Lue keskustelun säännöt.
Supernanny Suomi - OFFICIAL
05.03.2019 |
Aijotko katsoa? Tänäänhän se alkaa Avalla klo 21:00.
Kommentit (2250)
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsiperheen arki tällaista, kuten näissä jaksoissa? Aina hirveä härdelli ruokaillessa ja iltaisin?
Kaikilla ei kokemusta näistä ja syntyvyyslaskussa kuitenkin nyt. Tällaisia ohjelmia katsomalla saatetaan tehdä päätöksiä. Onko rauhallisia lapsia olemassakaan tai sujuvia arjen päiviä lasten kanssa ilman sekasortoa ja huutoa?
Toivon asiallisia vastauksia :)
Mä veikkaan että arki on tällaista erityislapsi+vanhempi, joka ei osaa asettaa rajoja ja antaa rakkautta, yhdistelmällä. Tietysti yksinhuoltajien tukiverkostoilla on iso merkitys myös, ja elämässä nyt vaan tulee vastaan paljon sellaista, mihin vanhempi ei edes voi vaikuttaa. Esim. koulukiusaaminen ja vaikkapa joillain autisteilla saattaa olla myös unentarve normaalia reilusti vähäisempi. Eli vaikka mitä tekisit, niin lapsi herää keskellä yötä leikkimään. Puhumattakaan esimerkiksi kehitysvammaisuudesta ja sen tuomista asioista.
Aika usein ne ns. normaalit lapset pärjää, vaikka vanhemmuus ei olisi niin hyvää. Eli kehittyvät silti ihan normaalisti, ja ehkä joissain tunnetaidoissa ja itsesäätelyssä on kohtuullisia ongelmia yms., mutta ei jatkuvia tuntien raivokohtauksia kuitenkaan, sillä normaali lapsi oppii mallin kautta paljon myös päiväkodissa ja koulussa. Lapsi oppii millainen käytös on sosiaalisesti hyväksyttyä ja millainen ei. Erityislapsen kanssa näin ei ole, hän ei opi niin helposti mallista, miten saa vaikka kavereita ja miten ei. Erityislapselle asiat pitää yleensä vääntää ns. rautalangasta, ja silti arki voi olla melko haasteellista. Kyllä näissä perheissä mitä on kuvattu yhdistyy kuitenkin heikko vanhemmuus ja lapsen erityishaasteet (vaikka diagnoosia ei vielä olisikaan). Paitsi rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että ensimmäisen jakson äiti tarvitsi nimenomaan tukea siihen miten erityislasta ohjataan. Vanhemmuus itsessään hänellä oli hanskassa. Ja sellaiseen tilanteeseen voi joutua kuka tahansa, sillä diagnoosit voidaan saada aivan liian myöhään lapsen parhaan näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis tässä on ollut useampi perhe jossa on vaan hankittu liikaa lapsia kantokykyyn nähden.
Esim eilen ei nyt vaan enää olisi pitänyt sitä kolmatta tehdä.
Tai se kuusilapsinen perhe jne
Moni noista äideistä vaikuttaa myös itse erityisihmiseltä. Siis olisi diagnoosi nykyään mutta heidän lapsuudessaan ei niitä vielä ollut.
Siksi sitä arkea ei saada hallintaan kun on itse yhtä kaoottinen kuin se kaoottinen erityislapsensa
T adhd-aikuisen sisko ja täti
SPOILERI
Piti itsekin katsoa seuraava jakso. Minulla on samanikäinen tyttö kuin tämän perheen esikoinen, ja täytyy sanoa että alkoi ihan kirjaimellisesti itkettää kun äidin käytös oli niin uskomattoman karmeaa. Vaikka myös isäpuoli oli hieman yksinkertaisen oloinen, niin hänessä oli rauhallisuutta ja lempeyttä lapsia kohtaan. Moni asia kyllä vaikutti perheessä aika erikoiselta, kuten yhteisen ajan olemattomuus sekä varsinkin isot lapset syömässä Ikean muoviastioista.
