Lue keskustelun säännöt.
Ei hyvää päivää!! Toimiiko joku muukin näin?
18.03.2013 |
Esikoinen 8v oli eilen iltapäivällä leikkimässä naapurissa parhaan ystävänsä luona. Pojat leikkivät todella usein toistensa, yökyläillään yms. Eilen olivat sitten naapureilla, koska meillä pikkuveli kipeänä kotona. Iltaruoalle tullessaan poika mainitsi ohimennen, että voisiko meilläkin olla pullaa vaikka jälkkäriksi. Naapurissa olivat juoneet oman perheen kesken iltapäiväkahvit kun poikamme oli siellä leikkimässä, ja siis vain oman perheen lapset olivat syöneet pullaa - perheen äiti oli niitä juuri leiponut. Meidän poikaa ei oltu pöytään pyydetty ja kuulemma ikinä ei vastaavissa tilanteissa pyydetäkään.
Musta kerrassaan outoa käytöstä!! Ymmärrän hyvin ettei ruokaa tarjota ylimääräisille vieraille tai heitä nyt muutenkaan koko ajan syötetä mutta mulle ei tulis mieleenkään leipoa pullaa ja pyytää sitten vain omat lapset maistelemaan lämpimäisiä jos heidän hyvät ystävänsä ovat kylässä. Siis aivan käsittämätöntä!!
Kommentit (132)
113 noin siis minäkin ajattelin ennen ja olen siihen kasvanut, mutta viime vuosina (myös muutettuani perheellistymään maalta kaupunkiin) on käytäntö vain osoittautunut toisin. Ensin autan hyvää hyvyyttäni, ja ilahdun itse siitä, mutta sitten tuleekin autettavalta vain lisää vaatimuksia ja odotuksia. Yhtäkkiä huomaan miettiväni toisten asioita enemmän kuin huolehtivani omasta perheestäni ja jättäväni omien lasteni tarpeet vähemmälle huomiolle. Ja jos jostain kieltäydyn, niin sitten katkaistaan välit ja suututaan lopullisesti. Mahdollisesti vielä vedetään mukaan muita ihmisiä. Ja jos itse tarvitsisin joskus jotain, niin pienintäkään apua ei saa vs. tuo kuljetusesimerkki, joka on suoraan elävästä elämästä.
Ja silti aina uusia tuttavuuksia tavatessani, ajattelen heistä ensimmäisenä hyvää ja että hekin varmasti huomioivat toisia ihmisiä. Ja jälleen yllätyn.
t: 111
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä tulen niin surulliseksi kun luen näitä. voi niitä lapsiparkoja joilla on noin juntit vanhemmat.
Meillä on tapana antaa kylässä oleville lapsille syötävää jos ovat meillä ruoka-aikana. En ole kokenut tätä ongelmalliseksi. Omat lapset saavat joidenkin kavereiden luona syömistä silloin kun muutkin syövät, mutta eivät kaikkien luona. Ääritapaus on perhe, joka ei päästä lapsivieraita ollenkaan sisälle. Ei edes siksi aikaa kun oma lapsensa pukee vaatteet päälle.
Äitini, joka toisinaan tulee iltapäiväksi koululaisen seuraksi, on nyt sitten alkanut hämmentämään kuviota. Hän on alkanut pihtaamaan meidän ruokiamme kylässä käyviltä lapsilta ö.ö Kovasti on nyt sitten alkanut paheksumaan sitä että lapsille tuolla tavalla annetaan ruokaa. Muutamasta omenasta ja leipäpalasta on nostanut hirveän mekkalan. Hänellä on muutenkin tapana sekaantua asioihin jotka eivät hänelle kuulu, mutta tuo meni jo niin pahasti yli, että ollaan tiukasti rajoitettu hänen vierailujaan meillä. Ei ole kovin hauskaa kun yksi soittelee minulle töihin ja kertoo kuinka 'nyt nico katselee teidän hedelmiä' ja alkaa määräämään että 'nicolle ei anneta omenaa, mutta aatulle annetaan, sillä kaikille pitää olla samat säännöt'. Minulla on toisinaan suuria vaikeuksia ymmärtää äitini juttuja :/
Enpä kyllä muista että kukaan omista kavereistani olisi koskaan meillä syönyt mitään silloin kun minä olin lapsi. Pari kertaa taidettiin synttäreitä viettää ja silloin sai kutsua 2 vierasta. Ehkä meidän tapamme on äidilleni kovin shokeeraava. Tai sitten hän luulee meidän olevan todella köyhiä.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:11"]
113 noin siis minäkin ajattelin ennen ja olen siihen kasvanut, mutta viime vuosina (myös muutettuani perheellistymään maalta kaupunkiin) on käytäntö vain osoittautunut toisin. Ensin autan hyvää hyvyyttäni, ja ilahdun itse siitä, mutta sitten tuleekin autettavalta vain lisää vaatimuksia ja odotuksia. Yhtäkkiä huomaan miettiväni toisten asioita enemmän kuin huolehtivani omasta perheestäni ja jättäväni omien lasteni tarpeet vähemmälle huomiolle. Ja jos jostain kieltäydyn, niin sitten katkaistaan välit ja suututaan lopullisesti. Mahdollisesti vielä vedetään mukaan muita ihmisiä. Ja jos itse tarvitsisin joskus jotain, niin pienintäkään apua ei saa vs. tuo kuljetusesimerkki, joka on suoraan elävästä elämästä.
