Lue keskustelun säännöt.
Äiti jätti toisen lapsensa täysin huomiotta
14.03.2013 |
Olin tänään uimahallissa. Eräs samaan aikaan tullut äiti kahden lapsensa kanssa kiinnitti huomioni jo pukuhuoneessa. Isompi lapsi oli tyttö, ehkä reilu kolmivuotias, pienempi oli poika, ehkä 2-vuotias. Pienikin osasi kuitenkin jonkin verran puhua.
Panin merkille, että äiti huomioi pelkästään tuon pojan. Toisteli koko ajan hänen nimeään, houkutteli luokseen, ihaili pojan kellukkeita ja uimatarvikkeita, pörrötteli hiuksia ja helli muutenkin. Tyttö kulki varjona perässä, yritti esitellä omia kellukkeitaan äidille, mutta äiti käänsi päänsä pois sanomatta sanaakaan tai joskus tiuskaisi jotain. Ajattelin ensin, että tyttö on jonkun tutun lapsi ja vain mukana, mutta tyttökin kutsui naista äidiksi.
Tuli todella paha mieli tytön puolesta. Kyseessä ei ollut pelkästään se, että poika oli pieni ja hoivan tarpeessa, vaan äidistä jotenkin huokui välinpitämättömyys tyttöä kohtaan, aivan kuin tyttö olisi ollut välttämätön paha matkassa mukana.
Ja kaikkein pahinta tuossa oli se, että tilanne nosti minussa itsessäni mieleen jonkin muiston omien lasteni pikkulapsiajalta. Muistin, että minä itse olen toiminut samansuuntaisesti esikoiseni ja seuraavan kanssa. He ovat samaa sukupuolta ja mm. vauvavideoissa näkyy selkeästi, että pienempi on minulle kaikki kaikessa. Rakastin ja rakastan esikoistanikin, mutta tuo suosituimmuusasema näkyy nauhoilla. Inhoan itseäni tuon takia. Olen näköjään aktiivisesti unohtanut asian, mutta se nousi mieleen tuosta tapauksesta.
Lapsiinsa vain suhtautuu eri tavalla. Kuitenkin minulla on yhä hirveä olo, sekä tuon vieraan tytön kuin itsenikin takia. :(
Kommentit (27)
Niin siis en todellakaan ole sentään välinpitämätön kuopusta kohtaan, mutta saan tehdä ihan kunnolla töitä muistaakseni huomioida molempia tasapuolisesti.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Minulle esikoinen ona "tärkein". Lapsia on kolme, kaikki samaa sukupuolta. Ehkä lellisin eri sukupuolta olevaa, jos sellaisen saisin. enkä pidä itsestäni.
Siskoni perheessä molemmat vanhemmat huomioivat keskimmäisen lapsen. Kaksi muuta saavat olla oman onnensa nojassa. Aina tuota yhtä ja hänen tekemisiään mainostetaan meille sukulaisille ja ollaan ihmeessä, kun me yritämme nostaa muitakin perheen lapsia esiin. Aivan kuin kaksi muuta olisivat ylimääräisiä, kun tämä yksi sattui tulemaan niin erityinen ja molempien vanhempien mielestä. En kyllä tiedä, mitä erityistä juuri tuossa lapsessa on. Muut ovat jo alistuneet kohtaloonsa, kun iät ovat kymmenen molemmin puolin ja tilanne on jatkunut koko lasten elämän ajan.
Tää sama juttu on ollut täällä ennenkin tai sitten mulla on
Déjà vu
Tai sitten on olemassa useampia ihmisiä, jotka huomioivat vain yhden lapsistaan. Kuten äitini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuonkaan takia meille ei tule kuin yksi lapsi... Rakastan esikoista niin valtavasti etten voi jakaa sitä kenenkään kanssa.
Meillä on neljä lasta, rakastan jokaista valtavasti eikä rakkautta tarvitse millän tavalla jakaa heidän kesken vaan jokaiselle on oma, vltava rakkautensa. Jokaisen puolesta antaisin henkeni. Esimerkiksi mieheni puolesta en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hyvänen aika jokin videonauha kerro koko totutta! Vaihteleehan se huomion osoittaminenja läheisyyden tunne omien voimien ja vaikka päivän sattumusten mukaan!
