Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko tämä pätevä syy erota?

Vierailija
13.03.2013 |

Olen aina tiennyt tarkkaan millaisen miehen haluan. Miehen pitää olla rehellinen, kiltti, luotettava, hyväsydäminen, itsenäinen, terveellä itsetunnolla varustettu, vähintään kohtuullisesti toimeentuleva, älykäs ja uusille asioille avoin.

Nykyinen mieheni (olemme 26-vuotiaita ja olemme olleet yhdessä 4 vuotta) on kaikkea tuota, paitsi uusille asioille avoin. Aluksi se ei haitannut niin paljoa, mutta nykyään haittaa. Mies on hyvin mustavalkoinen ajattelultaan, eikä häntä edes kiinnosta kehittyä analyyttisemmäksi ihmiseksi. On kai väärin minulta edes toivoa että hän olisi erilainen kuin olisi, mutta nyt olen tajunnut, että olisin varmasti onnellisempi sellaisen miehen kanssa, jossa olisi edes ripaus filosofista ajattelijaa, jollainen itsekin olen.

En haluaisi ajatella että vaadin liikaa. Haluaisin vain edes joskus keskustella ajankohtaisista uutisista, mielipiteistä ja joskus syvällisemmistäkin asioista, kuten erilaisista moraalisista ongelmista.

Olisi myös ihanaa, jos toinen osapuoli joskus aloittaisi jonkun keskustelun. Yritän silloin tällöin patistaa miestäni keskustelemaan kanssani erilaisista asioista, ja joskus hän puheleekin jonkin aikaa kunnes kyllästyy, mutta olisi aivan mahtavaa jos hän joskus itse ottaisi jonkin asian, ihan minkä tahansa, puheeksi oma-aloitteisesti. Mutta kun ei häntä suuremmin liikuta mikään, paitsi ehkä pörssikurssit ja lainan koron kehitys. Näistäkin minä pystyn keskustelemaan, mutta aika kapeaksi jää keskustelun taso, jos aiheet ovat noin rajatut.

Olen siinä pisteessä, että olen alkanut pohtimaan eroa. Mutta tuntuu jotenkin järjettömältä jättää taakseen kaikki, minkä eteen olemme tehneet töitä jo vuosia. Meillä on yhteinen asunto ja laina, yhteinen elämä, tulemme toimeen toistemme perheiden kanssa, kaveripiirimme on yhteinen, ja lapsiakin oli tarkoitus hankkia ennen kolmekymppisiä. Ja ulkopuolisen silminhän suhteessamme ei ole mitään vikaa. Mieheni on todella hyvä mies. Ainoastaan minun syvällisempi puoleni tuntuu näivettyvän, kun en saa mieheltä mitään vastakaikua pohdinnoilleni ja ajatuksilleni.

Mitä mieltä te olette, olenko ihan hullu kun edes mietin tällaisia, vai onko tämä niin iso asia, että ero voisi olla oikea ratkaisu?

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on lähes täydellinen mies, mutta mietit eroa, kun hän ei ole filosofinen?

Hommaa ystäviä keskusteluihin?

Vierailija
2/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap, kaikkea ei voi saada. mutta ehkä sunkaltainen besserwisser on tuomittu elämään yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ala vaihtaan niin luultavasti löydät jonkun ihanan filosofisen persaukisen joka panee vieraita... 

Vierailija
4/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä eroaisin. Jos asun ja elän jonkun kanssa, haluan että myös pystyn keskustelemaan sen kanssa. Mihin mä tarvitsisin asuinkumppania, jos siitä ei olisi mulle seuraa ja älyllistä juttukumppania? Kai ne kaverit riittäisi?

Vierailija
5/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eron ei pitäisi koskaan perustua siihen, että "olisikohan jossakin parempi vaihtoehto", vaan siihen, että haluat pois nykyisestä elämästäsi. Et voi tietää, mitä elämä tuo eteesi eron jälkeen, joten se ei voi olla peruste millekään.

Minäkin sanoisin, että hanki ystäviä, joiden kanssa keskustella, jos tuo on ainut syy, miksi pohdit eroa. Pöytälaatikkokirjoittaminenkin auttaa omien ajatusten jäsentelyyn, minä harrastan yksikseenpohdiskelua ja kirjoitan ne paperille.

Vierailija
6/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän kakkosen kanssa samoilla linjoilla. Miehen ei tarvitse eikä edes pidäkään tyydyttää vaimon kaikkia sosiaalisia tarpeita. Ystävät - naispuoliset yleensä - ovat paljon parempia keskustelukumppaneita, kun haluaa ruotia ajankohtaisia asioita...

Mutta toisaalta, kyse on kunnioituksesta. Jos et kunnioita miestäsi, miehen rakastettavuus kuihtuu aika pian. Haluatko lapsia sellaisen miehen kanssa, jota pidät selvästikin vähän yksitotisena ja tylsänä?

Itsesi sinun tuo pitää ratkaista. Kompensoivatko miehen muut hyvät puolet sitä, että hänestä ei ole keskustelemaan Venäjän ulkopolitiikasta tai amerikkalaisen elokuvateollisuuden vimmasta tehtailla fantasiaelokuvia...

Äläkä syytä miestäsi siitä, että itse olet alkanut vaatia häneltä jotain, jota hänessä ei ole eikä ollut silloinkaan, kun rakastuit häneen. SINÄ olet muuttunut, ei hän, ja se kannattaa pitää mielessä. Jotenkin aloituksestasi saa nimittäin kuvan, että sinusta vika on miehessä...

