Kuinka monen lapset lintsaavat tänään koulusta "lakkoillakseen" ?
Ilmastolakkoon osallistumisesta seuraa luvaton poissaolo. Jos lakkoja pidetään aina viikoittain jokaisen viikon perjantaina, niin kuukaidessa poissaoloja tulee neljä ja vuodessa noin 28. Tämä tarkoittaa siis luvattomia poissaoloja jopa abauttiarallaa 168 tunnin edestä per vuosi. Meillä 12v oli jo aamusta jäämässä kotiin pelailemaan koneella, mutta sain lopulta taivuteltua lähtemään kouluun. Käytti lakkoilua vain tekosyynä jäädä kotiin kalsareissa. Poissaolot eivät myöskään vain tuhlaa arvokasta opiskeluaikaa vaan ne myös laskevat lasten kouluarvosanoja ja lasten mahdollisuutta päästä esimerkiksi peruskoulun jälkeen opiskelemaan hyvätasoiseen lukioon. Pitäkää siis silmällä lapsianne.
Kommentit (27)
Luulis että olis enemmän lukiolaisten juttu kui ala- ja yläasteelaisten. Meillä olisi jättänyt tältäpäivältä kirjotukset väliin. Muutti mieltään kun kerroin ettei se kannata.
Suomi o snadi maa, dillee touhuu, ei nää poliitikot pahemmin voi vaikuttaa tähän.
Naapurin 13 v poika kavereineen näköjään lintsaa koulusta myös. Kaljapullot vaan kilisee.. Ja hölmöt opettajat ja vanhemmat luottavat sinisilmäisesti näihin lintsareihin.
Meillä ainakin yläkoulainen lintsasi. Toisaalta selitin hänelle, että tällä tavalla ay-liike toimii. Keksitään joku tavoite ja sitten lakkoillaan.
Ihan hirveää kuraa koko juttu. Ihan järkyttävää, että koulu antaa luvan oppilaalle lähteä mielenilmaukseen. Pthyi sanon minä, eikun kouluun ja mars. Onneksi omani itsekin halusi kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää kuraa koko juttu. Ihan järkyttävää, että koulu antaa luvan oppilaalle lähteä mielenilmaukseen. Pthyi sanon minä, eikun kouluun ja mars. Onneksi omani itsekin halusi kouluun.
Meillä ei ole antanut lupaa. Ne jotka ovat lähteneet Helsinkiin lakkoilemaan ovat lähteneet omin luvin ja vanhemmat kyydinneet.
Oltiin porukalla Turussa lakkoilemassa. Lähdettiin bussilla, ja paikkalle tuli yllätysmäärä muitakin opiskelijoita.
Monet lakkoilijat pitivät lakkopäivän vain tänäperjantaina (15.3.2019). En ole itse ainakaan kuullut kenenkään olevan viikon jokaisena perjantaina lakossa? Sellaista en itse suosittele, koska opinnot kärsivät. :-) Oli ihailtavaa kuitenkin nähdä, miten jotkut opettajat kannattivat lakkoon ryhtymistä ja antoivat parin tunnin poissaoloista luvalliset.
Paremman maailman puolesta.
Hienoa että nuoret ottaa kantaa ja toivottavasti se alkaa näkymään kodeissa. Pojasta polvi paranee. Fiksuja nuoria. 3

Kiva kuulla että on kaltaisiasi kunnollisia tunnollisia nuoria jotka osoittivat oikeasti mieltään eikä vain jääneet kotiin pelailemaan ja ahmimaan pizzaa "ylimääräisen vapaapäivän" puitteissa kuten meillä yritti. Annoin kaksi vaihtoehtoa, että joko osallistuu lakkoon tai menee tänään kouluun. Valitsi koulun.
Antaisin lintsata kotona luvan kanssa jos muut lähtee lakkoilemaan. Sitä varten joutuisi kuitenkin listaamaan 10 asiaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen puolesta ja vastaan. Pitäisi vielä osata kyetä perustella ne väittämät.
