Petin miestäni 3 vuotta sitten. Nyt se on alkanut vaivata. Kannattaako

Mitäpä, jos pyytäisit Jumalalta rukouksessa anteeksi tekemääsi vääryyttä ja tunnustaisit Hänelle, että oikeasti olet tehnyt väärin (etkä keksisi enää lisää valheita ja verukkeita).  Saattaisi olla, että kokisit suuren vapautuksen ko asiasta, koska suurimman pahan sinä olet Jumalan tahtoa vastaan tehnyt, kun Hän kieltää pettämästä puolisoa.

Omakohtainen kokemus: seurusteluaikana hypittiin molemmat tahoillamme. Siitä tuli ongelmia, vaikka asioista ei puhuttu. Ne vaivasivat. Mentiin naimisiin salasynnit sydämellä, kunnes tuli tilanne, että niiden asioiden kanssa jouduttiin (henkisesti) vastakkain. Olin itse täysin valmis rangaistuksena luopumaan puolisostani ja lapsistani, jos puolisoni hylkäisi minut, mutta päätin kertoa hänelle, ottaa riskin ja olla rehelllinen! Se johti siihen, että toinenkin tahtoi olla rehellinen. Meidän kohdallamme asiat menivät parhain päin ja vapauduimme taakoistamme. Rehellisyys on kuitenkin paras vaihtoehto, sillä silloin toisella on oikeasti suurempi mahdollisuus luottaa, mutta itse joutuu alttiiksi riskille tulla hylätyksi. Mutta eikö se olisi silloin oikeasti oikein? Voi olla, että toisellakin olisi tarve kertoa omat taakkansa, ja jakamalla ne kuorma kevenee ja yhteinen matka voi jatkua läheisempänä. Asioista vain pitää sitten puhua tarpeeksi ja tunnustaen suoraan, että on tehnyt toista kohtaan väärin ja haluaisi saada anteeksi ja mahdollisuuden jatkaa.

Minkälainen sun parisuhde on? kannattaako sitä nyt jollain mitättömällä panosuhteella rikkoa, tuoda siihen sitä särmää arkeen ja laittaa mahdollisten lasten elämä uusiksi?

käy avautumassa jollekin terapeutille tai seurakunnan työntekijälle. älä missään nimessä ystäville tai kumppanillesi.

Onko sulle yht'äkkiä tullut sitten joku suuri halua satuttaa kumppaniasi? Älä huonoa oloasi ainakaan hänen niskaansa pura, ihan oikein sinulle jos omatunto välillä vähän kolkuttelee.

älä kerro, mennyt on mennyttä. ole entidtä parempi puoliso miehellesi. mieskin on voinut tehdä jotain vastaavaa, haluasitko tietää sen?

Missään nimessä älä sille puolisolles kerro, miksi häntä tarviis asiassa satuttaa, sinun omatuntosiko takia? Oikeasti... Näissä tilanteissa rehellisyys on vaan oman olon helpottamista, kannattaa tarkkaan miettiä että tarviaako sitä toista osapuolta satuttaa. Kristitty oon itekin, mutta tuo numero 3 neuvo on suorastaan vastuuton tuon puolisolle kertomisen osalta. "Jos toisellakin on tarve purkaa jotain", hoh. Entä jos ei ole? Mitä jää? Petetty, satutettu osapuoli jonka on vaikea enää luottaa ja joka tulevaisuudessa miettii monessakin kertaa, että jos joskus uudestaankin tapahtuu näin... Oot vaikka ystävän kanssa lenkillä ja toinen on kotona pohtimassa, että missäköhän OIKEASTI oot. Hieno tulevaisuudennäkymä suhteeseen... Mun kanta on, että jos on tarve puhua jollekin, puhu vaitiolovelvolliselle amaattilaiselle ja sit mene eteenpäin. Se, että ajattelet jo asiaa, kertoo että kadut. Kadu omassa mielessäsi, anna anteeks itelleis, jatka elämää äläkä toista virhettäs. Mutta älä kerro puolisolles, siitä ei hyvää seuraa.

nyt unohdä se asia lopullisesti, ei siitä tule kun kurjuutta ja kurjuutta, keksi oikein hyvä tekosyy itsellesi miksi teit sen ja valehtele itsellen että et voinnut asialle mitään, ja anna anteeksi, minä annan sulle anteeksi miehesi puolesta, eikä hän halua sitä kuulla, usko nyt, kaikki on ollut ja mennyt