Lue keskustelun säännöt.
Petin miestäni, kaduttaa ihan sairaasti
11.03.2019 |
Petin miestäni hänen ei niin hyvän ystävän kanssa, en tiedä mikä tilanteeseen päätyminen aiheutti, ehkä se että taustalla ihastuminen kys mieheen ja vahva humalatila. Mies on ihan romuna ja minä myös. Mietin olisiko ainoa ratkaisu että suhteemme päättyy tähän, mies sen päättää mutta vielä ei olla keskusteltu. Tunnen suunnatonta vihaa itseäni kohtaan ja tiedän että rikoin mieheni sydämen ja vein lapseltani perheen. Onko ideoita miten jatketaan tästä eteenpäin? Itse haluan muuttaa pois nykyiseltä paikkakunnalta mutta mikäli erotaan niin voi mennä vaikeaksi lapsen tapaamisen kannalta.
Kommentit (74)
Kuinka itsekäs voi ihminen olla... Ensin lähtee tyydyttämään omia halujaan jonkun toisen kanssa ja sitten inisee, kuinka vaikeaa on erota lasten takia 😂 Näitä asioita kannattaa miettiä ennen, kuin avaa niitä haarojaan muille, kuin omalle miehelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmannes tai jopa puolet ihmisistä pettää joskus. Lukemaa voi arvioida vaikka Haavio-Mannilan ja Kontulan selvityksistä. Muitakin kantoja on...
Tuhannennen kerran mainitsen tässä erään purjehdusreissun, jossa suhteita keskenään muodostivat ne, joilla oli tyttö- tai poikaystävä tai morsio tai sulho kotimaassa odottamassa.
Humalatila, poikkeavat olot, kärähtämisen epätodennäköisyys ja ylipäätään se, että joku saa tuntemaan itsensä halutuksi, altistavat.
Nämä eivät ole mitään pettämisen oikeutuksia. Nämä ovat muistutuksia siitä, että täällä moraalisesti pätemään pyrkivät ovat melko todennäköisesti joskus itsekin väärässä sängyssä jossain vaiheessa - jos eivät vielä ole olleet. Ihminen, joka onnistuu uskottelemaan itselleen, ettei koskaan tee tuota mokaa, valehtelee pahiten itselleen, eikä sitten edes tajua varoa. Ja sitten selitellään, että niin vain kävi... Niin kai se usein käy: ei se nyt ihan itsetarkoitus ollut, mutta ei tehty sitä omankaan moraalin mukaista valintaa, kun sen aika olisi ollut.
Avioliitoista päättyy noin puolet. Muista parisuhteista varmaan vielä suurempi osa. Mutta jos nyt puhutaan avioliitoista, niin moni niistä päättyy johonkin muuhun kuin pettämiseen. Siitä uskallan päätellä, että aika monessa suhteessa pettämisestä sentään päästään ylikin. Vaikeaa se varmasti on. AP tuntee häpeää, mikä on hyvä merkki. Jos parisuhde jatkuu, niin olisikohan hänen sitten syytä välttää tilanteita, jotka altistavat pettämiselle? Jos vaikka pitäisi sen päänsä edes kohtuullisen selvänä, eikä hengailisi häntäheikkien seurassa.
Sitä meistä kukaan ei täällä tiedä, onko parisuhdeterapia myöhäistä vai ei. Kuten ilmeistä on, aika useinkin pettämisestä päästään yli. Aikansa se vie, mutta kerran pettäjä, aina pettäjä -henkisiä kommentteja jakelevat ne, jotka uskovat, että itse voivat luopua heti halutessaan paheistaan, mutta muut eivät. Kumman vähän heillä sitten kuitenkaan on hinkua luopua päihteistä tms... Jätä moiset kommentit omaan arvoonsa, he puhuvat itsestään, eivätkä itsestäänkään välttämättä kovin realistisesti.
Ja sit on se karu tosiasia, että on kuitenkin ihan perusteltua varautua siihenkin vaihtoehtoon, että parisuhde päättyy. (Ja mitä hittoa minä täällä hurskastelen?! Olisin voinut sanoa, että ei se seuraavalla kerralla enää kaduta yhtä paljon. Ennen pitkää ei tunnu missään...)
