Koulussa tai työpaikassa seurueeseen tuppautunut tuppisuu, miten suhtaudut?

Työpaikallani syödään yhdessä joskus 8-9 henkeä,joskus tommonen 4-5.

Teidän jengi on tasaparit. Olettaisin naisena että tulet toimeen erittäin hyvin yhden näistä naisten kanssa,tosin tunnette itsenne vahvaksi nyt neljän koplassa.Helpompi päästä mukaan jos teitä vaikka olis kolme tai viisi,joku pariton luku.

Mitä haluat vastaukseksi,että ok sulkea pöytä tältä viidenneltä.Ehei, kuuleppas,olet iso tyttö ja semmoset ei enää kiusaamista harrasta. Toisekseen oletko ajatellut että te istutettu siinä eläkkeeseen asti,sama jengi,sama pöytä ,samat jutut. Maailma muuttuu mutta ette te.

Vierailija kirjoitti:

TERVEEN työyhteisön jäsen ei ajattele enää modernissa työelämässä noin. Ehkä se uusi aistii sen mitä ajattelet ja on entisestään jännityneempi uudessa seurassa. Kuulostat kiusaajalta, sellaiselta jolle voisi antaa varoituksen, jos tulisi ilmi, että olet puhunut noin niiden muiden kollegojen kanssa. Työelämässä pitää sietää ja YMMÄRTÄÄ erilaisuutta. Sulla on kasvun paikka.

Kerrotko kumpi on oikea tapa suhtautua hiljaiseen työkaveriin; ottamalla hänet aktiivisesti keskustuluun mukaan kysyen hänenkin mielipidettään vai antaa hänen olla rauhassa ja osallistua sitten kun itse haluaa?

Kertokaa tuppisuulle, että hän pilaa elämänne ja ihanan työpaikkanne. Näyttäkää ovea ja kertokaa, että mielellänne elätätte hänet työttömänä, kunhan ei tule tuppautumaan teidän täydelliseen rouvaseuraanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se uusi on vain ujo, mutta haluaa päästä mukaan yhteisöönne. Antakaa hänelle aikaa tutustua teihin ja rohkaistua pikkuhiljaa myös juttelemaan. Ap, sinun asenteesi kuulostaa koulukiusaajalta, eikö töissä pitäisi olla kaikkien kaveri ja jättää suljetut kuppikunnat perustamatta?

Yhteisöön ei pääse mukaan jos ei koskaan puhu mitään .

Ko. henkilöhän vastailee muiden kysymyksiin. Ei ole helppoa olla ujo noin tuomitsevassa yhteisössä. Ihmiset nyt vain ovat temperamentiltään ja persoonaltaan erilaisia, jotkut höpöttäjiä ja jotkut hiljaisia. Työpaikalla pitäisi olla hyväksyvä ilmapiiri niin, että jokainen voi olla oma itsensä, jolloin energia keskittyy työntekemiseen eikä siihen, että yrittää olla joku muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TERVEEN työyhteisön jäsen ei ajattele enää modernissa työelämässä noin. Ehkä se uusi aistii sen mitä ajattelet ja on entisestään jännityneempi uudessa seurassa. Kuulostat kiusaajalta, sellaiselta jolle voisi antaa varoituksen, jos tulisi ilmi, että olet puhunut noin niiden muiden kollegojen kanssa. Työelämässä pitää sietää ja YMMÄRTÄÄ erilaisuutta. Sulla on kasvun paikka.

Kerrotko kumpi on oikea tapa suhtautua hiljaiseen työkaveriin; ottamalla hänet aktiivisesti keskustuluun mukaan kysyen hänenkin mielipidettään vai antaa hänen olla rauhassa ja osallistua sitten kun itse haluaa?

Suhtautumalla häneen reilusti ja ystävällisesti ja antaa hänen osallistua keskusteluun silloin kun hän itse haluaa. Voi sille ihan jutellakin, mutta ilman suorituspaineita ja suuttumista, jos se ei olekaan just sillon juttutuulella.

Miten ihmeessä te suhtaudutte muihin ihmisiin, vai onko kaveripiiri ollut aina täynnä kälättäviä ämmiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TERVEEN työyhteisön jäsen ei ajattele enää modernissa työelämässä noin. Ehkä se uusi aistii sen mitä ajattelet ja on entisestään jännityneempi uudessa seurassa. Kuulostat kiusaajalta, sellaiselta jolle voisi antaa varoituksen, jos tulisi ilmi, että olet puhunut noin niiden muiden kollegojen kanssa. Työelämässä pitää sietää ja YMMÄRTÄÄ erilaisuutta. Sulla on kasvun paikka.

