Maria yökylässä: Anna Puu
Millaisia ajatuksia?
Nätti koti, asuvatko Kumpulan puutaloalueella vai missä? Myös siirtolapuutarhapalsta oli kiva. Kaikki Annan väsäämät ruoat näytti hyvältä.
Muumimukit, check! (Ei yllätä)
Kumpikaan Maria eikä Anna ole koiraihmisiä. Minusta se kertoo aika paljon ihmisestä. Oletuksena siis, etteivät ole myöskään kissaihmisiä tai eläinihmisiä ylipäänsä.
Anna kertoo, että on joskus ollut suhteita päällekäin, mutta on päässyt pahasta tavasta eroon. Sanoo kuitenkin, että rakastui Immoseen, kun tilanne oli otollinen eli molemmat vapaita. Olen ymmärtänyt vauva-palstalta ettei ihan noin mennyt..?
Onko muut vielä katsoneet jaksoa?
Kommentit (509)
Mielestäni on jotenkin teennäinen tyyppi, jotain luotaantyöntävää hänessä on. Ei vaikuta aidosti empaattiselta ja hyväsydämiseltä vaan jotenkin kylmälle, aivan kuin yrittäisi kovasti olla jotain. Laulajana aika keskinkertainen enkä yhtäkään hänen kappaletta muista vaikka varmasti niitä on radiossa soinut, sekin kertoo jo paljon ettei jää mieleen, puuttuu se X-factor. Jenni Vartiainen sentään antanut itsestään fiksum kuvan ja tehnyt joitain hyviä kappaleita. En tiedä noista suhdekuvioista mutta se mies sitten menetti 10 naisen ja vaihtoi siihen 8:n, varmasti onni Vartiaiselle tosin.
Kertoo aika paljon tuosta Puusta nuo suhdesäätönsä ja päällekkäiset viritelmät, siitä voi vetää johtopäätöksen että on itsekäs ja ei ole empaattinen, muita huomioiva. Kuitenkin aikuinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös että aloittaja olisi voinut avata että mitä se lemmikittömyys ihmisestä kertoo, koska ei se mulle kerro mitään :D Itselläni on ollut ja on vain kaneja ja marsuja, ja kissaa tai koiraa en ottaisi ikinä. Molempia oli mun lapsuudenkodissa ja riitti loppuelämäks :D Ymmärrän kuitenkin hyvin ettei kaikki halua yhtään mitään eläintä, vaikka itse en vois kuvitella eläväni ilman pulleita jyrsijöitä ja pitkäkorvia.
Se ei kerro vielä mitään, niin kauan kun et hanki kotiisi koiraa tai kissaa, mutta tilanne muuttuu kun hankit sellaisen, josta et pidä.
Minkälaisia tunteita sinussa herättää, kun minä en taas yhtään tykkää marsuista tai kaneista, mutta silti hankkisen sellaisen kotiini. Tuskin eläimellä voisi olla kummoiset oltavat.
Ja tuossa vielä Anna jotenkin sanoi, ettei pidä koirista, mutta toinen ei pidä lapsista ja molemmat löytyy kodista.
Onko liika koira ja liika lapsi?

Ja kyllä omaa tarinaansa kertoo, kuinka Anna sanoo olleensa vain 4kk yksin ja nainen on jo tuon ikäinen. Ja hakee pettämiselle hyväksyntää ikäkriisillä. Ja tuossa vaiheessa hänellä on ollut jo lapsi.
Ohjelman katsoin, jotta saisin jotain pintaa artistina, kun en koskaan ole erottanut hänen musiikkiaan muista tai tunnistanut, vaikka on ollut pinnalla jo useamman vuoden.
Jotenkin en saanut mitään ohjelmasta, vaan ohjelma pyöri hänen pettämisensä ympärillä ja tuo koira juttu särähti korvaan "en tykkää koirista, mutta eipä toinen tykkää lapsesta" ja kertoo perheen tilasta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjussa joku koira on nostettu niin keskeiseen rooliin?? Ohjelmassa koira mainittiin ohimennen eikä kuvissa näkynyt hurttaa kertaakaan.
