Mielestäsi karseita sisustusjuttuja jotka ovat olleet valtaisa hitti kansan keskuudessa?
Esimerkiksi spottivalaisimet, sellaiset missä kepin varressa on niitä spotteja ja sitten ne kattoon upotettavat spotit. Näitä oli ihan jokaisella joskus 2000-l alkupuolella. Vallilan kelohonka. Harmaa laminaatti.
Kommentit (3977)
Kyllähän Kelohonka-kuosi ja voimaannuttavat mietilauseet seinillä tarroina ja tauluina ovat jotain niin ihmeellistä, että puistattaa. Kokonaisuutena kuitenkin vähän surullinen fiilis tulee ihmisistä, jotka kyselevät Facebookin sisustusryhmissä neuvoja mikä sopisi lipaston päälle ja porukka vastailee, että Marimekon maljakko jossa pampuheiniä. Mitään vikaa itsessäänhän ei ole Marimekossa tai pampuheinissä, mutta sitten menee jo vähän hassuksi kun kaikilla on ne samanlailla samanlaisissa kodeissa ja hetken päästä taas jotain muuta ja tori.fi täyttyy Marimekon maljakoiden myynti-ilmoituksista. Ihan kuin oma ajattelukyky olisi täysin sumentunut kun ihmiset eivät edes omaa kotiaan, yksityistä tilaansa, osaa laittaa mieleisekseen ja oman näköiseksi. Kaikki pitää olla niinkuin Instagramin kuvissa, joilla hyvin harvoin on mitään tekemistä arjen kanssa ja sen, millainen koti on oikeasti kun sitä käytetään, siellä eletään ja ollaan. Kodikkuuden ja persoonallisen sisustuksen ei tarvitse olla kertakäyttöistä tai edes kallista. Esim. kirpputorit ja kierrätyskeskukset ovat täynnä kauniita maljakoita, vaaseja ja sisustusesineitä, suomalaista designia ja yksilöllisiä juttuja. Ei sisustamista kannata ottaa niin vakavasti kuin nykyään tuntuu olevan tapana. Mistä sinä itse oikeasti tykkäät? Mikä tuntuu kodilta eikä vain ole olemassa vain siksi, että tarvitsee tuntea kuuluvansa joukkoon tai näyttää hyvältä muiden silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on jo pitkään ollut tapana asentaa verhotanko vähän ikkunan yläreunan yläpuolelle. Typerännäköistä kesämökkiestetiikkaa.
Verhot pitää ripustaa kattoon kiinnitettyyn kiskoon, jonka eteen tulee lauta. Näin verhot ulottuvat katosta lattiaan asti.
Voi luoja! Meillä on tämä upea sisustuselementti eli lauta kiskojen edessä. Se yltää seinästä seinään ja tekee seinän ja verhot todella typerän näköiseksi. Ikkuna on vähän sivummalla seinässä, mutta verhot täytyy olla nurkasta lähtien. Sekä makkarissa että olkkarissa verhot peittää siis metrin seinää ennen ikkunaa. Repisin pois, mutta se on työlästä, sillä joutuisi paneloimaan katon uudestaan.
Öö, miksi ne verhot pitää laittaa sinne nurkkaan asti, jos et halua peittää sitä seinän pätkää? Laita vaikka joku pieni taulu siihen ja vedä verhot reilusti lähemmäs ikkunaa, jos se seinän peittäminen kerta haittaa sinua.
Öö öö, luuletko ettei ole tullut mieleen? Näyttää todella urpolle. Mulla on paljon tauluja ja isoja kehystettynä valokuvia, todellakin tulisi noikin seinäpinta-alat tarpeeseen. Ikkunoihin on sovitettu erilaisia verhoja, mutta sopivin on kun verhot tulee nurkasta asti.
No valitse se vähemmän urpon näköinen vaihtoehto. Jos kumpikaan ei miellytä, vaihdat sen verholaudan pois. Vai oletko niitä ihmisiä jotka ei halua kuulla ratkaisuja, vaan ainoastaan voivotella ongelmiaan?
Kuten sanoin jo: ” Repisin pois, mutta se on työlästä, sillä joutuisi paneloimaan katon uudestaan.”
Puhumattakaan siitä, kuinka kallista koko asunnon katon uudelleen paneloiminen on.
