Miten ihmeessä te olette uskaltaneet synnyttää??

Vierailija kirjoitti:

Minulla istukka tuli synnytyksen jälkeen ihan itsestään ulos.

Samaa olin tulossa kertomaan. Yksi pelon aihe vähemmän, Ap, istukan synnyttäminen ei tunnu miltään. Sieltä se vain valahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla istukka tuli synnytyksen jälkeen ihan itsestään ulos.

Samaa olin tulossa kertomaan. Yksi pelon aihe vähemmän, Ap, istukan synnyttäminen ei tunnu miltään. Sieltä se vain valahtaa.

Kyllä se tuntui karmaisevalta vihlovalta kivulta läpi puuduttamatta leikatun välilihan haavan.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tehty sektio kaksi kertaa, enkä käsitä, miten selvisin siitä henkisesti. Se oli yhtä kidutusta.

  mulle on tehty nk kiireellinen sektio ja todella helppoa. Ei nukutettu. Sen jälkeen sitä leijaili ku pilvissä, onnellinen oli. Oli jo aika myöhä. Poika vauva katseli mua hyvin älykkäästi. Viikko naistenklinikalla ja sitten kotiin ja olin ihan ok. Myönteinen kokemus. Mulla ei oo muuta kokemusta. 

Jaa, no varmaan siksi, että synnytyksissä kuitenkin aniharvoin tapahtuu mitään kovin vakavaa. Ja mun tuttavapiirissä ei ollut kenellekään sattunut mitään erityistä. Äidilläni 5 normaalia synnytystä, siskolla 3, veljen vaimolla 2, miehen veljen vaimolla 3, anopilla 3, ystävillä  oli monella jo 1-2 synnytystä takana. Otin asioista paljon selvää, tein synnytyssuunnitelman ja olin jotenkin varma, että kaikki menee hyvin. Halusin synnyttää ns. luomuna ja onneksi se onnistui. Ja kolme kertaa vieläpä. Mulle jäi synnytyksistä ihanat muistot, ei mitään ikävää sattunut. Olin toki varautunut, että kaikki välttämättä mene suunnitelmien mukaan, eli olin valmis ottamaan esim. kivunlievityksen, jos en muuten kestä. Tiedostin myös, että kätilö ja lääkäri tekevät päätöksen esim. keisarileikkauksesta. 

Ei mua vaan pelottanut yhtään, toki ekalla kerralla jännitti, muulloin sitä vain odotti, että pääsisi synnyttämään. Itsetuntoni kyllä jostain syystä nousi valtavasti synnytysten myötä, kuten myöhemmin myös imetyksen, lastenhoidon ja yleensäkin äitiyden myötä. Tällainen kokemus minulla.

Ei se kipu vaan ne kaikki mahdolliset vauriot raskaudesta ja synnytyksestä. Ihan tarpeeksi kuullut kavereilta juttuja mitä kaikkea niistä on tullut ja jäänyt pysyväksikin. Mä en vaan pysty ottamaan sellaista riskiä omalle kropalle. Onneksi kumpikaan meistä ei erityisesti edes halua lasta.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no varmaan siksi, että synnytyksissä kuitenkin aniharvoin tapahtuu mitään kovin vakavaa. Ja mun tuttavapiirissä ei ollut kenellekään sattunut mitään erityistä. Äidilläni 5 normaalia synnytystä, siskolla 3, veljen vaimolla 2, miehen veljen vaimolla 3, anopilla 3, ystävillä  oli monella jo 1-2 synnytystä takana. Otin asioista paljon selvää, tein synnytyssuunnitelman ja olin jotenkin varma, että kaikki menee hyvin. Halusin synnyttää ns. luomuna ja onneksi se onnistui. Ja kolme kertaa vieläpä. Mulle jäi synnytyksistä ihanat muistot, ei mitään ikävää sattunut. Olin toki varautunut, että kaikki välttämättä mene suunnitelmien mukaan, eli olin valmis ottamaan esim. kivunlievityksen, jos en muuten kestä. Tiedostin myös, että kätilö ja lääkäri tekevät päätöksen esim. keisarileikkauksesta. 

