Maria yökylässä: Anna Puu
Millaisia ajatuksia?
Nätti koti, asuvatko Kumpulan puutaloalueella vai missä? Myös siirtolapuutarhapalsta oli kiva. Kaikki Annan väsäämät ruoat näytti hyvältä.
Muumimukit, check! (Ei yllätä)
Kumpikaan Maria eikä Anna ole koiraihmisiä. Minusta se kertoo aika paljon ihmisestä. Oletuksena siis, etteivät ole myöskään kissaihmisiä tai eläinihmisiä ylipäänsä.
Anna kertoo, että on joskus ollut suhteita päällekäin, mutta on päässyt pahasta tavasta eroon. Sanoo kuitenkin, että rakastui Immoseen, kun tilanne oli otollinen eli molemmat vapaita. Olen ymmärtänyt vauva-palstalta ettei ihan noin mennyt..?
Onko muut vielä katsoneet jaksoa?
Kommentit (509)
Huomasiko kukaan muu että Maria sanoi pariinkin otteeseen "kiitos kutsusta". Eli Anna on itse halunnut esille tähän ohjelmaan esittelemään itseään ja elämäänsä? Vai onko muiden vieraiden kohdalla Maria kiitellyt kutsusta?
Ja mulle tuli kyl sellanen olo että Maria ei pitänyt Annasta ja tietää tasan tarkkaan Annan pettämishistorian. Kun aloitti keskustelun parisuhteista, heitti mielestäni osuvan piikin Annan "seurustelutyylistä". Annan kauhistunut tyhjä tuijotus ilme priceless.
Sama hätääntynyt katse näkyi parissa muussakin kohdassa, esim autossa kun Maria pyysi opettamaan uppomunien tekemisen haha ja ihan syystäkin panikoi kun antoi ensin ymmärtää että osaa tehdä. Oli oikein noussut hyvissä ajoin harjoittelemaan, mutta kuvausryhmä pääsikin yllättämään. Ja kunnon meikit tietty naamassa heti aamusta, vaikka aina halunnut antaa itsestään luonnollista ja itsevarmaa kuvaa.
Ja tiedän, nämä on pikkujuttuja mutta mun mielestä juuri nämä pikkujutut paljastaa tietynlaisia piirteitä ihmisestä.
Kaiken kaikkiaan aika epäonnistunut esiintyminen Annan osalta, tekopyhyys paistaa niin vahvana ja ihan järjetön tarve alleviivata "taiteellisuutta" (eikä muuten välity noilla keinoilla). Hän varmasti tajusi itsekin ohjelman edetessä että ei onnistunut luomaan haluamaansa kuvaa itsestään vaikka niin kovasti yrittikin. Tähän mennessä Marian "yökohteista" on tullut ihan kiva fiilis mutta Annasta jäi kuva hyvin laskelmoivasta, epävarmasta ja hätääntyneestä tyypistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös että aloittaja olisi voinut avata että mitä se lemmikittömyys ihmisestä kertoo, koska ei se mulle kerro mitään :D Itselläni on ollut ja on vain kaneja ja marsuja, ja kissaa tai koiraa en ottaisi ikinä. Molempia oli mun lapsuudenkodissa ja riitti loppuelämäks :D Ymmärrän kuitenkin hyvin ettei kaikki halua yhtään mitään eläintä, vaikka itse en vois kuvitella eläväni ilman pulleita jyrsijöitä ja pitkäkorvia.
Se ei kerro vielä mitään, niin kauan kun et hanki kotiisi koiraa tai kissaa, mutta tilanne muuttuu kun hankit sellaisen, josta et pidä.
Minkälaisia tunteita sinussa herättää, kun minä en taas yhtään tykkää marsuista tai kaneista, mutta silti hankkisen sellaisen kotiini. Tuskin eläimellä voisi olla kummoiset oltavat.
Ja tuossa vielä Anna jotenkin sanoi, ettei pidä koirista, mutta toinen ei pidä lapsista ja molemmat löytyy kodista.
Onko liika koira ja liika lapsi?Ei anna sanonut että Jukka ei tykkää lapsista. Miten te näitä ohjelmia oikein katselette?
Sanoi kyllä tarkalleen, "ettei itse halunnut koiraa muttei Jukkakaan halunnut lasta".

Eihän siinä puhuttu lemmikittömyydestä vaan siitä ettei ole eläinihminen. Kyllä se aika paljon ihmisestä kertoo kun tuollaista julistaa.