Vierailija kirjoitti:
Mielikuvituksettomuus ja samojen sisustusesineiden ja huonekalujen hankinta, mitä kaikki muutkin trendi"pellet" hankkii. Kysellään Modernia ja skandinaavista sisustusta -ryhmässä, mitä laittaa String-hyllylle, kun ei itse keksi. No sitten kaikilla on niillä samat Marimekon Räsymattö-kulhot ja -purkit ja mehikasvit jne. Tusinakodit, missä ei ole mitään omaa ja persoonallista, merkkejä eletystä elämästä ja omista mielenkiinnonkohteista.
TÄMÄ!
Mullakin tuttavia, joilla ne valkoiset string-hyllyt, joilla juurikin sitä marimekon räsymattoa ja joku mehikasvi :D Seinällä macrame, lattialla sellainen wannabe Beni Ourain-matto, korkeakiiltovalkoiset keittiöt, joita äkkiä muutetaan nyt mustiksi vai mikä se trendi onkaan taas. Kaikki nämä löytyy 99% moderni ja skandinaavinen sisustus-ryhmän jäseniltä. Ihanan uniikkia ja ekologista :/
Toi seinästä seinään -verholauta on varmaa perua niiltä ajoilta, kun näin tehtiin ihan tarkoituksella, että saatiin aikaan vaikutelma siitä, että ikkuna olisi isompi. Verhojen täytyi sitten olla tavallista leveämmät tai niitä piti olla useampia, ja lisäksi verhokankaan olla niin peittävä, ettei se paljastanut takana olevan ikkunan kokoa.
Ainoa vaihtoehto on todella ottaa se verholauta pois, mutta ei kai se sentään koko katon uudelleen paneloimista vaadi. Miten se lauta on siihen kattoon niin kiinnitetty, että rikkoo koko katon, jos sen pois ottaa?
Verholauta on siitä inhottava, että verhojen vaihtaminen on hankalaa, kun se pitää tehdä sieltä laudan alta ja yleensähän siellä on vielä se kisko ja verhonipsut, joita pidän beelsepupin keksintönä.
Tusinakodit mainitut jo miljoona kertaa tässä ketjussa - mutta mainitsenpa ne kerran lisää! Ne mukafilosofiset seinätarratekstit, kaikilla samat Marimekon tai Vallilan rätit, se harmaa feikkilautalattiainen laminaatti, Ikean lokerohylly + tv-taso, lentotukialuksen kokoinen kulmasohva joka on aina valkoinen, musta/harmaa tai ruskea... sitten Tori.fit sun muut on tosiaan täynnä näitä ah niin ihanan persoonallisia romuja ja nettipalstoilla valitetaan, että miksi ei käytetty tavara enää nykyään kelpaa edes Kierrätyskeskukseen. No ei varmaan kelpaa ei, kun joka paikka on täynnä samoja lastulevyromuja ja Marimekon pyttyjä ja Vallilan eteismattoja - ja koska jokainen mielikuvitukseton uuno on jo siirtynyt seuraavaan näytä samalta kuin kaikki muutkin -trendin, niin kukas niitä romppeita enää haluaisi.
Joskus on todettu, että muoti on niille, joilla ei ole tyyliä - ja ne, joilla on tyyliä, voivat poimia eri hetken trendeistä siihen tyyliinsä yksittäisiä, sitä täydentäviä tai hauskalta tuntuvia yksityiskohtia (niin vaatteissa kuin sisustuksessa), mutta eivät ne osta koko H&M:n ikkunassa killuvaa vaatekokonaisuutta sellaisenaan tai sisusta koko kotia Ikean katalogin mukaan.
Nämä keskenään samanlaiset tusinakämpät ovat sitä samaa kuin mitä jotkut tekivät yläasteaikoina, kun oli hirveä paine näyttää ihan samalta kuin kaikki muutkin ja varsinkin samalta, kuin se luokan suosituimmaksi oletettu tyyppi. En ymmärrä. Oma kotihan se on ja se sisustetaan sellaiseksi, että siellä viihtyy, ei sen mukaan että mikä on muotia. Mikä joitain hävettää niin paljon siinä omassa persoonassa?