Kerrotko kumpi on oikea tapa suhtautua hiljaiseen työkaveriin; ottamalla hänet aktiivisesti keskustuluun mukaan kysyen hänenkin mielipidettään vai antaa hänen olla rauhassa ja osallistua sitten kun itse haluaa?

Kumpi tahansa voi toimia. Se riippuu siitä työkaverista. Jos on jo pitempään ollut (ei vasta viikkoa tai kahta), eikä tunnu itse uskaltavan avata keskustelua, kannattaa varovasti kokeilla, että kyselee jotain yleistä kuulumista. Oliko kiva viikonloppu? Miten, Maija, tykkäätkö sinäkin hiihtämisestä? Katsoin muuten jo viime viikolla, että sulla on tosi kivat kengät, mistä oot ostanut? Mistäs päin olet kotoisin? Minä olen tuolta Pohjois-Karjalasta, mutta 12-vuotiaana jo muutin Helsinkiin. Jos vaikuttaa siltä, ettei halua osallistua, vaan vaivaantuu, antaisin sen jälkeen olla rauhassa siinä mukana ja omaa tahtiaan tutustua ja avautua. Jos taas kysyttäessä vaikuttaa ihan mielellään osallistuvan, niin sitten jatkossa panostaisin siihen, että otan aktiivisesti mukaan keskusteluihin. 

Vika onkin siis yksin minussa kun en osaa olla ujon kanssa. Myönnän, että minun on todella vaikea suhtautua. Monet antaa sellaisen olla vaan näkymättömänä seurassa, kun itse yritän ottaa häntä mukaan keskusteluun, siinä onnistumatta. Ehkä parempi, että minäkin jätän hänet rauhaan.

Ap.

No, voisitte ainakin yrittää tehdä hänen olonsa tervetulleeksi ja ottaa hänet mukaan keskusteluihinne. Ihmiseltä, joka on hiljainen, täytyy kysyä kysymyksiä sellaisessa muodossa, ettei hän voi vastata vain ”kyllä” tai ”ei”. Yleensä kun ujo ihminen tottuu seuraanne, hän alkaa puhua enemmän ja jopa oma-aloitteisesti. Toisaalta on ihmisiä, jotka tuntevat olonsa turvalliseksi pelkästään kuuntelijan roolissa. Itse olen sisäänpäinsuuntautunut ja erittäin kohtelias, joten en yleensä puhu paljon, jos koolla on koko työporukkamme. Varsinkin kahvitunnilla kaikki huutavat toisten ylitse ja meteli on välillä tosi kova. Minusta on epäkohteliasta keskeyttää toista. Kun juttelen esim. kahden/kolmen kesken työkavereiden kanssa hiljaisemmassa tilassa, en tunne oloani niin vaivautuneeksi ja asiat ymmärretään molemmin puolin paremmin. Olen kolmatta vuotta töissä uudessa paikassa ja tulen hyvin toimeen työkavereitteni kanssa. Minulla ei ole riitoja edes parin ”vaikeamman” luonteen omaavan kanssa. Tilanne, jossa tulee uutena taloon, voi olla joillekin tosi kova paikka. Olisi mukava, että työyhteisöissä otettaisiin ihmisten erilaisuudet huomioon, eikä käyttäydyttäisi kuin alakoululaiset ”et voi olla meidän kaveri ja istua samassa pöydässä meidän kanssa”-asenteella. Työkavereista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. Olemmehan sentään kaikki aikuisia, eikö?

Uudella työntekijällä on monesti vaikeaa päästä työyhteisöön mukaan., mikä olisi hyvä pitää mielessä. Kuvaat aika tarkasti, että teillä on tiivis porukka ja uusi hiljainen työntekijä tuntuisi läsnäolollaan pilaavan hetkenne. Ensiksi kiinnittäisin huomiota omaan asenteeseen. Voi olla ettei hän puhu mitään, koska teillä on selkeästi omat juttunne, johon hänellä ei ole edes mahdollisuutta liittyä. Millaisia juttuja te häneltä kysytte jos hän vastaa yhdellä sanalla? Kyllä/ei kysymykset eivät ole paras tapa tutustua kehenkään. Puhukaa yleisistä aiheista, joihin henkilö voi vastata useammalla kuin yhdellä sanalla.

Eihän teidän ole mitenkään pakko huomioida uutta työntekijää, mutta aika pöljästi sitten kyllä käyttäydytte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TERVEEN työyhteisön jäsen ei ajattele enää modernissa työelämässä noin. Ehkä se uusi aistii sen mitä ajattelet ja on entisestään jännityneempi uudessa seurassa. Kuulostat kiusaajalta, sellaiselta jolle voisi antaa varoituksen, jos tulisi ilmi, että olet puhunut noin niiden muiden kollegojen kanssa. Työelämässä pitää sietää ja YMMÄRTÄÄ erilaisuutta. Sulla on kasvun paikka.

