Onko muita suljettu eron myötä pois exän suvusta?
Eli siis erosimme exän/lasten isän kanssa vuosi sitten, pois hän muutti puoli vuotta sitten. Yhdessä olimme noin 15vuotta. Olin koko yhdessäolo ajan hyvissä väleissä hänen sukulaistensa kanssa esim. Kävin ilman häntä kyläilemässä lasten kanssa hänen siskojensa luona, soittelimme hänen vanhempiensa kanssa jne. Nyt eron myötä olen huomannut, että hänen sukunsa ei pidä minuun mitään yhteyttä, edes lasten takia. Kaikki lapsiin liittyvät asiat suku esittää exän välityksellä. esim ennen eroa synttärikutsut exän siskojen tai veljien lasten synttäreille tulivat suoraan minulle, nyt en edes saa kutsua tai tietoa syntymäpäivistä. Viime viikonloppuna exä ilmoitti että tulee hakemaan lapset siskonsa lapsen syntymäpäiville, olen tämän lapsen kummitäti. Olin hieman ihmeissäni, etten ollut edes tietoinen asiasta. Siis kyllä tiesin, että hänellä oli sillä viikolla syntymäpäivät olleet ja olin onnittelu viestinkin laittanut, kun en saanut soittamalla kiinni. Hieman surullinen ja tavallaan hylätty olo tulee. Surettaa koska tämä exän suku oli oikeasti minulle tärkeä, omaa sukua kun minulla ei juuri ole. Olisi se myös kiva itsekin lasten serkkujakin tavata, etenkin kummityttöä. Onko kielläkään muulla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (21)
On. Erittäin selvästi osoitettiin, etten enää "kuulu perheeseen". Varmistettiin vielä, että en tule anopin 60-vuotissynttäreille. Hänen kultapoikansa pettäminen oli syy avioeroon.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo 30 vuotta. Sukumme kutsut sovitaan sen kautta kenen vanhemmat/sisarukset/serkut ovat kyseessä. En ole ottanut enkä halunnut ottaa sellaista huvimestarin roolia, jonka kautta pyöritetään koko sosiaalinen toiminta.
Samoin täällä. Olimme naimisissa 20 vuotta. Minä olen joskus käynyt ex-appivanhempieni luona, ex ei ole nähnyt minun vanhempiani kertaakaan. Erosta on jo liki kymmenen vuotta.
Minusta se on vain mennyt automaattisesti niin. Ei mitään päätöksiä.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi olla exän suvun kanssa missään tekemisissä.? En ole ilman eroakaan niiden kanssa missään tekemisissä.
Oli raskas paikka kun jouduin luopumaan "toisesta perheestä".
M30
Ei tuo mielestäni ole outoa muutoin kuin kummisuhteen vuoksi. Se on exän suku, eivät vaan enää koe luontevaksi olla sun kanssa tekemisissä. Ikävää toki, mutta luonnollista.
Kummilapseen sen sijaan kyllä haluaisin putää yhteyttä ja olisin tosi pettynyt, jos kummius katkaistaisiin noin tylysti.
Mikä oli eron syy? Exäsi on voinut vaikuttaa asiaan.
Se on vaan hieman kiusallista kun/jos ex jää pyörimään sukuun ns. Liikaa. Varsinkin silloin jos löytää uuden kumppanin jne.
Vierailija kirjoitti:
Mikä oli eron syy? Exäsi on voinut vaikuttaa asiaan.
Omassa suvussani ja tuttavapiirissäni on erottu samalla exän suvusta. Olen luullut että lähes kaikki tekevät niin, kunnes näkyy julkkishaastatteluja jättimäisistä yhteisjouluista, joissa on paikalla exän nyxän exät ja exä nyxä isovanhemmat jne...
Oletko kertonut, että haluaisit pysyä väleissä erosta huolimatta? Voi olla, että ko. henkilöt kuvittelevat, ettet halua tietää enää heistä, kun erosit. Minusta on typerää katkoa ihmissuhteita itsellekuulumattomien eroamisten takia, mutta jos exäsi on kakkiainen, hän on saattanut tietysti puhua pahaakin.
