Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi minut jätetään yksin? :(
04.03.2013 |
Olen kolmen lapsen kotiäiti, iloinen, aktiivinen, innokas ja syvällinenkin tarvittaessa. Hoidan kotia, rakastan ruuanlaittoa, teen lasten ruuat itsestäänselvästi itse, ulkoilen, reippailen, askartelen ja käyn perhekerhoissa että lapset saisivat virikkeitä. Vanhemmilla lapsilla on harrastuksia ja pyrin aktivoimaan heitä että he löytäisivät oman juttunsa. Itse reippailen ja kuntoilen, pidän itsestäni huolta, käyn kampaajalla ja kosmetologilla, ostan käytännöllisiä ja kauniita vaatteita joita pidän myös kotona. Miehen kanssa meillä on hyvä suhde vaikka hän onkin tosi paljon töissä, hoidan kodin ja lapset ja seksielämänkin pyrin pitämään aktiivisena. Lapseni puen kauniisti ja asianmukaisesti ja siististi ja opetan heille jatkuvasti kauniita käytöstapoja ja muiden huomioonottamista. Lapset ovat kotihoidossa mikä on minulle itsestäänselvyys, olenhan terve ja reipas ja pystyn tarjoamaan lapsille riittävästi virikkeitä ilman tarhoja tai päiväkerhoja. Kävelemme joka paikkaan ja yritän iskostaa lapsiinikin reipasta elämäntapaa.
Se mikä minua hiertää on että äidit eivät oikein tunnu pitävän minusta. Yritän usein hieroa tuttavuutta perhekerhoissa ja leikkipuistoissa, ideoida yhteisiä reissuja esim museoon tai sisäleikkipuistoon, innostaa mammoja vaikka keppijumppaan yhdessä, perustaa lenkkipiiriä jne, mutta nämä äiidit jotenkin luistelevat irti ja mitään ei koskaan tule oikein sovittua. Olen tosiaan luonteeltani iloinen ja reipas, sanon asiat kuin ne ovat ja pyrin kannustamaan ihmisiä esim terveempiin elämäntapoihin. Jos olen lukenut hyvän kirjan, romaanin tai elämäntaito-oppaan tai vaikka uuden ruokakirjan, suosittelen ja kerron siitä mielelläni. Olen mielestäni empaattinenkin, kuuntelen muiden suruja ja huolia ja pyrin ratkaisemaan niitä osaamiseni puitteissa. Silti olo on tosi yksinäinen, joskus melkein tuntuu siltä, että kaikilla on äkkiä kiire pois puistosta kun minä tulen lapsineni paikalle :(. En tiedä mikä minussa mättää? Olen miettinyt joskus onko kyse kateudesta, onhan minulla "kaikki mikä kuuluukin" ja olen timmissä kunnossa ja aina siisti. Mutta minä voisin aivan hyvin olla vähän "repsahtaneemmankin" mamman kaveri, en jaottele ihmisiä tuolla lailla, me voitaisiin vaikka yhdessä lenkkeillä ja tsempata toisiamme terveisiin elämäntapoihin.
Joskus haluaisin vaan kysyä siellä puistossa ihan suoraan, että miksi te ette pidä minusta? Kannattaisikohan minun?
Kommentit (48)
Minulla on vain yksi lapsi. Tein raskasta työtä hänen syntymäänsä asti ja oli vaikeuksia muutenkin, kova stressi odotusaikana. Synnytys oli vaikea, lapsi joutui suoraan teho-osastolla ja minä olin aivan poikki. Lapsi nukkui pitkään todella levottomasti eikä juuri koskaan yli 2 tuntia kerrallaan. Yli puoleen vuoteen en nukkunut minäkän kuin alle 2 tunnin pätkissä. Väsyin ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Yhden terveen lapsen äitinä.
Onkohan tässä jotain, mitä ei voi ymmärtää?
Muuten olenkin tehnyt monia asioita ap:n tavoin. Ei siinä minun mielestäni ole mitään erikoista. Erikoista on tuo kummallinen "superäitiys".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 11:05"]
Kaipaisin tosi kovasti äitiseuraa. Tiedän kyllä, että vaikutan ärsyttävältä superäidiltä. Mutta kai minullakin on oikeus olla tällainen? Kai minullakin on oikeus tunteisiini? Ja kai minullakin on oikeus olla tyytyväinen saavutuksiini? Itsekuri ja syömisen tarkkailu ei todellakaan ole aina helppoa kun lapset valvottavat ja sairastelevat. Liikunnalle pitää löytää aikaa joskus jopa yöllä kun mies on jatkuvasti poissa. Haluaisin vaan, että minut hyväksyttäisi tällaisena :(
[/quote]
Kaipaat sitä että sinulla on oikeus olla sellainen kuin olet ja sinut pitäisi hyväksyä sellaisena. Kuitenkin joka viestissä painotat kuinka yrität muuttaa muita äitejä etkä hyväksy heitä sellaisina kuin he ovat.
