Lue keskustelun säännöt.
Mä en ymmärrä riitelyä. Eikö asioista voi keskustella?
Mikä on homman idea? Nostaa adrenaliinitasoa joten siitä saa jotain säväreitä? En tiedä, ei toimi mulla, minusta se tuntuu vain ja ainoastaan pahalta. Joskus voi kinastella mutta mitään karjumisriitoja en suostu käymään kenenkään kanssa, niistä sain tarpeekseni jo lapsuudenperheessä. Minusta aikuisena kuuluu olla sen verran tunnesäätelykykyä ja itsehillintää ettei raivoa päättömästi. Se oleellinen ero kinasteluun on äänen volyymissa ja siinä että kinastelussa on vielä järki mukana ja se on luonteeltaan keskustelevaa, riitely taas ei.
Kommentit (354)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Vaikeneminen ei ole paskaa käytöstä?
Vaikeneminenkin voi olla paskaa käytöstä, mutta ei se tee huutamisesta yhtään sen vähemmän paskaa käytöstä. Onneksi normaaleilla ihmisillä on siinä välissä niitä asiallisiakin kommunikointikeinoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Vaikeneminen ei ole paskaa käytöstä?
Vaikeneminenkin voi olla paskaa käytöstä, mutta ei se tee huutamisesta yhtään sen vähemmän paskaa käytöstä. Onneksi normaaleilla ihmisillä on siinä välissä niitä asiallisiakin kommunikointikeinoja.
Mä en ainakaan vaiennut, kun setäni vei paperin, joka kuului minulle, minulta. Hän se säälittävästi sulki luurin korvaani. No, vastasi seuraavaksi haastemiehelle tekosistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Ovimattona sitä onkin mukava olla. Jippiii! Mie en suutu, eikä miulla ole myöskään tunteita. Jippii!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Mitä virhettä? Mulle ajoi kerran joku mies risteyksessä kylkeen, tuli kolmion takaa itse mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa jaa. Mikä se mun virhe tässä oli?
Miksi ylipäätään kuvittelet että huutaja olisi automaattisesti oikeassa?
Ei kai sitä kaikkea tarttekaan ymmärtää. Jotkut riitelee ja jotkut ei. Ei oo multa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Tyhmempien kanssa on turha tapella, se on lähes aina ajan haaskausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Mitä virhettä? Mulle ajoi kerran joku mies risteyksessä kylkeen, tuli kolmion takaa itse mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa jaa. Mikä se mun virhe tässä oli?
Miksi ylipäätään kuvittelet että huutaja olisi automaattisesti oikeassa?
Tuo ei ole mikään riita. Jossa joku "alkaa huutamaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Tyhmempien kanssa on turha tapella, se on lähes aina ajan haaskausta.
Miten niin tyhmemmän, kun itse olet väärässä? Etkö pysty puolustamaan näkemyksiäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Tyhmempien kanssa on turha tapella, se on lähes aina ajan haaskausta.
Älä sitten itke, ettet saa asioitasi perille kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miks sä ap riitelet täällä meidän kanssa? :DDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Mitä virhettä? Mulle ajoi kerran joku mies risteyksessä kylkeen, tuli kolmion takaa itse mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa jaa. Mikä se mun virhe tässä oli?
Miksi ylipäätään kuvittelet että huutaja olisi automaattisesti oikeassa?
Tuo ei ole mikään riita. Jossa joku "alkaa huutamaan".
Tottakai se on riita, aika merkittäväkin kun kyseessä on mahdollisesti suht iso korjaamolasku tai vähintään menetyt bonukset. Tuollaisia riitoja selvitellään joskus oikeudessakin, mutta tuossa tapauksessa tuskin tarvitsi kun mies oli melko itsestäänselvästi väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Tyhmempien kanssa on turha tapella, se on lähes aina ajan haaskausta.
Tämä asenne on justiinsa se vellihousujen asenne. Jos itse ollaan väärässä, ei voida keskustella asiaa selväksi, koska toinen mukamas on tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Huutajahan se on mikä useimmiten on väärässä. Huutaminen on oikein hyvä keino kun argumentit ovat loppuneet jo aikaa sitten mutta ei myönnä olleensa väärässä.