Mitä se nyt sitten kertoo? 😂 minusta se ei kerro mitään muuta kuin sen, ettei ole eläinihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna Puustjärvi sanoi suoraan olevansa "sarjaseurustelija" ja että "suhteet ovat menneet päällekkäin". Tämä tarkoittaa suomeksi sitä että on pettänyt aiempia kumppaneitaan aloittaessaan aina uuden suhteen katkaisematta ensin edellistä. Jos tästä asiasta kehtaa kritisoida kyseistä roolimallia, fanaattiset puolustelijat täällä poistattaa ketjut ja syyttää jopa Jenni Vartiaista taas tästäkin asiasta. Avatkaa silmät: Anna sanoi nämä asiat aivan ITSE!
Miten Jenni Vartiainen liittyy Annan suhteisiin? Jos Anna seukkailee päällekkäin, ei se tarkoita sitä että Jukkakin tekee niin :D Anna on pettänyt omia kumppaneitaan, joihin tietääkseni ei ole Jenni kuulunut :D
Jukka ja Jenni asuivat vielä yhdessä kun Annan ja Jukan salasuhde paljastui Jennille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on jotenkin teennäinen tyyppi, jotain luotaantyöntävää hänessä on. Ei vaikuta aidosti empaattiselta ja hyväsydämiseltä vaan jotenkin kylmälle, aivan kuin yrittäisi kovasti olla jotain. Laulajana aika keskinkertainen enkä yhtäkään hänen kappaletta muista vaikka varmasti niitä on radiossa soinut, sekin kertoo jo paljon ettei jää mieleen, puuttuu se X-factor. Jenni Vartiainen sentään antanut itsestään fiksum kuvan ja tehnyt joitain hyviä kappaleita. En tiedä noista suhdekuvioista mutta se mies sitten menetti 10 naisen ja vaihtoi siihen 8:n, varmasti onni Vartiaiselle tosin.
Kertoo aika paljon tuosta Puusta nuo suhdesäätönsä ja päällekkäiset viritelmät, siitä voi vetää johtopäätöksen että on itsekäs ja ei ole empaattinen, muita huomioiva. Kuitenkin aikuinen ihminen.
Ja kyllä omaa tarinaansa kertoo, kuinka Anna sanoo olleensa vain 4kk yksin ja nainen on jo tuon ikäinen. Ja hakee pettämiselle hyväksyntää ikäkriisillä. Ja tuossa vaiheessa hänellä on ollut jo lapsi.
Ohjelman katsoin, jotta saisin jotain pintaa artistina, kun en koskaan ole erottanut hänen musiikkiaan muista tai tunnistanut, vaikka on ollut pinnalla jo useamman vuoden.
Jotenkin en saanut mitään ohjelmasta, vaan ohjelma pyöri hänen pettämisensä ympärillä ja tuo koira juttu särähti korvaan "en tykkää koirista, mutta eipä toinen tykkää lapsesta" ja kertoo perheen tilasta.
Mä en ole ollut koskaan yksin, olen 50v. 2 pitkää suhdetta, molemmista lapsia.
Oliko sinulla nämä suhteet yhtäaikaa "päällekkäin" kuten Annalla?
Kyl, mut tässä kyseenalaistettiin Annan yksinolo ja ikä verrattuna siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös että aloittaja olisi voinut avata että mitä se lemmikittömyys ihmisestä kertoo, koska ei se mulle kerro mitään :D Itselläni on ollut ja on vain kaneja ja marsuja, ja kissaa tai koiraa en ottaisi ikinä. Molempia oli mun lapsuudenkodissa ja riitti loppuelämäks :D Ymmärrän kuitenkin hyvin ettei kaikki halua yhtään mitään eläintä, vaikka itse en vois kuvitella eläväni ilman pulleita jyrsijöitä ja pitkäkorvia.
Se ei kerro vielä mitään, niin kauan kun et hanki kotiisi koiraa tai kissaa, mutta tilanne muuttuu kun hankit sellaisen, josta et pidä.
Minkälaisia tunteita sinussa herättää, kun minä en taas yhtään tykkää marsuista tai kaneista, mutta silti hankkisen sellaisen kotiini. Tuskin eläimellä voisi olla kummoiset oltavat.
Ja tuossa vielä Anna jotenkin sanoi, ettei pidä koirista, mutta toinen ei pidä lapsista ja molemmat löytyy kodista.
