Kuinka monen lapset lintsaavat tänään koulusta "lakkoillakseen" ?
Ilmastolakkoon osallistumisesta seuraa luvaton poissaolo. Jos lakkoja pidetään aina viikoittain jokaisen viikon perjantaina, niin kuukaidessa poissaoloja tulee neljä ja vuodessa noin 28. Tämä tarkoittaa siis luvattomia poissaoloja jopa abauttiarallaa 168 tunnin edestä per vuosi. Meillä 12v oli jo aamusta jäämässä kotiin pelailemaan koneella, mutta sain lopulta taivuteltua lähtemään kouluun. Käytti lakkoilua vain tekosyynä jäädä kotiin kalsareissa. Poissaolot eivät myöskään vain tuhlaa arvokasta opiskeluaikaa vaan ne myös laskevat lasten kouluarvosanoja ja lasten mahdollisuutta päästä esimerkiksi peruskoulun jälkeen opiskelemaan hyvätasoiseen lukioon. Pitäkää siis silmällä lapsianne.
Kommentit (27)
Poika meni koulu. Kaverit ihmettelivät ettei lähtenyt mukaan kun pyysivät skeittaamaan ja Mäkkäriin. Lienevät vaan huudattaneet mopojaan skeittipuistossa. Illan ovat yhdessä huudattaneet laneja kun poika tuli koulusta. Koko ajan saa olla sammuttamassa valoja kun talo loistaa poikien jäljiltä kuin joulukuusi.
Jaa jaa, että yhtä päivää ei passaa lakkoilla, mutta kuinkahan moni perhe ottaa vuosittain lapsilleen vapaata koulun loma-aikojen ulkopuolella lentääkseen lämpimään... tästäkin ketjusta löytyy varmasti ainakin yksi sellainen perhe.
Lähetin omani kouluun. Ilmasto on tärkeä asia mutta lensimme juuri hiihtolomalla lomamatkalle. Ei tuntunut kirvelevän oppilasta. Nyt siis oli koulussa tånään.
Peruskoulun haukotustahti on niin kova, että elämä menee väistämättä yhdestä lintsauspäivästä piloille. Itse olisin varmaan voinut olla poissa pari vuotta ja se ei olisi millään tavalla näkynyt arvosanoissa.
Meillä oli ysejä jäänyt kotiin. Vanhemmat olivat vielä pistäneet viestiä, että nuoret lakkoilevat. Mietin vain, että mitä ihmeen hyötyä heidänkin ”lakostaan” on, kun teini jää vain kotiin makaamaan. Kukaan päättäjä ei hänen poissaolostaan ja sen syistä tiedä. Todella hyödyllinen lakko heillä.
Jyväskylässä oli toisen asteen mielenosoitus vasta klo 14 alkaen - kun ketään ei enää kiinnostanut. Omani oli kyllä siellä, mutta aamupäivän kiltisti koulussa tekemässä matikan koetta.
Täällä nyt mennään muutenkin ihan omia polkuja, penkkarit ja vanhatkin oli viikkoa ennen muuta Suomea.
Toivottavasti tämä on trolli. Autoillen mieltä osoittamaan ilmaston puolesta