Ex-mieheni petti ja kiinni jäätyään hänelle iski hirmuinen paniikki, että nyt pitää lähteä pariterapiaan ja ei voi erota ja hän on niin kauhean pahoillaan ja kaikenmaailman selityksiäkin löytyi miksi teki näin.
Tiedän itseni ihmisenä, että en todellakaan pystyisi elämään enää normaalia elämää sellaisen ihmisen kanssa, joka on pettänyt luottamukseni noin pahasti. Jos minä en riitä miehelleni tällaisena, niin miksi jatkaa sellaisessa suhteessa?
Mies teki valintansa, kun petti ja minä tein valintani, että erosin, koska kuka olisi suhteessa enää nauttinut, kun toisesta tulee täysin vainoharhainen, mustasukkainen, kostonhaluinen? Tiedän, että minusta löytyy tuo puoli ja se ei olisi enää terve ja normaali parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero. Olet kerran huorannut ja teet sen varmasti toistekin.
Totta. Pettäjä ei lopeta touhuaan yhteen kertaan.
No, olette väärässä. Itse olen siitä hyvä esimerkki.
No niin, onhan pettämisestä jo kaksi viikkoa aikaa.
26 vuotta, jos tarkkoja ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Kolmannes tai jopa puolet ihmisistä pettää joskus. Lukemaa voi arvioida vaikka Haavio-Mannilan ja Kontulan selvityksistä. Muitakin kantoja on...
Tuhannennen kerran mainitsen tässä erään purjehdusreissun, jossa suhteita keskenään muodostivat ne, joilla oli tyttö- tai poikaystävä tai morsio tai sulho kotimaassa odottamassa.
Humalatila, poikkeavat olot, kärähtämisen epätodennäköisyys ja ylipäätään se, että joku saa tuntemaan itsensä halutuksi, altistavat.
Nämä eivät ole mitään pettämisen oikeutuksia. Nämä ovat muistutuksia siitä, että täällä moraalisesti pätemään pyrkivät ovat melko todennäköisesti joskus itsekin väärässä sängyssä jossain vaiheessa - jos eivät vielä ole olleet. Ihminen, joka onnistuu uskottelemaan itselleen, ettei koskaan tee tuota mokaa, valehtelee pahiten itselleen, eikä sitten edes tajua varoa. Ja sitten selitellään, että niin vain kävi... Niin kai se usein käy: ei se nyt ihan itsetarkoitus ollut, mutta ei tehty sitä omankaan moraalin mukaista valintaa, kun sen aika olisi ollut.
Avioliitoista päättyy noin puolet. Muista parisuhteista varmaan vielä suurempi osa. Mutta jos nyt puhutaan avioliitoista, niin moni niistä päättyy johonkin muuhun kuin pettämiseen. Siitä uskallan päätellä, että aika monessa suhteessa pettämisestä sentään päästään ylikin. Vaikeaa se varmasti on. AP tuntee häpeää, mikä on hyvä merkki. Jos parisuhde jatkuu, niin olisikohan hänen sitten syytä välttää tilanteita, jotka altistavat pettämiselle? Jos vaikka pitäisi sen päänsä edes kohtuullisen selvänä, eikä hengailisi häntäheikkien seurassa.
Sitä meistä kukaan ei täällä tiedä, onko parisuhdeterapia myöhäistä vai ei. Kuten ilmeistä on, aika useinkin pettämisestä päästään yli. Aikansa se vie, mutta kerran pettäjä, aina pettäjä -henkisiä kommentteja jakelevat ne, jotka uskovat, että itse voivat luopua heti halutessaan paheistaan, mutta muut eivät. Kumman vähän heillä sitten kuitenkaan on hinkua luopua päihteistä tms... Jätä moiset kommentit omaan arvoonsa, he puhuvat itsestään, eivätkä itsestäänkään välttämättä kovin realistisesti.
