Lue keskustelun säännöt.
Ikäerosta parisuhteessa: onko 15 vuotta jo liikaa? (N30, M45)
10.03.2019 |
Juuri tällä hetkellä ikäero ei ole minulle ongelma, koska muuten kyseessä on suunnilleen unelmieni mies.
Mutta ajattelen silti tulevaa: kymmenen vuoden päästä hän on 55 eli jo seniori-iässä, 20 vuoden päästä hän on eläkeläinen kun minä olen 50... Kuulostaa aika hurjalta noin ajateltuna.
Onko kenelläkään kokemuksia tästä?
Kommentit (268)
Jos pariskunta tekee lapsia niin ikäerolla on enemmän merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ajatellut, että jos mies on naista 8 vuotta nuorempi niin ikäeroa on liikaa.
Joo, toinen nauttii eläkepäivistä kun toinen paiskii töitä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, toinen nauttii eläkepäivistä kun toinen paiskii töitä.
Aloituksessa nainen oli 30v ja mies 45v. Mites ne eläkepäivät tähän hetkeen liittyy? Onhan tuo iso ikäero, mutta uskon kyllä että rakkaus on tärkeintä suhteessa, ei mitkään ulkoiset faktat. Ehtii sitä omaishoitajuutta miettimään hyvin, 45v miehellä on vielä parikymmentä vuotta työikääkin jäljellä, kolmekymppisellä naiselle helposti 35 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
Mikä ihmeen ikäero??? Jos tykkäätte toisistanne niin millään muulla ei merkitystä :)
Hopeakettu varmaan ottaisi mielellään itseään 15v vanhemman naisen? Eiku oliko se niin vaan, että nainen saa olla nuorempi? Jos ihan loppuiäksi hakee parisuhdetta niin kannattaa miettiä muutakin kuin tykkäämistä. Ei ole omaa kokemusta, mutta aika monta omaishoitajakuviota olen työni puolesta nähnyt ja en voi suositella. Mieti, kun sinä ja ikäisesi jäätte eläkkeelle. Muut matkustaa ja nauttii olostaan, sinä olet kotisi vanki ja hoidat miestäsi. Voi olla, että tähänkin vielä tulee muutos, mutta sen verran paheksuttavaa vielä on erot tuon ikäisillä, että en ole niitä koskaan yli 10v hoitajana nähnyt. 1/10 pareista näkee kyllä vielä todellisen rakkauden, niissä tapauksissa en uskokaan, että mikään muu ratkaisu olisi ollut parempi. Rakkaus kantaa. Mutta siihen ryhtyessä on syytä olla todella varma. Siinä on oma elämä hintana. Jos tuntuu, että ei haittaa niin anna mennä.
Siis olenko väittänyt etten ole ollut suhteessa itseäni 15 vuotta vanhemman naisen kanssa? :) Tarpeeksi kun elää niin elossa sattuu kaikenlaista :) Ja ehkäpä moiset viritykset eivät ole jääneet siihen yhteen kertaan :D
Suurin ongelma näissä itseäni vanhempien naisten kanssa seurusteluissa on ollut ikäero, itselläni ei ole ollut ongelmaa mutta vastapuolella on ollut ongelma. Suhteessa on koko ajan ollut peikkona vastapuolen kauttarantain esiintuoma iso ikäero.
Minua silloin, nyt ja varmaankin tulevaisuudessa ihmetyttää se seikka että miksi pitää keksiä kaikkea kurjaa? On aika harvinaista että kaksi sellaista ihmistä kohtaa jotka aidosti, vilpittömästi välittävät toisistaan ja kokevat toisen hyvänä elämänkumppanina. Jos sattuu tällaisen kumppanin löytämään niin eikö olisi tärkeintä panostaa siihen suhteeseen ja jättää mahdolliset dystopiat omaan arvoonsa?
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole .Oli kyse sitten nainen on miestä vanhempi tai mies naista. Vain yhteisellä kemialla on tekemistä parisuhteissa ja serusteluilla. Puumana en koskaan ole itseäni vanhemman miehen kanssa mutta se katto on 10-12 vuotta itseäni nuorempi mies!