Onko liika koira ja liika lapsi?Ei anna sanonut että Jukka ei tykkää lapsista. Miten te näitä ohjelmia oikein katselette?
Sanoi kyllä tarkalleen, "ettei itse halunnut koiraa muttei Jukkakaan halunnut lasta".
Mitä ihmeellistä tuossa on? Harva kai haluaa nimenomaan seurustelukumppanin + jonkun muun lapsen vaan ne nyt usein sattuvat tulemaan samassa paketissa. Tuohan tarkoitti vain, että molemmat hyväksyivät toistensa elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös että aloittaja olisi voinut avata että mitä se lemmikittömyys ihmisestä kertoo, koska ei se mulle kerro mitään :D Itselläni on ollut ja on vain kaneja ja marsuja, ja kissaa tai koiraa en ottaisi ikinä. Molempia oli mun lapsuudenkodissa ja riitti loppuelämäks :D Ymmärrän kuitenkin hyvin ettei kaikki halua yhtään mitään eläintä, vaikka itse en vois kuvitella eläväni ilman pulleita jyrsijöitä ja pitkäkorvia.
Se ei kerro vielä mitään, niin kauan kun et hanki kotiisi koiraa tai kissaa, mutta tilanne muuttuu kun hankit sellaisen, josta et pidä.
Minkälaisia tunteita sinussa herättää, kun minä en taas yhtään tykkää marsuista tai kaneista, mutta silti hankkisen sellaisen kotiini. Tuskin eläimellä voisi olla kummoiset oltavat.
Ja tuossa vielä Anna jotenkin sanoi, ettei pidä koirista, mutta toinen ei pidä lapsista ja molemmat löytyy kodista.
Onko liika koira ja liika lapsi?Ei anna sanonut että Jukka ei tykkää lapsista. Miten te näitä ohjelmia oikein katselette?
Sanoi kyllä tarkalleen, "ettei itse halunnut koiraa muttei Jukkakaan halunnut lasta".
Aivan eli tykkäämisestä ei mitään puhetta,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna Puustjärvi sanoi suoraan olevansa "sarjaseurustelija" ja että "suhteet ovat menneet päällekkäin". Tämä tarkoittaa suomeksi sitä että on pettänyt aiempia kumppaneitaan aloittaessaan aina uuden suhteen katkaisematta ensin edellistä. Jos tästä asiasta kehtaa kritisoida kyseistä roolimallia, fanaattiset puolustelijat täällä poistattaa ketjut ja syyttää jopa Jenni Vartiaista taas tästäkin asiasta. Avatkaa silmät: Anna sanoi nämä asiat aivan ITSE!
Miten Jenni Vartiainen liittyy Annan suhteisiin? Jos Anna seukkailee päällekkäin, ei se tarkoita sitä että Jukkakin tekee niin :D Anna on pettänyt omia kumppaneitaan, joihin tietääkseni ei ole Jenni kuulunut :D
Jukka ja Jenni asuivat vielä yhdessä kun Annan ja Jukan salasuhde paljastui Jennille.
Mutta eivät olleet yhdessä. Se on eri asia. Ja onko tuohon yhdessä asumiseen edes mitään linkkiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjussa joku koira on nostettu niin keskeiseen rooliin?? Ohjelmassa koira mainittiin ohimennen eikä kuvissa näkynyt hurttaa kertaakaan.
Miksi olisi näkynyt kun ei ole missään tekemisissä Annan kanssa?
Mutta miksi kerran sivulauseessa mainittu koira ja koiranpeti on nostettu tässä keskustelussa jalustalle? Että mikä siinä näkymättömässä koirassa niin kiinnostaa?
Jaksossa oli näkymättömän koiran lisäksi muitakin näkymättömiä, nimittäin näkymätön mies ja näkymätön lapsi ja plussana vielä näkymätön ex-mies.
Kaverin ja siskon vierailu ja pöytäjutustelu oli kiusallista katsottavaa.
Täällä taas menee monilla aivan sekaisin eläinrakkaat ihmiset ja eläimiä kotonaan pitävät ihmiset. Minä olen suunnattoman eläinrakas, vaikken lemmikkiä omistakaan. En halua ottaa lemmikkiä, koska a) taloudellinen tilanteeni on huono, b) asun yksin --> lemmikki joutuisi olemaan paljon yksin ollessani töissä ja c) asuintilanteeni on epävakaa, en tiedä missä asun lähivuosina kun opintoni päättyvät (eri kaupunki, ulkomaat?). Eläinrakas on vastuullinen eikä ota itselleen lemmikkiä ollessaan huonossa elämäntilanteessa eikä varsinkaan parisuhteen tai lapsen korvikkeeksi.
