Kun tutustuit puolisoosi ensimmäistä kertaa, kuinka pian tajusit että tässä se nyt on, sinun vastinkappaleesi?

Tajusin sen oikeastaan yhdestä sähköpostista, missä mieheni oli lainannut yhtä surrealistista venäläistä runoilijaa. Vain yksi tuhannesta miehestä olisi tuon voinut tehdä, ja vain yksi miljoonasta olisi siteerannut juuri sitä kohtaa, jonka osasin itsekin ulkoa. 25 v onnellisesti naimisissa.

En lämmennyt heti, vaikka mies oli kuin takiainen. Tapasimme siis teini-ikäisinä bileissä. 😁 Pari-kolme kertaa ensitapaamisen jälkeen kohtaamisia muissakin bileissä ja todettiin että nähdään selvinpäin. Siitä se tapailu sit kunnolla lähti ja sille tielle jäätiin. Sain hyväsydämisen ja ihanan miehen.

Ensimmäisestä katseesta. Kemiaa tursusi ja kipinöitä sinkoili. Kantola kaskessa oli, että hän seurusteli silloin toisen kanssa.

Tinder-treffit. Heti kun astui autosta ulos ja katsoi minua silmiin ja aloimme jutella. Olin ihan sulaa vahaa:)

En nyt voi sanoa että ihan ensisilmäyksellä, mutta ensimmäisen parin tunnin aikana kuitenkin. :) Puoli vuotta myöhemmin kosin, ja muutettiin yhteen. Siitä puoli vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kesällä tulossa 25-vuotishääpäivä.

Neljän vuoden jälkeen. Olimme työkavereita, tulimme heti ensimmäisestä päivästä hyvin toimeen, mutta kahdelle analyyttiselle aivotyöntekijälle tunteiden tajuaminen on näemmä hidas prosessi :)

Pari vuotta tunnettiin ennen kuin alettiin seurustelemaan. Minun sydän särkyi pahasti ja hain lohtua, siitä se alkoi. Ei siis kovin hyvät lähtökohdat suhteelle mutta sillä tiellä ollaan oltu yli 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta tunnettiin ennen kuin alettiin seurustelemaan. Minun sydän särkyi pahasti ja hain lohtua, siitä se alkoi. Ei siis kovin hyvät lähtökohdat suhteelle mutta sillä tiellä ollaan oltu yli 20 vuotta.

Niin, ja koskaan mieheni ei ole minulle ollut se ainoa oikea elämän suurin rakkaus vaan jotenkin vain yhteen ajauduttiin.

Pikkuhiljaa. Tutustuttiin netissä, aika pian vaihdettiin jo hyvin rehellisiä ja syvällisiä viestejä. Tavatessa kemiat tuntuivat sopivan, mutta silti jarruttelin. Mies tajusi paremmin yhteensopivuutemme, minua pelotti hypätä vakavaan suhteeseen.  Molemmilla takana pitkä avioliitto ja raskaat erot, minulla tuoreempi (n 2 v erosta silloin). Yhteenkuuluvuuden tunne vahvistui, luonteet sopivasti samanlaiset ja erilaiset, molemmilla halu ja kyky arvostaa toista, myös erilaisuutta.

Ja nyt 10 v yhdessä onnellisesti. Silti en usko tuohon vastinkappale-ajatteluun. Ei ole itselle täydellistä ihmistä, se on yltiöromanttista ajattelua. On niitä sopivia, ja kun oikeissa asioissa toinen on sopiva, ne vähemmän merkitykselliset erot oppii hyväksymään. Hyvä parisuhde on minusta myös sitä silmien ummistamista vähemmän tärkeälle, ettei mäkätä jokaisesta likaisesta sukasta nurkassa, myttyyn jätetystä tiskirätistä tai toiselle kertyneistä liikakiloista. Ja antaa toisen olla erilainen myös harrasteiltaan, pukeutumiseltaan, ja biorytmiltään, aamu-unisen täytyy antaa nukkua, kalastajan kalastaa ja miehen pitää sitä rakasta paitaa vaikka se sinusta ruma olisikin. Kunhan itsekin saa pitää kiinni niistä itselle tärkeistä jutuista.

Tapasin mieheni melko harvinaisen mutta itselleni pitkäaikaisen harrastuksen parissa. Suomessa on tämän harrastuksen parissa pienet piirit, ja oikeastaan kuvittelin vähintään joskus vilaukselta nähneeni jokaisen 20-50-vuotiaan joka täällä sitä harrastaa. Sitten tuli tämä komea, hymyilevä mies esittäytymään. Tunnistin nimen heti, hän on harrastuksemme parissa tunnettu ja jäänyt minulle positiivisesti mieleen, mutta olin luullut erästä toista henkilöä häneksi. Hänkin tunnisti minut nimeltä.