Esimerkki: X aloittaa riidan siitä että Y teki jotain minkä X koki loukkaavana. Y kertoo oman näkemyksensä asiasta ja perustelee täysin rauhallisesti miksi hän ei tehnyt asiaa loukatakseen, tai miten hänen mielestään X näkee asian eivan eri valossa. X huomaa ettei hänellä ollutkaan mitään oikeaa syytä loukkaantua, mutta ei halua sitä myöntää, koska on niin loukkaantunut ja aloittaa huutamaan Y:lle Ei se tarkoita että X olisi oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Mitä virhettä? Mulle ajoi kerran joku mies risteyksessä kylkeen, tuli kolmion takaa itse mutta silti änkesi huutamaan kuuppa punaisena mun auton ikkunalle kuinka minä en osaa jaa. Mikä se mun virhe tässä oli?
Miksi ylipäätään kuvittelet että huutaja olisi automaattisesti oikeassa?
Tuo ei ole mikään riita. Jossa joku "alkaa huutamaan".
Tottakai se on riita, aika merkittäväkin kun kyseessä on mahdollisesti suht iso korjaamolasku tai vähintään menetyt bonukset. Tuollaisia riitoja selvitellään joskus oikeudessakin, mutta tuossa tapauksessa tuskin tarvitsi kun mies oli melko itsestäänselvästi väärässä.
Ei ole riita, vaan toisen osapuolen itsestään lähtöisin ollut hermojen menetys. Huutaminen ei ollut siis erimielisyyden seuraus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Huutajahan se on mikä useimmiten on väärässä. Huutaminen on oikein hyvä keino kun argumentit ovat loppuneet jo aikaa sitten mutta ei myönnä olleensa väärässä.
Esimerkki: X aloittaa riidan siitä että Y teki jotain minkä X koki loukkaavana. Y kertoo oman näkemyksensä asiasta ja perustelee täysin rauhallisesti miksi hän ei tehnyt asiaa loukatakseen, tai miten hänen mielestään X näkee asian eivan eri valossa. X huomaa ettei hänellä ollutkaan mitään oikeaa syytä loukkaantua, mutta ei halua sitä myöntää, koska on niin loukkaantunut ja aloittaa huutamaan Y:lle Ei se tarkoita että X olisi oikeassa.
Huutaminen ei mitenkään tarkoita sitä, että huutaja olisi väärässä. Minä huusin sedälleni, koska hän ei palauttanut minulle minulle kuuluvaa paperia, eikä sanonut edes auttavansa siinä, tai hoitavansa mokaamansa asian. En mä ois huutanut, jos itse olisin ollut se mokaaja, eli hän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Aikuisten kesken jos ei kykene ottamaan vastapuolen suuttumista vastaan jos hän huutaa on ihmisellä kasvun paikka, eikä uhriutumisen, että itseä kyykytetään.
Huutajallahan siinä on kasvun paikka. Sillä, että kuinka uhri hommaan suhtautuu ei ole juurikaan merkitystä, paskaa käytöstä se huutaminen on joka tapauksessa.
Ei ole, koska huutaja huutaa siksi, että toinen on tehnyt väärin, eikä ota vastuuta käytöksestään.
Yleensä se huutaja huutaa siksi ettei halua tai osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ei sen kummemmin sen huutamisen kuin varsinaisen riidanaiheenkaan osalta.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.
Ahaa, sinäkin kuulut tähän ihmisryhmään jonka mielestä se on eniten oikeassa joka koviten huutaa.
Niin? Jos toinen kerran uskoo olevansa oikeassa, niin miksi ei jää puolustamaan kantojaan ja näkemyksiään? Ei kai se toisen äänenvoimakkuus sitä estä?
Tyhmempien kanssa on turha tapella, se on lähes aina ajan haaskausta.
Miten niin tyhmemmän, kun itse olet väärässä? Etkö pysty puolustamaan näkemyksiäsi?
Kun ei se kovempaa huutaminen nyt vain tarkoita että olisit yhtään enemmän oikeassa, vaikka kuinka niin kuvittelisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.