Lemmikkejä voi olla muillakin kuin eläinrakkailla ihmisillä. Esim. eläinrääkkääjillä, eläinten kasvattajilla (motivaatio raha, ei eläinrakkaus), metsästäjillä, näkövammaisilla (koira työväline), maatiloilla (kissa metsästää hiiriä ja myyriä), eli eläin voi olla talossa hyötysyistä. Tai ollakseen statussymboli (tietyt rodut), sisustuselementti tai itsetunnon pönkityksen väline. Lemmikin omistaja ei siis ole aina automaattisesti eläinrakas.
Anna ja Maria ilmoittivat, etteivät ole koiraihmisiä. En usko, että erityisemmin tykkäävät muistakaan lemmikeistä (Maria ei kauheasti fiilannut Pia Lambergin kissaakaan). Kyse ei ole siitä, etteivät he omista lemmikkiä vaan siitä, etteivät he liiemmin välitä tai saa iloa niistä. Se on ihan gine. On kuitenkin ihan tieteellisesti tutkittu ja todistettu juttu, että eläinrakkaat eli eläimiin empaattisesti suhtautuvat ihmiset suhtautuvat myös ihmisiin empaattisemmin kuin he, jotka eivät tunne empatiaa eläimiä kohtaan. Eli kyllä se eläinrakkaus tai eläimistä pitämättömyys kertoo jonkin verran ihmisestä.
Ja edelleen, lemmikin omistamisesta ei ole kyse.

Silti voi olla eläinrakas vaikka ei tykkää koirista.
Vierailija kirjoitti:
Koira on Jenni Vartiaisen portugalin vesikoira Paavo joka asuu Jennin luona ja nyt Jennin ollessa Nykissä on hänen vanhempiensa luona hoidossa. Ei tosiaankaan Paavo ole Annan ja Jukan luona! Fried musicilla vieraillut vain Jennin kanssa silloin kun hän on ollut siellä musaa äänittämässä. Puun on turha ruikuttas koska ei tuolla koiralla ole hänen kanssaan mitään tekemistä!
No kenen kanssa Jukalla sitten on tämä yhteishuoltajuus koirasta ja miksi asunnossa oli koiranpeti, jos tämä yhteishuoltajuuskoira ei ole siellä koskaan hoidossa? Tarkoitatko, että Anna valehteli yhteishuoltajuudesta ja koiranpedistä? Miksi niin tekisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas menee monilla aivan sekaisin eläinrakkaat ihmiset ja eläimiä kotonaan pitävät ihmiset. Minä olen suunnattoman eläinrakas, vaikken lemmikkiä omistakaan. En halua ottaa lemmikkiä, koska a) taloudellinen tilanteeni on huono, b) asun yksin --> lemmikki joutuisi olemaan paljon yksin ollessani töissä ja c) asuintilanteeni on epävakaa, en tiedä missä asun lähivuosina kun opintoni päättyvät (eri kaupunki, ulkomaat?). Eläinrakas on vastuullinen eikä ota itselleen lemmikkiä ollessaan huonossa elämäntilanteessa eikä varsinkaan parisuhteen tai lapsen korvikkeeksi.
Lemmikkejä voi olla muillakin kuin eläinrakkailla ihmisillä. Esim. eläinrääkkääjillä, eläinten kasvattajilla (motivaatio raha, ei eläinrakkaus), metsästäjillä, näkövammaisilla (koira työväline), maatiloilla (kissa metsästää hiiriä ja myyriä), eli eläin voi olla talossa hyötysyistä. Tai ollakseen statussymboli (tietyt rodut), sisustuselementti tai itsetunnon pönkityksen väline. Lemmikin omistaja ei siis ole aina automaattisesti eläinrakas.
Anna ja Maria ilmoittivat, etteivät ole koiraihmisiä. En usko, että erityisemmin tykkäävät muistakaan lemmikeistä (Maria ei kauheasti fiilannut Pia Lambergin kissaakaan). Kyse ei ole siitä, etteivät he omista lemmikkiä vaan siitä, etteivät he liiemmin välitä tai saa iloa niistä. Se on ihan gine. On kuitenkin ihan tieteellisesti tutkittu ja todistettu juttu, että eläinrakkaat eli eläimiin empaattisesti suhtautuvat ihmiset suhtautuvat myös ihmisiin empaattisemmin kuin he, jotka eivät tunne empatiaa eläimiä kohtaan. Eli kyllä se eläinrakkaus tai eläimistä pitämättömyys kertoo jonkin verran ihmisestä.