On se aika paljon. Mutta mies siinä voittaa kun saa myöhemmin naisesta omaishoitajan. Onneksi naiset on höynäytettäviä. Kukaan mies ei ottaisi vaivoikseen yli 15v vanhempaa naista..
T. M48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle olisi liikaa. Maksimi ikäero on se kymmenen vuotta, ja sekin menisi vain siinä tapauksessa, jos mies olisi poikkeuksellisen laadukas yksilö. N27
Siis mitä hittoa täällä puhutaan omaishoitajuudesta, kun kyseessä on vielä parhaassa iässä olevat ihmiset?! MIksi tosiaan luodaan uhkakuvia johonkin 25-30 vuoden päähän? Entä jos ne 25 tai 30 vuotta ovat todella hyviä ja onnellisia. Se on enemmän kuin monella on rakkautta koko elämässään. Herranjumala. Antaa mennä, jos osuu kohdalle. Olkaa onnellisia nyt, voitte sairastua nuorenakin, tai mitä vaan voi tapahtua. Jos rakastutte 15 vuotta vanhempaan mieheen tai naiseen, niin mikäs siinä. Voi huonomminkin käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut kommentoijat yllyttävät elämään hetkessä, eikä ajattelemaan sitä, millainen suhde olisi tulevaisuudessa. Minä olen eri mieltä. Minusta ihminen tekee itselleen valtavan karhunpalveluksen juoksemalla vain rakastumisen tunteen perässä ajattelematta realiteetteja. Ja tottakai on olemassa paljon ihmisiä, joille vanhan kumppanin omaishoitajuus olisi täysin ok, jos vaan saa elää rakkaansa rinnalla. Itselläni on samanikäinen puoliso ja tekisin hänen eteensä miltei mitä vaan ja jäisin ehdottomasti hoitamaan häntä kotiin, jos hän vaikkapa vammautuisi vaikeasti. Rakkauteni on todella syvää. Mutta jos on itsetuntemusta, ja tietää, että pystyy elää onnellisena vanhan puolison rinnalla vain siinä tapauksessa, että hän säilyy loppuun asti keskimääräistä ikäistään parempikuntoisena, on luultavasti parempi viheltää peli poikki alkuunsa eikä aloittaa mitään suhdetta. Tottakai se kirpaisee, jos on toiseen rakastunut, mutta vielä enemmän sattuisi tulevaisuudessa. Siihen vanhaan rakkaaseen ukkoon tai akkaan kun kuitenkin kiintyy aika lailla, vaikka elämä tämän rinnalla tuntuisi kuinka synkältä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 31 ja mieheni 39. Mielestäni hyvä ikäero :) mutta toi 15v ehkä vähän liikaa.
Olet kyllä aika vanha miehellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen oppinut tähän ikään mennessä(52v), etten koskaan ei koskaan. Järkisuhteet ja avioliitot on jo koettu ja nähty. Jos rakastun johonkin, en usko siinä iän merkitsevän mitään. En kyllä usko, että kolmevitoset naiset olisivat minusta kiinnostuneita, eikä tarvitsekaan olla.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut kommentoijat yllyttävät elämään hetkessä, eikä ajattelemaan sitä, millainen suhde olisi tulevaisuudessa. Minä olen eri mieltä. Minusta ihminen tekee itselleen valtavan karhunpalveluksen juoksemalla vain rakastumisen tunteen perässä ajattelematta realiteetteja. Ja tottakai on olemassa paljon ihmisiä, joille vanhan kumppanin omaishoitajuus olisi täysin ok, jos vaan saa elää rakkaansa rinnalla. Itselläni on samanikäinen puoliso ja tekisin hänen eteensä miltei mitä vaan ja jäisin ehdottomasti hoitamaan häntä kotiin, jos hän vaikkapa vammautuisi vaikeasti. Rakkauteni on todella syvää. Mutta jos on itsetuntemusta, ja tietää, että pystyy elää onnellisena vanhan puolison rinnalla vain siinä tapauksessa, että hän säilyy loppuun asti keskimääräistä ikäistään parempikuntoisena, on luultavasti parempi viheltää peli poikki alkuunsa eikä aloittaa mitään suhdetta. Tottakai se kirpaisee, jos on toiseen rakastunut, mutta vielä enemmän sattuisi tulevaisuudessa. Siihen vanhaan rakkaaseen ukkoon tai akkaan kun kuitenkin kiintyy aika lailla, vaikka elämä tämän rinnalla tuntuisi kuinka synkältä.