Ja silti aina uusia tuttavuuksia tavatessani, ajattelen heistä ensimmäisenä hyvää ja että hekin varmasti huomioivat toisia ihmisiä. Ja jälleen yllätyn.
t: 111
[/quote]
Niin, pitää kuitenkin ymmärtää ero avuliaisuuden ja kynnysmaton välillä, terve itsekkyys on paikallaan. Sitä on aika vaikea selittää, sen vain sitten tajuaa sen eron.
Ehkä ero on siinä, että hyväksikäyttö- ja kynnysmattoraja tulee silloin, jos auttamalla haluaa olla toiselle mieliksi, ostaa hyväksyntää. Silloin toinen voi käyttää sinua rajattomasti hyväksi, etkä vain osaa sanoa ei.
Meilläkin on ollut noita kyyti-hyväksikäyttäjiä, mutta kyydittävä lapsi on minusta siinä enemmän uhri, kuin minä. Olen ajatellut sen niin, että teen sille lapselle palveluksen ja jätän vanhemmat omaan arvoonsa.
Itsekkyys on tämän päivän sana, minä en ylläty, kun näen että suurin osa ihmisistä on tuollaisia. Se ei silti tarkoita, että minun pitäisi olla samanlainen, ei sittenkään, vaikka 99% ihmisistä ympärilläni olisi sellaisia.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 10:47"]
Minkä ikäiselle lapselle vielä kehtaa sanoa, että nyt olisi aika lähteä kotiin? Pidän kotiinlähdön merkkinä sitä, että alan valmistella oman perheen ruokapöytään menoa. Mutta ei kaikki lapset tajua, että silloin on aika mennä kotiin, vaan sanovat, että kyllä he voivat odottaa, kun me ollaan syöty. Musta se on kauhean noloa sanoa 10-vuotiaalle, että hus kotiin siitä. Jos on yhdestä asti jo kyläilty, viiden aikaan on minusta jo korkea aika poistua. Sanotteko te vaan suoraan, että lähde kotiis?
Ruokaa en siis normaalisti vieraille tarjoile, mutta välipalaa kyllä. Mutta tavallaan ymmärrän tuon ap:n kertomuksen pullaa syövää perhettä, ehkä halusivat vieraan tajuavan, että on aika lähteä kotiin, kun he alkavat syödä pullaa.
[/quote]
Sun ongelma ei ole siis naapurin lapsi vaan oma nolous:) Älä syytä omasta selkärangattomuudestasi lapsia. Ei ole noloa sanoa edes aikuiselle että tämä ei nyt sovi mulle. eiks ni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
118 juu, en sanonut jääväni kynnysmatoksi, mutta poikkeuksetta välit ovat viilentyneet jokaisen kanssa, jos en enää hypi heidän pillinsä mukaan. Ja sanoin ajattelevani aina ensiksi hyvää, mutta käytäntö tosiaan opettaa, että väärässä olin jälleen. "Maalla" tarjottiin vastapalveluksia aina ja kukaan ei pyytänyt apua vain huvikseen, muista hyötyäkseen. Siksi vain on ottanut tämä kovan kaupunkimaailman asenne niin koville minullakin. Pettymys ihmisiin on suuri.
