Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ilta miehen kanssa.. Kumpi teki väärin?

Vierailija
09.03.2019 |

Eli vietimme pitkästä aikaa iltaa niin että lapset olivat yökylässä.

Tähän väliin sanon, että emme asu yhdessä sillä olemme vielä asumuserossa. Asun vuokralla miehen lähellä.

Olimme ripustaneet viikolla lasten kanssa olohuoneen lampusta roikkumaan ilmapalloja. Jossain vaiheessa iltaa (mies ei ollut kuitenkaan juonut juurikaan) tuli puhe koulukiusaamisesta. Lopulta mies näytti, että "koulukiusaajille saisi tehdä näin" ja alkoi nyrkeillä hillittömästi takoa ilmapalloja, jotka roikkuvat lampusta. Ilmapallot paukkuivat rikki ja syntyi kamala meteli. Lisäksi mies todella näytti seonneen, joten tässä vaiheessa juoksin vessaan karkuun.

Minulla on ollut perheväkivaltaa lapsuudenkodissa, joten vessassa aloin itkemään säikähdyksestä ja vanhojen traumojen vuoksi. SiinÄ itkiessä minua alkoi myös suututtaa, joten löin vessan oveen ja siihen tuli pieni jälki.. Tiedän että tänä on typerästi tehty, mutta traumat ottivat vallan.

Pian tilanne rauhoittui ja tulin vessasta ulos. Mies huomasi jäljen ovessani ja alkoi raivota siitä. Hän sanoi että olen hullu, kun menen niin tolaltani että lyön ovea. Hän tivasi myös useita kertoja että miten aion sen pienen jäljen vuokranantajalleni selittää ja että mitä teen sitten kun hän ei usko minua, että siihen olisi käynyt joku. Että minun pitäisi kuulemma kertoa rehellisesti että olen lyönyt ovea.

Tuon vuoksi mies ei enää suostu puhumaan minulle ja luultavasti haluaa erota uudestaan.

Kummassa vika?

Kommentit (56)

Vierailija
41/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi yhtenä vappuna samalla tavoin, mutta mies nyrkkeili huvikseen ilmapalloja kunnes säikähti takaisin kimpoavaa ilmapalloa ja vaistomaisesti nykäisi päätä taakse suoraan hyllyyn.

Hyllyltä tippui stereolaitteet ja levykokoelma. Mies joutui myös tikattavaksi ja minä jouduin shokkiin kun verta tuli päästä niin paljon ja se tahmasi lattian ja maton. Itkin vain puhelimessa täyttä kurkkua ja mies huusi pää punaisena että olisin hiljaa.

Itkin vain enemmän.

Kamala vappu.

No tässä on vähän enemmän todentuntua. Ap vois ottaa mallia.

No ei ne ilmapallot kimpoile takaisinkaan. Ja toi itkemimem ja itkeminen...

Vierailija
42/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot v.antajalle rehellisesti, että vahingossa vedit ovea liian lujaa, tuskin siitä vielä häätöä saat. Turha miehen on tuolla pelotella, katsoisi peiliin. Siitä voi häädön saadakin, jos asunnosta kuuluu usein vihaisen miehen karjuntaa. Anna sille vaikka porttikielto.

Tämä minua juuri ihmetyttää, että kuinka mies jaksaa vihoitella pienestä jäljestä joka on MINUN vessan ovessani ja että kuinka minä joudun selittämään vuokranantajalle sen. Eikä suostu puhumaan enää yhtään mitään. Siitä taas ei voida puhua, että miksi hän sai niin kovan raivarin, että rikkoi minun ja lasten ilmapallot. Koska se kuulemma "ei ollut mitään" Ap

No hän häpesi omaa käytöstään ja yritti siksi saada sinut häpeämään. Miehelle ei kuulu yhtään miten selität asian kenellekään, asia on sinun ja vuokranantajan välinen. Älä yritä enää puhua miehen kanssa. Kerro tapahtuneesta terapiassa, luulen, että silloin tämä kääntyy jopa sinulle voitoksi - voit saada jotain selville itsestäsi kun terapeutin kanssa pohditte reaktiotasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harmi että noin hullut ovat tehneet lapsia.

Vierailija
44/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ootte molemmat pimahtaneita. Osta uus ovi ja laita paikalleen, mitä siitä erikseen kertomaan millekään vuokranantajalle.

Vierailija
45/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käypä ap ostamassa ilmapalloja, puhalla ne ja yritä sitten nyrkkeillä ne rikki. Tai kokeile lyödä ovi rikki nyrkillä. Joo, ei onnistu ilman vammoja.

