Ystävän kanssa vauva, onko muita?

Rakkaussuhdetta tuosta tuskin tulee, kun ei ole tullut tuon 8v ystävyyden aikanakaan

Rakkaussuhdetta tuosta tuskin tulee, kun ei ole tullut tuon 8v ystävyyden aikanakaan

Niin, voi olla.. ihmiset on erilaisia. Tiedän kuitenkin parikin omasta tuttavapiiristäni keillä rakkaus tullut monen vuoden ystäväsuhteenkin jälkeen :)

T: R

Onnea teille, toivottavasti tärppää pian! Olette varmasti miettineet asian tarkasti, ainakin tarkemmin kuin moni ihastuksen sokaisema pariskunta, joka ei loppujen lopuksi sovikaan ollenkaan yhteen ensihuuman haihduttua. Minusta romanttinen rakkaus on monessa mielessä yliarvostettua, ystävyydellä ja toisen kunnioittamisella pääsee usein paljon pidemmälle. Ja kyllä minunkin mieheni on paras ystäväni ja olemme olleet pitkään kavereita ennen seurustelua.

Kuulostaa erikoiselta, mutta ei huonolta! Hyvä kun olette miettineet asiaa paljon. Varmasti herättää sukulaisissa kummeksuntaa, mutta varmasti suurin osa myö hyväksyy asian kun tajuaa, että mikäs siinä. :)

Monessa rakkaushuumassa solmittu suhde on ollut hyvä suhde jos jossain vaiheessa voidaan todeta, että ollaan hyviä ystäviä. Ongelmaksi voi teillä tulla ehkä ne muut seksisuhteet. Te olette ystäviä ja ei siksi pitäisi olla ongelma, mutta tuleeko kuitenkin joskus 'omistamisen' tarve. Entä kun toinen on sovitusti seksireissulla ja lapselle pukkaa kamalan vatsataudin keskellä yötä. Miten suhtaudutte toiseen, kun hän iloisena ja posket punoittaen palaa kotiin seuraavana iltana? Näistäkin olisi varmaan hyvä keskustella. Mutta jos saatte hommat sovittua niin mikä ettei. Onnea vaan teille

Kuulostaa katastroflta. Koska ensiksi kerrot yhtä, sitten taas toista. Joko teillä on romanttinen ja seksuaalinen kumppanuus tai sitten teillä on ystävyys ja ehkä jaettu vanhemmuus. Jos et ole sinut valinnan kanssa, voi tulla sotkua ja itkua. Mitä jos mies rakastuu vauvan ollessa 2 kk? Ja haluaa alkaa olemaan elämänsä rakkauden kanssa? Miltä susta tuntuu, jos ette sitten asukaan yhdessä, edes asu perheenä? Mitä jos toinen rakastuu tai haluaa paneskella?

On hyvä harkita. Ja sitten keskustella siitä, mitä sitten tehdään, kun järjestely ei toimi. Kumman kanssa pieni lapsi on, kuka maksaa, mitä maksaa jne.

Kuulostaa hyvältä! 

Ihmettelen kun Suomessa, ja oikeastaan varmaan joka paikassa, ollaan nykyään niin kiinni perinteisessä ydinperhe-käsitteessä. Itse ollaan mietitty pitkään kavereiden kanssa esim. muuttamista yhteiseen omakotitaloon tai vastaavaan, niin, että jokaisella pariskunnalla/perheellä olisi esim. oma kerroksensa tms. Ei ole ihan juuri tällä hetkellä ajankohtaista, mutta ehkä tulevaisuudessa. Tosi helposti alkaa vain itsekin ajatella ettei se onnistu tai se on jotenkin outoa, kun ollaan kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä eikä mitään hippejä :) 

Mutta, suunnitelmanne kuulostaa hyvältä. Minusta teidän kannattaisi silti (niin raadolliselta kuin se kuulostaakin) tehdä jonkinlainen kirjallinen sopimus sitten kaikista järjestelyistä, voihan sitä sitten jossain vaiheessa muuttaa jos on tarvis. Se kuitenkin turvaisi teidän molempien oikeudet jos jotain joskus tapahtuu.

Kannattaa myös olla todella avoin ja miettiä omia tunteitaan sekä avoimesti keskustella niistä. Mitä sitten jos jompikumpi teistä löytää uuden suhteen? Miten toinen siihen suhtautuu, ja miten asuminen sitten järjestetään? Lisäksi kannattaa miettiä omia tunteitasi, toivotko salaa että teidän suhteenne kehittyisi romanttiseksi? Tiedätkö mitä mieltä mies on tästä, onko hänkin avoin sille vai ajatteleeko teitä tiukasti ystävinä? 