Toritaide. Kiinassa tai Thaimaassa maalatut taulut joita yksi "taiteilija" maalaa vaikka tuhat. Usein ne ovat maisemamaalauksia, mutta sellaista maisemaa (tai paikkaa) ei edes ole olemassa. Samaan sarjaan kuuluvat jollakin matkalla teetetyt muotokuvat joita joku "taiteilija" maalaa esim. turistikohteissa. Sellaisia halpoja maalauksia näkee ja silti ne on laitettu painaviin ja kullattuihin kehyksiin.
Muumimukit. En ostaisi niitä edes käyttöesineiksi, saati että alkaisin keräämään niitä. Arabian uusia astioita en edes enää osta koska tuotanto siirtyi Thaimaaseen. Muissakin maissa osataan tehdä laadukkaita astioita.
Perhealttarit. Jonkin lipaston päällä on noin 20 kuvaa sukulaisista, lapsista jne jne.
Siihen verholautaanhan laitettiin KAPPA! Jotta huonekorkeus tuntuisi mahdollisimman matalalta 😁
Vierailija kirjoitti:
Toi seinästä seinään -verholauta on varmaa perua niiltä ajoilta, kun näin tehtiin ihan tarkoituksella, että saatiin aikaan vaikutelma siitä, että ikkuna olisi isompi. Verhojen täytyi sitten olla tavallista leveämmät tai niitä piti olla useampia, ja lisäksi verhokankaan olla niin peittävä, ettei se paljastanut takana olevan ikkunan kokoa.
Ainoa vaihtoehto on todella ottaa se verholauta pois, mutta ei kai se sentään koko katon uudelleen paneloimista vaadi. Miten se lauta on siihen kattoon niin kiinnitetty, että rikkoo koko katon, jos sen pois ottaa?
Verholauta on siitä inhottava, että verhojen vaihtaminen on hankalaa, kun se pitää tehdä sieltä laudan alta ja yleensähän siellä on vielä se kisko ja verhonipsut, joita pidän beelsepupin keksintönä.
Tämä! Olin niin onnellinen kun päästiin asuntoon johon pystyi laittamaan sellaiset tangot kuin itse halusi. Nyt on ne perinteiset putket, joissa kiinni renkaat ja niissä verhot. Verhojen laitto on 100 kertaa helpompaa kuin noiden kiinteiden kiskojen kanssa.
Tämä kun joka paikkaan tungetaan harmaata. Tulee väkisin mielikuva ettei ihmisellä ole mitään omaa persoonaa kun niin värittömäksi ja tylsäksi kotinsa tekee. Harmaa hyvä väri muiden joukossa, yhdistettynä muihin. Mutta yksin tai pelkkään valkoiseen yhdistettynä.... yöks.
Vierailija kirjoitti:
Toi seinästä seinään -verholauta on varmaa perua niiltä ajoilta, kun näin tehtiin ihan tarkoituksella, että saatiin aikaan vaikutelma siitä, että ikkuna olisi isompi. Verhojen täytyi sitten olla tavallista leveämmät tai niitä piti olla useampia, ja lisäksi verhokankaan olla niin peittävä, ettei se paljastanut takana olevan ikkunan kokoa.
Ainoa vaihtoehto on todella ottaa se verholauta pois, mutta ei kai se sentään koko katon uudelleen paneloimista vaadi. Miten se lauta on siihen kattoon niin kiinnitetty, että rikkoo koko katon, jos sen pois ottaa?
Verholauta on siitä inhottava, että verhojen vaihtaminen on hankalaa, kun se pitää tehdä sieltä laudan alta ja yleensähän siellä on vielä se kisko ja verhonipsut, joita pidän beelsepupin keksintönä.
Kyllä rikkoo. Joku urpo on paneloinut katot verholaudat paikoillaan, joten kattopanelit loppuu kesken.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuo sisustuskrääsä (tyynyt, taulut, irtokirjaimet), jossa lukee HOME tai SWEET tai jotain muuta englanniksi. Miksi oi miksi?
Välillä lehdissä on uutisia murhista tai muista karmeista rikoksista. Ensin tuntuu pahalta, mutta kun näkee rikospaikalta kuvia, joissa on näitä englanninkielisiä sisustustekstejä, niin alkaa ajatella, että ansaitsikin joutua rikoksen uhriksi. Ihan oikein, jos on noin huono maku.