Ei mua vaan pelottanut yhtään, toki ekalla kerralla jännitti, muulloin sitä vain odotti, että pääsisi synnyttämään. Itsetuntoni kyllä jostain syystä nousi valtavasti synnytysten myötä, kuten myöhemmin myös imetyksen, lastenhoidon ja yleensäkin äitiyden myötä. Tällainen kokemus minulla.

Suomessa syntyy noin 10% lapsista imukupilla eli jo siinä tapahtuu noin 10% synnyttäjistå jotain vakavaa kun väitetåän ettå imukuppia ei oteta helposti käyttöön vaan kun lapsi ei muuten tule ulos ja kun on hätä lapsesta. Imukuppi on suoraa väkivaltaa lasta kohtaan ja varsinkin naista. Lapsi revitään väkisten suurella voimalla ulos ja imukuppi repii naista sekä se ettå lapsi tulee ulos liian nopeaa ja liian voimalla.

3.ja 4.asteen repeämät on usein imukupin ja sen avulla liian ison lapsen alakautta syntymisen seurausta. Noita repeåmiä on nykyään aina vain enemmän ja niistä jääviä vammoja.

Eniten muuten synnytystå pelkäävät uudelleen synnyttåjät eli ne joille koko karmeus on selvinnyt.

Synnyttäminen jänskätti kyllä tosi kovasti. Järkeilin niin että täytyy olla hyvässä kondiksessa jos meinaa hommasta kunnialla selvitä. Uin, pyöräilin ja kävelin ja pidin painon kurissa raskauden viimeisille viikoille asti. Synnytys meni hyvin ja sain isokokoisen lapsen +4000 g (arvio 2500g)

Tsemppiä ja onnea matkaan!

Pamahdin paksuksi eikä siinä 9kk jälkeen ollut paljon vaihtoehtoja. Synnytä tai itke ja synnytä. Valitsin ekan ja synnytin nopeasti ja siitä syystä myös ilman mitään kivunlievitystä. Kun sen pään saa ulos niin loppu on kakunpala.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no varmaan siksi, että synnytyksissä kuitenkin aniharvoin tapahtuu mitään kovin vakavaa. Ja mun tuttavapiirissä ei ollut kenellekään sattunut mitään erityistä. Äidilläni 5 normaalia synnytystä, siskolla 3, veljen vaimolla 2, miehen veljen vaimolla 3, anopilla 3, ystävillä  oli monella jo 1-2 synnytystä takana. Otin asioista paljon selvää, tein synnytyssuunnitelman ja olin jotenkin varma, että kaikki menee hyvin. Halusin synnyttää ns. luomuna ja onneksi se onnistui. Ja kolme kertaa vieläpä. Mulle jäi synnytyksistä ihanat muistot, ei mitään ikävää sattunut. Olin toki varautunut, että kaikki välttämättä mene suunnitelmien mukaan, eli olin valmis ottamaan esim. kivunlievityksen, jos en muuten kestä. Tiedostin myös, että kätilö ja lääkäri tekevät päätöksen esim. keisarileikkauksesta. 

Ei mua vaan pelottanut yhtään, toki ekalla kerralla jännitti, muulloin sitä vain odotti, että pääsisi synnyttämään. Itsetuntoni kyllä jostain syystä nousi valtavasti synnytysten myötä, kuten myöhemmin myös imetyksen, lastenhoidon ja yleensäkin äitiyden myötä. Tällainen kokemus minulla.

Suomessa syntyy noin 10% lapsista imukupilla eli jo siinä tapahtuu noin 10% synnyttäjistå jotain vakavaa kun väitetåän ettå imukuppia ei oteta helposti käyttöön vaan kun lapsi ei muuten tule ulos ja kun on hätä lapsesta. Imukuppi on suoraa väkivaltaa lasta kohtaan ja varsinkin naista. Lapsi revitään väkisten suurella voimalla ulos ja imukuppi repii naista sekä se ettå lapsi tulee ulos liian nopeaa ja liian voimalla.

3.ja 4.asteen repeämät on usein imukupin ja sen avulla liian ison lapsen alakautta syntymisen seurausta. Noita repeåmiä on nykyään aina vain enemmän ja niistä jääviä vammoja.

Eniten muuten synnytystå pelkäävät uudelleen synnyttåjät eli ne joille koko karmeus on selvinnyt.

Onko imukuppisynnytysten määrä lisääntynyt viime vuosina?