Katsoin aiheesta elokuvan ja se oli kyllä mielenkiintoinen ja hyvä. Hollywood-viihdettä tietenkin, mutta oli siinä paljon hyviä pointteja. 

Tässä trailer: 

Noin muuten en pidä ajatusta huonona. Perheen perustaminen pitkäaikaisten ystävien kesken voi olla järkevämpi kuin joku kiimassa ja himossa sovittu liitto. Kannattaa vain sopia huolella pelisäännöt selviksi etukäteen - ja myös lapsen asema.

Kiitos paljon vastauksistanne! Anooitte mullekin aihetta ajattelemiseen, ja trailer oli kyl leffasta tosi hauska. Voisin sen tässä katsoakin piakkoin. :) Vastaan kysymyksiinne ja ajatuksiinne huomenna, pitää lähteä käymään pikku iltalenkillä. Sanon tässä jo että olemme miettineet kyllä kaikki esittämänne asiat läpi.. Kirjallinen sopimus kyllä kuulostaa viisaalta. Olisi kiva kuulla jos muillakin olisi samanlaisia kokemuksia ja mietteitä. Otan kyllä kaikki kommentit vastaan avosylin.. Kiitos vielä! :)

T: R

Annoitte* kiireellä kun kirjoittaa, tulee kaikenmaailman kirjoitusvirheitä... :D

T: R

Minusta kuulostaa ihan hyvältä suunnitelmalta. Molemmat vaikutatte miehen kanssa ihan järkeviltä ja tasapainoisilta ihmisiltä. Teillä on kuitenkin se etu puolellanne, että olette tunteneet toisenne jo pidemmän aikaa. Tiedätte, mitä elämä yhdessä tulee pitämään sisällään.

Minulle kävi niin että halusin lapsen, tapasin sopivan miehen ja 6 viikon jälkeen ensitapaamisesta olin raskaana. Takana 6 vuotta yhteistä taivalta ja kaksi lastakin ollaan yhdessä saatu. Ei mikään maailman paras suhde, mutta arki rullaa, lastenhoito sujuu eikä turhia riidellä. Aika monen "rakkaussuhdekin" kokee kriisin lastenteon jälkeen. Meillä on odotukset suhteen laadusta olleet alunpitäen vähäiset, ehkä se pitää meidät edelleen yhdessä. Onnellisia ollaan joka tapauksessa.

Tsemppiä ap valitsemallasi tiellä!

Hassua, itseasiassa juuri tänään valitin yhdelle ystävälle vauvakuumettani ja parisuhteellistumisen vaikeutta, kun hän heitti, että pitäisiköhän meidän sitten tehdä lapsi yhdessä, kun hänelläkin on ollut kamala vauvakuume jo pitkään. Eiköhän tämä jää ihan ajatuksen asteelle vaan kuitenkin. Sinällään itselläni ei mitään olisi ajatusta vastaan. Yhteen kuitenkaan tuskin muuttaisimme missään vaiheessa saati että minkäänlaista parisuhdetta alkaisimme leikkiä, isä olisi lapsen elämässä muuten mukana ja isompana varmaan alkaisi asua sitten osan aikaa isän luona.

Mulla käytännössä vaihtoehto lapsen tekemiselle ei ole parisuhde ja ns. normaali tapa, vaan spermapankki. Ikää alkaa olla jo sen verran eikä näköpiirissä minkäänlaista vakaata parisuhdetta, että en kauhean montaa vuotta enää uskalla odottaa. Lapsi yhdessä ystävän kanssa, joka tahtoo olla lapsen elämässä mukana vähintään etäisänä, kuulostaa minusta kuitenkin huomattavasti paremmalta idealta kuin lapsi jonkun tuntemattoman luovuttajan kanssa, johon lapsella ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta luoda minkäänlaista sidettä ja jolta ei ole myöskään odotettavissa minkäänlaista tukea arkeemme. Myöskin paremmalta idealta, kuin lapsi miehen kanssa, joka ei parisuhdemielessä oikein kolahda, mutta jonka kanssa alkaisin suhteeseen vaan perheenperustamistoivein - tuollaiseen kulissiliittoon olen aivan liian rehellinen.