Nyt Jenni Haukio ja Sauli Niinistökin kehuu lintsareita. Täytyy sanoa omalle lapselle että jäisi useimminkin pois koulusta.
Tämä pli kyllä niin typerä tempaus.Taisi olla iltiksen sivuilla jossa kaksi 10 v oli tuolla ja kertovat
emme syö lihaa ja jos koulussa ei kasvis vaihtoehtoa niin syömme vain näkkäriä.Nuohan on aivan lapsia.
Oma lapseni ei lähtenyt sinne (ylä-asteella ).Aika moni nuori ei varmasti ymmärrä mihin tolla temapauksella tähdätään.Tuskin sanovat en kulje bussilla ,en lähde lentokoneeseen jne.
Itse toivoisin, että psyykkisesti kouluissa oireilevista nuorista välitettäisiin samanlaisella pieteetillä kuin näistä ilmastolakkolaisista. Taitaa tämä ilmastolintsaus olla sopivan pienikokoinen haukkapala käsiteltäväksi.
Tai miten koulukiusaaminen ? Saadanko eduskunnan portaille nuoret osoittamaan mieltään miten saadaan koulukiusaaminen loppumaan tai opettajat ?
Vierailija kirjoitti:
Naapurin 13 v poika kavereineen näköjään lintsaa koulusta myös. Kaljapullot vaan kilisee.. Ja hölmöt opettajat ja vanhemmat luottavat sinisilmäisesti näihin lintsareihin.
Miten opettajat tähän liittyvät?
Meidän koulustamme sai olla pois vain anotun luvan kanssa. Kymmeniä huoltajia anoikin lapsukaisilleen koko päivän vapaaksi. Lyönpä vetoa, että yksikään niistä yläkoululaisista ei ollut yhtään missään mielenosoituksessa vaan kotona löhöämässä.
Mutta sillehän me emme voi mitään. Jos vanhemmat ottavat lapsensa pois päiväksi, niin sitten ottavat. Lapset joutuvat siitä huolimatta tekemään tämän päivän tehtävät - ne samat, jotka koulussa tehtiin niiden oppilaiden kanssa, jotka kouluun viitsivät tulla. He saivat opetusta, tehtävät tehtiin ja tarkistettiin, ongelmakohdat selvitettiin, esimerkkejä annettiin. Vanhemmat varmaankin opettavat samat asiat lapsilleen. Ne muuten ovat myös koeasioita ja koe on sitten ensi viikolla, kaipa vanhemmat sen ottivat myös huomioon.
Lukiolaiseni oli mielenosoituksessa, mutta muuten koulussa, eli poissaoloa tuli kaksi tuntia. Tempauksen koordinoinnin huolehti välitunneilla ja hyppytunneilla.
Anoin vapaan, toinen ope merkkasi hyväksytty poissaolo, toinen selvittämätön poissaolo.
Hmm, miten samassa koulussa voi olla eri käytäntö

Opettajat laittavat selvittämätön-merkinnän, ryhmänohjaaja myöhemmin muuttaa merkinnät. Häneltähän sinä olet vapaata anonut. Toimii siis samalla tavalla kuin peruskoulun puolella.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa että nuoret ottaa kantaa ja toivottavasti se alkaa näkymään kodeissa. Pojasta polvi paranee. Fiksuja nuoria. 3
Typeryksiähän nämä vain ovat. Töihin vaan tekemään parempaa maailmaa mellastamisen sijaan.
Tyttö oli tänään pois koulusta. Muutoin onkin tunnollisesti koulussa, ei ole ikinä edes myöhästynyt koulusta. 8-luokkalainen. Puhdisti ilmastoa kotona, siivoamalla huoneensa. Paikkakunnalla ei ollut aiheeseen liittyviä tapahtumia.
Lukiolainen lähti oikeasti lakkoilemaan, lähtivät kaveriporukalla omilla autoillaan heiluttaa kylttejä Helsinkiin. On se niin hyvä että nuoretkin on huolissaan ilmastosta, ympäristöstä ja maapallon tulevaisuudesta.