Ja sit on se karu tosiasia, että on kuitenkin ihan perusteltua varautua siihenkin vaihtoehtoon, että parisuhde päättyy. (Ja mitä hittoa minä täällä hurskastelen?! Olisin voinut sanoa, että ei se seuraavalla kerralla enää kaduta yhtä paljon. Ennen pitkää ei tunnu missään...)
Onko tämä sama ihmiskoe tää purjehdusreissu, josta oli juuri lehdessä juttua eikä kukaan edes pettänyt siellä, koe meni pieleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolmannes tai jopa puolet ihmisistä pettää joskus. Lukemaa voi arvioida vaikka Haavio-Mannilan ja Kontulan selvityksistä. Muitakin kantoja on...
Tuhannennen kerran mainitsen tässä erään purjehdusreissun, jossa suhteita keskenään muodostivat ne, joilla oli tyttö- tai poikaystävä tai morsio tai sulho kotimaassa odottamassa.
Humalatila, poikkeavat olot, kärähtämisen epätodennäköisyys ja ylipäätään se, että joku saa tuntemaan itsensä halutuksi, altistavat.
Nämä eivät ole mitään pettämisen oikeutuksia. Nämä ovat muistutuksia siitä, että täällä moraalisesti pätemään pyrkivät ovat melko todennäköisesti joskus itsekin väärässä sängyssä jossain vaiheessa - jos eivät vielä ole olleet. Ihminen, joka onnistuu uskottelemaan itselleen, ettei koskaan tee tuota mokaa, valehtelee pahiten itselleen, eikä sitten edes tajua varoa. Ja sitten selitellään, että niin vain kävi... Niin kai se usein käy: ei se nyt ihan itsetarkoitus ollut, mutta ei tehty sitä omankaan moraalin mukaista valintaa, kun sen aika olisi ollut.
Avioliitoista päättyy noin puolet. Muista parisuhteista varmaan vielä suurempi osa. Mutta jos nyt puhutaan avioliitoista, niin moni niistä päättyy johonkin muuhun kuin pettämiseen. Siitä uskallan päätellä, että aika monessa suhteessa pettämisestä sentään päästään ylikin. Vaikeaa se varmasti on. AP tuntee häpeää, mikä on hyvä merkki. Jos parisuhde jatkuu, niin olisikohan hänen sitten syytä välttää tilanteita, jotka altistavat pettämiselle? Jos vaikka pitäisi sen päänsä edes kohtuullisen selvänä, eikä hengailisi häntäheikkien seurassa.
Sitä meistä kukaan ei täällä tiedä, onko parisuhdeterapia myöhäistä vai ei. Kuten ilmeistä on, aika useinkin pettämisestä päästään yli. Aikansa se vie, mutta kerran pettäjä, aina pettäjä -henkisiä kommentteja jakelevat ne, jotka uskovat, että itse voivat luopua heti halutessaan paheistaan, mutta muut eivät. Kumman vähän heillä sitten kuitenkaan on hinkua luopua päihteistä tms... Jätä moiset kommentit omaan arvoonsa, he puhuvat itsestään, eivätkä itsestäänkään välttämättä kovin realistisesti.
Ja sit on se karu tosiasia, että on kuitenkin ihan perusteltua varautua siihenkin vaihtoehtoon, että parisuhde päättyy. (Ja mitä hittoa minä täällä hurskastelen?! Olisin voinut sanoa, että ei se seuraavalla kerralla enää kaduta yhtä paljon. Ennen pitkää ei tunnu missään...)
Itse olen innostunut pohtimaan näitä pettämiskysymyksiä nimenomaan av:n innoittamana ja nimenomaan näitä pohdiskeltuani ymmärtänyt kuinka väärin se on ja miksi sitä ei tarvitse antaa anteeksi. Kun ihmisellä on pettäessään ollut monta mahdollisuutta valita kunnioittaa ja rakastaa puolisoaan ja pistää suhde etusijalle. Olen siis näitä pohtimalla tullut tulokseen, että jos itse päätyisin pettämään syystä tai toisesta, en itse haluaisi jatkaa suhdetta ihmisen kanssa, jota en kykenisi laittamaan pettämisen edelle. Koska itse toivon, että parisuhde merkitsee minulle enemmän. Ja jos ei merkitse (kun sen menettämisen riskin pettämisen hurmassakin tiedostaisin) niin sitten olen sitoutunut toivottoman paskaan kulissiin. Näin siis omalla kohdallani.