Aiemmin olisin kuvitellut, että mielenterveystapauksista täytyy olla tuossa ap:n esimerkissä kyse. Nyt tiedän, että se tosiaan on nykypäivää. Yritän silti aina toimia itse kuten ennenkin.
t: 111 ja joku muukin viesti
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:11"]
113 noin siis minäkin ajattelin ennen ja olen siihen kasvanut, mutta viime vuosina (myös muutettuani perheellistymään maalta kaupunkiin) on käytäntö vain osoittautunut toisin. Ensin autan hyvää hyvyyttäni, ja ilahdun itse siitä, mutta sitten tuleekin autettavalta vain lisää vaatimuksia ja odotuksia. Yhtäkkiä huomaan miettiväni toisten asioita enemmän kuin huolehtivani omasta perheestäni ja jättäväni omien lasteni tarpeet vähemmälle huomiolle. Ja jos jostain kieltäydyn, niin sitten katkaistaan välit ja suututaan lopullisesti. Mahdollisesti vielä vedetään mukaan muita ihmisiä. Ja jos itse tarvitsisin joskus jotain, niin pienintäkään apua ei saa vs. tuo kuljetusesimerkki, joka on suoraan elävästä elämästä.
Ja silti aina uusia tuttavuuksia tavatessani, ajattelen heistä ensimmäisenä hyvää ja että hekin varmasti huomioivat toisia ihmisiä. Ja jälleen yllätyn.
t: 111
[/quote]
Niin, pitää kuitenkin ymmärtää ero avuliaisuuden ja kynnysmaton välillä, terve itsekkyys on paikallaan. Sitä on aika vaikea selittää, sen vain sitten tajuaa sen eron.
Ehkä ero on siinä, että hyväksikäyttö- ja kynnysmattoraja tulee silloin, jos auttamalla haluaa olla toiselle mieliksi, ostaa hyväksyntää. Silloin toinen voi käyttää sinua rajattomasti hyväksi, etkä vain osaa sanoa ei.
Meilläkin on ollut noita kyyti-hyväksikäyttäjiä, mutta kyydittävä lapsi on minusta siinä enemmän uhri, kuin minä. Olen ajatellut sen niin, että teen sille lapselle palveluksen ja jätän vanhemmat omaan arvoonsa.
Itsekkyys on tämän päivän sana, minä en ylläty, kun näen että suurin osa ihmisistä on tuollaisia. Se ei silti tarkoita, että minun pitäisi olla samanlainen, ei sittenkään, vaikka 99% ihmisistä ympärilläni olisi sellaisia.
[/quote]
Juuri näin! Itse täytyy tietysti määritellä mitä voi antaa ja mitä ei. MIä en auta saadakseni vastapalveluksia vaan koska voin auttaa. Ja usein joku toinen sitten auttaa mua kun tarvitsen. On helppo pyytää kun oma asenne on auttavainen. Meilläpäin on monta perhettä jotka eivät tajua vastavuoroisuudesta mitään, mä ajattelen että omapa on tyhmyytensä. Kukin arvostaa mitä tykkää. Ja aina löytyy ihmisiä- myös lapsia jotka osaavat antaa arvoa avulle jota saavat ja hyväsydämisyydelle. Joskus on tullut mieleen että jokunen lapsi saattaa elämässään arvostaa enemmän mun käsityksiäni maailmasta kuin omien vanhempiensa. Eli hyvä siirtyy eteenpäin silläkin tavalla. Ja pohjimmiltaanhan kyse on arvomaailmasta; onko elämän tarkoitus ahnehtia itselle kaikki mahdollinen vai luoda ympärilleen hyviä asioita. Itse olen saanut kanssa suorastaan onnentunteita siitä, kun olen voinut antaa jollekin lapselle sellsita hyvää, mitä tiedän ettei hän kotoaan saa. Enkä odota mitään vastapalveluksia saati että hänen vahnhempansa muuttuisivat. Moni lapsi esimerkiksi tänä päivänä on tunnetasolla laiminlyöty- mutta jos he tulevat jossakin hyväksytyksi omana itsenään, se saattaa olla heille hyvinkin tärkeä voimavara elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin pulla on muuttunut hyväksi? Kun olin lapsi en syönyt koskaan pullaa vaikka sitä äitini leipoi ja useassa kyläpaikassa tyrkytettiin. Kauhee kiista yhdestä pikkupullan pahasesta! = D
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 10:45"]
108 miten se aina tulee takaisinpäin? Mun mielestäni nykyihmisissä on enemmän niitä, jotka miettivät, miten voin tuosta ja tuosta ihmisestä hyötyä mahdollisimman paljon ilman, että tarvitsee itse tehdä mitään.
