Leaving Neverland
Julkaistaan kai pian. Voikohan sen nähdä jotenkin?
Kommentit (2915)
En ole ollut Michael Jacksonin fani koskaan, mutta en ole inhonnutkaan. Katsottuani dokumentin, tulin vakuuttuneeksi siitä, että suurin osa oli totta. Jotkut yksityiskohdat eivät ehkä täsmää, mutta niillä ei ole niin suurta merkitystä, että kokonaisuus muuttuisi.
Luulenpa, että vain itse seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutunut voi täysin ymmärtää, mitä siellä päässä liikkuu. Aikaisemmat oikeudenkäynnit todistivat vain sen, että riittävää näyttöä ei löytynyt. Dokumentista käy varsin järkeenkäyvästi ilmi se, miksi nämä pojat aikaisemmin valehtelivat. Rahastusmotiivia ei myöskään ole näytetty toteen.
En lähtisi syyttämään äitejäkään. He eivät vain voineet uskoa ja aavistaa ja tietysti mukana on myös huumaa siitä, kun iso kuuluisuus kehuu omaa lasta. Tänä päivänäkin on paljon vastaavaa, esim. urheilussa. Puhumattakaan ajankohtaisesta suomalaisesta pedofiliatapauksesta, mites heidän vanhempansa? Jacksonia vastaan on ollut paljon syytteitä ja pitkän aikaa, hyvin erikoisesta tyypistä oli kyse.
Tässä yksi syy, miksi en koskaan ole kiihkeästi fanittanut ketään. Saatan kyllä arvostaa ihmistä siinä, missä hän on hyvä, mestari. Samalla tiedostaen, että jollain toisella elämänalueella hän saattaa olla täysi mulkero eikä ansaitse pyhimyksen asemaa.
Pieni asia jäi ihmetyttämään dokumentissa,kun Wade kertoi vihdoin menneensä psykiatrin(Vai oliko se psykologin) no mutta ammattiauttajan puheille kuitenkin ja kertoi hyväksikäytöstä ensimmäisen kerran. Sitten tulee yllättäin nopeasti tietoa,että hänen vaimonsa oli nähnyt unta hyväksikäyttötapauksesta...? Joskus voi nähdä enneunta,mutta tämä kohta haiskahti ja kovasti...Itsellä tuli mieleen,että ammattihenkilö on yksinkertaisesti "laulanut" tiedon Waden käynnin jälkeen sen lähiomaiselle eli vaimolle. Kaikki muutenkaan ei ihan täsmää tässä dokumentissa,en nyt niitä kohtia tänne käy luettelemaan,niitä on useita. Wade korostaa koko dokumentin ajan.kuinka hän oli itse rakastunut MJ:hin.Hyväksikäyttö on surullista,mutta tämä koko Waden kylmäpäinen haastattelu on käsikirjoitettu erittäin hyvin. MJ ei voi enää puolustautua,ehkä heidän pitäisi nämä asiat sopia sitten siellä taivaassa.Wade toivottavasti ei aloita rahastuskierrettä kokemuksillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua säälittää myös se viimeinen, en muista nimeä. Vietti elämästään niin monta vuotta ja jäi ikään kuin leskeksi kuolemassa.
Omar? Jälkimmäisen oikeudenkäynnin aikoihin Michaelilla oli jo omat lapset, mahtoi olla meininki jos siellä oli vielä näitä "seurustelukumppaneitakin".
Katsottuani kuukausi sitten ensin dokumentin ja sen jälkeen puolesta ja vastaan -materiaalia, syntyi kuva, että Omar hääri äitinä perheessä, oli lasten yksivuotissynttärit jne. Lisäksi näyttää ulkoisesti niin paljon samalta Blanketin kanssa, että uskoisin hänet bioisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Pieni asia jäi ihmetyttämään dokumentissa,kun Wade kertoi vihdoin menneensä psykiatrin(Vai oliko se psykologin) no mutta ammattiauttajan puheille kuitenkin ja kertoi hyväksikäytöstä ensimmäisen kerran. Sitten tulee yllättäin nopeasti tietoa,että hänen vaimonsa oli nähnyt unta hyväksikäyttötapauksesta...? Joskus voi nähdä enneunta,mutta tämä kohta haiskahti ja kovasti...Itsellä tuli mieleen,että ammattihenkilö on yksinkertaisesti "laulanut" tiedon Waden käynnin jälkeen sen lähiomaiselle eli vaimolle. Kaikki muutenkaan ei ihan täsmää tässä dokumentissa,en nyt niitä kohtia tänne käy luettelemaan,niitä on useita. Wade korostaa koko dokumentin ajan.kuinka hän oli itse rakastunut MJ:hin.Hyväksikäyttö on surullista,mutta tämä koko Waden kylmäpäinen haastattelu on käsikirjoitettu erittäin hyvin. MJ ei voi enää puolustautua,ehkä heidän pitäisi nämä asiat sopia sitten siellä taivaassa.Wade toivottavasti ei aloita rahastuskierrettä kokemuksillaan.
