Lue keskustelun säännöt.
Mä en ymmärrä riitelyä. Eikö asioista voi keskustella?
Mikä on homman idea? Nostaa adrenaliinitasoa joten siitä saa jotain säväreitä? En tiedä, ei toimi mulla, minusta se tuntuu vain ja ainoastaan pahalta. Joskus voi kinastella mutta mitään karjumisriitoja en suostu käymään kenenkään kanssa, niistä sain tarpeekseni jo lapsuudenperheessä. Minusta aikuisena kuuluu olla sen verran tunnesäätelykykyä ja itsehillintää ettei raivoa päättömästi. Se oleellinen ero kinasteluun on äänen volyymissa ja siinä että kinastelussa on vielä järki mukana ja se on luonteeltaan keskustelevaa, riitely taas ei.
Kommentit (354)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Huutajahan se on mikä useimmiten on väärässä. Huutaminen on oikein hyvä keino kun argumentit ovat loppuneet jo aikaa sitten mutta ei myönnä olleensa väärässä.
Esimerkki: X aloittaa riidan siitä että Y teki jotain minkä X koki loukkaavana. Y kertoo oman näkemyksensä asiasta ja perustelee täysin rauhallisesti miksi hän ei tehnyt asiaa loukatakseen, tai miten hänen mielestään X näkee asian eivan eri valossa. X huomaa ettei hänellä ollutkaan mitään oikeaa syytä loukkaantua, mutta ei halua sitä myöntää, koska on niin loukkaantunut ja aloittaa huutamaan Y:lle Ei se tarkoita että X olisi oikeassa.
X ei sinun esimerkissäsi "huomaa olleensa väärässä" vaan vittuuntuu kun sinä vääristelet asioita ja siksi huutaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistit eivät viitsi riidellä, vaan haluavat vttuilla ja ajaa toisen sellaiseen tilaan että toinen raivostuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Mitä virhettä? Mulle ajoi kerran joku mies risteyksessä kylkeen, tuli kolmion takaa itse mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa jaa. Mikä se mun virhe tässä oli?
Miksi ylipäätään kuvittelet että huutaja olisi automaattisesti oikeassa?
Tuo ei ole mikään riita. Jossa joku "alkaa huutamaan".
Tottakai se on riita, aika merkittäväkin kun kyseessä on mahdollisesti suht iso korjaamolasku tai vähintään menetyt bonukset. Tuollaisia riitoja selvitellään joskus oikeudessakin, mutta tuossa tapauksessa tuskin tarvitsi kun mies oli melko itsestäänselvästi väärässä.
Ei ole riita, vaan toisen osapuolen itsestään lähtöisin ollut hermojen menetys. Huutaminen ei ollut siis erimielisyyden seuraus.
Olitko paikalla?
"mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa ajaa"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Tyhmempien kanssa on turha tapella, se on lähes aina ajan haaskausta.
Tämä asenne on justiinsa se vellihousujen asenne. Jos itse ollaan väärässä, ei voida keskustella asiaa selväksi, koska toinen mukamas on tyhmä.
No kiistattoman tyhmäähän tuollainen on, että kuvittelee volyymin ratkaisevan sen kumpi on oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Tyhmempien kanssa on turha tapella, se on lähes aina ajan haaskausta.
Miten niin tyhmemmän, kun itse olet väärässä? Etkö pysty puolustamaan näkemyksiäsi?
Kun ei se kovempaa huutaminen nyt vain tarkoita että olisit yhtään enemmän oikeassa, vaikka kuinka niin kuvittelisit.
Aivan kuin se tarkoittaisi, kun itselläsi puuttuu kyvyt osoittaa olevasi oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Jos toinen on kiihtyneessä mielentilassa, ei se kuuntele järkipuhetta. Ei tämä ole mikään mielipideasia vaan kylmä fakta. Kun joku riehuu, niin alkavatko poliisit ensimmäiseksi väittelemään sen riidanhaluisen kanssa? Eivät. He yrittävät de-eskaloida tilannetta, saada sen kiivastuneen rahoittumaan niin kaikki pääsevät vähemmällä. Siinä vaiheessa jos poliisi joutuu korottamaan ääntään, niin tilanne on jo kääntymässä huonompaan päin. Huutajalla ei koskaan ole itsensä kontrollissa. Jos muuta kuvittelet, valehtelet itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Tyhmempien kanssa on turha tapella, se on lähes aina ajan haaskausta.
Tämä asenne on justiinsa se vellihousujen asenne. Jos itse ollaan väärässä, ei voida keskustella asiaa selväksi, koska toinen mukamas on tyhmä.