Ja edelleen, lemmikin omistamisesta ei ole kyse.
Silti voi olla eläinrakas vaikka ei tykkää koirista.
Toki voi, mutta se on poikkeuksellisempaa. On yleisempää, että koirista tykkäävät pitävät myös muista eläimistä ja tuntevat niitä kohtaan empatiaa.

Onko oikeasti tieteellisesti todistettu, että eläinrakkaat suhtautuu empaattisemmin myös ihmisiin? Mun tuttavapiirissä on useita eläinrakkaita, jotka ovat epäluotettavia ja jopa kylmiäkin ihmisiä kohtaan. Ovat kyllä pinnallisesti sosiaalisia tapauksia (tämä pätee oman suppean otantani perusteella), mutteivat ole aidosti empaattisia. Nämä tapaukset tuovat oikein julki omaa eläinrakkauttaan varsinkin vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa. Ehkeivät silti ole aidosti eläinrakkaita, ehkä ovat samalla tavalla pinnallisesti sosiaalisia sekä ihmisiä että eläimiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi kerran sivulauseessa mainittu koira ja koiranpeti on nostettu tässä keskustelussa jalustalle? Että mikä siinä näkymättömässä koirassa niin kiinnostaa?
Koska se oli niin ristiriitaista tietoa. On kummasteltu kenen exän koira siellä Jukan luona yöpyy, jos se ei ole tämä Jennin Paavo, joka näkyy Jukankin studiokuvissa. Anna sanoo toista ja Jennin Paavo-koiran asiat ilmeisesti paremmin tuntevat sanovat toista. Ne ei täsmää yhteen ja siksi aiheuttaa ihmetystä. Ja koska jaksossa ei ollut muuta kiinnostavaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas menee monilla aivan sekaisin eläinrakkaat ihmiset ja eläimiä kotonaan pitävät ihmiset. Minä olen suunnattoman eläinrakas, vaikken lemmikkiä omistakaan. En halua ottaa lemmikkiä, koska a) taloudellinen tilanteeni on huono, b) asun yksin --> lemmikki joutuisi olemaan paljon yksin ollessani töissä ja c) asuintilanteeni on epävakaa, en tiedä missä asun lähivuosina kun opintoni päättyvät (eri kaupunki, ulkomaat?). Eläinrakas on vastuullinen eikä ota itselleen lemmikkiä ollessaan huonossa elämäntilanteessa eikä varsinkaan parisuhteen tai lapsen korvikkeeksi.
Lemmikkejä voi olla muillakin kuin eläinrakkailla ihmisillä. Esim. eläinrääkkääjillä, eläinten kasvattajilla (motivaatio raha, ei eläinrakkaus), metsästäjillä, näkövammaisilla (koira työväline), maatiloilla (kissa metsästää hiiriä ja myyriä), eli eläin voi olla talossa hyötysyistä. Tai ollakseen statussymboli (tietyt rodut), sisustuselementti tai itsetunnon pönkityksen väline. Lemmikin omistaja ei siis ole aina automaattisesti eläinrakas.
Anna ja Maria ilmoittivat, etteivät ole koiraihmisiä. En usko, että erityisemmin tykkäävät muistakaan lemmikeistä (Maria ei kauheasti fiilannut Pia Lambergin kissaakaan). Kyse ei ole siitä, etteivät he omista lemmikkiä vaan siitä, etteivät he liiemmin välitä tai saa iloa niistä. Se on ihan gine. On kuitenkin ihan tieteellisesti tutkittu ja todistettu juttu, että eläinrakkaat eli eläimiin empaattisesti suhtautuvat ihmiset suhtautuvat myös ihmisiin empaattisemmin kuin he, jotka eivät tunne empatiaa eläimiä kohtaan. Eli kyllä se eläinrakkaus tai eläimistä pitämättömyys kertoo jonkin verran ihmisestä.
Ja edelleen, lemmikin omistamisesta ei ole kyse.
Jotkut eläimiin empaattisesti suhtautuvat ovat sitä mieltä, että eläinten paikka on vapaana luonnossa, ei ihmisten lemmikkeinä.