SPOILER
Piti käydä itsekin katsomassa seuraava jakso ja mua oikeasti rupesi itkettämään siinä vaiheessa kun äiti, tyttö ja vauva huusivat kilpaa ja äiti retuutti tyttöä yläkertaan ja puhui haluavansa myydä lapsen. Äidin kiljunta sai tytön vain itkemään lisää. T: itsekin muksuna isän puolipikkusisaruksiin kohdistamia hallitsemattomia raivokohtauksia todistanut
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsiperheen arki tällaista, kuten näissä jaksoissa? Aina hirveä härdelli ruokaillessa ja iltaisin?
Kaikilla ei kokemusta näistä ja syntyvyyslaskussa kuitenkin nyt. Tällaisia ohjelmia katsomalla saatetaan tehdä päätöksiä. Onko rauhallisia lapsia olemassakaan tai sujuvia arjen päiviä lasten kanssa ilman sekasortoa ja huutoa?
Toivon asiallisia vastauksia :)
Hei, ajattelin itse samaa, ett aika erikoisen kuvan antaa lapsiperhe-elämästä tämä ohjelma. Hyvä olisi kuitenkin muistaa, että nämä perheet nimenomaan hakevat apua, koska eivät koe pärjäävänsä.
Itselläni on 4 lasta eikä meillä ole ikinä ollut mitään tuon kaltaista. Illat ovat meillä rauhallisia (koska lapset menevät ajoissa nukkumaan eivätkä ole yliväsyneitä, luulisin). Ruokailutkin ihan mukavia.
Myönnän kyllä, että lapseni ovat rauhallisia käytökseltään, mitä nyt eskarilainen tyttö puhua höpöttää koko ajan, mutta uskaltaisin väittää, että rauhallinen kasvatustyyli on myös ”muokannut” käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tietenkään kaikissa perheissä elämä ole tuollaista. Enkä usko että kukaan (lapsetonkaan) ajattelee niin. Kai muistat oman lapsuutesi, oliko teillä tuollaista?
Minulla on kaksi lasta, 8 v ja 1 v tytöt. Elämä on rauhallista, hiljaista jopa. Kuopuksen ekat 3 kk oli tosin raskas kun oli koliikki. Mutta se nyt ei liity tähän.
Syy miksi meidän lapsilla on iso ikäero on puhtaasti se että ajattelimme pitkään että esikoinen jää ainokaiseksi. Emme halunneet toista lasta moneen vuoteen, elämä oli niin ihanaa ja helppoa. Mutta sitten tultiin toisiin ajatuksiin. Edelleen elämä on ihanaa ja helppoa. :) jos oltaisiin tehty muksuja vuoden pari ikäerolla SAATTAISIN olla toista mieltä, en olisi välttämättä jaksanut. Se ei silti tarkoita että jos on monta lasta pienillä ikäeroilla niin perhe-elämä on yhtä kaaosta.
Jännä, että siinä "kissajaksossa" painotettiin monta kertaa erityislapista. Koko ajan siitä muistutettiin. Mutta aivan todella selkeää tässä viimeisessä, että lapset ovat ihan yhtä lailla neurologisesti erityisiä (adhd, asperger tmv. mitä tällä hetkellä puhutaankaan). En huomannut puhetta "erityisyydestä". Missä oli isä, varmaan neurologisen lahjan heille antanut..? Periytyvyys näissä taitaa olla 80 % luokkaa.? Äiti vaikutti rauhallisen lamaantuneelta. Itsekin varmasti olisin. Ei itsellänikään auttanut yliopistokoulutus, lasten kasvatus rajoilla ja rakkaudella, 1/2 lapsistani on ihan diagnosoitu aspergeriksi, isänsä myös (aikuisiällä). Sama kasvatus, toisen kanssa sama vääntö. No mitä sitä täällä jauhamaan, huonoksi äidiksi leimataan. Onneksi itse tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että siinä "kissajaksossa" painotettiin monta kertaa erityislapista. Koko ajan siitä muistutettiin. Mutta aivan todella selkeää tässä viimeisessä, että lapset ovat ihan yhtä lailla neurologisesti erityisiä (adhd, asperger tmv. mitä tällä hetkellä puhutaankaan). En huomannut puhetta "erityisyydestä". Missä oli isä, varmaan neurologisen lahjan heille antanut..? Periytyvyys näissä taitaa olla 80 % luokkaa.? Äiti vaikutti rauhallisen lamaantuneelta. Itsekin varmasti olisin. Ei itsellänikään auttanut yliopistokoulutus, lasten kasvatus rajoilla ja rakkaudella, 1/2 lapsistani on ihan diagnosoitu aspergeriksi, isänsä myös (aikuisiällä). Sama kasvatus, toisen kanssa sama vääntö. No mitä sitä täällä jauhamaan, huonoksi äidiksi leimataan. Onneksi itse tiedän.
