Leaving Neverland
Julkaistaan kai pian. Voikohan sen nähdä jotenkin?
Kommentit (2915)
Vierailija kirjoitti:
Katsoin ekan osan eilen, kakkosen katson tänään. Ainakin ekasta osasta pisti silmään että kaikki waden mummon haastattelupätkät oli leikattu pois. Huomasiko joku muu alkuperäisen dokkarin nähnyt mitä muita osia oli leikattu pois?
Jimmyn äiti kertoili alkuperäisessä paljon enemmän siitä miten tutustuivat Michaeliin ja miten tämä vietti paljon aikaa heillä ja antoi ymmärtää, että viihtyi heidän kanssaan paermmin kuin kotonaan "Thank god for Safechucks!" Myös puheluita sekä Waden ja Jimmyn kanssa oli leikattu pois, muistaakseni alkuperäisessä oli jotain nauhotteitakin.
Vierailija kirjoitti:
Wade Robsonhan ei tuntenut vihantunteita ennen kuin oma lapsi syntyi. Siksi hän toimi kuten toimi. Hän ei siihen mennessä käsittänyt, mitä hänelle tapahtui.
Tämä on saanut minut miettimään itseäni. Isäni on kohdellut minua traumatisoivasti. Olen koko ikäni antanut anteeksi ja selittänyt asiat, että hänellä on vaikeaa itsensä kanssa. Minä olen kärsinyt koko aikuisikäni sitoutumiskammosta, yksinäisyydestä, paniikkihäiriöstä, erilaisuudentunteesta jne.
Aina sanotaan, että on tärkeää antaa anteeksi, ehkä yhtä olennaisen tärkeää on tuntea viha, raivo ja pettymys ennen kuin voi päästä käsittelemään asiaa.
Sori vaan mutta mä en vaan usko että samalla kun wade seurusteli mj sukulaistytön kanssa ja vannoi tälle rakkauttaan, hän samaan aikaan imutteli michaelin meisseliä salaa. Cmoon.

Manipuloijana ja rahastajana hänet on tunnettu ainakin, muutenkin on vähän naurettavaa väittää etteikö lähes 40v mies olisi ymmärtänyt tähän ikään mennessä mitä hänelle oli tapahtunut. Varsinkin jos MJ hänet niin hylkäsi, olisi varmaan tuntenut pettymyksen ja vihan tunteita silloinkin ja vähän alkanut kyseenalaistamaan? Kyllä hän on ymmärtänyt aikuisena mitä on tapahtunut, eri asia miten on käsitellyt asiaa. Ainakin rahaa vaatimalla monia kertoja ja yrittänyt asialla rahastaa jo aiemmin.

Jos nyt pystyt hetkeksi keskittymään ihan rauhassa niin mietipä asiaa. Heillä oli ensin vuoden tiivis suhde. Sitten tuli uusia poikia liukuhihnalta, mutta Wadea käytettiin hyväksi silloin tällöin, ei enää jatkuvasti vaan limittäin ja päällekkäin toisten kanssa.
Tuon intensiivisen alkuvuoden jälkeen MJ naitti Waden veljentytölle, jolloin poika pysyy näppärästi kontrollissa ja lähipiirissä ja Waden avautuminen Brandille on paljon epätodennäköisempää kuin täysin vieraalle, aidolle ensirakkaudelle, joka ei ehkä olisi MJ fani lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wade Robsonhan ei tuntenut vihantunteita ennen kuin oma lapsi syntyi. Siksi hän toimi kuten toimi. Hän ei siihen mennessä käsittänyt, mitä hänelle tapahtui.
Tämä on saanut minut miettimään itseäni. Isäni on kohdellut minua traumatisoivasti. Olen koko ikäni antanut anteeksi ja selittänyt asiat, että hänellä on vaikeaa itsensä kanssa. Minä olen kärsinyt koko aikuisikäni sitoutumiskammosta, yksinäisyydestä, paniikkihäiriöstä, erilaisuudentunteesta jne.
Aina sanotaan, että on tärkeää antaa anteeksi, ehkä yhtä olennaisen tärkeää on tuntea viha, raivo ja pettymys ennen kuin voi päästä käsittelemään asiaa.
Manipuloijana ja rahastajana hänet on tunnettu ainakin, muutenkin on vähän naurettavaa väittää etteikö lähes 40v mies olisi ymmärtänyt tähän ikään mennessä mitä hänelle oli tapahtunut. Varsinkin jos MJ hänet niin hylkäsi, olisi varmaan tuntenut pettymyksen ja vihan tunteita silloinkin ja vähän alkanut kyseenalaistamaan? Kyllä hän on ymmärtänyt aikuisena mitä on tapahtunut, eri asia miten on käsitellyt asiaa. Ainakin rahaa vaatimalla monia kertoja ja yrittänyt asialla rahastaa jo aiemmin.
Ohis
Olen 45-vuotias ja lapseton enkä vieläkään ole onnistunut nostamaan esille sellaisia negatiivisia tunteita, joita minun järjellä ajateltuna pitäisi tuntea, jotta voisin parantua. Ehkä se lapsen saaminen olisi auttanut, mutta kun en uskaltanut sitä ongelmieni vuoksi. Voin sanoa neutraalisti olevani satutettu tai pettynyt, mutta en TUNNE sitä aidosti. Vihaa en pysty oikein edes sanomaan saati tuntemaan. Peittelen edelleen asioita enkä huuda niitä julki.
Pystyn samaistumaan ja uskomaan dokumentin sanoman.
Aikoinaan oli paljonkin juttua siitä, ettei M.J.:lla ollut normaalia lapsuutta.
Miten se nyt on täysin syrjään sysätty seikka?
Lapsi tajuaa oikein hyvin, milloin mennään seksiasioihin.
Tämä dokumentti on räkänokkien yritystä rahastaa.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan oli paljonkin juttua siitä, ettei M.J.:lla ollut normaalia lapsuutta.
Miten se nyt on täysin syrjään sysätty seikka?Lapsi tajuaa oikein hyvin, milloin mennään seksiasioihin.
Tämä dokumentti on räkänokkien yritystä rahastaa.
Ei sitä tarvitse toistella. MJ meni lapsuudessaan rikki, ihan niin kuin uhrinsakin. Onneksi uhrit ovat osanneet hakea apua.
Todella mielenkiintoista havaita, miten nimenomaan ronskimman sortin oikeistolaiset tuntuvat puolustavan MJ:tä, Suomessakin. Samat tyypit, jotka kovasti korostavat miten eriväristen ihmisten pitää pysyä omissa maissaan ja miten rikolliset pitää saada kuriin, etsivät nyt jokaisen oljenkorren tämän groomaajan puolustamiseksi.
Että miten tämä nyt näin päin keikahti?