Uskon, että isossakin osassa avioeroista, kyseessä on ollut pettämistä, useammin kuin siitä päästään yli. Ja silloin kun siitä päästään yli, joko suhteen arvo tajutaan vasta järkytyksen jälkeen tai siitä ei päästä aidosti yli, tyydytään vain kun on lapset ja velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ex-mieheni petti ja kiinni jäätyään hänelle iski hirmuinen paniikki, että nyt pitää lähteä pariterapiaan ja ei voi erota ja hän on niin kauhean pahoillaan ja kaikenmaailman selityksiäkin löytyi miksi teki näin.
Tiedän itseni ihmisenä, että en todellakaan pystyisi elämään enää normaalia elämää sellaisen ihmisen kanssa, joka on pettänyt luottamukseni noin pahasti. Jos minä en riitä miehelleni tällaisena, niin miksi jatkaa sellaisessa suhteessa?
Mies teki valintansa, kun petti ja minä tein valintani, että erosin, koska kuka olisi suhteessa enää nauttinut, kun toisesta tulee täysin vainoharhainen, mustasukkainen, kostonhaluinen? Tiedän, että minusta löytyy tuo puoli ja se ei olisi enää terve ja normaali parisuhde.
Jos mieheni pettäisi, niin vetäisin varmaan läpi koko tunneskaalan, mutta vaikka varmasti hetken jo miettisin asioiden uunohtamista, niin kyllä minusta se aika pahansisuinen ja pahasuinen akka kuoriutuisi. En enää voisi olla mukava miehelle, vaan kettuilisin päivät pääksytysten niin kauan, että se olisi mies, joka eroa haluaisi. Valitettavasti myös lapset, nyt jo teinit, eivät jäisi tilanteesta epäselviksi, vaan mies saisi puhua heille ja selittää oman selityksensä touhuistaan.
Eropaperit kirjoittaisi ensin silloin pettäjämies, eli hän saisi maksaa sen touhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kyllä tekonsa puolesta vaikuttaa juuri sellaiselta pettäjältä, joka pettää uudestaankin, kun tilaisuus tulee. Vähän ihastutaan miehen kavereihin ja otetaan viinaa, niin johan haarat aukeaa. Mikä on edes saanut sinut ihastumaan miehesi kaveriin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero. Olet kerran huorannut ja teet sen varmasti toistekin.
Totta. Pettäjä ei lopeta touhuaan yhteen kertaan.
No, olette väärässä. Itse olen siitä hyvä esimerkki.
No niin, onhan pettämisestä jo kaksi viikkoa aikaa.
26 vuotta, jos tarkkoja ollaan.
Pettäjä olet silti ja suhteesi perustuu valheeseen. Ei se siitä selittelemällä muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohhoh. Ap haluaa muuttaa pois nykyiseltä paikkakunnalta (koska on saanut huonon maineen?) ja pistää lastenkin ystävyyssuhteet, koulut ja harrastukset uusiksi kun hävettää näyttää naamaansa kylillä. Olet kyllä itsekkyyden huippu! Yäk, toivottavasti miehesi saa lapset erotessa. Sinäkin pääset sitten ulkopaikkakunnille panemaan ketä haluat. Kaikki voittavat!
Vierailija kirjoitti:
Kolmannes tai jopa puolet ihmisistä pettää joskus. Lukemaa voi arvioida vaikka Haavio-Mannilan ja Kontulan selvityksistä. Muitakin kantoja on...
Tuhannennen kerran mainitsen tässä erään purjehdusreissun, jossa suhteita keskenään muodostivat ne, joilla oli tyttö- tai poikaystävä tai morsio tai sulho kotimaassa odottamassa.
Humalatila, poikkeavat olot, kärähtämisen epätodennäköisyys ja ylipäätään se, että joku saa tuntemaan itsensä halutuksi, altistavat.
