi. Rohkaise häntä alkuun ihan pienillä eleillä, jos hän tekee jotain vauvan kanssa, vauva hymyilee tai rauhoittuu hänen seurassaan..Joku ylempi kirjoittaja mainitsi ihanasti, että oli "päivitellyt" asiaa myös sukulaisille jne...Vaatii sinulta kärsivällisyyttä, toivottavasti kykenet siihen kun ei ole helppo tilanne sinullekaan.

Monesti nuo miehet yleensäkin näyttää kiinnostuvan lapsista vasta, kun lapsi "palkitsee" miehen kiinnostuksen. Meillä näin, ja vasta nyt viidennen lapsen kohdalla tämän tajusin. Hymyilevä, liikkuva, jokeltava vauva jo palkitsee, vastasyntynyt ei mitenkään... Kärsivällisyyttä. Jos mies vaan vauvaa hoitaa, niin kaikki on hyvin. Ja loppu tulee kyllä aikanaan.