No kiistattoman tyhmäähän tuollainen on, että kuvittelee volyymin ratkaisevan sen kumpi on oikeassa.
En kuvittele niin, jos huudan. Se on oikeassa, joka pystyy osoittamaan olevansa oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Huutajahan se on mikä useimmiten on väärässä. Huutaminen on oikein hyvä keino kun argumentit ovat loppuneet jo aikaa sitten mutta ei myönnä olleensa väärässä.
Esimerkki: X aloittaa riidan siitä että Y teki jotain minkä X koki loukkaavana. Y kertoo oman näkemyksensä asiasta ja perustelee täysin rauhallisesti miksi hän ei tehnyt asiaa loukatakseen, tai miten hänen mielestään X näkee asian eivan eri valossa. X huomaa ettei hänellä ollutkaan mitään oikeaa syytä loukkaantua, mutta ei halua sitä myöntää, koska on niin loukkaantunut ja aloittaa huutamaan Y:lle Ei se tarkoita että X olisi oikeassa.
X ei sinun esimerkissäsi "huomaa olleensa väärässä" vaan vittuuntuu kun sinä vääristelet asioita ja siksi huutaa.
Sinussako se totuus asuu, et ole koskaan väärässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Mitä virhettä? Mulle ajoi kerran joku mies risteyksessä kylkeen, tuli kolmion takaa itse mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa jaa. Mikä se mun virhe tässä oli?
Miksi ylipäätään kuvittelet että huutaja olisi automaattisesti oikeassa?
Tuo ei ole mikään riita. Jossa joku "alkaa huutamaan".
Tottakai se on riita, aika merkittäväkin kun kyseessä on mahdollisesti suht iso korjaamolasku tai vähintään menetyt bonukset. Tuollaisia riitoja selvitellään joskus oikeudessakin, mutta tuossa tapauksessa tuskin tarvitsi kun mies oli melko itsestäänselvästi väärässä.
Ei ole riita, vaan toisen osapuolen itsestään lähtöisin ollut hermojen menetys. Huutaminen ei ollut siis erimielisyyden seuraus.
Olitko paikalla?
"mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa ajaa"
Jep eli yritti vierittää vastuun kolarista toiselle, vaikka itse tuli kolmion takaa. Aika tavallinen taktiikka että kun tiedetään että ollaan itse heikoilla niin käydään hyökkäykseen ja toivotaan että toinen säikähtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Jos toinen on kiihtyneessä mielentilassa, ei se kuuntele järkipuhetta. Ei tämä ole mikään mielipideasia vaan kylmä fakta. Kun joku riehuu, niin alkavatko poliisit ensimmäiseksi väittelemään sen riidanhaluisen kanssa? Eivät. He yrittävät de-eskaloida tilannetta, saada sen kiivastuneen rahoittumaan niin kaikki pääsevät vähemmällä. Siinä vaiheessa jos poliisi joutuu korottamaan ääntään, niin tilanne on jo kääntymässä huonompaan päin. Huutajalla ei koskaan ole itsensä kontrollissa. Jos muuta kuvittelet, valehtelet itsellesi.
Kantojaan perustelemalla voit osoittaa että olet oikeassa. Ei siinä silloin enää kenenkään tarvitse sinulle huutaa. Yllättäenpä et vain kykene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Huutajahan se on mikä useimmiten on väärässä. Huutaminen on oikein hyvä keino kun argumentit ovat loppuneet jo aikaa sitten mutta ei myönnä olleensa väärässä.
Esimerkki: X aloittaa riidan siitä että Y teki jotain minkä X koki loukkaavana. Y kertoo oman näkemyksensä asiasta ja perustelee täysin rauhallisesti miksi hän ei tehnyt asiaa loukatakseen, tai miten hänen mielestään X näkee asian eivan eri valossa. X huomaa ettei hänellä ollutkaan mitään oikeaa syytä loukkaantua, mutta ei halua sitä myöntää, koska on niin loukkaantunut ja aloittaa huutamaan Y:lle Ei se tarkoita että X olisi oikeassa.
X ei sinun esimerkissäsi "huomaa olleensa väärässä" vaan vittuuntuu kun sinä vääristelet asioita ja siksi huutaa.
Sinussako se totuus asuu, et ole koskaan väärässä?
Toisen on osoitettava olevansa oikeassa ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Mitä virhettä? Mulle ajoi kerran joku mies risteyksessä kylkeen, tuli kolmion takaa itse mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa jaa. Mikä se mun virhe tässä oli?
Miksi ylipäätään kuvittelet että huutaja olisi automaattisesti oikeassa?