Hei faktat kuntoon, jos vaadit sitä muiltakin. Kyseessä oli Waden veljen vaimo eli tuskin terapeutti hänelle mitään kertonut.
Vierailija kirjoitti:
Pieni asia jäi ihmetyttämään dokumentissa,kun Wade kertoi vihdoin menneensä psykiatrin(Vai oliko se psykologin) no mutta ammattiauttajan puheille kuitenkin ja kertoi hyväksikäytöstä ensimmäisen kerran. Sitten tulee yllättäin nopeasti tietoa,että hänen vaimonsa oli nähnyt unta hyväksikäyttötapauksesta...? Joskus voi nähdä enneunta,mutta tämä kohta haiskahti ja kovasti...Itsellä tuli mieleen,että ammattihenkilö on yksinkertaisesti "laulanut" tiedon Waden käynnin jälkeen sen lähiomaiselle eli vaimolle. Kaikki muutenkaan ei ihan täsmää tässä dokumentissa,en nyt niitä kohtia tänne käy luettelemaan,niitä on useita. Wade korostaa koko dokumentin ajan.kuinka hän oli itse rakastunut MJ:hin.Hyväksikäyttö on surullista,mutta tämä koko Waden kylmäpäinen haastattelu on käsikirjoitettu erittäin hyvin. MJ ei voi enää puolustautua,ehkä heidän pitäisi nämä asiat sopia sitten siellä taivaassa.Wade toivottavasti ei aloita rahastuskierrettä kokemuksillaan.
Waden veljen vaimo näki unta. Ei Waden vaimo.
Vierailija kirjoitti:
Pieni asia jäi ihmetyttämään dokumentissa,kun Wade kertoi vihdoin menneensä psykiatrin(Vai oliko se psykologin) no mutta ammattiauttajan puheille kuitenkin ja kertoi hyväksikäytöstä ensimmäisen kerran. Sitten tulee yllättäin nopeasti tietoa,että hänen vaimonsa oli nähnyt unta hyväksikäyttötapauksesta...? Joskus voi nähdä enneunta,mutta tämä kohta haiskahti ja kovasti...Itsellä tuli mieleen,että ammattihenkilö on yksinkertaisesti "laulanut" tiedon Waden käynnin jälkeen sen lähiomaiselle eli vaimolle...
Tarkkaanpa katsoit, unen oli nähnyt Waden veljen vaimo eikä oma vaimo. Ehkä kannattaa katsoa vielä uudelleen, ilman että on jo etukäteen päättänyt mikä on totta ja mikä ei.
Kyllä uskon että MJ on syyllistynyt tekoihin. Ei voi olla niin, että yhteensä jo 4 hlöä väittää kokeneensa samaa. Ei ole mitenkään normaalia että aikuinen mies haluaa nukkua pikkupoikien kanssa samassa pedissä ja muka siellä ei tapahdu poppareita ja leffoja kummempaa. Miksi aina vain yksi poika kerrallaan? Jos olisi niin viatonta, niin lapsia voisi olla kerralla enemmänkin, ja tyttöjä myös. Kyllä kaikki, aivan kaikki kertoo että jotain hämärää siellä tapahtui.

Oli myös useita poikia kerralla. Ja ne vuoteet normikokoisia. Eli siinä kun samassa perussängyssä rotkottaa neljä kymmenvuotiasta poikaa ja aikuinen mies niin ahtaalla ovat.
Uskon näitä poikia, että hyväksikäyttöä on tapahtunut. Hyvä , että tuovat näitä vaiettuja asioita päivänvaloon. Ainoastaan siinä tapauksessa hyväksyttävää miljoonakorvaukset ja rahastus vuosien jälkeen, jos antaisivat koko korvauksen lastensuojeluun ja näiden tapahtumien ehkäisyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä uskon että MJ on syyllistynyt tekoihin. Ei voi olla niin, että yhteensä jo 4 hlöä väittää kokeneensa samaa. Ei ole mitenkään normaalia että aikuinen mies haluaa nukkua pikkupoikien kanssa samassa pedissä ja muka siellä ei tapahdu poppareita ja leffoja kummempaa. Miksi aina vain yksi poika kerrallaan? Jos olisi niin viatonta, niin lapsia voisi olla kerralla enemmänkin, ja tyttöjä myös. Kyllä kaikki, aivan kaikki kertoo että jotain hämärää siellä tapahtui.
Oli myös useita poikia kerralla. Ja ne vuoteet normikokoisia. Eli siinä kun samassa perussängyssä rotkottaa neljä kymmenvuotiasta poikaa ja aikuinen mies niin ahtaalla ovat.