Kerrotko kumpi on oikea tapa suhtautua hiljaiseen työkaveriin; ottamalla hänet aktiivisesti keskustuluun mukaan kysyen hänenkin mielipidettään vai antaa hänen olla rauhassa ja osallistua sitten kun itse haluaa?

Tässä henkilö, joka kirjoitti tuon kommentin TERVEESTÄ työyhteisöstä. Kysyt oikeaa tapaa huomioida hiljainen työkaverisi. Joku muu oli jo vastannut sun kysymykseen kivasti.

Itse ehdottaisin, että kysyt tältä uudelta tyypiltä, että miten hän kokee teidän kahvihetket? (Kun sua itseä selkeästi asia vaivaa. Ilmeisen paljon.) Siis voithan sä sanoo, että olet huomannut hänen olevan hiljainen teidän kahvitellessa, niin tunteeko hän olonsa siinä mukavaksi? Eli haluat varmistaa, että hän kokee olonsa tervetulleeksi :) Voihan olla, että te olette vain superpuheliaita...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se uusi on vain ujo, mutta haluaa päästä mukaan yhteisöönne. Antakaa hänelle aikaa tutustua teihin ja rohkaistua pikkuhiljaa myös juttelemaan. Ap, sinun asenteesi kuulostaa koulukiusaajalta, eikö töissä pitäisi olla kaikkien kaveri ja jättää suljetut kuppikunnat perustamatta?

Yhteisöön ei pääse mukaan jos ei koskaan puhu mitään .

Ko. henkilöhän vastailee muiden kysymyksiin. Ei ole helppoa olla ujo noin tuomitsevassa yhteisössä. Ihmiset nyt vain ovat temperamentiltään ja persoonaltaan erilaisia, jotkut höpöttäjiä ja jotkut hiljaisia. Työpaikalla pitäisi olla hyväksyvä ilmapiiri niin, että jokainen voi olla oma itsensä, jolloin energia keskittyy työntekemiseen eikä siihen, että yrittää olla joku muu.

"vastailee" yhdellä sanalla.

Voisko joku joka on itse ujo ja hakeutuu aktiivisesti muiden seuraan, antaa jonkun kommentin aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ai että miten suhtaudun? No vähän äidillisesti ja suojelevasti, otan mukaan keskusteluun, mutta en urki. Ilahdun, kun tulee kanssamme kahville ja kerron sen myös hänelle. Kyselen mukaan lounaalle.

Miten muuten tulisi suhtautua?

Sä oot ihana!! Edellisessä, eli mun ekassa, työpaikassani, oli just sun kaltanen henkilö töissä ja hänen ansiostaan viihdyin töissä ja sain rohkeutta tutustua muihinkin! Ja hän ymmärsi, että kaipaan tauoilla muiden seuraa, vaikka en osannutkaan olla niin avoin asioistani.

Minä olen ujo ja lisäksi vielä introvertti, joten nuorempana uusiin ihmisiin tutustuminen oli vähän pelottavaa  ja erittäin haastavaa hommaa. Vanhemmiten sitä on päässyt pahimmasta ujoudesta yli ja introverttiydenkin on oppinut jättämään taka-alalle sosiaalisissa tilanteissa. Kovin moni minuun myöhemmin tutustunut ei todellakaan varmaan uskoisi, että olen edelleen pohjimmiltani ujo ja introvertti.

Nyt vanhempana olen käyttänyt tuota nuoruuden kokemusta hyväksi tilanteissa, jossa uusia ihmisiä tulee vakiintuneeseen porukkaan eli lähinnä juurikin työelämässä ja harrastuksen parissa. Harrastusporukassa olemme toisen saman ikäisen naisen kanssa ottaneet vähän sellaisen äiti-asenteen koko porukkaan eli pidämme huolen siitä, että kaikki tuntevat itsensä varmasti tervetulleiksi. Tervehdimme uusia, jos huomaamme, että kyseinen ihminen on yksin uutena liikenteessä, niin ruvetaan jutustelemaan ja otetaan mukaan tekemään, sanotaan, että tule meidän ryhmään neljänneksi tai teetkö mun parina, kun ollaan suunnilleen saman mittaiset. Yritetään kysellä mukavia ja saada toinen tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Tämä on sitä, mitä itsekin nuorena (ja edelleen uusissa paikoissa ja uusien ihmisten parissa) kaipaisin - että joku mukava ihmienn ottaisi vähän siipien suojaan ja katsoisi, että sopeudun ja tutustun. Jotenkin ei tullut yllätyksenä, kun jokin aika sitten tuo toinen äitihahmomme tunnusti, että "Kukaan ei varmaan nykyään uskoisi, mutta mä oon perusluonteeltani ihan hirveän ujo. Ja siksi mulle onkin tärkeää, että kaikille ois mahdollisimman helppo aina tulla mukaan porukkaan". No, niinpä, sama homma mulla :D.