Ihan samalla tavalla on henkistä väkivaltaa kieltäytyä keskustelemasta ja kadota paikalta kun toinen kertoo asian, joka hänen mieltään vaivaa tai pitää mykkäkoulua, kun ei pysty puhumaan. Riitelyssä sentään yritetään jonkinlaista kommunikaatiota.
Mutta kun kumpikaan ei ole hiljaa vaan keskustelee. Ehkä sinun kanssasi toinen on hiljaa kun ei sinulle uskalla mitään sanoa kun räjähdät heti :D sekin kertoo jo jotain.
Sinulla näyttää olevan tämä kovin tuttu vttumainen tyyli mennä henkilökohtaisuuksiin. Käsitin, että edellinen ei viitannut kommentillaan omaan toimintaansa/käyttäytymiseensä, vai oliko näin?
Parempi ainakin huutaa suoraan ja rehellisesti omat tunteensa tai mielipiteensä, kuin sinun tyylilläsi vttumaisesja omasta mielestäsi varmaankin nokkelasti kuittaillen. Sitä kutsutaan iskemiseksi vyön alle. Kaltaisiasi näyttäisi olevan palstalla paljon, melkein aina tilanteen kärjistyessä käyttäydytään näin, luullen kai, että sillä saadaan toiselle ns. jauhot suuhun? Tämäkin kertoo jo jotain... Ohis
Höpöhöpö, minä en riitele ihmisten kanssa. Meinaatko sinå että ihmisen joka on vain ihan hiljaa, niin puhumaan saa kun oikein huutaa päin näköä? Minä ainakin kumppanista tiedän heti millä mielellä on ja jos ei ole juttutuulella niin annan olla omissa oloissaan.
En tiedä mitä teet, sanoin vain, että ikävä tuo ivallinen tyyli vetää mattoa jalkojen alta, eli mennä asian viereen ja henkilökohtaIsuuksiin.
Rehti ja sanojensa takana seisova huutajakin on parempi, kuin kiero kuittailija. Onko oikein ja fiksua huutaa riidellessään vai ei? Onko tälle joku normi? Joku huutaa, toinen taas ei. Huutaminen ei ratkaise asioita, mutta voi olla terapeuttista jollekin. Ymmärrän hyvin, että heikomman ainoa konsti on huutaa ja saada näin edes jonkunlaista tehoa, jos kumppani on alistava tms.
En ymmärrä yhtään mitä tarkoitat :o Ihmisen joka on hiljaa, saa huutamalla puhumaan? En tiedä, kun ei tarvitse huutaa, olin vain sitä mieltä, että meitä on monenlaisia ja toimimme siksi erilailla. Olen tosin kuullut ihmisten riitoja, ja aina niissä on ollut kaksi huutajaa, en ole koskaan nähnyt tilannetta, jossa toinen on hiljaa, kun hänelle huudetaan.
Monet kuulemma riitelevät ja raivoavat, koska se on "rakkautta" ja sovintoseksi todella huumaavaa. Toiset keskustelevat hillityllä äänellä niin, että ellei sanoja kuulisi, voisi luulla ihan jotain muuta ja miellyttävää olevan kyseessä.
Ei riitelytapa korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Tiedän useita huippukoulutettuja ihmisiä, joiden elämästä myös sen, kuinka voi riitatila olla yhtä tulivuoren purkausta. Kun taas (palstan mielestä) wt-tyypit voivat hoitaa erimielisyyttään kultivoituneesti keskustelemalla.
Jos näen ja kuulen jossain riitahuutoa, en päättele ihmisten statuksesta mitään. Noin voi toimia kuka vain. Ja jos katsellaan eri kansallisuuksia, on aika yleinen käsitys, että esim. italialaiset huutavat erimielisyyksissään. Samoin rattiraivo on siellä aika mittavaa. "Suomalaiset ovat enemmän hiljaa, mutta puukkoahan sieltä saattaa lopuksi tulla". On tapana kärsiä ja kestää.
Näin muuten kerran koiralenkillä naapurin pariskunnan (korkeakoulutettuja ja erittäin fiksuina pidettyjä) riitelevän metsässä, eikä siinä sanoja säästelty, volyymikin tapissa. Pikkuhiljaa selvisi, että lähtivät usein piiloon ( just sinne koirani lenkitysalueelle) raivoamaan. Jos salassa tehdään, niin sitä ei tapahdu?