Tuo ei ole mikään riita. Jossa joku "alkaa huutamaan".
Tottakai se on riita, aika merkittäväkin kun kyseessä on mahdollisesti suht iso korjaamolasku tai vähintään menetyt bonukset. Tuollaisia riitoja selvitellään joskus oikeudessakin, mutta tuossa tapauksessa tuskin tarvitsi kun mies oli melko itsestäänselvästi väärässä.
Ei ole riita, vaan toisen osapuolen itsestään lähtöisin ollut hermojen menetys. Huutaminen ei ollut siis erimielisyyden seuraus.
Olitko paikalla?
"mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa ajaa"
Jep eli yritti vierittää vastuun kolarista toiselle, vaikka itse tuli kolmion takaa. Aika tavallinen taktiikka että kun tiedetään että ollaan itse heikoilla niin käydään hyökkäykseen ja toivotaan että toinen säikähtää.
Kyse ei ollut riidasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Huutajahan se on mikä useimmiten on väärässä. Huutaminen on oikein hyvä keino kun argumentit ovat loppuneet jo aikaa sitten mutta ei myönnä olleensa väärässä.
Esimerkki: X aloittaa riidan siitä että Y teki jotain minkä X koki loukkaavana. Y kertoo oman näkemyksensä asiasta ja perustelee täysin rauhallisesti miksi hän ei tehnyt asiaa loukatakseen, tai miten hänen mielestään X näkee asian eivan eri valossa. X huomaa ettei hänellä ollutkaan mitään oikeaa syytä loukkaantua, mutta ei halua sitä myöntää, koska on niin loukkaantunut ja aloittaa huutamaan Y:lle Ei se tarkoita että X olisi oikeassa.
Eikä myöskään tarkoita, että x olisi väärässä. Se, että sinä päätit hänen suuttuneen turhasta, on toisen tunteiden mitätöimistä ja vähättelyä. Tottakai se sinusta tuntuu turhalta kun sinä olit se loukkaava osapuoli. Mitäpä jos ensi kerralla pyytäisit vain anteeksi ja sanoisit, että mokasit. Saattaisi se huutokin loppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Huutajahan se on mikä useimmiten on väärässä. Huutaminen on oikein hyvä keino kun argumentit ovat loppuneet jo aikaa sitten mutta ei myönnä olleensa väärässä.
Esimerkki: X aloittaa riidan siitä että Y teki jotain minkä X koki loukkaavana. Y kertoo oman näkemyksensä asiasta ja perustelee täysin rauhallisesti miksi hän ei tehnyt asiaa loukatakseen, tai miten hänen mielestään X näkee asian eivan eri valossa. X huomaa ettei hänellä ollutkaan mitään oikeaa syytä loukkaantua, mutta ei halua sitä myöntää, koska on niin loukkaantunut ja aloittaa huutamaan Y:lle Ei se tarkoita että X olisi oikeassa.
Eikä myöskään tarkoita, että x olisi väärässä. Se, että sinä päätit hänen suuttuneen turhasta, on toisen tunteiden mitätöimistä ja vähättelyä. Tottakai se sinusta tuntuu turhalta kun sinä olit se loukkaava osapuoli. Mitäpä jos ensi kerralla pyytäisit vain anteeksi ja sanoisit, että mokasit. Saattaisi se huutokin loppua.
En pyydä, koska minun kaikissa tuollaisissa kokemuksissani vastapuoli on ollut omiin harhoihinsa uskova realiteetit kadottanut ihminen, joka käyttää valtaa muihin sillä, että alkaa huutaa.
Riitelevät pariskunnat myös rakastavat toisiaan enemmän. Riitely on merkki välittämisestä. Jos toinen ei olisi sinulle tärkeä, tuskin jaksaisit marmattaa hänelle esimerkiksi hänen elämäntavoistaan. Riitely on mainio tilaisuus oppia enemmän kumppanista ja myös itsestään. Saamme selville, mitä toinen haluaa ja meillä on tilaisuus kertoa myös omat toiveemme. Joskus kannattaa myös suoraselkäisesti myöntää olevansa väärässä ja lakata väittämästä vastaan ihan vain periaatteen vuoksi. Olisi hyvä myös pysyä riidan aiheessa eikä nostaa esiin vanhoja kaunoja.
Riitelystä on hyötyä, jos pystytte oikeasti keskustelemaan. Liian kiihtyneessä mielentilassa olisi hyvä rauhoittua ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Huutajahan se on mikä useimmiten on väärässä. Huutaminen on oikein hyvä keino kun argumentit ovat loppuneet jo aikaa sitten mutta ei myönnä olleensa väärässä.
