Tuntuuko lääkkeillä käynnistetyt supistukset samalta kun "aidot"??
Ihan hirveitä tuntemuksia tuli ainakin tosta cytotecista jota sain
Kommentit (14)
Cytotec aiheutti mulla ns. supersupistuksia joilla ei oikein ollut kunnon alkua eikä loppua vaan uusi alkoi kun edellinenkään ei ollut vielä päättynyt. Hirvittävä kokemus.
Normaali synnytys oli käynnistettyyn nähden kuin "kevyt päiväkävely".
Itselläni käynnistettiin oksitosiinitipalla, mutta kuulemma käynnistetty on paljon rajumpi kuin luonnollinen synnytys.
Itselläni kesti tipanlaitosta 4h siihen että oli lapsi sylissä...
Serkullanikin käynnistettin oksitosiinitipalla kun esikoinen syntyi, ja kun hänelle sitten syntyi toinen hän oli niin paljon auki jo kun meni synnärille ettei epiduraalia voitu antaa, ja hän sanoi ettei vain tajunnut ajoissa lähteä koska odotti että tulisi yhtä kivuliaita supistuksia kuin esikoisen kanssa. Ja sanoi että oli vähemmän kivulias kokemus silti, vaikkei epiduraalia saanutkaan...
Ei tunnu. Käynnistetty paljon pahempi mulla. (yksi käynnistetty ja kolme luomua)
No tuntui paitsi että miehen läsnäolo lievensi kipuja..että pyysin sitten lopulta viime metreillä puudutteen mukaan.mutta synnytystä vauhditettiin kun mut otettiin aamulla sisään sairaalaan.
Mulla on todella korkea kipukynnys, ja multa meni kirjaimellisesti jalat alta cytotecin kanssa. ei ollut kivaa.
Ei tunnu.
Cytotecilla supistuskipu oli 10, luonnollisessa synnytyksessä 6-7.
2x oksitosiini ja 1x luomu ja kyllä ne supistukset on olleet ihan yhtä kivuliaita joka kerta. Ja myös tossa luomussa tuli niitä supistuksia, joissa ei tuntunut olevan väliä ollenkaan.
Mulla oli cytotec-synnytyksessä puoli tuntia pelkkää supistusta, siinä tuli jo hätä käteen kun sikiön sydänäänetkin putosi.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 12:33"]
2x oksitosiini ja 1x luomu ja kyllä ne supistukset on olleet ihan yhtä kivuliaita joka kerta. Ja myös tossa luomussa tuli niitä supistuksia, joissa ei tuntunut olevan väliä ollenkaan.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 12:24"]
Cytotec aiheutti mulla ns. supersupistuksia joilla ei oikein ollut kunnon alkua eikä loppua vaan uusi alkoi kun edellinenkään ei ollut vielä päättynyt. Hirvittävä kokemus.
[/quote]
Mulla just näin! Supparit ihan hirveitä.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 12:24"]
Cytotec aiheutti mulla ns. supersupistuksia joilla ei oikein ollut kunnon alkua eikä loppua vaan uusi alkoi kun edellinenkään ei ollut vielä päättynyt. Hirvittävä kokemus.
[/quote]
Mulla myös täysin sama kokemus, käynnistettiin tosin oksitosiinilla.
Kolme luomua normisynnytystä ja sitten yksi oksitosiinilla käynnistetty luomu. Kyllä tää viimenen (käynnistetty) oli superisti kipeempi kuin kolme aikaisempaa. Ja tosiaan, puolituntia mullakin supisteli putkeen ilman mitään taukoja. Oli siis tosi nopea synnytys sitten kun käynnisty, mutta silti olisin mieluummin kärsinyt vaikka 4 tuntia niitä luomusti alkaneita "normi"supistuksia.
Vaadi saada kipulääkitys ajoissa (mulla ei ehditty antaan ollenkaan, koska eivät uskoneet mua).
Mulla on vain kaksi käynnistettyä. Toinen oksitosiinilla ja toinen cycotecilla ja tämä cycotecilla oli todella kivulias. Kuitenkin sairaalassa oppassa luki, ettei tutkimusten mukaan ole näyttöä siitä, että käynnistetty olisi kivuliaampi.
Mulla neljä synnytystä:
1) Cytotecilla käynnistetty, supistuksia ilman välejä, ei puudutusta, ihan kamala
2) Käynnistyi itsestään, supistuksia ilman välejä, ei puudutusta, ihan kamala
3) Käynnistyi itsestään, puudutus, lähes kivuton
4) Kalvojen puhkaisu + oksitosiini, puudutus, lähes kivuton
Eli mulla merkitystä on ollut vain sillä, saako spinaalin vai ei. Kaikissa ilokaasu.
Itse en huomannut mitää eroa.