Ei näillä lapsilla ollut diagnoosia. Kyllä heillä tietysti jotain saattaa olla, mutta ei mitään virallista diagnoosia.
Siis sellainenhan olisi aivan älyttömän epäpätevää Pialta alkaa perhetyöntekijän roolissa sanelemaan diagnooseja ja puhumaan erityislapsista, jos tällaista ei ole todettu. Ei Pia (etkä sinä tai minä) ole pätevä diagnosoimaan ketään noissa ohjelmissa. Erityislapsista puhutaan jos ja kun lapsi on jo todettu ennen ohjelmaa erityisiä tarpeita omaavaksi.
Tiedän 5 jakson perheen ja sääliksi käy sivusta seurata, kun äidillä ei vain ole kykyä kasvattaa lapsia. Ei tule äiti muuttumaan koskaan eikä osaa nähdä että itse olisi väärässä. Valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No siis tässä on ollut useampi perhe jossa on vaan hankittu liikaa lapsia kantokykyyn nähden.
Esim eilen ei nyt vaan enää olisi pitänyt sitä kolmatta tehdä.
Tai se kuusilapsinen perhe jne
Moni noista äideistä vaikuttaa myös itse erityisihmiseltä. Siis olisi diagnoosi nykyään mutta heidän lapsuudessaan ei niitä vielä ollut.
Siksi sitä arkea ei saada hallintaan kun on itse yhtä kaoottinen kuin se kaoottinen erityislapsensa
T adhd-aikuisen sisko ja täti
Tämä on varmasti totta. Omat lapseni ovat jo lähes aikuisia, ja itse sain adhd-diagnoosin vasta viime joulukuussa, 44-vuotiaana. Siihen saakka olin tuntenut lähinnä epäonnistuneisuutta, kun en jaksanut sitä samaa arkea kuin kaikki muut, vaan olin jatkuvasti kireä ja kuormittunut. Minulla on hyvä koulutus ja sitä vastaava vakituinen työ, mutta aina tuntui, että jaksan hyvin vain joko työn tai perhe-elämän. Toinen kärsi aina. Vasta viime syksynä puhuin työterveyden tarkastuksessa kuormittuneisuudestani, ja aluksi sitä käsiteltiin masennuksena ja työuupumuksena. Marraskuussa sain lähetteen erikoislääkärille, siis psykiatrille, ja hän bongasi nopeasti puheistani ihan toisenlaiset oireet. Joulukuussa löytyi sopiva lääkitys, ja nyt tajuan, että arki todellakin on ollut minulle hankalampaa kuin neurotyypilliselle. En ole sellainen stereotyyppinen yliaktiivinen tapaus, mutta tarkkaavaisuuteni on sellainen, että huomaan joka ikisen asian, ja se häiritsee tietenkin keskittymistäni ja on äärimmäisen rasittavaa, kun jokainen ärsyke on lähes samanarvoinen. Lääke helpottaa juuri tätä, ja voin nyt suunnata energiani ja tarkkaavaisuuteni säästeliäämmin ja tarkoituksenmukaisemmin. Vaikka en ole ollut tuollaisessa kasvatusavun tarpeessa, voin hyvin kuvitella, että toisenlaisissa lähtökohdissa olisin saattanut joutua juuri samanlaisiin tilanteisiin kun monet noiden jaksojen vanhemmat. Näen sitä samaa kuormittuneisuutta monessa heissä, eikä se oikeastaan ole syntynyt niistä perheen ongelmista, vaan perheen ongelmat kasautuvat varmasti juuri siksi, että kuorma on jotenkin epäsuhtainen, ehkä juuri jonkunlaisen