Nämä eivät ole mitään pettämisen oikeutuksia. Nämä ovat muistutuksia siitä, että täällä moraalisesti pätemään pyrkivät ovat melko todennäköisesti joskus itsekin väärässä sängyssä jossain vaiheessa - jos eivät vielä ole olleet. Ihminen, joka onnistuu uskottelemaan itselleen, ettei koskaan tee tuota mokaa, valehtelee pahiten itselleen, eikä sitten edes tajua varoa. Ja sitten selitellään, että niin vain kävi... Niin kai se usein käy: ei se nyt ihan itsetarkoitus ollut, mutta ei tehty sitä omankaan moraalin mukaista valintaa, kun sen aika olisi ollut.
Avioliitoista päättyy noin puolet. Muista parisuhteista varmaan vielä suurempi osa. Mutta jos nyt puhutaan avioliitoista, niin moni niistä päättyy johonkin muuhun kuin pettämiseen. Siitä uskallan päätellä, että aika monessa suhteessa pettämisestä sentään päästään ylikin. Vaikeaa se varmasti on. AP tuntee häpeää, mikä on hyvä merkki. Jos parisuhde jatkuu, niin olisikohan hänen sitten syytä välttää tilanteita, jotka altistavat pettämiselle? Jos vaikka pitäisi sen päänsä edes kohtuullisen selvänä, eikä hengailisi häntäheikkien seurassa.
Sitä meistä kukaan ei täällä tiedä, onko parisuhdeterapia myöhäistä vai ei. Kuten ilmeistä on, aika useinkin pettämisestä päästään yli. Aikansa se vie, mutta kerran pettäjä, aina pettäjä -henkisiä kommentteja jakelevat ne, jotka uskovat, että itse voivat luopua heti halutessaan paheistaan, mutta muut eivät. Kumman vähän heillä sitten kuitenkaan on hinkua luopua päihteistä tms... Jätä moiset kommentit omaan arvoonsa, he puhuvat itsestään, eivätkä itsestäänkään välttämättä kovin realistisesti.
Ja sit on se karu tosiasia, että on kuitenkin ihan perusteltua varautua siihenkin vaihtoehtoon, että parisuhde päättyy. (Ja mitä hittoa minä täällä hurskastelen?! Olisin voinut sanoa, että ei se seuraavalla kerralla enää kaduta yhtä paljon. Ennen pitkää ei tunnu missään...)
Miksi joku valehtelee itselleen jos uskottelee ettei tee pettämismokaa? Ei kaikki ihmiset petä eikä tulisi mieleenkään tehdä mitään sellaista, sitä kutsutaan arvoksi. Minä en petä, vaikka tilaisuuksia on ollut. En tee sellaista, koska en alennu sille tasolle. Minä eroan ensin jos tunteeni muuttuvat. Silloinkaan ei ole ensiksi mielessä toinen ihminen toisaalla.
Pettämisestä pääsee yli. Petetty, joka antaa anteeksi sen teon toiselle, petaa samalla itselleen pitkittyneen stressin, epäluulon, vainoharhaisuuden, kyttäämisen, huolen jne. Petetty elää pettäjän kanssa elämää ja kun hän sitä ihmistä näkee päivittäin, niin se asia on myös mielessä päivittäin. Kun pettäjä sanoo, että lähden kauppaan, niin petetty ei usko sitä. Kaikki mitä pettäjä tekee kodin ulkopuolella stressaa petettyä. Se asia pyörii koko aika mielessä, vaikka toinen menisikin sen maidon hakemaan. Kun se hakee sitä maitoa, niin petetty tuijottaa kelloa puhelin kädessä.
Petetty pitkittää omaa tuskaansa pelkästään. Se, että vuosia menee siihen kun toiseen pitäisi vielä luottaa uudelleen on suht mahdoton tehtävä jos haluaa itse pysyä järjissä. Pettäjä myös alkaa kokemaan siinä tuskaa, kun toinen kyttää koko aika vieressä, vaikka se tekee sitä syystä.
Kun asiat sitten menevät vaikka nyt kolme vuotta eteenpäin ja alkaa se yhteinen ensimmäinen hetki makuuhuoneessa, niin se petetty on hyvin heikoilla siinä. Petetty tulee yleensä siinä vaiheessa järkiinsä ettei vaan enää pysty olla intiimisti.