Koska se oli kiinnostavinta jaksossa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjussa joku koira on nostettu niin keskeiseen rooliin?? Ohjelmassa koira mainittiin ohimennen eikä kuvissa näkynyt hurttaa kertaakaan.
No kyllä se minulle kertoo paljonkin ihmisestä onko hän eläinrakas vai ei. Yleensä eläinrakkaat ovat empaattisia kun taas en edes ymmärrä minkälainen ihminen ei tykkää eläimistä. Annasta ja Mariasta kyllä uskon tämän.
Tosin hyvä, että itse tunnistaa sen ettei tykkää. Toivottavasti ei näytä sitä koiraparalle joka joutuu huushollissa olemaan!
Se että ihminen ei ”tykkää” koirista kerro lopulta mitään hänestä! Yksinkertaisten tomppelien höpinöitä.
Kuuluuko koira ihmisasuntoon laisinkaan? Ei.
Kaikenmaailman kennelyrittäjät, koirakouluttajatko ne rakastavat koiria, nooot.
Ihme ketju taas. Sitä paitsi inhottaa yleisesti, kun "jalot eläinihmiset" aina nostavat itsensä toisten ihmisten yläpuolelle tuolla empatiasoopalla. Inhimillisempää olisi olla hyväksikäyttämättä jalostettuja eläinparkoja omiin tarpeisiinsa eli täyttämään omaa tunne-elämää, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja arjen rutiineja. Fanaattisimmat eläinihmiset eivät sopeudu ihmislaumaan, mutta sopeutuvat keräämäänsä alisteiseen eläinlaumaan, jotain siinäkin on mennyt perustuksissa pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Anna Puustjärvi sanoi suoraan olevansa "sarjaseurustelija" ja että "suhteet ovat menneet päällekkäin". Tämä tarkoittaa suomeksi sitä että on pettänyt aiempia kumppaneitaan aloittaessaan aina uuden suhteen katkaisematta ensin edellistä. Jos tästä asiasta kehtaa kritisoida kyseistä roolimallia, fanaattiset puolustelijat täällä poistattaa ketjut ja syyttää jopa Jenni Vartiaista taas tästäkin asiasta. Avatkaa silmät: Anna sanoi nämä asiat aivan ITSE!
Miten Jenni Vartiainen liittyy Annan suhteisiin? Jos Anna seukkailee päällekkäin, ei se tarkoita sitä että Jukkakin tekee niin :D Anna on pettänyt omia kumppaneitaan, joihin tietääkseni ei ole Jenni kuulunut :D
Oikeusjakohtuus kirjoitti:
Nelonen teki Anna Puusta tähden, kun otti se juontajaksi Voice of Finlandiin. Musiikin puolesta olisi jo jäänyt unoholaan, niin kuin meinasikin käydä ennen Voicea.
Samoin teki Ollistakin Nelonen tunettavan, muuten oisi jäänyt jo kauan sitten unohdettujen artistien hautuumaalle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjussa joku koira on nostettu niin keskeiseen rooliin?? Ohjelmassa koira mainittiin ohimennen eikä kuvissa näkynyt hurttaa kertaakaan.
Koira on Jenni Vartiaisen portugalin vesikoira Paavo joka asuu Jennin luona ja nyt Jennin ollessa Nykissä on hänen vanhempiensa luona hoidossa. Ei tosiaankaan Paavo ole Annan ja Jukan luona! Fried musicilla vieraillut vain Jennin kanssa silloin kun hän on ollut siellä musaa äänittämässä. Puun on turha ruikuttas koska ei tuolla koiralla ole hänen kanssaan mitään tekemistä!
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjussa joku koira on nostettu niin keskeiseen rooliin?? Ohjelmassa koira mainittiin ohimennen eikä kuvissa näkynyt hurttaa kertaakaan.