Minulla on käsitys, että se ero toisen suvusta tapahtuu viimeistään sitten, kun tulee mukaan uusia puolisoita. Silloin valitaan, kenen ”puolella” ollaan. Vanhan naisen vai uuden naisen.
Mut ja lapset hylättiin hetkeksi mutta syyksi paljastui, että ex oli kertonut mun jättäneen hänet. Oikea versio oli se, että ex petti, jätti ja vaihtoi nuorempaan.
Meillä kävi niin, että ensin exän suku piti minuun yhteyttä. Ex oli se, joka lähti ja julisti kaikille, että yhteinen lapsi ei häntä kiinnosta.
Tilanne meni oudoksi. Exän sukulaiset halusivat tulla luokseni kylään ilman ennakkoon sopimista. Olisi aina pitänyt tunnin sisällä sopia kyläily, kun he keksi vinkaista. Jos ilmoitin, että juuri nyt ei sovi, mutta tervetuloa illemmalla tai huomenna, niin siitä suututtiin.
En halunnut heille myöskään tilittää minun ja exän väleistä ja asioista. Näitä tavattiin minulta joka tapaamisella. Lopulta sanoin ystävällisesti, että en niistä aio heille puhua, voivat kysyä exältä, mitä hän sitten haluaa kertoa. Tästäkin suututtiin.
Sitten kävi niin, että kun kutsuin heitä kylään, niin minulle ei enää vastattu. Tai ilmoitettiin suoraan, että yhteydenpito ei enää kiinnosta. Tässä vaiheessa tapaamiset lapsen ja exän välillä oli saatu minun aloitteestani joten kuten toimimaan.
Tilanne oli ihan absurdi. Jos satuttiin vaikka kauppaan exän sukulaisten kanssa yhtaikaa, niin he lähti karkuun. Ihan suoraan saatettiin käytävällä kävellä vastakkain ja minä yritin tervehtiä, niin kääntyivät äkkiä toiseen suuntaan. Lapsikin jo sen ikäinen, että ihmetteli tätä ääneen.
Nyt olen saanut yhteydenottoja joiltakin exän suvun jäseniltä, että eikö voitaisi olla taas yhteydessä. Suoraan sanottuna, en tiedä, miksi nyt näin. Itse en haluaisi olla enää osa noita heidän kummallisia pelejään ja säätämisiään. Mistä sitä tietää, jos en taas osaisi olla heille mieliksi, että koska taas laittaisivat välit poikki.
Syy eroon oli että exä vain päätti lähteä, taisi kyllästyä lapsi arkeen. Eihän koskaan mikään "unelmien mies" käytökseltään ollut mutta silti häntä rakastin ja hänen suku kyllä tiesi sen. Eniten kummastuttaa exän siskojen käytös, joiden kanssa oltiin (tai ainakin luulin että oltiin) hyviä ystäviä. Kaikki sukulaiset jopa ovat joskus sanoneet että heidän suvussa ei ole tapana ketään hylätä, vaikka ero tulee,etenkin kun meilläkin yhteisiä lapsia. Tuntui kyllä todella kurjalta katsella Facebookista kuvia kummitytön syntymäpäivä juhlista. Olen ollut exän sisarusten lasten elämässä vaippa iästä asti, osan kanssa jopa syntymästä asti. Tuntuu hyvin oudolta etten enää saisi nähdä heidän lapsiaan vain sen takia että erosimme exän kanssa. Eihän tässä ole mitään järkeä, vai onko?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä oli eron syy? Exäsi on voinut vaikuttaa asiaan.
Omassa suvussani ja tuttavapiirissäni on erottu samalla exän suvusta. Olen luullut että lähes kaikki tekevät niin, kunnes näkyy julkkishaastatteluja jättimäisistä yhteisjouluista, joissa on paikalla exän nyxän exät ja exä nyxä isovanhemmat jne...
