Mitä vaalikone kertoo teistä?
En ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia, enkä ehkä äänestäkään. Mutta olen tehnyt jo kaksi eri vaalikonetta ja molemmat antavat ykkösvaihtoehdoksi Perussuomalaiset, vieläpä Teuvo Hakkaraisen.
Mitä tuloksia te olette saaneet?
Kommentit (26)
Tein Hesarin vaalikoneen. Ykkösvaihtoehtona antoi PS:n ja vieläpä henkilön, jota olin muutenkin ajatellut äänestäväni. Huonoin vaihtoehto oli feministinen puolue, joka tais olla ihan odotettu tulos myöskin.
Jokainen vaalikone jättää minulla persut pohjalle, kuten kuuluukin.
Samoin, persuja tarjoaa. Olen äänestänyt laidasta laitaan vasemmalta oikealle, mutten persuja koskaan.
Alkaakin mietityttää, onko itse asiassa niin, että monilla suomalaisilla on maailmankatsomus, jota vaalikone väittää persuiluksi, mutta joka itse asiassa on vain yleisesti monien suomalaisten puolueista riippumattomien mielipide moniin Suomen asioihin.
PS sieltä tulee ja syynä ovat vastaukset 2 kysymykseen eli jos suhtaudun vapaaseen maahantuloon kriittisesti, minusta tulee heti persu.
Vaalikoneet muokkaavat äänestyskäyttäytymistä kysymystenasettelulla ja tuloksilla. Ei ainakaan niiden mukaan kannata äänestää.
Itse olen galluppien laatijoiden inhokki, koska en ole puolueuskollinen, vaan äänestän vain mahdollisimman fiksua ihmistä.
Mulla tulee ekaksi aina joku Piraattipuolueen heppu. En tiedä mitä ajatella.
Kokoomus tulee ja kokoomusta äänestän.
sä oot rasisti, tai ainakin ajattelet rasistisesti
Mulle tulee yleensä kanssa joku vasemmiston tai pesussuomalaisten ukko ykkösehdokkaaksi. Mitäs ovat samaa mieltä kanssani useasta asiasta? En silti koe vaalikoneen tarjonneet sopivaa ja järkevää ehdokasta, lähinnä järkytyn tuloksista.
N43
Ekaksi tuli feministinen puolue jota en kylläkään aio äänestää ja viimeiseksi ilahduttavasti persut.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen vaalikone jättää minulla persut pohjalle, kuten kuuluukin.
Eli arvot on pohjalla?
Kahessa vaalikoneessa kärjessä olleet piraattipuolue, kokoomus ja vihreät. Persut tietysti viimesenä. Aiemmin oon äänestäny kokoomusta tai vihreitä, mut nyt aloin vakavissaan harkita myös tota piraattipuoluetta.
Minulle tuli top 3 vasemmistoliitto, vihreät ja piraattipuolue. Pohjalla persut ja kokoomus, mikä ei ole yllätys. Pitäisi noista kolmesta sitten varmaan löytää joku sopiva ehdokas, en tiedä mikä muukaan puolue sopisi omiin arvoihin. Tosin vasemmistoliitto ja piraatit yllätti :D
Minulle ehdotellaan ykköseksi feministejä, piraattipuoluetta ja kommunisteja. Mutta tietenkään en niitä äänestä vaan vihreitä, joilla on jo oikeaa osaamista ja realistiset mahdollisuudet saada jotain sananvaltaa.
En ehdokastakaan valitse sen mukaan, kuka on kanssani eniten samaa mieltä, vaan valitsen koulutetun naisen, jolla on jo jotain kokemusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Kansanedustajuus on työ, jossa vaaditaan osaamista, kuten kieli-, luku-, puhe-, neuvottelu- ja korjoitustaitoa, verkostoitumiskykyä ja sosiaalisia taitoja. Ei siinä pelkät mielipiteet riitä. Vaalikoineita pitäisikin uudistaa niin, että ehdokkaasta voisi määritellä muitakin ominaisuuksia kuin mielipiteet, esim. ikä, sukupuoli, koulutus, erityisosaaminen jne.
Hyvin nuo koneet kuitenkin siinä mielessä arvomaailmaa kuvaavat, että viimeisinä listallani ovat aina persut, siniset ja muut hörhöt.

Kannattaa äänestää haaviston puoluetta niin saadaan myytyä loputkin sähköverkot
Perussuomalaiset tulee kärkeen, mutta myös muutamat kokoomuksen ja keskustan ehdokkaat jotka ovat vastanneet tiukemmin kuin mitä heidän tulisi olla mieltä jos olisivat puolueidensa puheenjohtajien kannalla.
Ehdottaa feminististä puoluetta mutta äänestän vihreitä joka kyllä sekin oli yläpäässä sentään.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ehdotellaan ykköseksi feministejä, piraattipuoluetta ja kommunisteja. Mutta tietenkään en niitä äänestä vaan vihreitä, joilla on jo oikeaa osaamista ja realistiset mahdollisuudet saada jotain sananvaltaa.
En ehdokastakaan valitse sen mukaan, kuka on kanssani eniten samaa mieltä, vaan valitsen koulutetun naisen, jolla on jo jotain kokemusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Kansanedustajuus on työ, jossa vaaditaan osaamista, kuten kieli-, luku-, puhe-, neuvottelu- ja korjoitustaitoa, verkostoitumiskykyä ja sosiaalisia taitoja. Ei siinä pelkät mielipiteet riitä. Vaalikoineita pitäisikin uudistaa niin, että ehdokkaasta voisi määritellä muitakin ominaisuuksia kuin mielipiteet, esim. ikä, sukupuoli, koulutus, erityisosaaminen jne.
Hyvin nuo koneet kuitenkin siinä mielessä arvomaailmaa kuvaavat, että viimeisinä listallani ovat aina persut, siniset ja muut hörhöt.
Tuo on totta. En minäkään äänestä abiturienttia, jota minulle arvomaailman perusteella tarjotaan 🙄 Tärkeämpää on, että ehdokkaalla on realistiset mahdollisuudet päästä läpi, hän kuuluu suunnilleen oikeaan puolueeseen ja että hän on persoonana sellainen, että uskon hänen saavan eduskunnassa jotain hyödyllistä aikaiseksi.
Haha :DD