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, eiks sun mies ollu edellisellä kirjoituskerralla kouluttamaton juntti muutta muuten hyvä mies?! Nyt se onkin filosofisiin keskusteluihin kykenemätön...

Meinaan kun kun ihan sama kirjoitustyyli ja samantyyppinen ongelma... erota vai eikö erota, siinäpä pulma... Kokeilepa jos siitä irtoisi mehevä keskustelu miehesi kanssa?

Vierailija
8/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 15:29"]

Ap, eiks sun mies ollu edellisellä kirjoituskerralla kouluttamaton juntti muutta muuten hyvä mies?! Nyt se onkin filosofisiin keskusteluihin kykenemätön...

Meinaan kun kun ihan sama kirjoitustyyli ja samantyyppinen ongelma... erota vai eikö erota, siinäpä pulma... Kokeilepa jos siitä irtoisi mehevä keskustelu miehesi kanssa?

[/quote]

 

Eri ihminen oon, ellen ole unissani kirjoitellut tänne :) Kirjoitustyyli voi kyllä muuten olla tuttu, vietän jonkin verran aikaa tällä palstalla (tänne kun ei ole pakko kirjautua).

 

aloittaja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi blaa blaa blaa että on iso vika miehessä. ehkä kannattaa hei jättää se ja yrittää löytää se täydellinen mies jostain muualta. älä sitten ihmettele nelikymppisenä kun olet yhä yksin

Vierailija
10/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

voithan sinä elää yksinkin elämäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sun mies voi ehkä lempata sut, kun et osaa pilkkusääntöjä.

 

Joo, mutta sähän olitkin provo, joten en aio vastata sinulle sen kummempaa.

Vierailija
12/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmisellä on erinlaisia henkisiä, että fyysisiä tarpeita joita ei pysty yhden ihmisen kanssa tyydyttämään. Siksi ihmisillä on sosiaalisesti muitakin suhteita.

Kuuntele Anssi Kelan Levoton tyttö. Siinä oli puhetta kaikenlaisesta joutavasta ja kehoitettiin rauhoittumaan...jne

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies vain vaihtoon.

 

Jos ei miehen filosofiset puhekyvyt nyt miellytä, niin tulevaisuudessa veiä vähemmän kun suhde leipiintyy vielä enemmän ja näitä puheliasmies-vaatimuksia tulee enemmän. Lasten tullessa mies, joka ei pysty täyttämään vaatimuksiasi ärsyttää vielä enemmän.  Nyt vain vaihtamaan parempaan tai huonompaan.

Vierailija
14/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ihan oikeasti löydät ihmisen joka kaikilla tavoilla vastaa unelmiasi, olet enemmän kun onnekas. Mieshän on täydellinen kokonaisuudessaan ja mies on huonoimmillaan kokonaisuudessaan.

Sympatiaa ja maailman parannusta varten on tyttökaverit. Jokin idea siinä on, että ihmisellä on niitä sosiaalisiasuhteita enemmän kun vain yhden ihmisen kanssa, mutta ehkä sillä on jotakin tekemistä sen kanssa, että täydellistä ihmistä ei ole vaan jokaisessa on niitä vikoja ja puutteita.

Voit miettiä, mikä on miehesi mielestä se sinun puuteesi, joka saa miehen miettimään mahdollista eroa. Eihän yhtään parisuhdetta olisi, jos toisen puutteita ei hyväksyttäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hanki ystäviä,joiden kanssa filosofioit. Ei ole syy erota.

Vierailija
16/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hanki ystäviä,joiden kanssa filosofioit. Ei ole syy erota.

Vierailija
17/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 15:37"]

No sun mies voi ehkä lempata sut, kun et osaa pilkkusääntöjä.

 

Joo, mutta sähän olitkin provo, joten en aio vastata sinulle sen kummempaa.

[/quote]

 

En ole koskaan tajunnut mitä järkeä on syyttää joka toista aloitusta provoksi tai trolliksi. Ihmisillä on oikeassa elämässä mitä ihmeellisempiä ongelmia ja pulmia, joten miksi netissä kaikki olisi automaattisesti trollaamista?

Vierailija
18/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 15:53"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 15:37"]

No sun mies voi ehkä lempata sut, kun et osaa pilkkusääntöjä.

 

Joo, mutta sähän olitkin provo, joten en aio vastata sinulle sen kummempaa.

[/quote]

 

En ole koskaan tajunnut mitä järkeä on syyttää joka toista aloitusta provoksi tai trolliksi. Ihmisillä on oikeassa elämässä mitä ihmeellisempiä ongelmia ja pulmia, joten miksi netissä kaikki olisi automaattisesti trollaamista?

[/quote]

Vaikka ap:n tarina olisikin totta, se on silti provo eli erittäin provosoiva.

Vierailija
19/19 |
13.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 15:55"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 15:53"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 15:37"]

No sun mies voi ehkä lempata sut, kun et osaa pilkkusääntöjä.

 

Joo, mutta sähän olitkin provo, joten en aio vastata sinulle sen kummempaa.

[/quote]

 

En ole koskaan tajunnut mitä järkeä on syyttää joka toista aloitusta provoksi tai trolliksi. Ihmisillä on oikeassa elämässä mitä ihmeellisempiä ongelmia ja pulmia, joten miksi netissä kaikki olisi automaattisesti trollaamista?

[/quote]

Vaikka ap:n tarina olisikin totta, se on silti provo eli erittäin provosoiva.

[/quote]

 

Ai, olen aina luullut provon tarkoittavan provosoivan lisäksi tuulesta temmattua eli keksittyä aihetta :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kaksi