Lue keskustelun säännöt.
Minun ongelmani on se, että kiinnyn ihmisiin liian helposti.
21.03.2013 |
Minä kiinnyn lasteni päiväkotihenkilökuntaan esimerkiks niin, että kun joku jättääkin ryhmän, niin ihan aidosti koen siitä surua sisälläni. Onkohan tämä lainkaan normaalia? En siis osoita sitä muulla lailla, kuin kiittämällä kauniisti hyvästä hoidosta mutta sisälläni tunnen salattua surua aiheesta.
Kommentit (12)
Miten sitä voisi itseään hieman karaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä! Pieniä luopumisia koko elämä täynnä. Ja isompiakin sitten välillä. Miksei olisi normaalia, pitääkö kaikki aina yrittää vääntää jotenkin tuohon suuntaan. Hyvähän se vaan on kun osaa kiintyä sellaiseen mistä tykkää ja mikä toimii jne.
Ihana kuulla, että meitä on useampi samanlainen.
Ap
Minulla taas on ihan päinvastainen ongelma. En kiinny helposti ollenkaan, joudun oikein ponnistelemaan etten jättäisi kaikkia ihmisiä taakseni. Unohdan helposti nekin joihin olen jo kertaalleen kiintynyt.
En kuitenkaan haluaisi viettää elämääni yksinäisenä, joten tämä on iso ongelma.
Olen aivan samanlainen :)
Tutustun helposti ihmisiin ja ahdistun liian helposti kiintyvistä tuttavuuksista. Olen oppinut arvostamaan erityisesti pinnallisia, mutta pitkäkestoisia ihmissuhteita.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 21:43"]
Minulla taas on ihan päinvastainen ongelma. En kiinny helposti ollenkaan, joudun oikein ponnistelemaan etten jättäisi kaikkia ihmisiä taakseni. Unohdan helposti nekin joihin olen jo kertaalleen kiintynyt.
En kuitenkaan haluaisi viettää elämääni yksinäisenä, joten tämä on iso ongelma.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro:lle 7: no kuten ap:llakin, niin en minäkään sitä kiintymistä näyttämällä näytä, vaan enimmäkseen koen sen luopumisen sisälläni itsekseni. Että jos sinä nyt joistakin koko ajan soittelevista roikkuvista tuttavista puhut, niin se lienee sitten vähän eri juttu se. 4
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 21:53"]
Olen aivan samanlainen :)
Tutustun helposti ihmisiin ja ahdistun liian helposti kiintyvistä tuttavuuksista. Olen oppinut arvostamaan erityisesti pinnallisia, mutta pitkäkestoisia ihmissuhteita.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 21:43"]
Minulla taas on ihan päinvastainen ongelma. En kiinny helposti ollenkaan, joudun oikein ponnistelemaan etten jättäisi kaikkia ihmisiä taakseni. Unohdan helposti nekin joihin olen jo kertaalleen kiintynyt.
En kuitenkaan haluaisi viettää elämääni yksinäisenä, joten tämä on iso ongelma.
[/quote]
[/quote]
Minä myös! :O Olen jättänyt ns. parhaat ystäväni, (tai he ovat olleet kovasti kiintyneitä minuun mutta se oli yksipuolista), harrastusryhmät, työkaverit.. täysin surutta polttanut sillat takanani. Paitsi tänään se surettaa. Koska on niin tyhjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös kiinnyn ihan liikaa silloin harvoin kun johonkin kiinnyn. Sitten kun luopumisen aika koittaa tuntuu kuin itsestä revittäisiin jotain pois. Ei meinaa päästä yli sitten millään.
Ei kai se mitenkään epänormaalia ole jollei kyse ole siitä että vieraahkot ihmiset paikkaa jotain läheisten ihmisten tms puutetta elämässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olette ihania ja kauniita ihmisiä joilla on sydän paikallaan! kyllä minäkin kiinnyn ihmisiin, ehken ihan yhtä herkästi kuin toiset mutta olen nyt " surrut" erästä ryhmänvetäjän lopetusta joka lopetti yli vuosi sitten ja vieläkin on ikävä. tunsimme vuosia joten kyllä sitä kerkesi kiintyä
Kyllä se siitä kun siirryt työelämään. Kollegat vaihtuu, pomot vaihtuu, tehtävät vaihtuu, asiakkaat vaihtuu, työpaikka vaihtuu koko ajan.
Minä myös kiinnyn esim. lapsemme opettajiin. Harmittaa taas, kun ope vaihtuu.