A2 Teema: Äidit töihin! tänään klo 21 TV2

Minulla ja miehelläni ei ole vielä lapsia, mutta meille on päivänselvää, että jaamme vanhempainvapaat keskenämme tasaisesti. Minä olisin kotona 1,5v. ja DI-mieheni toiset 1,5v.Taloudellisesti se ei tietenkään olisi kannatettavaa, koska mieheni palkkatulot ovat melkein 2000e suuremmat kuin minulla, mutta koska pari vuotta on niin naurettavan lyhyt aika, niin mielellään sen ajan downshiftaa jos vastineeksi saa viettää aikaa oman lapsensa kanssa. 

Meillä jaetaan muutenkin kaikki kotihommat tasaisesti, joten miksi ei lastenhoito? Ja rahat meillä on yhteisiä, tottakai, koska olemme tiimi. Asumme Espoossa ja tuntuu, että meidän mallimme on Pk-seudulla yleinen, siksi tuntuu oudolta ajatella, että minä jäisin äitinä yksin hoitamaan lapsia kolmeksi vuodeksi. Ensiksi tulee mieleen, että en haluaisi riistää lasta isältään. Ei niin isoissa asioissa, kuin oma lapsi saa ajatella vain taloudellisesta näkökulmasta. 

Uskoisin, että moni mies voisi jäädä kotiin, jos se rahallisesti olisi mahdollista.. Itse ainakin voisin jäädä. Nyt on vaan niin, että vmo saa sen saakelin 300e (miinus verot) kotihoidon tukea vai mikä se on.. Ja minä tienaan yli 3000e, jolla elämme ja maksamme lainat yms. Jos minä jäisin kotiin, vmo ei valitettavasti tienaisi omassa työssään niin paljon, että pärjäisimme.Eikä minusta asia ole niin, että pitäisi kitkutella hernekeitolla sen takia, että mies jää kotiin. Minä arvostan vaimoni työtä kotona lapsien kanssa, se on täyttä työtä mitättömällä rahallisella korvauksella. Olen suunnattoman onnellinen siitä, että minulla on työ, joka mahdollistaa sen, että vaimoni pystyy olemaan kotona lasten kanssa.

En käsitä tätä keskustelua, jossa myös naisia on sitä mieltä, että ukot kotiin lasten kanssa vaikka väkisin ja naiset töihin. On paljon naisia, jotka ovat onnellisia siitä, että saavat olla kotona, vaikkakin oikeastaan ilmaiseksi ovatkin. Korvausta pitäisi ehdottomasti nostaa roimasti, mutta se ei tapahdu ikinä. Katsokaa vaan, kohta rajoitetaan kahteen vuoteen jne.

Käsittämätöntä, vastoin kaikkia lasten kasvamisen oppeja. Lapsen paikka on kotona.

Ja kyllä. Minä olen lapsieni kanssa vapaapäivinä ja aina, kun se vain on mahdollista.

En ymmärrä, mitä pahaa siinä olisi, jos tehtäisiin sellaiset 'kiintiöt', jotka eivät pakottaisi, mutta kuitenkin kannustaisivat myös miehiä jäämään kotiin (niin kuin esim. Ruotsin systeemi, jos oikein ymmärsin). Ihan kuin osalle ihmisistä se perinteinen työnjako "nainen kotona, mies töissä" olisi niin pyhä asia, ettei siihen saa millään tavalla kajota. Toki jotkut ovat tuohon ihan tyytyväisiä, ja se on sinänsä ok (jos nyt unohdetaan se, että isän kotona olo hyvin todennäköisesti olisi positiivinen kokemus sekä isälle että lapselle). Mietin vain, miten usein mahtaa tilanne mennä suunnilleen niin, että äiti haluaisi jo palata töihin, mutta ei henno laittaa kovin pientä lasta päiväkotiin, miehelle taas kotiin jääminen on ihan mahdoton ajatus (ja onko oikeasti muka kaikilla syynä se, ettei taloudellinen tilanne mitenkään kestäisi juuri miehen kotiin jäämistä?) , ja, yllättäen --> nainen jää kotiin tavallaan vasten tahtoaan.

Enkä itse pääse yli siitä, etten voi käsittää, miten täälläkin on moni puhunut siitä, että mies ei ole "koti-isätyyppiä". Ja puhutaan miehen "osallistumisesta", ikään kuin mies saisi jotenkin valita, "osallistuuko" vai ei. Eikö sen "osallistumisen" pitäisi olla itsestäänselvyys, niin äidille kuin isälle?