Eiköhän se ole siinä se selitys.
Minulle on ihan sama kuinka timmissä kunnossa joku ihminen tai miten hyvin hän pukeutuu. Tärkeintä on se, mitä on ihmisen korvien välissä. Vietän aikaani mielelläni sellaisten äitikavereiden kanssa, joiden seurassa on hauskaa; juttu luistaa ja aiheet vaihtuvat suvereenisti lasten kasvatuksesta päivän politiikkaan. Terveysterroristeja en kestä ollenkaan! Ja sellaisen ihmisen seurassa on raskasta olla, joka neuvoo muita. Eivät ihmiset kerro ongelmistaan siksi, että toinen ratkaisisi ne vaan siksi, että puhuminen on tapa ymmärtää itseään.
Ehkäpä ne muut eivät vaan ole niin kiinnostuneita saamaan ystäviä ja tekemistä kuin sinä. Minä ainakin olen sellainen, että vaativan työn lisäksi ihan oman perheen sosiaaliset suhteet ja tekemiset riittää minulle, en todellakaan halua minkäänlaisia yhteisiä retkiä vieraiden perheiden kanssa minnekään, lenkkipiirejä tai mitään. Enkä niin kauheasti sosiaalista kanssakäymistä niiden muiden äitien kanssa muutenkaan, toki peruskohteliaasti jutellaan kun satutaan törmäämään mutta en halua enempää tavata. Luulen että kaltaisiani on aika paljon Suomessa.
Tämä kertomasi on muuten TOSI luotaantyöntävää: "sanon asiat kuin ne ovat ja pyrin kannustamaan ihmisiä esim terveempiin elämäntapoihin". Oikein kammottaa ajatus besserwisseristä, joka tulee opettamaan toisia miten pitäisi elää. Anna toisten ihan rauhassa elää (sun mittapuulla) epäterveesti jos heitä huvittaa, niin voit olla edes vähän vähemmän vieroksuttu.
Kuulostat aika ärsyttävältä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo tekstisi perusteella tiedän että kiertäisin sinut kaukaa :D
Tuputat omia juttujasi. Olet mielestäsi täydellinen ja oikeassa. En jaksaisi sinua, ellen sitten jostain syystä päättäisi lähteä matsilinjalle kanssasi. Ihan vaikka tuulettaakseni äititraumojani. SE olisi kylläkin uutta minulle, joten luultavasti vain välttelisin. Eikä se kuitenkaan olisi oieaa ystävyyttä vaan taistelua, olisin ihan periaatteesta kaikesta eri mieltaä :D
Kateutta se ei ole. Hieno homma jos olet aikaansaapa ja terveydestäsi huolehtiva. Good for you, mutta pidä omat juttusi omana tietonasi. Minä kuolisin stressiin tuollaisesta elämästä. Mieluummin makoilen päivät pitkät. En kyllä edes viitsi lähteä sinne kerhoon tai leikkipuistoon, joten onneksi emme tapaa.
Jos löytäisit samankaltaisen äidin kaveriksi, homma sujuisi varmasti hyvin. Mutta... tekstisi perusteella kuulostat tosiaan ihmiseltä, joka on aina täydellisesti laitettu, täydellinen käytökseltään, jolla on mahtava elämä ilman yhtään säröä ja joka mielellään ohjeistaa muita pääsemään samaan. Eli kuulostaa siltä, että olet tavallaan muiden yläpuolella ja annat sieltä ohjeita muille "alemmille". Yleensä porukkaan pääsee parhaiten kun näyttää itsestään vähän muutakin kuin sen siloitellun kuvan.
Jos itse käyn perhekerhossa, olen huomannut että normaalin jutustelun, lasten tekemisten ym. lisäksi toiset äidit tuntuvat samaistuvan niihin elämän pieniin koettelemuksiin, ei monikaan jaksa kuunnella jatkuvaa hehkutusta. Esim. lasten valvottamiset, sairaudet, kiukkupuuskat ym. saavat aikaan monesti hyviä keskusteluja. Toki tässäkin pitää tietää rajat, kukaan ei halua kuulla mielenterveysongelmista tai seksin määrästä suht oudossa porukassa. Näistä asioista jutellaan sen lähimmän ystävän kanssa,
Alue: Aihe vapaa
Sanot että et ymmärrä 1 tai 2 lapsen äitejä jotka valittavat kuinka rankkaa on. Niin onko omat kolme lastasi terveitä? minun kaksi ovat moniallergisia ja ihan koko ajan kipeinä sairaalahoidossakin oltiin viime vuonna 8 kertaa. Et juu olen 2 lapsen äiti ja minulla on rankkaa vaikka en ole kolmen lapsen superäiti kuten sinä. Morjes..onneks ei tunneta vihaan tuollaisia kaikkitietäviä ämmiä.