Vierailija kirjoitti:

Varmaan jokainen nainen pelkää sitä mutta kuten myös tiedät aika moni siitä on ihan hengissä selvinnyt. Eikä saa liikaa yrittää ennakoida miten se menee koska jokainen synnytys on erilainen. Pelkäsin kuollakseni aina luomu synnytystä, halusin kaikki mahd mömmöt, kunnes toinen lapsi tuli siten etten ehtinyt saada oikeestaan mitään lievittäviä, mutta silti se oli parempi kokemus kun kipulievitetty synnytys (ekani). Luonto on hoitanut ihan oman kivunlievityksensä ja se oli jotain sanoinkuvaamatonta. En enään ihmettele miksi joku haluaa tehdä sen ilman lääkkeitä.

Tuliko monta orgasmia? Monethan saavat synnytyksessä.

Minullakin oli ihana synnytyskokemus.

Tiesin heti, kun sain selville olevani raskaana, että alakautta en uskalla synnyttää. Yksi pelkopolikäynti ja lopussa synnytystapa-arvio, jossa lekuri kysyi että olenko varma että en halua edes käynnistystä. En halunnut. Ymmärsi hyvin koska lapsi kasvoi +2-käyrällä. Ihana ja isokokoinen vauva syntyi sektiolla. Lääkäri antoi rivien välistä ymmärtää että tuskin olisi alakautta saatu muutenkaan tulemaan. Oli minulle sopiva tapa synnyttää ja sain lapseni heti rinnalle ja sitten vielä heräämössä uudelleen. :)

Jompi kumpi tapa se nyt vaan on valittava jos biologisia lapsia haluaa. Riskit on molemmissa, hieman erilaiset vain.

Kyllä mä hyvin uskalsin, tietysti se vähän mietitytti mitä voi käydä, mutta halu saada lapsi oli kai sitten suurempi. Eikä ollut tuttavissa ketään, joka olisi kamalia kokenut. Yhdelle jouduttiin tekemään keisarileikkaus raskausmyrkytyksen takia, mutta hyvin hänkin toipui. Toisella käytettiin imukuppia, mutta ei kai se ihan hirvittävää ollut, kun teki vielä kaksi lasta lisää. Olin kahden vaiheilla, otanko epiduraalin, mutta sitten homma eteni niin vauhdikkaasti, ettei sitä ehditty edes harkita. Vähän hitaammin olisi voinut mennä, mutta olipa toisaalta äkkiä kipu ohi. Ei tullut mitään vaurioita eikä raskaudesta jäänyt muistoksi muuta kuin muutama venymisjälki alavatsalle ja nekin on vaalentunu niin ettei juuri enää huomaa. Aion ottaa uusiksikin. 

Lähinnä se synnytys tuntui ärsyttävältä ja turhauttavalta, kauhee paine persiissä kuin iiiiiiso kakka tulossa ja sit ei vaan tuu 😂😂

Mä en ylipäätään pelkää ihan hirveästi asioita. Tai siis joo, pelkään sellaisia asioita, jotka ahdistavat mua, mutta ne eivät ole mitään oikeasti vaarallisia asioita. Ajelen moottoripyörällä, ratsastan ja olen muutenkin tekemisissä hevosten kanssa. Jos on oikeasti tiukka paikka, uskallan sanoa ja toimia. Toista synnytystä pelkäsin vähän, kun ensimmäinen oli aika kaamea, mutta pelkopoli auttoi. Kipua en sillä tavalla synnytyksessä pelkää.

En oikeastaan ole pelännyt synnytyksiä (3kpl), vaan ne olivat ennemminkin hyvällä tavalla jännittäviä kokemuksia. Kipeää toki kävi.

Vierailija kirjoitti:

Ei se kipu vaan ne kaikki mahdolliset vauriot raskaudesta ja synnytyksestä. Ihan tarpeeksi kuullut kavereilta juttuja mitä kaikkea niistä on tullut ja jäänyt pysyväksikin. Mä en vaan pysty ottamaan sellaista riskiä omalle kropalle. Onneksi kumpikaan meistä ei erityisesti edes halua lasta.