Sen vaan haluan sanoa, että jos meille tulisi tuo 6+6+6-malli niin se sotii kyllä kiintymyssuhdeteoriaa vastaan. Puolivuotias vauva on todella pieni ja saattaa oikeasti kärsiä emotionaalisesti siitä, että kaiken aikaa lähellä ollut äiti lähteekin yhtäkkiä koko päiväksi pois. Toki vauva on isäänsäkin kiintynyt, mutta lapsella on olemassa ns. ensisijainen vanhempi, ja se yleensä on äiti - siitä syystä, että syntymästä saakka lasta on hoitanut äiti. Mielestäni keskustelussa unohdetaan biologiset tosiasiat, esimerkiksi imetys. Minä imetin molempia lapsiani n. vuoden, enkä todellakaan olisi halunnut mennä töihin lasten ollessa puolen vuoden ikäisiä! Mielestäni keskimmäinen jakso tuossa 6+6+6-mallissa pitäisi voida olla äidin tai isän ja sitten se viimeinen jakso voitaisiin kiintiöittää isille. Vuoden ikäinen on jo ihan eri asia kuin puolivuotias.

Palkasta kiinni!

Meidän tuttavaperheissä, niillä keillä äiti tienaa paremmin, on isä jäänyt kotiin imetysajan jälkeen, joten paljon on kyse myös palkkatasa-arvosta mielestäni.

Meillä mies on yrittäjä ja itselle jää (miesvaltaiselta alalta tosin) käteen n.1300e. Miehellä ei ole mitään mahdollisuutta jäädä kotiin yrityksen kaatumatta! Hän on erittäin osallistuva isä ja lapsille yhtä tärkeä kuin äitikin. Pikkulapsivaiheessa, kun meillä on imetetty yli 1v, ovat kaikki lapset olleet enemmän kiinni minussa, mutta tilanne on tasoittunut aina n.2-vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 08:32"]

Sen vaan haluan sanoa, että jos meille tulisi tuo 6+6+6-malli niin se sotii kyllä kiintymyssuhdeteoriaa vastaan. Puolivuotias vauva on todella pieni ja saattaa oikeasti kärsiä emotionaalisesti siitä, että kaiken aikaa lähellä ollut äiti lähteekin yhtäkkiä koko päiväksi pois. Toki vauva on isäänsäkin kiintynyt, mutta lapsella on olemassa ns. ensisijainen vanhempi, ja se yleensä on äiti - siitä syystä, että syntymästä saakka lasta on hoitanut äiti. 

[/quote]

Siis onko tämä jokin trolli? Kiintymyssuhdeteoria my ass, ihan oikeasti.

Käytännössä voin kertoa, että isä ja puolivuotias tulevat oikein hyvin juttuun keskenään ja päivät sujuvat mukavasti.

Pikemminkin olisin huolissani siitä, jos lapselle ja isälle ei kehity kiinteää suhdetta, koska äiti on monopolisoinut vanhempainvapaiden käytön.

Mutta pidä sä vaan kiinni näistä lehmäteorioista ja anna muiden olla tyytyväisiä siitä, miten mukavasti asiat luistavat kun jaksaa käyttää omia aivojaan. =)

Ei töitä ole. Ei varsinkaan äippäliineille sopivia päivä ja osa-aika töitä. Joten ihan turhaa poliitikoiden tai mediankaan siitä uikuttaa.

Olen psykologi ja olen kirjoittanut tässä ketjussa 6+6+6 mallin puolesta. Olen täysin samaa mieltä siitä, että pääasiallista hoitajaa ei saisi vaihtaa 6kk kohdalla. Mutta mallissahan äiti voisi pitää ensin 6+6 (omansa ja vapaan 6kk), ja isä sitten 6kk. Tai vielä parempi (jos toteutuisi) olisi, että äiti voisi olla halutessaan 12kk jälkeen kotihoidontuella ja isä voisi pitää oman 6kk myöhemmin (esim. vaikka vasta kun lapsi on 2v).