nepsyhaasteen takia. Eli se perinteinen keinot loppu. Siinä ei auta kauhistelut ja taivastelut, vaan nimenomaan ne keinot, ja yksi keino voi olla lääkitys. Omien lasteni pikkulapsiaikana ei ollut tabletteja eikä itsellenikään ollut älypuhelinta, mutta voin kuvitella, että olisin silloin hyvinkin turvautunut niihin. Kyse ei ole siitä, ettenkö tietäisi ettei se kannata, vaan ainakin omassa tapauksessani juuri siitä, että joka ikinen eteen tuleva asia tuntui yhtä suurelta ja minulta ilman lääkettä todellakin puuttuu kyky jaotella niitä tärkeysjärjestykseen. Tämä asia ei ollut ongelma esimerkiksi yliopisto-opinnoissa, eikä se ole ongelma työssäni, mutta yllättäen tavallisessa kotiarjessa se vaikuttikin juuri niin, että hommat kasautuivat ja ärtymyksen kasvoi sitä mukaa.
Vierailija kirjoitti:
Ai kamala tuota vitosjakson kehurinkiä :D paras mitä äiti keksi tyttärestään sanoa: "Netta osaa olla mukava". Ei sitten tullut mieleen muotoilla sitä niin että tyttö ON mukava eivätkä hyvät piirteet ole opeteltuja poikkeustapauksia. Tuli varmaan tytölle hyvä mieli.
Ai kamala 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä mietin, että kyllähän Pia on saattanut tehdä lastensuojeluilmoituksen tuosta jakson 5 perheestä. Tietysti jos näin tehdään, niin sitä ei ohjelmassa kerrota, koska siinä alkaa kulkemaan yksityisyyden raja lapsillakin.
Tulipa paha mieli tosta vitosjaksosta. Joo toki vanhemmilla palaa joskus pinna ja tulee huudettua tai sanottua rumasti mutta jos tv-kameroiden ja lastensuojelun ammattilaisen edessä kohtelee lastsnsa noin niin en edes halua tietää millaisia ne tilanteet on ilman kameroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosiahuolestunut kirjoitti:
Tiedän 5 jakson perheen ja sääliksi käy sivusta seurata, kun äidillä ei vain ole kykyä kasvattaa lapsia. Ei tule äiti muuttumaan koskaan eikä osaa nähdä että itse olisi väärässä. Valitettavasti.
Tuollainen perhe vaatii kyllä paljon enemmän tukea kuin tuon ohjelman.
Luulen että ohjelmaan osallistuminen on jo todellinen hätähuuto ja sen pohjalta toivottavasti alan ammattilaiset ottavat koppia😓
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että äiti ei edes kunnolla välitä..?
Miksiköhän on edes hakenut ohjelmaan kun ei selkeästi ole valmis oikein mitään tekemään asioille.
En ymmärrä ollenkaan heitä, jotka ovat täällä diagnosoimassa toisia. Jostain tunninmittaisesta ”tosi-tv-sarjasta” ruvetaan heittelemään kaikenlaisia diagnooseja. Eihän sitä koskaan voi tietää miten toisella menee, jos ei edes tunne sitä ihmistä. Jotkut ihmiset ei vaan osaa olla kameran edessä. Tunnen yhden tyypin, joka on ekstrovertti, mutta esiintymistilanteissa hän ei osaa olla oma itsensä ja on yllättävän ujo. Sen vuoksi on typerää diagnosoida ihmisiä, joita on nähnyt vain tv-ruudulla.