Minkälaisia vaurioita raskaudesta on jäänyt? Löysä vatsanahka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se kipu vaan ne kaikki mahdolliset vauriot raskaudesta ja synnytyksestä. Ihan tarpeeksi kuullut kavereilta juttuja mitä kaikkea niistä on tullut ja jäänyt pysyväksikin. Mä en vaan pysty ottamaan sellaista riskiä omalle kropalle. Onneksi kumpikaan meistä ei erityisesti edes halua lasta.

Minkälaisia vaurioita raskaudesta on jäänyt? Löysä vatsanahka?

Esim se ettå ei pysty enää pitämään pieruja. Jos ilma pääsee ns yllättåmään niin sitä ei voi pidättää millään eli pieru tulee. Kiva kulkea ihmisten ilmoilla. Seurausta synnytyksessä huomaamatta ja myös korjaamatta jääneestå sulkijalihasvauriosta. Sitå ei voi enää myöhemmin korjata eikä siihen mitkään junpat auta.

Välilihan leikkausarvet jäivät kireiksi ja kuroutuivat ja vaivaavat esim pyöräillesså ja ihan vaikka sohvalla istuessa eikä niitå julkisella korjata kun ovat kosmeettisiä haittoja!

Ystävälle tuli ensimmäisestä ja samalla viimeisestå pahat laskeumat esim kohtu roikkuu melkein ulos emättimestå. Korjausleikkaus voidaan tehdä kuulemma noin viisikymppisenä.

Vaginaa joutuu jumppaamaan hullun lailla jotta siitå olisi iloa itselle ja miehelle.

Noin puolet naisista saa synnytyksessä jonkinlaisen laskeuman. Jos miehet synnyttäisivät meillä olisi varmasti kattava koneisto kaikenlaisten synnytysvaurioiden korjaamiseen ja kuntouttamiseen. Naisilla ei niin väliä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se kipu vaan ne kaikki mahdolliset vauriot raskaudesta ja synnytyksestä. Ihan tarpeeksi kuullut kavereilta juttuja mitä kaikkea niistä on tullut ja jäänyt pysyväksikin. Mä en vaan pysty ottamaan sellaista riskiä omalle kropalle. Onneksi kumpikaan meistä ei erityisesti edes halua lasta.

Minkälaisia vaurioita raskaudesta on jäänyt? Löysä vatsanahka?

Esim se ettå ei pysty enää pitämään pieruja. Jos ilma pääsee ns yllättåmään niin sitä ei voi pidättää millään eli pieru tulee. Kiva kulkea ihmisten ilmoilla. Seurausta synnytyksessä huomaamatta ja myös korjaamatta jääneestå sulkijalihasvauriosta. Sitå ei voi enää myöhemmin korjata eikä siihen mitkään junpat auta.

Välilihan leikkausarvet jäivät kireiksi ja kuroutuivat ja vaivaavat esim pyöräillesså ja ihan vaikka sohvalla istuessa eikä niitå julkisella korjata kun ovat kosmeettisiä haittoja!

Ystävälle tuli ensimmäisestä ja samalla viimeisestå pahat laskeumat esim kohtu roikkuu melkein ulos emättimestå. Korjausleikkaus voidaan tehdä kuulemma noin viisikymppisenä.

Vaginaa joutuu jumppaamaan hullun lailla jotta siitå olisi iloa itselle ja miehelle.

No jo oli juttuja. Tuo pierujen pidätys varmaan on ihan totta, mutta synnyttäjistä muutama prosentti saa sulkijalihas vaurion ja kuinka monta prosenttia niistä ei pystytä korjaamaan...? Ja välilihan arpea varmasti korjataan jos ei pysty sohvalla istumaan herranen aika! Laskeumia voi tulla, suurin osa niin lieviä ettei niitä edes huomaa. Vaginaa pitäisi jumpata kyllä ihan synnyttämättäkin, vanhetessa muuten ei pysy pissa! Aika surullista jos pelkäät elämää muutenkin noin paljon, voit jäädä kauppareissulla auton alle hei.

Ap:lle lohduksi, että sinkkuna mä ajattelin samalla tavoin. Synnytys tuntui silloin pelottavalta asialta. Mutta eipä juuri enää raskausaikoina, ainakaan kahden jälkimmäisen.

Nyt myöhemmin, (kolme lasta alateitse synnyttäneenä) voin todeta, että kyllä synnytyksestä selviää! Kätilöt ym ovat asiansa osaavia, he auttavat synnyttäjää.