[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 08:32"]

Sen vaan haluan sanoa, että jos meille tulisi tuo 6+6+6-malli niin se sotii kyllä kiintymyssuhdeteoriaa vastaan. Puolivuotias vauva on todella pieni ja saattaa oikeasti kärsiä emotionaalisesti siitä, että kaiken aikaa lähellä ollut äiti lähteekin yhtäkkiä koko päiväksi pois. Toki vauva on isäänsäkin kiintynyt, mutta lapsella on olemassa ns. ensisijainen vanhempi, ja se yleensä on äiti - siitä syystä, että syntymästä saakka lasta on hoitanut äiti. Mielestäni keskustelussa unohdetaan biologiset tosiasiat, esimerkiksi imetys. Minä imetin molempia lapsiani n. vuoden, enkä todellakaan olisi halunnut mennä töihin lasten ollessa puolen vuoden ikäisiä! Mielestäni keskimmäinen jakso tuossa 6+6+6-mallissa pitäisi voida olla äidin tai isän ja sitten se viimeinen jakso voitaisiin kiintiöittää isille. Vuoden ikäinen on jo ihan eri asia kuin puolivuotias.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 11:02"]

Olen psykologi ja olen kirjoittanut tässä ketjussa 6+6+6 mallin puolesta. Olen täysin samaa mieltä siitä, että pääasiallista hoitajaa ei saisi vaihtaa 6kk kohdalla.

[/quote]

Psykologithan yleensä ovat ne kaikkein hulluimmat.  =)

Ei millään pahalla, mutta tuntuvat olevan kaikkein lahjakkaimpia sotkemaan oman yksityiselämänsä.

Itse ajattelin vähän karvaasti töihin menoa siinä vaiheessa kun lapsi 6 kk ja isä jäisi hoitamaan, mutta nyt muutin mieleni kun tuli näin vahva suositus. :-)

Samoin akseli Keltikangas-Järvinen - Rusanen vaikuttaa niin tomppelelilta, että taitaa olla niin että äippä lähteepi töihin tuossa kesän jälkeen. =)

[quote author="Vierailija" time="26.02.2013 klo 22:50"]

On se kumma, että omien lasten hoitamisesta pitää yhteiskunnan maksaa. Eivätkö lapset ole ilon aihe eikä duuni. Itse olen synnyttänyt kolme ihanaa lasta, jolloin äitiysloma oli parisen viikkoa eikä yhteiskunta elättänyt minua äitinä eikä myöskään lapsiani. Meillä oli isä siis MIES, joka teki töitä ja toi leivän pöytään. Olimme onnellisia vaikka meillä ei ollut luksuskotia, kahta autoa, koiraa ja hienouksia. Perhe-elämä oli onnellista ilman ääretöntä rahan käyttöä. Nykyään vanhemmat ovat niin raukkoja ja yrittävät rahalla ostaa onnea. Pitää olla merkkivaatteet, autot, hienot asunnot, harrastuksia jne. Eiväthän ne osaa edes perheelleen ruokaa laittaa vaan kaikki ostetaan kalliilla hinnalla kaupasta. Mussutetaan roskaruokaa ja lihotetaan itsensä ja samalla jälkeläiset sairaiksi jo lapsuusaikana. Hävetkää! Kaikki tuet pois ja nuoret lapsiperheet selviämään itse velvollisuuksistaan.

[/quote]

Olette itse asiassa saaneet yhteiskunnalta paljonkin.

Miehesi on saanut verotuksessa lapsivähennykset ja lisäksi olette saaneet lapsilisiä.

Nykyäänkin saa lapsilisiä, mutta lapsivähennyksiä ei enää ole olemassakaan.

milloin tämä ns. perheinstituution propagoiminen päättyy?Ollessani lasten kanssa kotona, mielelläni, ns. asiantuntijat mediassa, aina muistivat arvostaa kotona puoli-ilmaisiksi hoitotyötä tekeviä äitejä, jotka  jo olivatkin  menneisyyden jäännöstä .Olisiko tämä jotain säilytettävää jäännettä   vai onko sen, mikä joskus oli melkein kunnia- asia nyt huomattukin aiheuttavan naisten syrjäytymisen? Asia tuntuu samalta kuin se että nuoria kannustetaan ammatikouluun ja kunnon metallitöihin nopeasti mutta tiedämme että turvalliseen  tulevaisuuteen suuntaava vanhempi ei lapselleen ammattikoulua esittele. Kuka on nyt sen naisen pää, valtio näköjään- joka sanoo miten hänen on elämänsä elettävä ja järjestettävä- sanoi  hänen sisäinen tuntonsa /intuitionsa mitä tahansa.

Asialinjoilla mennään toistaiseksi. Ei ole palsta-aktiivia studiossa.

HÖPÖ HÖPÖ- SYRJÄYTYNEET MIEHET TÖIHIN!!! MARS!