Omassa lapsuudenperheessäni oli kolme lasta. Minä olin isän suosikki ja pikkuveli oli äidin suosikki. Isoveli ei ollut kenenkään suosikki :-(
Itselläni on vain yksi lapsi ja hän on sekä isän että äidin suosikki. Usein kerron hänelle, että hän on minun kaikista rakkain lapsi <3 <3 <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.03.2013 klo 21:30"]
Juuri tuonkaan takia meille ei tule kuin yksi lapsi... Rakastan esikoista niin valtavasti etten voi jakaa sitä kenenkään kanssa.
[/quote]
Mutta tuossakin on sitten se ongelma, että saattaa kasvattaa lapsesta sellaisen ärsyttävän ainoan lapsen. Usein lapsille tekee vain hyvää että huomio jakaantuu useamman kesken. Mutta onhan tuo ikävä juttu tuo aloituksen kertomus, jos toinen on kuin joku sivuhenkilö perheessä. Enkä nyt siis ole sitä mieltä, etteikö ainoasta lapsesta voisi kasvaa myös mukava ja ei niin maailman napa (oma mieheni on oikein onnistunut ainoa lapsi), mutta se vaatii vanhemmilta tämän asian tiedostamista.
Itselläni on vauva ja kohta nelivuotias ja on se vaikeaa olla tasapuolinen hellyydessä. En tunnista itsessäni tuota, että toinen lapsi olisi suosikki, mutta totuus on se, että tuleehan isommalle tiuskittua ja vaadittua että odottaa niin kauan että on itse ehtinyt saada vauvan tyytyväiseksi ja rauhalliseksi. Sitten vasta ehtii huomioida isompaa. Ja sellaistakin mietin tässä että en oikein tiedä missä vaiheessa olen lakannut pitämästä esikoista sylissä. Varmaan joskus loppuraskauden aikana, kun se on ollut vaikeaa. Sitä ei vaan enää tapahdu ja se tuntuu pahalta itsestäkin.
12 kai tajuaa itsekin, että voi aloittaa uudestaan sylissä pitämisen tai halaamisen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä en jotenkin pysty edes lukea tällaisia juttuja, tekee niin tosi pahaa.
Siis esimerkiksi sen tytön puolesta. Apua...:(
[quote author="Vierailija" time="14.03.2013 klo 21:51"]
12 kai tajuaa itsekin, että voi aloittaa uudestaan sylissä pitämisen tai halaamisen?
[/quote]
Tajuan toki, mutta se vaatii jatkuvaa valveilla oloa asian suhteen, kun esikoinen on jotenkin oppinut siitä tavasta pois. Pitää opetella kummankin uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavallani oli sama asenne esikoistyttöä kohtaan jo hänen syntymästään lähtien. Jaksoi hokea sitä kuinka onnekas olin, kun sain pojan...toivoin kädet kyynärpäitä myöden ristissä, kun hän odotti toista lastaan, ettei se olisi poika, mutta kuinkas kävikään. Homma oli niin kauheaa katsottavaa, että minun oli pakko vähentää yhteydenpitoa, kun tuntui niin pahalta pienen tytön puolesta. Lisäksi tytöllä havaittiin esikouluiässä erilaisia ongelmia oppimisen ym. kanssa, jotka vain pahensivat tilannetta entisestään ja sitten seuraava uutinen olikin, että vanhemmat erosivat. Isä on onneksi kohdellut lapsia aina vähintään tasapuolisesti, eikä etenkään koskaan ole kumpaakaan vähätellyt ja viimeksi tavatessamme tyttö olikin ihanan eloisa ja hymyilevä neiti (kun taas poika vaikutti hieman ilman rajoja elelevältä, vilkkaalta tapaukselta).
Voi miten kurjalta nyt tuntuu tuon pienen tytön puolesta.
Itselläni on jäänyt muutaman vuoden takaa lähtemättömästi mieleen äiti jolla kolme lasta joiden kaikkien nimissä vain kolme kirjainta. Poika, tyttö ja poika. Äiti perhekerhossa jatkuvasti tiuski tytölle, mutta kumpaakin poikaa kohtaan oli paljon ystävällisempi. Tuo tyttö koitti ihan hyvällä pyytää huomiota, mutta äiti otti heti vihaisen ilmeen ja oli todella tyly.
