Kuinka kauan 3v lapsellasi on mennyt luistelun opettelussa?
Että on siis päässyt vähän eteenpäin luistimet jalassa.
Kommentit (8)
Laitoin oman 3,5-vuotiaani luistelukouluun, jossa ammattivalmentaja. Syyskuussa aloitti, kävi kerran viikossa, joulun jälkeen osasi luistella eteen ja taakse ja vähän sirklata. Oli sitä ennen käynyt satunnaisesti perheen kanssa köpöttelemässä ulkojäillä.
Jatkoa edelliseen: ostimme heti käytetyt taitoluistimet, koska niillä oppi paljon paremmin. Ovat todella tukevat ja kunnon terävät terät.
1 min.
Kaatuilee toki, mutta nousee ylös ja jatkaa. Saa raivarit, jos hänestä ottaa kiinni tukea antaakseen. Ensin meno näytti kyllä lähinnä luistimilla juoksulta.
Hei,
Vedän itse luistelukouluja, enkä ole vielä nähnyt 3-vuotiasta, joka puolessa vuodessa oppisi sirklaamaan. Paljon voi kuitenkin oppia.
Yleensä lapset, jotka tarvitsevat jatkuvaa tukemista oppivat luistelukoulussa ihan muutamassa kerrassa paljon. Omani oli 3-vuotiaana tämmöinen; kun käytiin perheen kesken kokeilemassa muutaman kerran lasta piti tukea jatkuvasti ja joka sekunti. Ekalla kerralla luistelukoulussa nousi itse ylös ja köpötteli. Pienille on aina nostajia paikalla, ja lapset oppivat nopeammin kun tuntiin liittyy ainihmeteltävää, tarinaa ja leikkejä.
Jos ette ole kiinnostunut luistelukoulusta niin neuvoksi ainakin, että älä mahdollista lapsen nojaamista sinuun. Jos tuet, tue toisen käden kainalon alta napakasti, älä roikota. Kokeilun voi aloittaa pyllyltään, kokeilla nousta polvien kautta ylös, pyllähtää taas uudelleen (kyykkyyn ja siitä pyllähdys), voi nostella jalkoja ja loruilla siinä, kävellä, pingviinikävellä jne
luistelun iloa!
Heh, meidän syyskuussa 3,5-vuotias oli tosiaan jo joulun jälkeen 4, joten ei ehkä kuulunut tähän ketjuun, mutta niin vain otti jo sirklauspotkuja eteenpäin tammikuussa, kun vaihtoi ryhmää 2 kertaa viikossa luisteleviin. Että kyllä se aivan mahdollista on, jos on hyvä tasapaino ennestään ja ennen kaikkea jos intoa riittää :)
Enpä muista että noin pienelle olisi edes luistimia hankittu, kyllä se lapsi taisi olla 5-6 kun ensimmäiset luistimet hankittiin. Ja harvakseltaan kun on luisteltu, niin eipä se taito vieläkään, monen vuoden jälkeen, kovin hääppöinen ole.
Jos sinulla on tyttö, niin tee hänelle palvelus ja hanki jääkiekkoluistimet. Niillä oppii luistelemaan, toisin kuin kaunoluistimilla, jotka on tarkoitettu hyppyihin.
"Kaunoluistimia" saa marketeista eikä niillä voi hyppiä - ei tosin tehdä paljon muutakaan. Siinä mielessä tukeva hokkari on tosiaan parempi. Mutta jos oikeaa luistelua miettii, käytetyt taitoluistimet ovat paras valinta.
Ensi kuussa 3v täyttävä on ollut tänä talvena luistimilla 3 kertaa. Vaatii koko ajan kiinnipitoa eli ei pysy pystyssä ilman apua, kuin satunnaisen sekunnin. Hiihtäminen sujuu huomattavasti paremmin, vaikka sitäkään ei ole harjoiteltu ennen tätä talvea.