Ei se lapsen tekeminen ole mitään rakettitiedettä ;) Tärkeintä on että lapsi on haluttu ja rakastettu. Uusi elämä on aina arvokas, oli se alkuunpanemisen metodi mikä tahansa!

Minkä ikäisiä olette ap?

Aika hassua, etta taalla on tallainen ketju just kun tuli puhuttua tasta eraan ystavani kanssa. Meidan tilanne on siina mielessa erilainen, etta ollaan viela nuoria (eli mahdollinen toiminta ei ole viela ajankohtaista) ja tavattuamme oltiin kovin ihastuneita toisiime, mutta mitaan ei koskaan tapahtunut, koska ystavani on bi (enemman kuitenkin gay). Kuulostaapas hassulta nain kirjoitettuna, mutta siis, han on yksi parhaimmista ystavistan ja juuri viime viikolla puhuttiin, etta joskus vanhempana vois hankkia lapsi(a), jos ollaan molemmat sinkkuja jne.

Anyway, koitan tassa nyt sanoa, etta musta lapsen hankkiminen ystavan kanssa kuulostaa hyvalta idealta, tosin kaikki kaytannonasiat ja mahdolliset olosuhteidenmuutokset kannattaa kayda tosi juurta jaksaen lapi. 

Paivittelehan tanne, jos juttu edistyy!

Oi ihanaa, tänne oli tullut hyvin viestejä, kiitos teän tuesta! Oli aivan mahtavia näkökantoja ja ajatuksia teillä. Olen tässä katsellut parit leffat, välillä ajatellut tätä mun elämäntilannetta, enkä malttanut olla tulematta tänne keskustelupalstalle. :) Joku kysyi, minkä ikäisiä olemme.. mä oon 26 ja mies on 27. Eli ei enää mitää kauhean nuoria. Mulla on ollut jo monta vuotta vauvakuume, välillä enemmän ja vähemmän ja nyt on ollut pidemmän aikaa jakso että aivan kuin se olisi ns. "tuntematon kutsu" jostain. Tämä ystäväni kyllä tietää sen ja olemme aikaisemminkin keskustelleet vauvoista. Hänen kanssaan pystyn keskustelemaan ihan kaikesta, rehellisesti ja suoraan. Sitä hän on minullekin sanonut. Valmistun nyt keväällä- syksyllä koulusta ja saan ammatin, joten senkin puolesta se onnistuisi, ettei mitään jää kesken. Mies on töissä toisella paikkakunnalla ja tosiaan muuttaisi tänne myöhemmin.

Olemme suunnitelleet, että yrittäminen alkaa ensi kuussa ja hän on luonani ovulaation aikaan ennen ja jälkeen, yhteensä 2 viikkoa vähintään. Jos ei tärppää, ajoitus menee seuraavalle kuulle. En halua tästä ottaa kuitenkaan paineita, että koko ajan pitää olla yrittämässä, tiedän, sit se ei varmasti onnistu. Ajattelemme, että sitten tämä pieni ihme tulee sieltä jos/kun on tullakseen. Tottakai halumme sen tapahtuvan mahdollisimman pian kuitenkin. Olen seurannut kiinnostuneena raskauslaskureita ja kehitysvaiheita. Jos ens kuussa tärppää, tulee joulu-tammikuun vauva. Tai la olisi tammikuun alussa mutta eihän sitä tiedä tuleeko se aijemmin tai myöhemmin. Olemme miettineet nimetkin, kumpi sieltä nyt tulis... tosin pojan nimestä emme vielä ihan varmoja ole.. :) 

Kutosen huomio oli aika hyvä pointti. Ihan varmasti aiheuttaa kummeksuntaa, huolta ja kaikkea siltä väliltä. Se on aika isoin ajatuksen aiheeni tällä hetkellä, miten ja milloin heille kertoisin. Osa sukulaisista on vain niin vanhanaikaisia ym että hirvittää ajatellakin mitä he miettivät ja puhuvat selän takana. Valitettavasti ei voi kaikkia sukulaisia valita. Sydämmessäni tiedän että he jotka hyväksyvät tämän mun elämän polun minkä valitsen, on aidosti mun läheisiä ja ovat mun tukena. Ennemmin tai myöhemmin. Siis olemme tehneet jo tämän päätöksen, johon kukaan ei voi vaikuttaa niin radikaalisti että peruttaisiin koko lapsen hankkiminen. Haluamme tätä niin kovasti. Meillä molemmilla on kokemusta lasten hoidosta kun ystävillämme ja sukulaisillamme on vauvoja ja isompia lapsia.