Minua kaduttaa että en tältä äidiltä kysynyt että huomaako hän tekevänsä noin, ja että en kysynyt että saanko ottaa tyttäresi syliin ja lukea kirjan ja halata että hän saisi huomiota.
Hei, haluaisin kommentoida tähän asiaan vähän eri näkökulmasta. Olen nyt 30-vuotias, keskimmäinen sisaruksista - meitä on 3, 2 tyttöä ja 1 poika. Olin 4 vuotias, kun pikkusiskoni syntyi. Oman muistini ja vanhempieni kertoman mukaan, olen aina ollut hyvin huolehtivainen ja suojelevainen sisartani kohtaan, olen sitä yhä edelleen. Olen ollut jo lapsesta asti todella itsenäinen ja "pikkuaikuinen". Mennyt aina vähän omia polkujani ja ollut kuitenkin todella sosiaalinen ja saanut helposti ystäviä. Kuulostaa ihan hyvältä vielä.
Tällä hetkellä olen parisuhteessa ja koen olevani ensimmäistä kertaa elämässäni valmis sitoutumaan ja rakastamaan. Aika pitkä aika siihen on mennyt ja monta suhdetta kaatunut omaan ahdistukseeni ja sitotumiskammooni. Tästä päästään siihen, että nyttemmin vasta olen ymmärtänyt - ammattilaisen avun kautta- että olen lapsena jakanut kaiken hellyyden ja tunteeni siskolleni, hellyyden tankkini olen tyhjentänyt sitä tankkaamatta. Äitini kanssa puhuessani hänkin on sanonut, että olen tainnut lapsena jäädä varjoon, kun olen vaikuttanut niin itsenäiseltä etten ole syliä ja hellyyttä niinkään "tarvinnut", kun olen antanut omani siskolleni.
Olen henkisesti vahva ja on ollut mukava ymmärtää nyttemmin omia tunteita - tai oikeastaan miksi on ollut niin vaikea tuntea ja jakaa hellyyttä. Tällä kirjoituksella toivoisin, että joku tästä ymmärtäisi ja ottaisi opikseen. Itse en ole katkera kenellekään. Vanhempani ja sisarukseni ovat maailman tärkeimpiä ja rakkaimpia ihmisiä minulle. Jokainen lapsi kuitenkin tarvii syliä ja huomiota, vaikka olisi kuinka vahvan ja itsenäisen oloinen.
Aurinkoista kesää kaikille! :)
Mulla meni lopulta välit katki yhden kaverin kanssa tuollaisen takia. Yksi perheen lapsista oli ylitse muiden ja se näkyi ja kuului. Eikä rajoittunut vain perheeseen, vaan minun olisi pitänyt ihailla sen yhden lapsen olemusta ja usein huonoa käytöstä yhtä ylenpalttisesti kuin se kaverinikin. Lisäksi lasta ylisuojeltiin ja sen varjolla puututtiin toisten perheidenkin lasten toimintaan. Esim. uimahallissa ei olisi saanut räpistellä uodessa vettä ollenkaan, kun se mamman kultamuruhan siitä kastuu, leikkipuiston karusellissa ei saanut ottaa vauhtia, ettei vaan kultamuru putoa jne.
Hui.
Meillä on 3 lasta, esikoispoika ja kaksoset. Kaikkia 3 rakastan yhtä paljon, kaikki ovat suosikkejani. Minun olisi vaikea päättää, kuka heistä on suosikki, kun ovat kaikki yhtä tärkeitä ja ihania! Yhdestäkään en luopuisi, enkä suosisi ikinä vain yhtä, kun suosin heitä kaikkia 3. Rakkaita ovat <3<3
Mulle taas esikoispoika sekä kuopustyttö ovat täsmälleen yhtä rakkaita ja tärkeitä . Etukäteen pelkäsin kuopuksen vauva-aikana että tytöstä tulisi mulle rakkaampi koska tyttöä niin kovasti toivoin, mutta niin ei käynyt vaan ovat tasaveroisia.
No joo, mulla on sama esikoispojan kanssa. Yritän olla tasapuolinen, mutta saan oikein estellä itseäni, etten koko ajan mene silittelemään pojan hiuksia tai juttelemaan hänelle. Kuopustyttö jää kakkoseksi, enkä ole iloinen tästä asetelmasta.