Esimerkki: X aloittaa riidan siitä että Y teki jotain minkä X koki loukkaavana. Y kertoo oman näkemyksensä asiasta ja perustelee täysin rauhallisesti miksi hän ei tehnyt asiaa loukatakseen, tai miten hänen mielestään X näkee asian eivan eri valossa. X huomaa ettei hänellä ollutkaan mitään oikeaa syytä loukkaantua, mutta ei halua sitä myöntää, koska on niin loukkaantunut ja aloittaa huutamaan Y:lle Ei se tarkoita että X olisi oikeassa.
Huutaminen ei mitenkään tarkoita sitä, että huutaja olisi väärässä. Minä huusin sedälleni, koska hän ei palauttanut minulle minulle kuuluvaa paperia, eikä sanonut edes auttavansa siinä, tai hoitavansa mokaamansa asian. En mä ois huutanut, jos itse olisin ollut se mokaaja, eli hän.
Sanoinkin USEIMMITEN, en aina. Huomaatko, olet jo niin kiihtynyt ettet lue mitä minä kirjoitan, etkä edes ajattele järkevästi vaan olet täysin defenssimoodista. Onko sinun tapauksesi ainoa tapaus missä joku huutaa? Huutaja ei ole koskaan väärässä? Jos minä nyt huutaisin sinulle, olisinko automaattisesti oikeassa, koska huudan? Jos koen että olet loukannut minua olemalla eri mieltä kanssani ja alan sinulle huutamaan, tuleeko sinusta syylinen siihen mitä sinusta syytän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Mitä virhettä? Mulle ajoi kerran joku mies risteyksessä kylkeen, tuli kolmion takaa itse mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa jaa. Mikä se mun virhe tässä oli?
Miksi ylipäätään kuvittelet että huutaja olisi automaattisesti oikeassa?
Tuo ei ole mikään riita. Jossa joku "alkaa huutamaan".
Tottakai se on riita, aika merkittäväkin kun kyseessä on mahdollisesti suht iso korjaamolasku tai vähintään menetyt bonukset. Tuollaisia riitoja selvitellään joskus oikeudessakin, mutta tuossa tapauksessa tuskin tarvitsi kun mies oli melko itsestäänselvästi väärässä.
Ei ole riita, vaan toisen osapuolen itsestään lähtöisin ollut hermojen menetys. Huutaminen ei ollut siis erimielisyyden seuraus.
Olitko paikalla?
"mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa ajaa"
Jep eli yritti vierittää vastuun kolarista toiselle, vaikka itse tuli kolmion takaa. Aika tavallinen taktiikka että kun tiedetään että ollaan itse heikoilla niin käydään hyökkäykseen ja toivotaan että toinen säikähtää.
Kyse ei ollut riidasta.
Mitä vittua sinä urpo nyt jankkaat? Et edelleenkään ollut paikalla.
Huutaminenkin voi olla ok, mutta ei raivohulluna ja ehdoton no no on ainakin itselleni uhkailu jollakin joka liittyy aggressiiviseen käyttäytymiseen tai tietenkin ihan aggressiivinen käyttäytyminen, se että otetaan kädet mukaan, vaikka ei varsinaisesti vedetä ketään turpaan. Ja huutaminenkin riippuu aiheesta, joissakin riidoissa kiivastuminen ymmärrettävää, joissakin ei.
Vierailija kirjoitti:
Riitelevät pariskunnat myös rakastavat toisiaan enemmän. Riitely on merkki välittämisestä. Jos toinen ei olisi sinulle tärkeä, tuskin jaksaisit marmattaa hänelle esimerkiksi hänen elämäntavoistaan. Riitely on mainio tilaisuus oppia enemmän kumppanista ja myös itsestään. Saamme selville, mitä toinen haluaa ja meillä on tilaisuus kertoa myös omat toiveemme. Joskus kannattaa myös suoraselkäisesti myöntää olevansa väärässä ja lakata väittämästä vastaan ihan vain periaatteen vuoksi. Olisi hyvä myös pysyä riidan aiheessa eikä nostaa esiin vanhoja kaunoja.
Riitelystä on hyötyä, jos pystytte oikeasti keskustelemaan. Liian kiihtyneessä mielentilassa olisi hyvä rauhoittua ensin.
Ennemmin ajattelen että riitelevät pariskunnat eivät juuri rakasta ja kunnioita toisiaan. Tuo sanoma että rakastavat enemmän toisiaan, sen on varmaam keksiny joku joka yrittää uskotella että se on normaalia.
Olitko paikalla?