Vierailija kirjoitti:
Ei asu Paavo koira tuolla vaan Jennin luona! Ja on hoidossa väliaikaisesti Jennin vanhemmilla. Ikinä ei Jenni antaisi silmäteräänsä tuon koiria vihaavan naisen hoitoon.
Paavo voi ihan hyvin asua molempien luona. Ehkä 70% ajastaan Jennin luona ja 30% Jukan hoivissa. Tai 80% & 20%. Ja ihan hyvin Jennin vanhemmatkin voi Paavoa hoitaa Jennin ollessa reissussa, jos heillä on silloin enemmän aikaa Paavolle kuin ahkerasti studiossa ja toimistollaan aikaa viettävä Jukka. Tuskin Anna Paavoa hoitaakaan, vaan eiköhän ulkoilutukset ja ruokkimiset oman koiransa osalta hoida Jukka, silloin kun Paavo vierailee heidän residenssissään. Ja silloinkin Jukka luultavasti ottaa Paavon mukaansa töihin studiolle, eikä jätä sitä yksin kotiin Annan huomaan.
Minäkään en ole ollut yksin. Saman miehen kanssa 36 vuotta 17 vuotiaasta alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas menee monilla aivan sekaisin eläinrakkaat ihmiset ja eläimiä kotonaan pitävät ihmiset. Minä olen suunnattoman eläinrakas, vaikken lemmikkiä omistakaan. En halua ottaa lemmikkiä, koska a) taloudellinen tilanteeni on huono, b) asun yksin --> lemmikki joutuisi olemaan paljon yksin ollessani töissä ja c) asuintilanteeni on epävakaa, en tiedä missä asun lähivuosina kun opintoni päättyvät (eri kaupunki, ulkomaat?). Eläinrakas on vastuullinen eikä ota itselleen lemmikkiä ollessaan huonossa elämäntilanteessa eikä varsinkaan parisuhteen tai lapsen korvikkeeksi.
Lemmikkejä voi olla muillakin kuin eläinrakkailla ihmisillä. Esim. eläinrääkkääjillä, eläinten kasvattajilla (motivaatio raha, ei eläinrakkaus), metsästäjillä, näkövammaisilla (koira työväline), maatiloilla (kissa metsästää hiiriä ja myyriä), eli eläin voi olla talossa hyötysyistä. Tai ollakseen statussymboli (tietyt rodut), sisustuselementti tai itsetunnon pönkityksen väline. Lemmikin omistaja ei siis ole aina automaattisesti eläinrakas.
Anna ja Maria ilmoittivat, etteivät ole koiraihmisiä. En usko, että erityisemmin tykkäävät muistakaan lemmikeistä (Maria ei kauheasti fiilannut Pia Lambergin kissaakaan). Kyse ei ole siitä, etteivät he omista lemmikkiä vaan siitä, etteivät he liiemmin välitä tai saa iloa niistä. Se on ihan gine. On kuitenkin ihan tieteellisesti tutkittu ja todistettu juttu, että eläinrakkaat eli eläimiin empaattisesti suhtautuvat ihmiset suhtautuvat myös ihmisiin empaattisemmin kuin he, jotka eivät tunne empatiaa eläimiä kohtaan. Eli kyllä se eläinrakkaus tai eläimistä pitämättömyys kertoo jonkin verran ihmisestä.
Ja edelleen, lemmikin omistamisesta ei ole kyse.
Silti voi olla eläinrakas vaikka ei tykkää koirista.
Toki voi, mutta se on poikkeuksellisempaa. On yleisempää, että koirista tykkäävät pitävät myös muista eläimistä ja tuntevat niitä kohtaan empatiaa.
Onko tämä mutua vai tutkittua tietoa.
Ja mitä tässä tarkoitetaan eläimistä pitämisellä, sitäkö, että esineellistetään eläimiä hellittelyobjekteiksi vai sitä, että kunnioitetaan eläimiä, eikä alisteta ja rodunjalostuksella muokata niitä omaan käyttöön.
Nämä ovat aika mutkikkaita kysymyksiä. Onko eläin onnellisempi geenimanipuloituna, itsenäisesti luonnossa elinkelpoisuutensa menettäneenä ihmisen lemmikkinä, vai sellaisena, joksi se evoluution myötä on kehittynyt pärjätäkseen itsenäisesti ja vapaana. Onko lemmikkien pitäminen aitoa eläinrakkautta, vai jotain muuta.