Minä olin jopa exäni siskon häissä mukana. Tulee kutsu kaikien lapsen serkkujen ja kissojen juhliin.
Ex-anoppi on myös kutsunut nykyistä miestäni mukaan kylään kun halusi tutustua. Tekee sitä siis me taviksetkin eikä vaan julkkikset. Ja tämä kaikki tulee siis exän suvun halusta. Minä olin se joka jätin jossa sillä merkitystä mutta tapahtui hyvissä väleissä.
Minun veljeni erosi pitkästä liitosta (18 vuotta yhdessä ja valtaosa siitä naimisissa) ja meillä meni niin päin, että olen pitänyt veljeeni etäisyyttä ja pitänyt ex-kälyyn yhteyttä. Olen hänet kuitenkin 18 vuotta tuntenut, ensimmäiset lapset saatiin melkein peräkanaa niin vauva-aikoinakin pidettiin paljon yhteyttä. Veljeni kohteli häntä törkeästi, kuten myös lapsiaan, joten ei ole kiinnostanut pitää yhteyttä koko tyyppiin. Olen verisesti loukkaantunut ex-kälyn puolesta eikä vaan kiinnosta ollenkaan nähdä sitä törkimystä. Onneksi ei tarvitse. Lapset on kaikki jo teinejä, heitä voi nähdä ilman että tarvitsee olla veljen kanssa missään tekemisissä.
Tuo, ettei kutsuta synttäreille, voi toki olla ihan sitäkin, että se veli pitää velvollisuudesta kutsua, niin ei haluta sitten vaivaannuttavaa tilannetta. Mutta voisihan sitä silti pitää yhteyttä, kutsua vaikka rääppiäisille. Tylyltä tuntuu, jos 15 vuoden ystävyys noin vain deletoidaan. Lapset on kuitenkin serkkuja keskenään!
No minä kyllä luonnostaan vähensin kontaktia exän sukuun eron jälkeen. Ollaan hyvissä väleissä, mutten enää koe mitenkään sukuun kuuluvani. Lapset ovat isänsä kanssa sielläpäin tekemisissä. Tuntuu myös reilulta exän uutta puolisoa kohtaan "väistyä". Mökkireissut ja muut kuuluu hänelle, ei minulle. Miehen ex taas on joku sosiopaatti joka käyttää kaikkia ihmisiä mukaanlukien miehen lapsuudenperhe, omiin tarpeisiinsa. Minua väheksyy ja halveksii, miestäkin kohtelee todella epäkunnioittavasti. Miehen lapsuudenperhe yrittää olla hänelle ystävällisiä pitkälti lasten tähden. Ovat kyllä tietoisia siitä kuinka törkeä tyyppi on. Mut kiltisti juoksevat ja pomppivat miten tää ex haluaa.
Laittaisin varmaan viestin suoraan vanhemmille (ilman syyllistämistä) että erosta huolimatta olisit vielä mielelläsi mukana kummityttösi elämässä. Pyydä vaikka tyttöä kylään, kysy saada viedä elokuviin tms.
Eiköhän se ole normaalia, että eron myötä suhteet katkeavat myös ex-puolison perheeseen ja sukuun. Joillekin helpotus, toisille lisää surua ja luopumista. Pakkohan se ei ole, jos molemmat osapuolet haluavat pitää yhteyttä.
Älä siis suotta loukkaannu jos sinua ei kutsuta. Osoita sen sijaan itse, että haluat yhteyden jatkuvan. Kutsu siskoja ensin, älä koko sukua yhtä aikaa vaan tapaa ihmisiä kahden kesken tai pienessä ryhmässä. Tunnustele, keiden kanssa yhteys on edelleen luontevaa ja kuka haluaa jatkaa ystävyyttä.
Jis eksän perhe ei enää halua tai se on heille liian vaikeaa, oletpahan tehnyt parhaasi.
Tottakai ero vaikuttaa ja ihan ymmärrettävää tuo.