[quote author="Vierailija" time="26.02.2013 klo 16:24"]

Asiaa vois joskus lähestyä myös siltä kannalta, että olisiko päivähoidossa mahdollisesti jotain kehitettävää/parannettavaa, niin että sitä voisi harkita pienemmillekkin lapsille.

Ei ole vaikea arvata, että tästä ei taaskaan puhuta sanaakaan.

[/quote]

Samaa mieltä tästä!

kuuskosken mielestä 25 vuotta menee työikäiseksi kasvuun-  mutta ammattikoulusta ajatellaan saaatavan nuorempana työelämään.Tässä näkyy kuinka ihminen näkee vain oman yhteiskuntaluokan nuorten työhön menoreitin- yliopiston !Työelämän puolesta puhuvat taasen syyllistävät nämä opiskelleet.Voisiko olla että tehdastyössä työskentelevät kokevatkin toisen puoliskon kotona tehtävän  lastenhoidon mielekkäämmäksi oman perhe-elämän kannalta.

Koulutuksellinen tasa-arvo: huttusen mielessä taas on tuo koulutettu luokka- suomessa kuitenkin on paljon ihan tavallisessa duunarin työssä.Avioero nähdään tragediana- olisiko tämäkin ajattelu niitä menneen maailman jäänteitä?

Milloin puututaan sinkkuiluun- siitä elämänmuodosta emme saa yhtään veronmaksajaa.

Kuinka yhteiskunnassa unohdetaan 40-vuotiaat ammattikoulu/rakennus- työmiehet. Suomessa on paljon miehiä jotka eivät pärjää työelämän rakennemuutoksessa, ja samoin kotiäiditkin tietenkin kokevat jääneensä kiihtyvistä koulutuspäivityksistä jälkeen- syrjäytyneeksi. Olisiko yhteiskunnan vaatimuksiin saatava laimennusta?

Kuuntelen ohjelmaa ja ihmettelen mihin ne lapset ovat unohtuneet tässä keskustelussa. Puhutaan vain äideistä, isistä ja työnantajista, mutta lapsen edusta ei puhu kukaan, siis siitä kuinka tärkeää lapselle on, kun oma äiti hoitaa ja on kotona. Kaikki tietävät kuinka pahoin lapset ja nuoret nykyään voi. Miettiikö kukaan miksi näin on käynyt? Ei se hoitopaikka vastaa kotia, ei todella. Itse olen pyrkinyt olemaan kotona siihen, kun lapsi on 3 vuotta, mutta vanhimman ollessa pieni ei siihen ollut mahdollista. Olen varma, että tämä on vaikuttanut häneen, koska on tunne-elämältään niin paljon erilaisempi kuin kaksi muuta lastani. Hän muistaa kyllä päivähoitoajan, jopa niitä aikoja, kun oli alle 2v. Hän sanoo, että muistaa sen kuinka helpottavaa oli, kun pääsi tarhasta perhepäivähoitoon, jossa kotona olivat perheen äiti ja isä. Kun jäin taas kotiin seuraavan lapsen synnyttyä, oli sydäntä riipaisevaa huomata kuinka poikani pelkäsi, että lähden taas töihin ja hän toistelikin pitkään päivittäin minulle lausetta: Äiti, ethän lähde töihin, ethän! Satoja kertoja, hän tuota lausetta hoki. Jos saisin elää uudelleen sen ajan, kun lapset olivat pieniä, tekisin varmasti toisin olkoot tilanne mikä hyvänsä. Lapsen paikka on kotona oman äisin tai isän hoidossa ainakin 3v saakka. Suomi tarvitsee tasapainoisia lapsia ja nuoria ja siksi olen sitä mieltä, että valtiovallan pitäisi tukea heitä, jotka haluavat lapsensa kotona hoitaa. 

Miksi kuvitellaan että äiti on tyranni joka ei anna miehen jäädä kotiin?
Perheiden on PAKKO ajatella myös rahaa lapsia tehdessä.

Ja mikä siinä on niin ihmeellistä että kaikki isät eivät pysty tai halua olla koti-isiä vaikka omia lapsiaan rakastavat ja leikkivät kotona, vievät puistoon jne. On ihan eri asia olla kotona 24h pitkiä jaksoja lasten kanssa. Kyllähän monet äideistäkin tietää millaista se on kun seinät kaatuu päälle.