Vuoteet normikokoisia? No ei tasan ollut. Presidentinsviitissä normi sänky? Hah! Samoin jacksonista tehty dokkari jossa painotettiin että michaelin kaikki sängyt ovat isointa mahdollista mallia (esiteltiin siis hänen talonsa ja näytettiin näitä sänkyjä).
No tuo rahakuori ei ole mitään ihmeellistä, miksi ei miljonääri antaisi rahaa perheelle jotka ovat hänen ystäviään ja hän on lapsen kanssa tehnyt töitä, auttanut häntä urallaan? Jos minä olisin joku Jlo ja tekisin jonkun lapsen kanssa mainoksen niin miksi en sille ja sen perheelle voisi jotain antaakin, varsinkin jos heidän kanssaan ystävystyisi? Antoihan joku Johnny Deppkin tarjoilijalle ties kuinka monta tonnia tippiä, rikkailla on varaa antaa rahaa niille joille haluavat, lahjoittihan MJ hyväntekeväisyyteenkin ties kuinka paljon.
Kyllä minä ihmettelen noita vanhempia, jotka eivät ensimmäisten syytösten jälkeen mitenkään kyseenalaistaneet samassa sängyssä nukkumista. Aluksihan se ei ehkä tullut mieleenkään. Mutta jos oikeasti olisivat uskoneet, ettei mitään pahaa tapahdu, olisivat voineet osoittaa epäilijöille, että eri huoneissa nukutaan nyt ja meno on ihan normaalia. Mutta sehän ei tullut mieleenkään vaan tiedettiin, että koko ystävyys on pilalla, ellei nukuta samassa huoneessa.
Ei minusta ole epäuskottavaa että MJ eli elämätöntä lapsuuttaan, otti kavereita yökylään ja oli joku paras ystävä jonka kanssa hyvinkin intensiivistä, emotionaalisesti, ilman mitään seksuaalista.
Oli ihmisenä herkkä ja jäänyt normaalia lapsuutta ja perhettä vaille, haki ja eli sitä sitten omalla tavallaan aikuisena vaikka se ulkopuolisten silmissä näytti överilta/kieroutuneelta huvipuistoineen ja kalliine lahjoineen. Ei varmaan osannut luoda ystävyyssuhteita aikuisiin, poikien perheissäkin hän oli yksi lapsi.
Johan kodin nimikin kertoo paljon, Neverland eli suomeksi Mikämikämaa Peter Panista, halusi olla ikuinen lapsi.

Nää pojathan ei enää 1993 nukkuneet siellä.

Mitä olette mieltä, onko Macaulay Culkiniakin käytetty hyväksi? Itse epäilen vahvasti vaikka Culkin sen kiistääkin. Myöhemmät huume-ja alkoholiongelmat kielisivät traumoista.

Sorry, mutta kuuden lukon takana yhdessä nukkuminen ja käsi kädessä kulkeminen ja suosikkipojan vaihtaminen vuosittain nuorempaan viittaa ihan muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Mitä olette mieltä, onko Macaulay Culkiniakin käytetty hyväksi? Itse epäilen vahvasti vaikka Culkin sen kiistääkin. Myöhemmät huume-ja alkoholiongelmat kielisivät traumoista.
Voisiko olla mennyt raiteiltaan liian nuorena saadusta menestyksestä ja omaisuudesta?
Vierailija kirjoitti:
Mitä olette mieltä, onko Macaulay Culkiniakin käytetty hyväksi? Itse epäilen vahvasti vaikka Culkin sen kiistääkin. Myöhemmät huume-ja alkoholiongelmat kielisivät traumoista.
Uskon Sean Lennonia, kun hän kertoo ettei joutunut hyväksikäytetyksi. Samoin uskon kaikkia niitä, jotka ovat kertoneet joutuneensa. Joten uskon myös Culkinia, mutta en hämmästy, jos hän joskus muuttaa mielensä asian suhteen,
Sinänsä samantekevää Robsonin ja Safechuckin tarinoiden paikkaansapitävyyden kannalta, onko Culkin joutunut uhriksi vai ei. Minua on aina puistattanut tuo amerikkalainen luonnetodistelu, jonka nimissä Robson ja Safechuck kävivät vakuuttamassa, että ei se Michael mikään pedo ole. Vähän sama kuin jos yläkerran naapuri Teppo r*iskaisi mut, ja sitten Tepon puolustus toisi oikeuteen alakerran Pirren, joka kertoisi että hän on kyllä käynyt monesti iltakahvilla Tepon luona, eikä ole käynyt ikinä mitään.
Kun tarpeeksi rahaa lyödään tiskiin, niin vanhemmat ummistavat silmänsä vaikka pedofilialta, aukaistakseen ne toisella rahastuskierroksella.