Kohtaaminen oli lyhyt mutta vaikutti molempiin. Seuraavalla viikolla tavattiin lounaan merkeissä, ja saman viikon lopulla alettiin jo seurustella. Nyt ollaan naimisissa ja yksi lapsi.

Siinä, kun olimme tapailleet pari kuukautta, eikä minulle ollut tullut pakokauhua tai sellaista oloa, että tämä tyyppi on vastenmielinen, päin vastoin kiintymys vain kasvoi. En ollut enkä ole koskaan tuntenut kehenkään muuhun romanttista kiintymystä paria kuukautta kauempaa, enkä vieläkään tiedä, mikä taika siinä tämän miehen kohdalla on. Ehkä se, että hän on paitsi fyysisesti minua viehättävä niin myös fiksu, muttei silti kuivakka. 

En ole kokenut niin vieläkään. Eräästä toisesta miehestä tajusin sen kun hän povasi minulle leikillään esiintyen mustalaisena.

Tinderin kautta tavattiin. Ekan tapaamisen jälkeen ajattelin, että ihan mukava tyyppi, jonka voisin tavata uudestaankin, mutta en ajatellut että jutusta sen kummempaa tulisi, välimatkaakin oli kuitenkin jonkun verran. Parin kuukauden yhteydenpidon ja tapailun jälkeen sitten vasta olin ihan varma, että olin löytänyt sen oikean. Tinderin selailun olin kyllä lopettanut jo pari viikkoa sen ensitapaamisen jälkeen.

Piti olla yhdenyön juttu. Törmättiin baarielämässä usesmpi kerta sattumalta. 4 kk jälkeen käytiin ihan sovitusti ulkona ja joskus 6-8kk jälkeen sitä jo myönnettiin ääneen että tässä on jotain.

Nyt jo 19v ja risat ensitapaamisesta.

Olimme tunteneet toisemme yläasteikäisistä saakka, kerran jo molempien ollessa täysi-ikäisiä päädyttiin kännissä sänkyyn. Ja siitä alettiin vähitellen seurustelemaan. Nykyään on yhteisiä lapsia jo kaksi.

Ekan vartin jälkeen. Siitä on nyt yli 45 vuotta, edelleen yhdessä.

Oikeastaan heti. Oli täysin erilainen ihminen, kun muut ja tuli heti tunne, että olis tuntenut aina. Kaikki klikkasi heti eikä tarvinut ujostella. Se oli jotenkin outo fiilis muutenkin. Ajattelin miestä koko yön ja aamulla kun menin töihin, niin mielessä pyöri. Meillä oli myös se alku heti sellanen, että molemmilla alkoi kesäloma perjantaina työn jälkeen ja molemmilla oli 5 viikkoa putkeen lomaa. Toi ajoitus ei voinu olla täydellisempi. Me tavattiin silloin torstaina ja perjantain loma alkoi.

Ensimmäisen vuorokauden aikana. Hän tuntui lukevan ajatuksiani ja ehdotti esim. että tehtäisiin jotain, mitä olin juuri itse ajatellut ehdottaa. Muutenkin oli heti alusta asti luontevaa ja todella kiinnostavaa jutella hänen kanssaan ja huomasin myös pian, että tunne oli molemminpuolinen. Muutettiin yhteen parin kuukauden jälkeen, nyt ollaan kihloissa ja ensi kesänä on häät ja aletaan sitten suunnitella lapsen tekoa. Kukapa olisi uskonut, että mullekin löytyy se oikea!

Vuonna 1979 ajoin Toyotallani 22 vuotiaana kioskille. Siellä oli vaalea kaunotar, jonka kanssa olin vaihtanut katseita parin viikon ajan. Hän nousi kyytiin ja ajoimme pois. Sillä tiellä olemme vieläkin. Ei ole pakko uskoa, mutta tämä tarina on tosi. 

Homma lähti liikkeelle sähköisten palveluiden puolelta ja jo viestittelyvaiheessa tuli sellainen harvinainen tunne, että tuntuu tosi luontevalta.

Sovittiin ensitreffit ravintolaan ja kyllä siinä jutustellessa heti tuli sellainen olo, että tässä se on. Onneksi vieläpä molemmin puolin.

Meilläkin muuten noita telepaattisia juttuja ollut alusta asti :D