Vierailija
46/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

taitaa olla kymmeniä vuosia siitä kun viimeksi olet oven ostanut

Vierailija kirjoitti:

Uusi ovi maksaa 60 euroa eli selviät helpolla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi yhtenä vappuna samalla tavoin, mutta mies nyrkkeili huvikseen ilmapalloja kunnes säikähti takaisin kimpoavaa ilmapalloa ja vaistomaisesti nykäisi päätä taakse suoraan hyllyyn.

Hyllyltä tippui stereolaitteet ja levykokoelma. Mies joutui myös tikattavaksi ja minä jouduin shokkiin kun verta tuli päästä niin paljon ja se tahmasi lattian ja maton. Itkin vain puhelimessa täyttä kurkkua ja mies huusi pää punaisena että olisin hiljaa.

Itkin vain enemmän.

Kamala vappu.

No tässä on vähän enemmän todentuntua. Ap vois ottaa mallia.

No ei ne ilmapallot kimpoile takaisinkaan. Ja toi itkemimem ja itkeminen...

Seinä tms. 

Joo. Toi itkeminen meni vähän yli.

Vierailija
48/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi yhtenä vappuna samalla tavoin, mutta mies nyrkkeili huvikseen ilmapalloja kunnes säikähti takaisin kimpoavaa ilmapalloa ja vaistomaisesti nykäisi päätä taakse suoraan hyllyyn.

Hyllyltä tippui stereolaitteet ja levykokoelma. Mies joutui myös tikattavaksi ja minä jouduin shokkiin kun verta tuli päästä niin paljon ja se tahmasi lattian ja maton. Itkin vain puhelimessa täyttä kurkkua ja mies huusi pää punaisena että olisin hiljaa.

Itkin vain enemmän.

Kamala vappu.

😂😂😂😂😂😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerrankin oli hieman enemmän yritystä satuilulla, annan 8 pistettä kymmenestä. Jos ne ilmapallot olisi jollain muulla tavalla poksahtaneet kuin nyrkkeilemällä, olisit saanut 9 pistettä.

Vierailija
50/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi olette asumuserossa?

Veikkaan syyksi sitä etelänmatkaa, jonka mies tässä yks päivä teki kavereiden kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järjestetäänkö enää niitä oven hakkaamisen SM-kilpailuja?

Missä lyödään keitiön oveen tai kylpyhuonen oveen paljaalla nyrkillä reikä?

Finaalissa isketään sitten useamman oven läpi reikiä.

Kovan näköisiä äijiä oli. Ainakin näitä kisoja järjestettiin vielä 90-luvun lopulla, muistatteko?

Joku voisi etsiä videopätkää tähän vielä perään.

Vierailija
52/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

oven hakkaamisen SM-kisat! kirjoitti:

Järjestetäänkö enää niitä oven hakkaamisen SM-kilpailuja?

Missä lyödään keitiön oveen tai kylpyhuonen oveen paljaalla nyrkillä reikä?

Finaalissa isketään sitten useamman oven läpi reikiä.

Kovan näköisiä äijiä oli. Ainakin näitä kisoja järjestettiin vielä 90-luvun lopulla, muistatteko?

Joku voisi etsiä videopätkää tähän vielä perään.

Vai tää vai?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
53/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne pallot maksaa ehkä 0.10€- 0.50€ , ovi satasia! Ehkäpä mies on lopen kyllästynyt siihen että sä ylireagoit ja saat sillä häbet tuntee itsensä pahaksi, vaikka tosiasiassa hän vain liioitteli.

Mies reagoi noin koska on vihainen kiusaamisesta ja ehkäpä tajunnut sen tosiasian että koulu ei saa sitä kitkettyä ja on aiheesta turhautunut.

Sä taas ylireagoit ihan huolelle.

Olen nainen enkä itse jaksais kattoo jos puoliso juoksee piiloon siitä että ilmapallo Menee rikki :(

Tulee mieleen serkkuni, just samanlainen ahdistu vaikkei mitään syytä ollu eikä sellaista jaksa, pitäis joka hetki miettii wttä voinko ärähtää vaikka koiralle kun se repii kenkää kappaleeksi, vai ahdistuuko serkku niin että tarvii viikon terapiaa kun joku korotti vähän ääntä. Enpä kyllä käsitä

Marjatta

Vierailija
54/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:ssa on vikaa, kun tulee täältä kyselemään jotain tällaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarviitte molemmat terapiaa. Pysykää erossa.

Minä käyn terapiassa.

Ehkä tosiaan parempi pysyä erossa, niin hullulta hän näytti siinä tilanteessa. Ei ole koskaan ollut väkivaltainen, enkä minäkään, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ap

Ei ole koskaan ollut väkivaltainen ilmapalloja kohtaan? Minusta sinä kuulostat vaarallisemmalta kuin miehesi. Toki kuulostatte molemmat sekoboltseilta, että eipäs silti.

Vierailija
56/56 |
09.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oi voi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi seitsemän