Kartellin Componibili. Mieluiten valkoinen ja yöpöydän roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Kartellin Componibili. Mieluiten valkoinen ja yöpöydän roolissa.
Ottamatta kantaa siihen, miten tämä toimii yöpöytänä niin meillä Componibili on ollut nappiostos kylpyhuoneeseen vessanpöntön ja pienen pesualtaan viereen. Sinne saa kivasti piiloon wc-paperirullat yms. eikä haittaa vaikka vettä roiskuu.
Ne raskaat ja tunkkaiset seinäryijyt mitä mummoloiden seinillä oli ennen ripustettuina. Masentavia, räikeitä ja silti mitään sanomattomia, kun harvoin oli edes mitään loogista kuviota niissä
Vierailija kirjoitti:
Toritaide. Kiinassa tai Thaimaassa maalatut taulut joita yksi "taiteilija" maalaa vaikka tuhat. Usein ne ovat maisemamaalauksia, mutta sellaista maisemaa (tai paikkaa) ei edes ole olemassa. Samaan sarjaan kuuluvat jollakin matkalla teetetyt muotokuvat joita joku "taiteilija" maalaa esim. turistikohteissa. Sellaisia halpoja maalauksia näkee ja silti ne on laitettu painaviin ja kullattuihin kehyksiin.
Muumimukit. En ostaisi niitä edes käyttöesineiksi, saati että alkaisin keräämään niitä. Arabian uusia astioita en edes enää osta koska tuotanto siirtyi Thaimaaseen. Muissakin maissa osataan tehdä laadukkaita astioita.
Perhealttarit. Jonkin lipaston päällä on noin 20 kuvaa sukulaisista, lapsista jne jne.
MIKÄ.HEM-METIN.THAIMAASEEN. Oikeasti, ei ole niin vaikeaa kirjoittaa oikein -.-
Vierailija kirjoitti:
Ruumishuone-keittiö. Siis se terästä ja metallia täynnä oleva kalsea ja kylmä keittiö, jossa ihan odottaa, että jostain voi vetää piiiitkän laatikon ulos ja ryhtyä ronklaamaan hirveyksiä.
Näissä kai tavoitellaan sellaista aidon ravintolakeittiön tunnelmaa. On katsottu telkkarista huippukokkeja ja chef-ohjelmia ja halutaan samaa... sitten hifistellään ja tehdään itse gurmeeta. Tai jotain sinne päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toritaide. Kiinassa tai Thaimaassa maalatut taulut joita yksi "taiteilija" maalaa vaikka tuhat. Usein ne ovat maisemamaalauksia, mutta sellaista maisemaa (tai paikkaa) ei edes ole olemassa. Samaan sarjaan kuuluvat jollakin matkalla teetetyt muotokuvat joita joku "taiteilija" maalaa esim. turistikohteissa. Sellaisia halpoja maalauksia näkee ja silti ne on laitettu painaviin ja kullattuihin kehyksiin.
Muumimukit. En ostaisi niitä edes käyttöesineiksi, saati että alkaisin keräämään niitä. Arabian uusia astioita en edes enää osta koska tuotanto siirtyi Thaimaaseen. Muissakin maissa osataan tehdä laadukkaita astioita.
Perhealttarit. Jonkin lipaston päällä on noin 20 kuvaa sukulaisista, lapsista jne jne.
MIKÄ.HEM-METIN.THAIMAASEEN. Oikeasti, ei ole niin vaikeaa kirjoittaa oikein -.-
Ei se oo niin vakavaa.
Vierailija kirjoitti:
KAIKKi live-laugh-love taulut jne 🤢🤮🤢
Milloin luovuit omistasi? Vuosi sitten? Puoli vuotta?
Vierailija kirjoitti:
Minimalismi. Heitetään kaikki mäkeen ja ollaan trendikkäitä.
Mm ei ole verhoja. Muuten kiva, mutta ikkunapokat ovat rumia ja näkymä ei kovin kummonen. Lattiat tyhjät, jonka vuoksi lattiat kylmät . Kaikuu.
Mutta on niin kiva hengittää
Suomessahan on allergiat muotia. Oisko tämä tyyli sitten lähtöisin siitä...