Ilta miehen kanssa.. Kumpi teki väärin?
Eli vietimme pitkästä aikaa iltaa niin että lapset olivat yökylässä.
Tähän väliin sanon, että emme asu yhdessä sillä olemme vielä asumuserossa. Asun vuokralla miehen lähellä.
Olimme ripustaneet viikolla lasten kanssa olohuoneen lampusta roikkumaan ilmapalloja. Jossain vaiheessa iltaa (mies ei ollut kuitenkaan juonut juurikaan) tuli puhe koulukiusaamisesta. Lopulta mies näytti, että "koulukiusaajille saisi tehdä näin" ja alkoi nyrkeillä hillittömästi takoa ilmapalloja, jotka roikkuvat lampusta. Ilmapallot paukkuivat rikki ja syntyi kamala meteli. Lisäksi mies todella näytti seonneen, joten tässä vaiheessa juoksin vessaan karkuun.
Minulla on ollut perheväkivaltaa lapsuudenkodissa, joten vessassa aloin itkemään säikähdyksestä ja vanhojen traumojen vuoksi. SiinÄ itkiessä minua alkoi myös suututtaa, joten löin vessan oveen ja siihen tuli pieni jälki.. Tiedän että tänä on typerästi tehty, mutta traumat ottivat vallan.
Pian tilanne rauhoittui ja tulin vessasta ulos. Mies huomasi jäljen ovessani ja alkoi raivota siitä. Hän sanoi että olen hullu, kun menen niin tolaltani että lyön ovea. Hän tivasi myös useita kertoja että miten aion sen pienen jäljen vuokranantajalleni selittää ja että mitä teen sitten kun hän ei usko minua, että siihen olisi käynyt joku. Että minun pitäisi kuulemma kertoa rehellisesti että olen lyönyt ovea.
Tuon vuoksi mies ei enää suostu puhumaan minulle ja luultavasti haluaa erota uudestaan.
Kummassa vika?
Kommentit (56)
Reikä ovessa on sinun vikasi. Siitä pääsee eroon kertomalla asian vuokranantajalle ja tilaamalla/maksamalla uuden oven. Helppo juttu.
Miehestä eroon pääseminen sen sijaan saattaa olla astetta hankalampaa, koska kaikesta päätellen et ole ymmärtänyt, että sekunda on sekundaa, ei sitä edes aika paranna.
5/5. Tämä on ollut paras provo pitkään aikaan, kerrankin jotain ei niin läpinäkyvää. Tuo ilmapalloilla nyrkkeily oli suosikkikohtani. Mies varmaan harrastaa kesäisin koivikossa suhisten karatea?
Turha tuossa on sormella osoitella kumman vika. Vaikuttaa, että molemmilla on sellaisia traumoja joita ei olla käsitelty, molemmat pimahti ja lopputulos tämä. Mutta oven hajottamisesta vastuu on sinun. Sinä teit päätöksen löydä nyrkin oveen. Suosittelen, että käsittelet traumasi, jos et pysty hillitsemään paineen alla itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tarviitte molemmat terapiaa. Pysykää erossa.
Minä käyn terapiassa.
Ehkä tosiaan parempi pysyä erossa, niin hullulta hän näytti siinä tilanteessa. Ei ole koskaan ollut väkivaltainen, enkä minäkään, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ap
Sanot v.antajalle rehellisesti, että vahingossa vedit ovea liian lujaa, tuskin siitä vielä häätöä saat. Turha miehen on tuolla pelotella, katsoisi peiliin. Siitä voi häädön saadakin, jos asunnosta kuuluu usein vihaisen miehen karjuntaa. Anna sille vaikka porttikielto.
7 jatkaa: sori, muistin väärin (= luin huolimattomasti) mitä aloituksessa luki tuosta vessan ovesta.
Sinun reaktio oli ylilyönti, mutta se on täysin ymmärrettävää kun on traumatausta. Sinä olet silti vastuussa vessan oven rikkomisesta ja sun täytyy se vuokranantajalle selittää. Ei sekään tietenkään ole oikein että mies huutaa ja haukkuu sinut hulluksi vaikka aika "hullusti" kyllä reagoit.
Olette molemmat todella epätasapainoisen kuuloisia. Tarvitsette apua.
Uusi ovi maksaa 60 euroa eli selviät helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Sanot v.antajalle rehellisesti, että vahingossa vedit ovea liian lujaa, tuskin siitä vielä häätöä saat. Turha miehen on tuolla pelotella, katsoisi peiliin. Siitä voi häädön saadakin, jos asunnosta kuuluu usein vihaisen miehen karjuntaa. Anna sille vaikka porttikielto.
Tämä minua juuri ihmetyttää, että kuinka mies jaksaa vihoitella pienestä jäljestä joka on MINUN vessan ovessani ja että kuinka minä joudun selittämään vuokranantajalle sen. Eikä suostu puhumaan enää yhtään mitään. Siitä taas ei voida puhua, että miksi hän sai niin kovan raivarin, että rikkoi minun ja lasten ilmapallot. Koska se kuulemma "ei ollut mitään" Ap
Vierailija kirjoitti:
5/5. Tämä on ollut paras provo pitkään aikaan, kerrankin jotain ei niin läpinäkyvää. Tuo ilmapalloilla nyrkkeily oli suosikkikohtani. Mies varmaan harrastaa kesäisin koivikossa suhisten karatea?
Kyllä. Todellakin provojen ehdotonta aatelia!
Suorastaan vangitseva dramatiikka valtasi mielenkiinnon heti alusta lähtien. Asumusero, joten ongelmia jo pohjalla ja myös tiedossa, kun aloitetaan uusi yritys, joka päättyy kihelmöivän odottavaan jännitykseen. Tässä on ainesta vaikka mihin. Suosittelen hakemaan ison kulhollisen poppareita! 5 tähteä!
Ei sitä ovea tarvitse selitellä ennen kuin muuttaa pois asunnosta, mikäli siis itse voi asua reikäisen(?) oven kanssa siihen saakka. Voithan sä silloinkin sanoa vaikka, että lapsi teki jotain tms. Tai et sano mitään selitystä, kerrot vain että oveen on tullut tuollainen jälki. Miehestä sen sijaan sun pitää kyllä päästä eroon. Miehelle ei muuten kuulu pätkääkään se, mitä sä vuokra-asunnossasi teet. Miksi hän siitä suuttui?
Vierailija kirjoitti:
Uusi ovi maksaa 60 euroa eli selviät helpolla.
Siis se jälki on niin pieni, että en usko että ovea edes vaihdetaan.
Korostan myös että en yleensä menetä kontrollia, enkä ole koskaan elämäni aikana lyönyt mitään elävää, ihmistä tai eläintä. Se oven muksaus oli vaan sellainen refleksi, kun olin niin surullinen ja säikähtänyt. Ap
jos on ihan tavallinen perusovi niin saat tosiaan halvalla uuden. Osaako miehesi asentaa sen. Ei tarvitse vuokranantajan tietää mitään kun vaihdatte sen vaan itse ihan samanlaiseen.
Muuten teillä taitaa molemmilla olla jotain vihanhallintaongelmia?
Taidatte olla suljetun osaston tarpeessa koko sakki.
Tarviitte molemmat terapiaa. Pysykää erossa.