Meistä kukaan ei ole sellainen äiti-rooliin itsensä tunteva, joten hankalaa on =(

Ap

Olen ujo ja introvertti - just sellainen ap:n kuvailema "ongelmatapaus". Ette voi tietääkään kuinka kauhea myllerrys ujon ja introvertin sisällä käy, kun pitäisi yrittää pärjätä suulaampien ihmisten joukossa ja jos siitä joukkiosta vielä paistaa läpi, että tässä meillä on kiva kuppikunta, johon ei hiljaisia kaivata. Minut on savustettu yhdestä tiimistä ulos sen takia, kun en ujoudeltani yksinkertaisesti pystynyt olemaan suupalttina jatkuvasti, enkä myöskään halunnut jakaa kaikkia yksityisiä asioitani. Minulle sanottiin päin naamaa, että käytökseni on törkeää ja näytettiin selvästi, että en ole tervetullut heidän kuppikuntaansa. 

Kaiken kokemani jälkeen olen ottanut jokaisen uuden työntekijän mukaani kahville ja pyrkinyt luomaan sellaisen mukavan turvallisen ilmapiirin - oot just niin hyvä sellaisena kuin olet. 

Aaa, näitä kuppikuntia, joissa jokaisen edellytetään jossain vaiheessa puhuvan sen verran ohi suunsa, että saadaan aikaiseksi yhteisöä koossa pitävä kauhun tasapaino.

Toinen vaihtoehto tällä ujolla on sitten mennä yksin johonkin pöytään istumaan ja mitäs te sitten?

Saanen arvata, että sitten te suvaitsisitte kysyä, josko hän tahtoisi samaan pöytään. Mutta TEIDÄN pyynnöstänne, sehän on täysin eri kuin TUPPAUTUA.

Se toinen mitä saatatte tehdä on ihmetellä uutta tyyppiä porukalla, mikä homma, yksin meni tuonne, hitto tuo on outo.

Jösses, että mä vihaan teidänkaltaisia ihmisiä. Itse hiljaisena, mutta ehkä en edes ujona enkä reppanana vaan itseasiassa hyvinkin rohkeana oman tien kulkijana menen mieluiten yksin syömään ja se on onneksi meidän työpaikalla ihan sallittua. Edellisessä piti "pyrkiä" tuollaiseen itsestään liikoja luulevaan vanhojen pyllynaamojen ydinporukkaan, jotka jauhoivat paskaa muista minkä ehtivät. Erityisesti minusta, joka en pyrkinytkään ja mielistellyt.

Vierailija kirjoitti:

Toinen vaihtoehto tällä ujolla on sitten mennä yksin johonkin pöytään istumaan ja mitäs te sitten?

Saanen arvata, että sitten te suvaitsisitte kysyä, josko hän tahtoisi samaan pöytään. Mutta TEIDÄN pyynnöstänne, sehän on täysin eri kuin TUPPAUTUA.

Se toinen mitä saatatte tehdä on ihmetellä uutta tyyppiä porukalla, mikä homma, yksin meni tuonne, hitto tuo on outo.

Jösses, että mä vihaan teidänkaltaisia ihmisiä. Itse hiljaisena, mutta ehkä en edes ujona enkä reppanana vaan itseasiassa hyvinkin rohkeana oman tien kulkijana menen mieluiten yksin syömään ja se on onneksi meidän työpaikalla ihan sallittua. Edellisessä piti "pyrkiä" tuollaiseen itsestään liikoja luulevaan vanhojen pyllynaamojen ydinporukkaan, jotka jauhoivat paskaa muista minkä ehtivät. Erityisesti minusta, joka en pyrkinytkään ja mielistellyt.

Tämä voisi olla kirjoittamani. Ja juuri noita taukoporukoita miettiessä sitä niin nauttii työttömyysestä. :)

Onneksi saan työskennellä anopin firmassa, jossa työskentelemme kahdestaan. Ei ilkeää juoruilua, väkinäistä kahvipöydässä pönötyämistä jne. Paras työympäristö kaikista kokemistani. Hyvä mieli aina töissä.