Miksi olisi näkynyt kun ei ole missään tekemisissä Annan kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on jotenkin teennäinen tyyppi, jotain luotaantyöntävää hänessä on. Ei vaikuta aidosti empaattiselta ja hyväsydämiseltä vaan jotenkin kylmälle, aivan kuin yrittäisi kovasti olla jotain. Laulajana aika keskinkertainen enkä yhtäkään hänen kappaletta muista vaikka varmasti niitä on radiossa soinut, sekin kertoo jo paljon ettei jää mieleen, puuttuu se X-factor. Jenni Vartiainen sentään antanut itsestään fiksum kuvan ja tehnyt joitain hyviä kappaleita. En tiedä noista suhdekuvioista mutta se mies sitten menetti 10 naisen ja vaihtoi siihen 8:n, varmasti onni Vartiaiselle tosin.
Kertoo aika paljon tuosta Puusta nuo suhdesäätönsä ja päällekkäiset viritelmät, siitä voi vetää johtopäätöksen että on itsekäs ja ei ole empaattinen, muita huomioiva. Kuitenkin aikuinen ihminen.
Jennille oli lottovoitto päästä irti Immosesta. Hän on nyt onnellisempi kuin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös että aloittaja olisi voinut avata että mitä se lemmikittömyys ihmisestä kertoo, koska ei se mulle kerro mitään :D Itselläni on ollut ja on vain kaneja ja marsuja, ja kissaa tai koiraa en ottaisi ikinä. Molempia oli mun lapsuudenkodissa ja riitti loppuelämäks :D Ymmärrän kuitenkin hyvin ettei kaikki halua yhtään mitään eläintä, vaikka itse en vois kuvitella eläväni ilman pulleita jyrsijöitä ja pitkäkorvia.
Eihän siinä puhuttu lemmikittömyydestä vaan siitä ettei ole eläinihminen. Kyllä se aika paljon ihmisestä kertoo kun tuollaista julistaa.
Ei se julistanut olevansa ei eläininminen, vaan ettei ole koiraihminen, ihan eri asia. Mäkään en ole vaikka koiria on ollutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös että aloittaja olisi voinut avata että mitä se lemmikittömyys ihmisestä kertoo, koska ei se mulle kerro mitään :D Itselläni on ollut ja on vain kaneja ja marsuja, ja kissaa tai koiraa en ottaisi ikinä. Molempia oli mun lapsuudenkodissa ja riitti loppuelämäks :D Ymmärrän kuitenkin hyvin ettei kaikki halua yhtään mitään eläintä, vaikka itse en vois kuvitella eläväni ilman pulleita jyrsijöitä ja pitkäkorvia.
Se ei kerro vielä mitään, niin kauan kun et hanki kotiisi koiraa tai kissaa, mutta tilanne muuttuu kun hankit sellaisen, josta et pidä.
Minkälaisia tunteita sinussa herättää, kun minä en taas yhtään tykkää marsuista tai kaneista, mutta silti hankkisen sellaisen kotiini. Tuskin eläimellä voisi olla kummoiset oltavat.
Ja tuossa vielä Anna jotenkin sanoi, ettei pidä koirista, mutta toinen ei pidä lapsista ja molemmat löytyy kodista.
Onko liika koira ja liika lapsi?
Ei asu Paavo koira tuolla vaan Jennin luona! Ja on hoidossa väliaikaisesti Jennin vanhemmilla. Ikinä ei Jenni antaisi silmäteräänsä tuon koiria vihaavan naisen hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös että aloittaja olisi voinut avata että mitä se lemmikittömyys ihmisestä kertoo, koska ei se mulle kerro mitään :D Itselläni on ollut ja on vain kaneja ja marsuja, ja kissaa tai koiraa en ottaisi ikinä. Molempia oli mun lapsuudenkodissa ja riitti loppuelämäks :D Ymmärrän kuitenkin hyvin ettei kaikki halua yhtään mitään eläintä, vaikka itse en vois kuvitella eläväni ilman pulleita jyrsijöitä ja pitkäkorvia.