On monia isiä joilla on esim. jonkinasteinen päihdeongelma vaikka käyvät töissä tai muuten vaan eivät siedä kotona kyykkimistä. Tietysti samoja löytyy myös äideistäkin.Kaikkien uskomattomia ovat olleet kommentit siitä kuinka naisten pitäisi oikein valikoida ja kysellä ennen avioitumista onko mies mahdollisesti valmis jäämään koti-isäksi. Muuten mieskandidaattia ei kannata kelpuuttaa. Eli siis kaikki jotka ovat nytkin olleet naimisissa miehen kanssa joka ei ole ollut koti-isä ovat tehneet pahan virhevalinnan? Onhan miehillä ollut jo kauan vapaus jäädä perhevapaille jos vain haluavat eli monia on niitä jotka eivät vain halua. Ovatko kaikki nämä isät kelvottomia isiä?

Esim. oma mieheni ei siedä olla kotona työttömänä vaan on valmis ja meneekin vaikka mihin työhön jotta ei tarvitsisi olla kotona. Hän masentuu jos on liikaa kotona. Hän ei myöskään osaa kuvitella olla lasten kanssa koti-isänä koska hänen mielestään äidin kuuluu ensisijaisesti hoitaa lapset ja mies käydä töissä, ainakin vauva-iässä ja miten sen nyt selittäisi uskon että jos hänet pakotettaisiin kotiin (tiedän että tällaista pakko systeemia ei ole tulossa) mutta siis kuvitellaan että jos pakotettaisiin olemaan kotona lasten kanssa niinsanottuna koti-isänä hän ei voisi mielenterveydeltään todellakaan hyvin. Aina se rakkaus lapsiin ei riitä siihen että pystyy tai haluaa toimimaan koti-isänä 24/h.

Alkaa olla naurettavaa että tasa-arvon nimissä halutaan että kaikki jaetaan tasan, vaikka lievästi pakottamalla koska tosiasiassa se että äiti ei voi käyttää isän kuukausia tarkoittaa sitä että tällaisella perheellä on lyhyempi perhevapaa. Onko tarkoitus suuntaa yhteiskunta siihen että nainen ja mies ovat ihan samanlaisia, toimivat täysin samanlaisesti joka tilanteessa eli naisten odotetaan käyttäytyvän ja elävän samalla tavoin kun miehen yleensä ja toisin päin. Naisten pitäisi muuttua enemmän jätkämäisiksi ja miesten enemmän neitimäisiksi? Pakostakin tuollainen tulee mieleen jos äiti ryntää parin kuukauden äitiysloman jälkeen jakkupuku päällä töihin ja mies jää essu päällä kotiin.

Kuitenkaan ei kannata unohtaa biologiaa ja yrittää sotia turhaan sitä vastaan. Tosi asia on että mies ja nainen sekä äiti ja isä ovat erilaisia eikä sitä mikään tasa-arvo pakko voi muuttaa. Uskon itse että luonto on tarkoittanut niin että vauva on ainakin ensimmäisen vuoden tiiviisti äidin kanssa kotona (hyvä on jos isä on läheisesti mukana) mutta täytyy suoraan sanoa että melkein ällöttää ja surettaa jos joissain perheissä äiti on lähtenyt heti kolmen kuukauden äitiysloman jälkeen töihin ja siellä mies sitten "imettää" tuttipullosta lypsettyä maitoa. Näinköhän toteutuu se tärkeä läheisyys mikä biologisesti on tarkoitettu tapahtuvan äidin ja vauvan välillä?

Se että mies hoitaa lapsia silloin kun imeväisikä on ohitettu ei ole ehkä biologian vastaista mutta väkisinkin tulee mieleen onko kuitenkin tarkoitettu niin että lapsi olisi ensisijaisesti äidin hoidossa taaperoiänkin. Olisi mielenkiintoista tietää miten lapset voisivat jos kaikki lapset jäisivät kotiin isien kanssa ja äidin pyrhältäisivät töihin.

Entä kaikki ne isät jotka eivät ole pitäneet perhevapaita. Ovatko he huonoja? Onko heillä huono isä-lapsi suhde? Oletko täysin varma että suhde olisi jotenkin paljon paljon parempi jos perhevapaa olisi pidetty? Jos vastasit kyllä niin meillähän on sitten 95% isistä huonoja isiä joilla ei ole hyvää suhdetta lapsiinsa? Mitenköhän en itse ainakaan ympäristöä havannoineena ole huomannut että asiat olisivat ihan noin hullulla tolalla.

Isä on isä, ja hyvä isä siitä huolimatta onko jonkun pätkän kotona koti-isänä tai ei ja piste!