Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä SINÄ ajattelisit? (Ystävän käytöksestä)

Vierailija
12.03.2013 |

Minulla oli mielessäni kaksi nimeä, pojan ja tytön nimi, jotka aioin antaa lapsilleni (jos siis minulla niin hyvä tuuri kävisi, että saisin sekä tytön että pojan, mutta se ei liity tähän). Minulla oli ollut ne nimet mielessäni 20 vuotta, keksin ne ala-asteen alkuvaiheilla. Ne eivät ole mitään tyypillisiä nimiä, vaan ikivanhoja suomalaisia ja näin ollen nykyään aika erikoisia nimiä. Molemmat nimet löytyvät suvustani (löysin ne sukupuusta). Olin vaalinut niitä nimiä ja kirjoittanut jo ala-asteella kirjeitäkin näille lapsille heidän nimillään sekä tehnyt kaksi tyynyliinaa, joissa on nämä nimet. Onhan se ehkä hieman omituista, mutta hei, mikä on kenellekin tärkeää :)

Kerran sitten minulla tuli puheeksi ystäväni kanssa lasten nimet. Mietin pitkään, uskallanko paljastaa haaveilemiani nimiä. Kerroin ne tälle ystävälleni. Hänen reaktionsa oli hyvin laimea. Tuntui, ettei hän vain suoraan kehdannut sanoa, että nimet ovat hirveät. Ei se minua haitannut. Hän sanoi, ettei ollut edes tiennyt tuollaisten nimien olemassaolosta.

MUTTA sitten, suunnilleen kuukauden päästä tästä keskustelusta hän hankki kaksi koiraa, ranskanbulldogia, tytön ja pojan. Arvaattekin jo varmaan, että hän antoi niille nämä minun haavenimeni. Menin aivan lukkoon siitä, en voinut edes uskoa, että hän todella antoi ne minun haavenimeni näille KOIRILLEEN! Kun otin asian puheeksi hänen kanssaan, ystäväni vain kohautti olkiaan ja sanoi, ettei muista, että olisi käynyt kanssani keskustelun, jossa nimet tulivat ilmi. Ne olivatkin kuulemma HÄNEN suvustaan ja HÄN oli miettinyt niitä jo kauan. Hän ei suostunut puhumaan asiasta enempää.

Teiltä kysyn: mitä mieltä olisitte minun asemassani? Mitä ajattelisitte ystäväni teosta?

Kommentit (93)

Vierailija
81/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin ymmärsin että ko nimet ovat nykypäivänä harvinaiset, eivätkä kovin "nättejäkään".

Tapana on joskus antaa koirille susirumat nimet, varsinkin jos koiria ei ole kauneudella pilattu. Ystäväsi mielestä nämä nimet varmaan sopivat hyvin hänen bulldogeilleen ja niiden namoille.

Sinuna odottaisin sen vauvan syntymistä, ja sitten antaisin lapselle näköisensä nimen. Ja ottaisin myös lapsen isän mielipiteen huomioon.

Vierailija
82/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:39"]

Tää on trolli. Mitkä vanhat suomalaiset nimet ovat sellaisia että sopivat myös koirien nimeksi?! Matti ja liisa?

[/quote]

Ei ole trolli. Ja nimet eivät (ainakaan minun mielestäni) sovikaan koiralle. Ne ovat liian pitkät eikä niitä ole helppo käyttää "kutsumiseen".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:40"]

Jotenkin ymmärsin että ko nimet ovat nykypäivänä harvinaiset, eivätkä kovin "nättejäkään".

Tapana on joskus antaa koirille susirumat nimet, varsinkin jos koiria ei ole kauneudella pilattu. Ystäväsi mielestä nämä nimet varmaan sopivat hyvin hänen bulldogeilleen ja niiden namoille.

Sinuna odottaisin sen vauvan syntymistä, ja sitten antaisin lapselle näköisensä nimen. Ja ottaisin myös lapsen isän mielipiteen huomioon.

[/quote]

Nimet ovat harvinaiset nykyään. Esimerkiksi viime vuonna ei annettu yhdellekään lapselle kumpaakaan nimeä. Kauniit ne ovat, minun mielestäni. :) Tietysti ei ole olemassakaan nimeä, joka olisi kaikkien mielestä kaunis. Siihen siis on hyvin vaikeaa ottaa kantaa.

Kommentit nimistä koirilla ovat olleet tasoa "Onks noi niiden oikeet nimet?", eli se kertoo jotakin.

Aionkin antaa lapsen näköisen nimen, koska uskon, etten voi noihin nimiin enää palata. Ja lasten isän mielipide oli se, että nimet olivat ihanat. :) Emmeköhän pääse yhteisymmärrykseen joistakin muista nimistä myös.

Vierailija
84/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:40"]

Näkökulmani sinun silmin...nauraisin, ja näkökulma ystäväsi silmin edelleen nauraisin. Mitä ap sinulla muutten on ikää. Lapsellista käytöstä puolin jos toisinkin.

[/quote]

Ikää on yli 25, mutta alle 30.

Miksi sinun mielestäsi on lapsellista, että minuun sattuu se, että koen ystäväni pilkkaavan asiaa, joka on ollut minulle hyvin kauan hyvin tärkeä?