Se ei kerro vielä mitään, niin kauan kun et hanki kotiisi koiraa tai kissaa, mutta tilanne muuttuu kun hankit sellaisen, josta et pidä.
Minkälaisia tunteita sinussa herättää, kun minä en taas yhtään tykkää marsuista tai kaneista, mutta silti hankkisen sellaisen kotiini. Tuskin eläimellä voisi olla kummoiset oltavat.
Ja tuossa vielä Anna jotenkin sanoi, ettei pidä koirista, mutta toinen ei pidä lapsista ja molemmat löytyy kodista.
Onko liika koira ja liika lapsi?
Ei anna sanonut että Jukka ei tykkää lapsista. Miten te näitä ohjelmia oikein katselette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on jotenkin teennäinen tyyppi, jotain luotaantyöntävää hänessä on. Ei vaikuta aidosti empaattiselta ja hyväsydämiseltä vaan jotenkin kylmälle, aivan kuin yrittäisi kovasti olla jotain. Laulajana aika keskinkertainen enkä yhtäkään hänen kappaletta muista vaikka varmasti niitä on radiossa soinut, sekin kertoo jo paljon ettei jää mieleen, puuttuu se X-factor. Jenni Vartiainen sentään antanut itsestään fiksum kuvan ja tehnyt joitain hyviä kappaleita. En tiedä noista suhdekuvioista mutta se mies sitten menetti 10 naisen ja vaihtoi siihen 8:n, varmasti onni Vartiaiselle tosin.
Kertoo aika paljon tuosta Puusta nuo suhdesäätönsä ja päällekkäiset viritelmät, siitä voi vetää johtopäätöksen että on itsekäs ja ei ole empaattinen, muita huomioiva. Kuitenkin aikuinen ihminen.
Ja kyllä omaa tarinaansa kertoo, kuinka Anna sanoo olleensa vain 4kk yksin ja nainen on jo tuon ikäinen. Ja hakee pettämiselle hyväksyntää ikäkriisillä. Ja tuossa vaiheessa hänellä on ollut jo lapsi.
Ohjelman katsoin, jotta saisin jotain pintaa artistina, kun en koskaan ole erottanut hänen musiikkiaan muista tai tunnistanut, vaikka on ollut pinnalla jo useamman vuoden.
Jotenkin en saanut mitään ohjelmasta, vaan ohjelma pyöri hänen pettämisensä ympärillä ja tuo koira juttu särähti korvaan "en tykkää koirista, mutta eipä toinen tykkää lapsesta" ja kertoo perheen tilasta.
Mä en ole ollut koskaan yksin, olen 50v. 2 pitkää suhdetta, molemmista lapsia.

Mitäköhän Jukka ajattelee kun muija päästelee suustaan sammakoita tv:ssä? Kertoo ettei Jukka halua lapsia ja että on sarjaseurustelija jolla päällekkäisiä suhteita. Huh. Olisiko Jenni jättänyt Jukan koska tämä ei halua lapsia ja Jennillä alkaa olla jo ikää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjussa joku koira on nostettu niin keskeiseen rooliin?? Ohjelmassa koira mainittiin ohimennen eikä kuvissa näkynyt hurttaa kertaakaan.
No kyllä se minulle kertoo paljonkin ihmisestä onko hän eläinrakas vai ei. Yleensä eläinrakkaat ovat empaattisia kun taas en edes ymmärrä minkälainen ihminen ei tykkää eläimistä. Annasta ja Mariasta kyllä uskon tämän.
Tosin hyvä, että itse tunnistaa sen ettei tykkää. Toivottavasti ei näytä sitä koiraparalle joka joutuu huushollissa olemaan!
Koirarakas vai eläinrakas?