Opettajat nousseet omaa ammattiliittoa vastaan!
OAJ ei hoida tehtäväänsä ja pyrkii huonontamaan opettajien työnkuvaa ja palkkaa.
Miksi media ei kirjoita tästä, jäsenet vastaan omaa ammattijärjestöä!!
Kommentit (89)
No jo on aikakin.
OAJ puolustaa ainoastaan virassa olevia opettajia, eikä kiinnitä mitään huomiota siihen, että tämä heidän jumittamisensa nykyaikaan soveltumattomaan virkajärjestelmään on aiheuttanut sen, että virkoja ja vakituisia työsuhteita ei yksinkertaisesti anneta. Useimmat 2000-luvulla valmistuneet opettajat elävät vieläkin sijaisuuksien varassa, ja kesät ollaan työttöminä kun virkavapaalla oleva opettaja "palaa töihin" kesäloman ajaksi. Tähän ei OAJ ole puuttunut mitenkään.
On siinä yksi dinosaurus liitoksi sekin.
Eroan itse OAJ:sta ensi viikolla, kunhan äänestyksen tulos koulussamme on tullut. Se on selvästi EI, sillä opet ovat fiksumpia kuin mitä OAJ ja työnantaja hyvä veli -kerhoineen luulevat.
Tuohon lafkaan en enää satoja euroja muutenkin vähäistä rahaani kanna.
Sitten alan lukemaan pääsykokeisiin ja toivottelen heipat myös open uralleni toivottavasti joskus lähivuosina. En jaksa tätä kun vielä ammattijärjestö lähti mukaan kyykyttämään meitä. Ihan kuin omassa pomoissa, raskaissa vanhemmissa ja huonosti käyttäytyvissä teineissä ei ois tarpeeksi.
Päätökset vaikuttavat lastenne koulutukseen, aihe on tärkeä!
tämäkin keskustelu varmaan poistetaan, koska pienet piirit vallan kahvassa...
Eroaisin, jos olisi puoleksi vuodeksi töitä, jotta YTK:n työllisyysehto täyttyy.
Vosipa sano suorat sanat omalla nimellä, mutta pelkään työllisyyteni puolesta.
T. Määräaikainen ope
Ryhmästä Facessa ovat kaikki varmaan tietoisia. Olen lukenut ja kirjoittanut sielläkin (olen tuo nro 4). Mulla vaan raivostuttaa siellä etenkin se, että jotkut opettajat alkavat joka välissä vänkäämään siitä, kuinka juuri heillä on raskainta ja kuinka heidän opetusvelvollisuutensa on epäreilu ja vähättelevät matalamman opv:n opettajien työtä (todella kypsää ja fiksua), kun itse yritän keskustella vuosityöajan vaaroista tai OAJ:n ylimielisestä suhtautumisesta edustettaviinsa.
Tämän lisäksi ankea on lukea joidenkin edustojen edustajien hyökkäyksiä muita opeja tai meitä puolustavia luottamusmiehiä vastaan. Liikaa siis ikävää kuormitusta siinä ryhmässä.
Eikö se opetusvelvollisuusjako sitten ole epäreilu? Minusta on enkä käsitä, miten joku kohta 100 vuotta sitten tehty päätös saa edelleen kannattajia. Mutta huoli pois, en ole siellä Facessa enkä vänkää siitä sinun harmiksesi. Pidän kuitenkin opetusvelvollisuusjakoa suurimpana epäkohtana koko alalla.
Vierailija kirjoitti:
Ryhmästä Facessa ovat kaikki varmaan tietoisia. Olen lukenut ja kirjoittanut sielläkin (olen tuo nro 4). Mulla vaan raivostuttaa siellä etenkin se, että jotkut opettajat alkavat joka välissä vänkäämään siitä, kuinka juuri heillä on raskainta ja kuinka heidän opetusvelvollisuutensa on epäreilu ja vähättelevät matalamman opv:n opettajien työtä (todella kypsää ja fiksua), kun itse yritän keskustella vuosityöajan vaaroista tai OAJ:n ylimielisestä suhtautumisesta edustettaviinsa.
Tämän lisäksi ankea on lukea joidenkin edustojen edustajien hyökkäyksiä muita opeja tai meitä puolustavia luottamusmiehiä vastaan. Liikaa siis ikävää kuormitusta siinä ryhmässä.
Tuo kumpuaa vuosien epäreilusta kohtelusta, kun esim. äidinkielen opettajat ovat saaneet nauttia pienestä opetusvelvollisuudesta samalla kun esim. reaaliaineiden opettajien työmäärät ovat jatkuvasti kasvaneet. Esim. luonnontietiessä menee nykyään valtavasti aikaa tuntien valmisteluun ja jälkien siivoiluun kun ops edellyttää kokeellisuutta ja "labratöitä".
Itse jouduin tähän vuosityöaikaan, koska olen ammatinopettaja. Olen heti ryhtynyt miettimään alanvaihtoa. OAJ on kimpassa työnantajapuolen kanssa. Täysin turha järjestö.
Erosin jo pari vuotta sitten juuri tuon epäreilun opetusvelvollisuujaon vuoksi.
Täällähän se myös jatkuu, sama opv-vouhkaus. Tehkää siitä omat ryhmänne ja ketjunne. Ei auta tässä taistelussa vta:ta vastaan opettajien marttyyrius ja kateellisuus.
Minusta aineessa kuin aineessa joku tekee kauheasti hommia ja joku pääsee vähemmällä. Tapoja tehdä töitä on niin monia.
24 opv:n soisin laskevan mieluusti.
Mutta nyt huoli on, että kaikille on tulossa 30+ opv, eli vähän kannattaa ajatella omaa napaa pidemmälle.
Ei tämä ketään kiinnosta. Opettajat hoitavat kuitenkin työnsä, koska ovat kutsumusammatissa ja sen takia tunnollisia lampaita.
Nro 14, labroihin on fykessä demolisänsä eli hyvä korvaus sitä varten. Vta:ssa ei enää ole.
Nro 14, tervetuloa kokeilemaan miten kovasti sitten nautit äikänopen työstä. Sen työn asiantuntijahan sinä jo olet!
No, en ihmettele.