Vierailija
85/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis ne on serafiina ja jalmari

Vierailija
86/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan se ikävää, että ystävällesi lapset eivät olekkaan yhtä iso juttu kun sinulle ja hänen arvomaailmansa valintoineen ei ole sama kuin sinun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro nimet, jos et niitä kuinkaan anna? Tulin uteliaaksi. :) 

Vierailija
88/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vastauksista! :)

Sain selvyyden siihen, mitä teen tulevaisuudessa. Se on totta puhuen enemmän kuin mitä odotin. :)

Poistun koneelta kohtapuoliin, joten tähän ei kannata enää vastata (en ainakaan itse ole enää paikalla).

Mukavaa jatkoa kaikille, jotka olivat mukavia minulle! :) Mälsää jatkoa kaikille, jotka yrittivät pahoittaa mieleni! ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:51"]

Kerro nimet, jos et niitä kuinkaan anna? Tulin uteliaaksi. :) 

[/quote]

Serafiina ja Jalmari oli hyvä arvaus, mutta jäi aika kauas. :D (Oli tuolla aiemmin)

Toivottavasti et pahastu, mutta jotenkin en tämän ystävyyssuhdeongelman jälkeen haluaisi julkaista kyseisiä nimiä vielä tänne haukuttavaksi (kuten tapana on kaikkien nimien kohdalla). :) En siis mitenkään tarkoita, että sinä niin tekisit, mutta joku aivan varmasti. Voin kuvitella: "NOIN DORKIA NIMIÄKÖ SÄ VAADIT, ONNEKS SUN LAPSET EI SAA NOIN TYHMIÄ NIMIÄ KUN NIISTÄ TULIS KOULUKIUSATTUJA JA HOMOJA!!!!"... Niin, toivottavasti ymmärrät. Kiitos mielenkiinnosta kuitenkin. :)

Vierailija
90/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:55"]

Ja äh, siis "VAALIT". Jonkun ehdottama diktaattori-Justiina nosti päätään? :D

Nyt poistun koneelta. Vielä kerran kiitos vastauksista. Tavataan taas toisissa ketjuissa. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri ranskanbulldogeille annetaan vanhoja suomalaisia nimiä, tiedän sellaisia kuin Elli, Väinö, Kalle, Bertta, Sohvi, Klaara, Martta yms. jotka sopivat noiden ruttukuonojen ulkomuotoon - muistuttavat ryppyisiä mummoja ja pappoja :)

Itse kerran annoin koiralleni nimeksi Viivi, ja vasta myöhemmin tajusin, että naapurin tyttöhän on Viivi. No, sitten ihan suoraan hänelle kerroin miten oli käynyt mutta eihän hän ollut asiasta pahoillaan, onneksi.

Mutta ap, ystäväsi käytös kyllä kuulostaa kateelliselta, haluaa ivata sinua. Ikävä ihminen.

Vierailija
92/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paska temppu ns. Ystävältä. Joo, en mäkään niitä voisi enää laittaa lapsilleni, kun tuttvapiirissä on samanimiset koirat. Oikeesti törkeä tyyppi ja olis entinen kaveri. pikku hiljaa saisi näivettyä pois mun elämästä. Oikea ystävä ei tee noin, ei edes näpäyttääkseen. 

mä olen se verran kyyninen, etten uskonut lasteni nimiä kellekään, kunnes syntyivät. Vain mieheeni pystyn luottamaan, muut ihmiset ovat ns ystäviä ja oikeassa olen ollut monesti selkäänpuukotetaan tuon tuosta. :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/93 |
12.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:47"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:40"]

Jotenkin ymmärsin että ko nimet ovat nykypäivänä harvinaiset, eivätkä kovin "nättejäkään".

Tapana on joskus antaa koirille susirumat nimet, varsinkin jos koiria ei ole kauneudella pilattu. Ystäväsi mielestä nämä nimet varmaan sopivat hyvin hänen bulldogeilleen ja niiden namoille.

Sinuna odottaisin sen vauvan syntymistä, ja sitten antaisin lapselle näköisensä nimen. Ja ottaisin myös lapsen isän mielipiteen huomioon.

[/quote]

Nimet ovat harvinaiset nykyään. Esimerkiksi viime vuonna ei annettu yhdellekään lapselle kumpaakaan nimeä. Kauniit ne ovat, minun mielestäni. :) Tietysti ei ole olemassakaan nimeä, joka olisi kaikkien mielestä kaunis. Siihen siis on hyvin vaikeaa ottaa kantaa.

Kommentit nimistä koirilla ovat olleet tasoa "Onks noi niiden oikeet nimet?", eli se kertoo jotakin.

Aionkin antaa lapsen näköisen nimen, koska uskon, etten voi noihin nimiin enää palata. Ja lasten isän mielipide oli se, että nimet olivat ihanat. :) Emmeköhän pääse yhteisymmärrykseen joistakin muista nimistä myös.

[/quote]

Ystäväsi mielestä nuo nimet varmaan olivat juuri koiran näköisiä nimiä. Ehkä jopa susirumia.

Jos kyse oli kiusanteosta/pilkasta kannattaa jättää tuo ystävyys omaan arvoonsa.

Tai ehkä ystäväsi luuli sun pilailevan, ja osana yhteista tsoukkia päätti antaa poimunaamaisille koirillensa ko nimet.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä viisi