Esim. kun kuljetan naapurin lasta kouluun ja takaisin viisi kertaa viikossa kuukausien ajan, kun ajattelen, että saahan sen sitten joskus takaisin. Sitten kun omat pienemmät ovat kerran sairaana ja naapurissa molemmat vanhemmat kotona, niin lupaavat jopa, että he voivat nyt itse viedä omansa kouluun, ettei minun tarvitse sairaiden lasten kanssa poiketa heillä vaan saan viedä vain omani koululle. JESS.
Ja tällä ei ollut mitään tekemistä ap:n aloituksen kanssa. Pullaa tarjoamaton oli minun näkökulmastani idiootti, mutta edustaa silti suurinta osaa nykyihmisistä. Tähän sitä vain on tässä ahneessa maailmassa tultu.
[/quote]
Avasitko suusi ja keskustelitko naapureiden kanssa? Eikö normaalia olisi avata suu tuossa kohtaa, ja sanoa suoraan, että eikö meidän Petteri voisi sitten kulkea samalla kyydillä teidän Nicon kanssa, kun molempia olen koko talven kuljettanut? Enpä usko, että olisivat kieltäytyneet, eivät ehkä tulleet edes ajatelleeksi. Turha kerätä patoumia maailmaa vastaan siksi, ettei saa suutaan auki...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin yllättävän heikot sosiaaliset taidot monilla. Kaikki on vaan noloo ja kauheeta ja kerätään raivoa sisälle sen sijaan että mennään ja puhutaan asiat selväksi. Tällainen on varmaan ihmiskunnan tulevaisuus kun kohta kukaan ei osaa tai uskalla mitään muuta kuin netissä anonyyminä. Vuosia vitkutellaan asioita omassa päässä ja sitten räjähdetään eikä ympäristö tajua mitään. Kommunikointitaidot ovat aika tärkeitä edelleen. On jokaisen omalla vastuulla ilmaista oma tahtonsa. Ei ole muiden vika jos ei kanna omaa vastuutaan.
Siis sillä on huonot sosiaaliset taidot, joka ottaa huomioon muita ja hänen täytyy jokaisessa pienessäkin asiassa muistaa vääntää rautalangasta muille, että nyt kun toi naapurin Elli sanoi sulle hyvää päivää, niin sun on kohteliasta vastata siihen sanomalla myös hyvää päivää. Hyvät sosiaaliset taidot siis tarkoittavat sitä, että ojentaa aikuisia ihmisiä päivittäin vastavuoroiseen vuorovaikutukseen, koska he eivät itse sitä huomaa. Ja näissä huomaamattomissa ei siis ole mitään vikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla lapsuuden kodissa ei oikeastaan koskaan tarjottu ruokaa kavereille. Ja se oli noloa. Ei siis silloin kun olin pienempi ja leikin naapureiden kanssa, koska silloin kaikki menivät kotiinsa syömään. Vaan silloin kun 16-vuotiaan poikaystävälle ei tarjota ruokaa... Se oli jo noloa. Varsinkin kun oli tuon ikäistwn näkökulmasta pitkä suhde (yli puol vuotta) ja silti eiiiii..... Lopulta en itsekään syönyt - sillä se ongelma "ratkesi". Eikä tosiaankaan silloin ollut niin että puoli kylää luuhaasti kerralla.
Kannattaa kuitenkin miettiä miltä se tuntuu omasta lapsesta, että kaverit ei saa ruokaa. Itseeni se vaikutti niin paljon että mua ahdisti todenteolla syödä omien kavereiden luona, koska ajattelin että ne ajattelisivat samalla tavalla kun omat vanhempani.
Sen saman poikaystävän luona aina tuputettiin ruokaa, mutta koin aina sen ruuan kiusallisena ja "kiellettynä" asiana. Ja ahdisti että söin siellä enkä kotonani.