Se taitaa loppupeleissä olla makuasia puhtaasti. Toiset rakastavat pientä draamaa ja saavat siitä kiksit ja toiset eivät.
En nyt ihan kutsuisi sitä draaman rakastamiseksi, jos on tunteva ja herkkä ihminen ja tunteet vain joskus iskevät pintaan tosi voimakkaana. Ei tässä ole kyse makuasioista, vaan siitä että ihmiset ovat luonteeltaan erilaisia.
Temperamentiltaan erilaisia varmasti. Kehitysmaalaisten maahantuonti lisää tuota kaipaamaasi draamaa ja tunteiden räjähtävyyttä vielä huomattavasti tässäkin suomenmaassa. Itse en kerta kaikkiaan jaksa riidellä ihmisten kanssa enkä näe sitä järkevänä toimintana saatika hyvänä tunteiden hallintana. Hyvässä hengessä voi "riidellä", mutta tällaista näkee harvemmin kun se "veri kiehahtaa".
"Kaipaamaasi draamaa" Etkö todellakaan pysty asialliseen keskusteluun? eri
Ei, vaan siihen asia lopulta typistyy, siihen että saat sen katarsiksen tunteen huutamalla kun tunnemaailmasi on niin kiihkeä ja tulinen ja sisälläsi on kasautuneita asioita. Temperamenttiset ihmiset saavat kiksejä jatkuvasta tunteidensa purkamisesta eli suomeksi draamasta. Muut eivät moisesta pahemmin nauti vaan käsittelevät ongelmansa muilla tavoin, rakentavammilla tavoin kuka ties.
Kukin tyylillään.
En tiedä kenelle vastaat. Ihmettelin vain ohiksena taas tätä sanojen suuhun laittamista. Kun ei tainnut kukaan "kaivata mitään draamaa", kuten annoit ymmärtää.
Ja jos olet tuollainen fiksusti "riitelevä", et pysty asettumaan sen toisen tyyppisen, eli "temperamenttisen huutajan", asemaan. Et voi tietää mitä hän tuntee. Mistä päättelet, että joku hakemalla hakee jotain draamaa tai suunnittelee riitelynsä käsikirjoituksen mukaan lavasteineen, ääniefekteineen ja vuorosanoineen?
Itse uskon, että ne aidot ja spontaanit tunteet ovat niin voimakkaat, että tulevat paineella ulos. Jos näitä joku lavastaa, täytyy olla jo mielen sairaus kyseessä. Tai joku irvokas tapa ja halu päästä kumppanista eroon.
Tämä "kyllä minä tiedän" on mitätöintiä ja aliarviointia, sekä juuri sitä itsensä jalustalle nostamista, kuten tuo yksi "myötähäpeän tuntija" tekee.
Jokainen on erilainen. On tämä nykymaailma mennyt omituiseksi, kun kaikki täytyy analysoida, tuomita ja kytätä. Varmaan vaikeaa elää, kun ei pysty ihmisiä haluamaansa muottiin survomaan, vaikka kuinka haluaisi.
Antakaa muiden vaan olla ja elää. Jos seinän takana joku häiritsee riidoillaan kovaäänisesti, siitä voi tehdä valituksen. Tai voi vaikka muuttaa rauhallisempaan paikkaan, jos ei valitus tehoa.
Kovaäänistä riitaa tulee aina olemaan. Jokainen on joskus kuullut jonkun sanoneen, kuinka "naapurit riiteli eilen niin, ettei saatu koko yönä nukuttua" ja jokainen on tainnut myös ihan itse kuulla kovaäänistä huutoa riitelyn yhteydessä.
Ja ihan tiedoksi, että EN KAIPAA minäkään tällaista DRAAMAA. Totean vain tosiasiat.
Ei huuda, se joka ei halua ottaa vstuuta käytöksestään pakenee kuin vellihousu vastuutaan. Se, joka huutaa on se, jota toinen kohteli väärin, eikä myönnä virhettään.