Sovimme ettei kumpikaan harrasta seksiä kenenkään muun kanssa. Omistaudumme nyt molemmat tähän, kunnioitamme, toisiamme ja haluamme että tämä menee puhtaasti alusta loppuun. Emme halua ulkopuolelta tauteja ym ihmisiä sotkemaan tätä. Hän ei ole oikeastaan mikään "naisten mies", tarkoitan että hän ei pane ketä tahansa tai iske ketä tahansa. Hän ei ole sika. Hän kunnioittaa naisia. Hän rakastaa lapsia. Hän on sydämmellinen. Nämä ovat asioita, miksi hän on ainut jonka kanssa voin ajatella tämmöistä. Hänen piirteetkin ovat semmoiset, joista mahdottomasti tykkään. Hän on lempeä, omat ja vahvat ajatukset omaava, vaalea, pitkä, komea ja hyvä luonteinen. Lapsesta tulee rakastettu, haluttu ja ennenkaikkea saa vanhemmat, jotka ei ikinä hylkää lastaan.

Mahdollisista elatusmaksuistakin olemme puhuneet, itseasiassa hänen aloitteestaan, mikä on musta tosi hyvä. Hän on kyllä miettinyt ihan kaikki.. Kodin siivouksestakin olemme puhuneet että miten se menee, siis ihan kaikesta.. :) Olemme tällä hetkellä vain ystäviä joilla on seksuaalista vetovoimaa, aina välillä, jos ollaa sinkkuja molemmat oltu. Hän on hyvin rakas minulle ja toisinpäin minä hänelle, ystävänä. Kyllä hän on sanonut, että hän on minusta kiinnostunut tällä hetkellä, voisi olla enemmänkin. Kysyin kyllä häneltä, että mitä jos meistä ei tulekaan mitään pariskuntaa, jotka rakastavat toisiaan tulisesti yhteistä vanhuutta suunnitellen? Hän sanoi että silti hän haluaa tätä. Kyllä hän tajuaa että olemme silti vain ystäviä, olemmehan olleet monta vuotta. Ja olen hänelle puhunut ihan suoraan asioista. On muutamia asioita miksi nyt justiinsa en voisi alkaa seurustelemaan hänen kanssaan. Ja hän tietää ne. Myöhemmin se voisikin olla mahdollista, ehkä. :)

Vooih, kello on jo yli viisi ja mä olen täällä vain unelmoinut.. tuli kyllä aivan hullun pitkä vastaus, toivottavasti jaksoitte lukea tän.. mietin pitäiskö aukasta blogi vaikka täällä, rekisteröityä ja kirjoittaa sinne..? :)  Pitääpäs yrittää nyt nukkumista. Kiitos tsempeistä!

T: R

No mun mielestä kuulostaa sellaiselta ystävyydeltä, joka syventyy rakkaudeksi. Ehkä kyseessä on joku tunnelukko jonka vuoksi on vaikea ajatella ystävyyttä rakkautena. 

Perheen perustajinahan te olette vielä kovin nuoria, ensisynnyttjään keski-ikä on 29.

Mä luulen, että ongelmat tulee kahdessa kohtaa. toinen rakastuu ja toinen ei. Tai toinen rakastuu ja haluaa perheen uuden rakkauden kanssa. Kestääkö ystävyys sen?

Mun yksi ystävä kokeili tuota. Heillä ei ollut seksuaalista vetovoimaa. Tai niin nainen luuli. kaikki oli hyvin suunniteltua ja selvää.

Ekan ovulaation aikaan viettivät pari yötä yhdessä. Nainen yllättyi fiiliksistään. Siitä, että toinen olikin kovin innoissaan seksistä ja hänestä tuntui vain väärälle naida ihmistävotkaa kohtaan ei ole kunnon halua. Seksi oli kuulemma yllättävän surkeaa, mikä naisen mukaan johtui tunnesiteen ja vetovoiman puutteesta, ei teknisestä puolesta.

Parissa kierrossa ei tapahtunut mitään 'muuta kuin että ystävyys kärsi pahasti ja hanke kuopattiin.

Oletko miettinyt mitä sitten jos toinen rakastuu ja toinen ei. Mitä sitten kun yhteiselon aikana toinen löytää sen oikean?