Ero on aina paha asia, mutta ero on 100 kertaa lyhyempi asia käsitellä omassa asunnossa eronneena, kun olisi antanut anteeksi ja asuisi edelleen pettäjän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero. Olet kerran huorannut ja teet sen varmasti toistekin.
Totta. Pettäjä ei lopeta touhuaan yhteen kertaan.
No, olette väärässä. Itse olen siitä hyvä esimerkki.
No niin, onhan pettämisestä jo kaksi viikkoa aikaa.
26 vuotta, jos tarkkoja ollaan.
Pettäjä olet silti ja suhteesi perustuu valheeseen. Ei se siitä selittelemällä muutu.
Ei se muutu, mutta koska tuon tyypin puolisko ei uuttakaan ihmissuhdetta saisi, niin paras on olla sitten yhdessä. Ressukoita molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Kolmannes tai jopa puolet ihmisistä pettää joskus. Lukemaa voi arvioida vaikka Haavio-Mannilan ja Kontulan selvityksistä. Muitakin kantoja on...
Tuhannennen kerran mainitsen tässä erään purjehdusreissun, jossa suhteita keskenään muodostivat ne, joilla oli tyttö- tai poikaystävä tai morsio tai sulho kotimaassa odottamassa.
Humalatila, poikkeavat olot, kärähtämisen epätodennäköisyys ja ylipäätään se, että joku saa tuntemaan itsensä halutuksi, altistavat.
Nämä eivät ole mitään pettämisen oikeutuksia. Nämä ovat muistutuksia siitä, että täällä moraalisesti pätemään pyrkivät ovat melko todennäköisesti joskus itsekin väärässä sängyssä jossain vaiheessa - jos eivät vielä ole olleet. Ihminen, joka onnistuu uskottelemaan itselleen, ettei koskaan tee tuota mokaa, valehtelee pahiten itselleen, eikä sitten edes tajua varoa. Ja sitten selitellään, että niin vain kävi... Niin kai se usein käy: ei se nyt ihan itsetarkoitus ollut, mutta ei tehty sitä omankaan moraalin mukaista valintaa, kun sen aika olisi ollut.
Avioliitoista päättyy noin puolet. Muista parisuhteista varmaan vielä suurempi osa. Mutta jos nyt puhutaan avioliitoista, niin moni niistä päättyy johonkin muuhun kuin pettämiseen. Siitä uskallan päätellä, että aika monessa suhteessa pettämisestä sentään päästään ylikin. Vaikeaa se varmasti on. AP tuntee häpeää, mikä on hyvä merkki. Jos parisuhde jatkuu, niin olisikohan hänen sitten syytä välttää tilanteita, jotka altistavat pettämiselle? Jos vaikka pitäisi sen päänsä edes kohtuullisen selvänä, eikä hengailisi häntäheikkien seurassa.
Sitä meistä kukaan ei täällä tiedä, onko parisuhdeterapia myöhäistä vai ei. Kuten ilmeistä on, aika useinkin pettämisestä päästään yli. Aikansa se vie, mutta kerran pettäjä, aina pettäjä -henkisiä kommentteja jakelevat ne, jotka uskovat, että itse voivat luopua heti halutessaan paheistaan, mutta muut eivät. Kumman vähän heillä sitten kuitenkaan on hinkua luopua päihteistä tms... Jätä moiset kommentit omaan arvoonsa, he puhuvat itsestään, eivätkä itsestäänkään välttämättä kovin realistisesti.
Ja sit on se karu tosiasia, että on kuitenkin ihan perusteltua varautua siihenkin vaihtoehtoon, että parisuhde päättyy. (Ja mitä hittoa minä täällä hurskastelen?! Olisin voinut sanoa, että ei se seuraavalla kerralla enää kaduta yhtä paljon. Ennen pitkää ei tunnu missään...)