Muutenkin kaikki tämänkaltaiset ohjelmat ovat feikkejä. Kuka voi olla näin tyhmä, että uskoo näitä ohjelmia? :D . Luulen, että jokaisesta perheestä on löydetty pieniä ongelmia, jotka ovat väkisin väännetty isoiksi, koska silloin Supernannylla on hyvä mahdollisuus tehdä näitä isoja muutoksia. En yhtään ihmettele, jos lapsia provosoitiin viihteen vuoksi.. En halua uskoa tätä, mutta valitettavasti on pakko. Luulen, että jokaisesta jaksosta on jätetty paljon tärkeitä asioita pois ja muokattu sellaiseksi, josta saisi paljon draamaa. Esim. Yksi aikaisemmin mukana ollut on vähän viitannut asiaan.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/69434cca-d3d2-4a4c-81f5-c1daa1…
Varmasti hyvin monella perheellä on ollut samoja ongelmia ja erimielisyyksiä tuotantoryhmän kanssa. Kaikilla ”tosi-tv-sarjoilla” on jo käsikirjoitus valmiina, jonka mukaan yritetään mennä. Perus kuraa, Nanny tulee, näkee ”kriisit”, leikkii jotain kaikkitietävää, pelastaa perheen, loppu. Minua ei haittaa ne kasvatusvinkit, joita Nanny jakelee, vaan ärsyttää se, että käytetään esimerkkinä lapsia, joita saattaa ahdistaa tv-kuvaukset ja sen vuoksi käyttäytyvät huonosti.
Tiedän perheitä, jotka ovat paljon pahempia kuin yksikään ohjelmassa mukana ollut perhe, mutta tottakai he eivät hae ohjelmaan. He ovat ehkä jopa fiksuja siinä asiassa ja vaikka halusivatkin mukaan, niin varmasti eivät pääse, koska Supernannyn taidot eivät riitä siihen.
Nyt kyllä ekan kerran ihan itkin tätä katsoessani. Se pieni Netta oli niin rakkautta vailla! Ihan näkyi miten ei pysty kasvamaan ikäisensä tasolle, kun puuttuu äidin hyväksyntä. Ja ihmeen kaupalla se isäpuoli Jouko oli niin mahtava vanhempi, vaikka ennakkoluuloisesti ensin ajattelin, että s vain istuisi hiljaa sohvalla tekemättä mitään. Voi kun se äiti saisi tarvitsemansa avun, olipa se sitten lisää ohjausta tai lääkettä.
Jostain syystä tämä ei herättänytkään minussa mitään sosiaalipornokauhistelua, vaan ekan kerran tuli vain olo, että nyt apua ja äkkiä heille kaikille. Ihmettelen miksi tätä apua ei ole ollut heille tarjolla missään muualla kuin näköjään televisiossa kaiken kansan edessä. Varmasti on yksi sun toinen viranomainen istunut heidän kanssaan palaverissa ainakin lasten koulussa, ja sitten on hymisty ja sovittu että seuraillaan, mutta tuota käytännön apua kamalien toimintamallien muuttamiseen ei taida olla tarjottu mistään suunnasta. Olen käsittäny, ettei perhetyökään tunnu tarjoavan kuin juttelua pöydän äärellä tai jotain päälleliimattuja minigolf-reissuja koko perheelle, vaikka apua tarvittaisiin juuri sinne arjen kipupisteisiin. Ei voi olla niin, että ihmisten täytyy tuoda ongelmansa koko Suomen katsottavaksi, että saa tarvitsemaansa tukea.
Se munaton ja lammasmainen Merle oli aivan kujalla. Muitsu selittää 6v raivotessa että "Susan on erityisherkkä" mitä ihmettä? Ja Nanny ihmettelee 6v ptinsrssamaisuutta ja täydellistä rajattomuutta. Vinoon kasvaa kun Nanny ennusti.
Tähän kyllä sanoisin että kyllä sillä lapsella on myös tietyt kehitysvaiheet jolloin on haastavampi kuin yleensä. Se on ihan biologiassa.
Ja lasten olosuhteet muualla vaikuttavat lapseen. Homeinen rauhaton koulu ilman omaa luokkaa, liian pitkät koulumatkat ja sitä myötä koulupäivät, yleinen epävarmuus ja jatkuvat muutokset, epäpätevät päiväkodin hoitajat, kiusaaminen jne jne vaikuttavat lapsen käytökseen vaikka vanhempi olisi enkeli.