Joissain perheissä tuo kavereitten kestitseminen on saattanut lähteä ihan käsistä. Onhan täälläkin joskus ketjuja että mitä tehdä kun lasten kaverit tyhjentää heidän kaapit jne ja olisivat aina syömässä heillä. Mistä tietää jos ap:n kertomassa perheessä olisi joskus ollut tällaisia ongelmia, ja ovat vaan päättäneet lopettaa kaiken kestitsemisen.
Tai sitten ovat saaneet huudot siitä, kun ovat antaneet sitä pullaa tai jotain lapselle, jonka pitäisi kohta syödä ruokaa kotona. jotkut ovat ihan älyttömän tarkkoja tuosta. Ehkä ovat vaan saaneet tarpeekseen valittavista vanhemmista?
Tai sitten se todennäköisin vaihtoehto että ovat moukkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi lapsi meni naapurin sisään, jos sisarus oli sairaana? Oliko tarttuvaa tautia?
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 12:31"]
Mulla lapsuuden kodissa ei oikeastaan koskaan tarjottu ruokaa kavereille. Ja se oli noloa. Ei siis silloin kun olin pienempi ja leikin naapureiden kanssa, koska silloin kaikki menivät kotiinsa syömään. Vaan silloin kun 16-vuotiaan poikaystävälle ei tarjota ruokaa... Se oli jo noloa. Varsinkin kun oli tuon ikäistwn näkökulmasta pitkä suhde (yli puol vuotta) ja silti eiiiii..... Lopulta en itsekään syönyt - sillä se ongelma "ratkesi". Eikä tosiaankaan silloin ollut niin että puoli kylää luuhaasti kerralla.
Kannattaa kuitenkin miettiä miltä se tuntuu omasta lapsesta, että kaverit ei saa ruokaa. Itseeni se vaikutti niin paljon että mua ahdisti todenteolla syödä omien kavereiden luona, koska ajattelin että ne ajattelisivat samalla tavalla kun omat vanhempani.
Sen saman poikaystävän luona aina tuputettiin ruokaa, mutta koin aina sen ruuan kiusallisena ja "kiellettynä" asiana. Ja ahdisti että söin siellä enkä kotonani.
[/quote]lisään tähän vielä sen että siis vieläkin tuntuu todella kiusalliselta syödä anopin luona (joka asuu toisella paikkakunnalla) kun olemme miehen ja lapsien kanssa kylässä, ja kuitenkin olen 36vuotias. Syönhän minä, mutta esimerkiksi kun olimme viikonlopun (anopin pynnöstä) vierailulla niin en kehdannut ottaa esim toista leipäpalaa yms. Lapsille en tietystikkään asiasta sano enkä osoita sitä, mutta omien vanhempien asenteilla voi olla yllättävän pitkäaikaiset vaikutukset!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 12:49"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 12:31"]
Mulla lapsuuden kodissa ei oikeastaan koskaan tarjottu ruokaa kavereille. Ja se oli noloa. Ei siis silloin kun olin pienempi ja leikin naapureiden kanssa, koska silloin kaikki menivät kotiinsa syömään. Vaan silloin kun 16-vuotiaan poikaystävälle ei tarjota ruokaa... Se oli jo noloa. Varsinkin kun oli tuon ikäistwn näkökulmasta pitkä suhde (yli puol vuotta) ja silti eiiiii..... Lopulta en itsekään syönyt - sillä se ongelma "ratkesi". Eikä tosiaankaan silloin ollut niin että puoli kylää luuhaasti kerralla.
Kannattaa kuitenkin miettiä miltä se tuntuu omasta lapsesta, että kaverit ei saa ruokaa. Itseeni se vaikutti niin paljon että mua ahdisti todenteolla syödä omien kavereiden luona, koska ajattelin että ne ajattelisivat samalla tavalla kun omat vanhempani.
Sen saman poikaystävän luona aina tuputettiin ruokaa, mutta koin aina sen ruuan kiusallisena ja "kiellettynä" asiana. Ja ahdisti että söin siellä enkä kotonani.