Minä ihmettelen aina tätä uskottomuusmyönteisten lempimantraa, että omasta uskollisuudestaan varmat ihmiset ovat valehtelijoita. Kun tutkimusten mukaan noin puolet ihmisistä pettää elämänsä aikana, niin keitä ne uskolliset 50% sitten ovat, jos eivät ne kerran mitenkään voi olla edes osittain niitä samoja ihmisiä jotka eivät itsekään pidä pettämistä todennäköisenä? Väitättekö te ihan tosissanne, että ne uskolliset ovat juuri niitä joille pettäminen ei ole mikään iso juttu tai jotka eivät alunperinkään arvioi omaa itsekontrolliaan kovin hyväksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei , olet nainen, joten pettäminen ei ole sinun syy. Raivoa miehelles kun ei tarpeeksi kukittanut ja huomioinut sinua päivittäin.
Naapurin Eilakin kävi dubaissa viimevuonna, sinä e,t koska mies ei vienyt.
Pariterapia? Ainakin neuvoisin, että sinun pitää saada nyt oma pääsi kasaan. Et voi olla ns. kärsivänä uhrina vaan sinun tehtäväsi on tukea miestäsi täysillä nyt mokasi seurauksena. Ota vastuu teostasi ja tee myös itsetutkiskelua, mikä tekoosi johti. Alkoholia ei voi syyttää tilanteesta, eli kannattaa miettiä syitä miksi petit miestäsi? Mutta muistaa myös, että ihmiset tekevät erheitä, joten itseä ei kannata myöskään ruoskia loputtomasti. Tärkeämpää on keskittyä siihen miten korjaatte tilanteen ja miten saatte luottamuksen takaisin. Aika paljon on kiinni nyt miehestäsi, koska hän joko pystyy antamaan anteeksi tai ei. Vaikeaa on lähteä ennustamaan, mitä tuosta pettämisestä on seuraava, mutta helppoa se ei tule olemaan kummallekkaan joten kannattaa valmistautua henkisesti siihen.
Vierailija kirjoitti:
Ap kyllä tekonsa puolesta vaikuttaa juuri sellaiselta pettäjältä, joka pettää uudestaankin, kun tilaisuus tulee. Vähän ihastutaan miehen kavereihin ja otetaan viinaa, niin johan haarat aukeaa. Mikä on edes saanut sinut ihastumaan miehesi kaveriin?
Minä en ole koskaan ikinä ihastunut yhteenkään miehen kaveriin. Ihmettelen miten näin voi käydä ja miten se onnistuu siten, ettei se oma kumppani huomaa? Miten tilanne etenee siihen, että päädytään samaan sänkyyn? Kuinka paljon sen kumppanin selän takana on oikein touhuttu ennen sänkyyn menemistä!?
Ne jotka antaa anteeksi ja yrittävät korjata sitä tilannetta, niin sellanen käsittelee pitkään sitä asiaa.. Kun pettäjä käsittelee sitä asiaa sen 2kk ja ei ymmärrä miksi oma kumppani ei halua läheisyyttä. Pettäjä käsittelee sen asian täysin erilailla. Ei sillä ole tunnekuohua ja halua odottaa loputtomiin jatkuuko suhde entiseen malliin. Sillä tulee yleensä ajatus, että kun himasta ei saa niin menen vieraisiin.. Näin kävi mun kaverille. Sen vaimo anto anteeksi, mutta ei todellakaan halunnu intiimiä ja muutakaan pitkään aikaan. Ei ollut edes näköpiirissä. Kaveri, joka petti niin ei ymmärtänyt sitä vaan petti uudelleen ja otti itse eron.
Ap ei kuulosta siltä että hänellä olisi kykyä tai halua kantaa uskottomuudestaan vastuu, vaan hän selittää itselleen että on jotenkin mystisesti vaan "päätynyt" pettämään. Tuolla asenteella ei mitään järkeä antaa anteeksi. Ei usein ole muutenkaan, mutta ei varsinkaan silloin, kun pettäjä ei itsekään pysty käsittelemään tekoaan päätöksenä ja valintana vaan syyttelee viinaa, olosuhteita, kohtaloa ja kaikkia muita.
No niin, onhan pettämisestä jo kaksi viikkoa aikaa.