Kannattaa ajatella huomista - kyllä. Mutta että siihen kolmenkymmenen vuoden päähän. Mitä vaan voi sattua. En ainakaan itse pystyisi edes miettimään elämääni niin pitkällä tähtäimellä. Tai tulisin lähinnä hulluksi. Mennään muutama vuosi kerrallaan ensin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse miettisin omaishoitajuutta ehkä silloin, jos tapaisin 15 vuotta vanhemman miehen vaikka kuuskymppisenä. Sitten se ei ehkä toimisi. Nyt kolmevitosena tuo voisi mennä, pidän vanhemmista miehistä. Enkä mäkään kyllä voisi alkaa miettimään, että onkohan tuo ihan reppana 15 vuoden päästä, eikai se mikään hyvä ajattelumalli ole suhteen alkuun ollenkaan. Samoin en voisi miettiä, onko tuo mies nyt tarpeeksi rikas vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu nuoriakaan tyttöjä paljon ikäero haitata kun katselevat salilla kaltaistani hopeakettua himoiten. Varsinkin kireisiin trikoisiin verhotut pakarani kerää katseita. Peilin kautta nään sen.
He nauravat trikoillesi, ne on sen verran kauhean näköiset.
Jokainen tyylilllään, kunhan kumpikin osapuoli on täysi-ikäisiä!!
Hyvää parisuhdetta on vaikea löytää. Ikäerolla ei ole merkitystä mutta fakta on, että kolmikymppinen on energisempi kuin viiskymppinen. On olemassa sanonta, että vanhempi mies vanhentaa myös naista.
Vierailija kirjoitti:
Itse miettisin omaishoitajuutta ehkä silloin, jos tapaisin 15 vuotta vanhemman miehen vaikka kuuskymppisenä. Sitten se ei ehkä toimisi. Nyt kolmevitosena tuo voisi mennä, pidän vanhemmista miehistä. Enkä mäkään kyllä voisi alkaa miettimään, että onkohan tuo ihan reppana 15 vuoden päästä, eikai se mikään hyvä ajattelumalli ole suhteen alkuun ollenkaan. Samoin en voisi miettiä, onko tuo mies nyt tarpeeksi rikas vai ei.
Ei taida monellakaan täällä kirjoittavista olla 15 vuoden suhdetta takana? :) Jos vaikka aattelee tätä nykymenoa niin näkyy naisia ja miehiä ihmisillä vaihtuvan todella nopeasti. Suurin osa näistä vaihtajista on vieläpä sellaisia joilla pieni ikäero.
En tietenkään sano että ikäero olisi hyvä vaan sitä että ihmisten pitäisi priorisoida kumppaniehdokkaat jotenkin toisin. Jos tavoitteena on pitkä parisuhde niin jatkuvasti vaihtuvat puolisot kielivät että jossain häikkää.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Äitini on 69 ja isäni 81.
Äitini yhdellä siskolla on miehen kanssa vielä suurempi ikäero.
Kyllähän tuo ap:n mainitsema epäsuhta on tosiasia.
Toinen on kalkkiviivoilla oleva vanhus, toinen vielä virkeä seniori .
Olisi kiva nauttia eläkepäivien vapaudesta, mutta toinen on jo raihnainen vanhus.
SIis mitä? Täällä dumataan suhde sen perusteella, mitä tapahtuu 30 vuoden päästä? 30 vuotias mieskin voi olla aivan dead'n gone kuuskymppisenä, samoin kuuskymppinen nainen. Lyöttekö oikeasti kapulat rattaisiin, vaikka rakastuisitte vanhempaan mieheen, sen perusteella mitä tulee olemaan 15-30 vuoden päästä?
Eikä 65v mies ole todellakaan impotentti vielä, ei jos elintavat ovat kunnossa. Eikä seiskavitonenkaan. Olette varmaan kuulleet Viagrasta ja Cialiksesta? Ei seksielämä lopu kuuskymppisenä, kuten ehkä vanhemmillanne(omassa mielikuvituksessanne).