[/quote]lisään tähän vielä sen että siis vieläkin tuntuu todella kiusalliselta syödä anopin luona (joka asuu toisella paikkakunnalla) kun olemme miehen ja lapsien kanssa kylässä, ja kuitenkin olen 36vuotias. Syönhän minä, mutta esimerkiksi kun olimme viikonlopun (anopin pynnöstä) vierailulla niin en kehdannut ottaa esim toista leipäpalaa yms. Lapsille en tietystikkään asiasta sano enkä osoita sitä, mutta omien vanhempien asenteilla voi olla yllättävän pitkäaikaiset vaikutukset!
[/quote]
Hyvä kun kerroit kokemuksesi! Mun käsittääkseni jonkinlainen vieraanvaraisuus on ihan perusjuttu. Kummallista on se että moni pystyy siihen köyhänä, mutta hyvin toimeentuleva ei millään. Eli kyseessä on asenne, tapa nähdä ja kohdella toisia. Jos vertaa lapsuutta jossa näkee kuinka ihmisiä kohdellaan ilolla ja kunnioituksella, lapsethan ovat aivan riemuissaan tällaisesta yhteydestä ihmisten välillä koska se on ihmisten perustarve. ja sitten verrataan esim. sun kokemukseen; jo todella pienenä osasit hävetä vanhempiesi typerää ja negatiivista käytöstä. Mä muistan lapsena kuinka ihanaa oli kun meillä kävi porukkaa ja kahvipöydässä istuttiin. Samoin omat lapseni rakastavat tällaisia hetkiä, oli tulija kuka tahansa.
No kuulostaa kyllä tosi töykeältä, kyllä meillä välipala tarjotaan aina kavereillekin. Lämpimälle ruualle pääosin kehoitan menemään kotiin.
Toimin noin. Kotini ei ole päiväkoti eli meille koko päiväksi ilman erillistä pyyntöä majoittuvan pitää ottaa eväät mukaan. Sunnuntai olisi meillä perhepäivä ellei naapurin mielestä se olisi juuri se päivä, jolloin heidän lapset on meillä.
Olisikohan pullaa ollut tarjolla juuri ennen kuin poikasi oli tulossa iltaruualle? Sellaisessa tapauksessa voisin ymmärtää, ettei poika täytä mahaansa pullalla ja tule kotiin sanomaan ettei halua ruokaa. Ja äiti sitten vihaisena että pitikin siellä naapurissa tarjota pullaa juuri ennen ruokaa!
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 23:02"]
En tajua, miten aikuiset ihmiset ja VANHEMMAT voivat käyttäytyä lapsia kohtaan noin tökerösti kuin monet täällä kertovat toimivansa. Lapselle kostetaan, kun ei itse osata vetää rajaa, siis kieltäytyä vieraista tai puhua näiden lasten vanhempien kanssa. Me olemme viimeiset 18 vuotta ruokkineet kaikkien viiden lapsemme kaverit siinä missä omammekin aina, kun meillä on joku lapsi ollut vieraisilla. Oletus on, että jos joku lapsi ei kylässä saa syödä, vanhemmat sen meille kertovat tai lapselleen opettavat.
Olen ollut aina välillä pitkiä aikoja kotona hoitovapaalla ja olemme eläneet miehen palkalla. Silti olemme pystyneet vallan hyvin pitämään ruuassa niin omat kuin vieraatkin lapset, ja teemme niin edelleen jopa näiden täysikasvuisten kanssa. Meille saa tulla, meiltä saa pyytää niin leipää kuin muutakin apua ja yökylässä on parhaimmillaan ollut viisi lasta omien viiden lisäksi. Sopuu sijaa antaa. Siksipä tunnemmekin kaikki lastemme kaverit ja meillä tykätään viettää aikaa. Ajakaa vaan aina ne "naapurin kakarat" pois nurkistanne luuhaamasta, niin ajatte samalla omat lapsennekin kylille hengaamaan. Onnea vaan valitsemallanne tiellä :)
[/quote]
Meillä ei ole ruokittu 4 lapsen kavereita, ei ole tarjottu pullaan ja sipsejä. Osalla on ehdoton porttikielto meille ja käytännössä yksikään kaveri ei saa meille tulla, jos ei ole vanhemmista toinen kotona. Silti lapsilla on kavereita eivätkä he ole kylillä luuhaamassa.
Meillä ei ole tarvinnut ostaa lapsille ystäviä tarjoilujen ja yökyläilyjen muodossa! Lapset riittävät ihan omina itsenään, ei tarvita pullatarjoilua ja siskonpetiä, että ystävät viihtyisivät.