Missä tällaista on esiintynyt? Terveisin nimimerkki "Persuja 14.4. & MJ olisi pitänyt tuomita vankilaan loppuiäkseen"

Tämän ketjun mukaan Trump puolustaa MJ:tä. Itse luin eilen, kuinka eräs kovien arvojen naisbloggaaja vuodatti blogiinsa kootut MJ:n fanipuolustukset. Tässä ketjussa ainakin yksi salaliittoteoreetikko puhuu J.L:stä suurena hyväksikäytettyjen lasten pelastajana, mutta kiistää kirkkain silmin M.J:n teot.
Voi olla, että joukossa on trollaajia. Mutta on pistänyt vain silmään, koska ajattelisi näiden tyyppien vaativan kovempia rangaistuksia s-rikoksiin noin ylipäätään, ja nyt ollaan niin MJ:n lumoissa.
Joka tapauksessa hyvää äänestyspäivää sinulle. En ole persu, mutta MJ:stä olemme täysin yhtä mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista havaita, miten nimenomaan ronskimman sortin oikeistolaiset tuntuvat puolustavan MJ:tä, Suomessakin. Samat tyypit, jotka kovasti korostavat miten eriväristen ihmisten pitää pysyä omissa maissaan ja miten rikolliset pitää saada kuriin, etsivät nyt jokaisen oljenkorren tämän groomaajan puolustamiseksi.
Että miten tämä nyt näin päin keikahti?
Johtuu varmaan siitä, että Trump oli MJ:n kavereita ja MJ jopa asui loppuaikoinaan Trump Towerissa. Samoin Dan Reedin juutalaisuus tuntuu olevan monelle ratkaiseva tekijä MJ:n syyllisyyttä arvioidessa.
Hyvin ruma tapaus siitä mitä pedofilia pahimmillaan voi olla.
Minkäänlaista epäilystä sen suhteen oliko Jackson pedofiili vai ei täysijärkisellä ihmisellä ei pitäisi enää olla. Muuttuneet todistajanlausunnot ja virheet kolmenkymmenen vuoden takaisissa ajoituksissa ovat merkityksettömiä ja Jacksonin puolustajien takertuminen niihin pelkästään alleviivaa hiedän ahdinkoaan ja haluaan suojella sitä Jacksonin perintöä jolla he edelleen rahastavat.
Oikeudenkäynteihin vetoaminen syyttömyyden puolesta vanhentuneiden rikosten perusteella saatikka Jacksonin maksamat miljoonakorvaukset uhrien vaimentamiseksi eivät jostain syystä herätä suurempia kysymyksiä Jacksonin puolustajien keskuudessa. Eikö kauan sitten todettu hyväksikäyttö muka ole hyväksikäyttöä?
Ja olisi myös kiintoisa kuulla kuinka Jacksonin puolustajien mielestä yksi uhreista kykeni tutkinnassa kuvailemaan yksityiskohtaisesti Jacksonin peniksen pigmenttiläiskät jotka poliisi oli myös dokumentoinut. Jacksonhan pidätettiin ja vietiin käsiraudoissa tutkittavaksi ja vastaamaan esitettyihin syytteisiin.
Kiinnostavin asia nyt ovat nämä Jacksonin fanit, jotka kieltäytyvät uskomasta silmiään ja korviaan kun asianosaiset todistavat yhtenevästi, yksityiskohtaisesti ja erittäin uskottavasti mitä kauheuksia on tapahtunut. Kyse on mielenkiintoisesta psykologisesta defenssistä joka ulkopuoliselle näyttäytyy lähinnä mielenhäiriöön verrattavana toimintana, vrt Flat Earth -ihmiset.
Mutta ei maailma ole littana eikä Michael Jackson ollut normaali lainkuuliainen ihminen. Hän oli sairas mies joka teki hirvittäviä rikoksia kymmenien vuosien ajan. Mädäntykööt helvetissä, sen hän on ansainnut.
Niin paljon kuin olen Jacksonin musiikkia kuunnellut ja ihaillut mittani on nyt täysi. En saata enää kunnella tai katsoa mitään tuon friikin tekemää, olipa se kuinka hienoa hyvänsä. Olen pettynyt ja vihainen.
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoista havaita, miten nimenomaan ronskimman sortin oikeistolaiset tuntuvat puolustavan MJ:tä, Suomessakin. Samat tyypit, jotka kovasti korostavat miten eriväristen ihmisten pitää pysyä omissa maissaan ja miten rikolliset pitää saada kuriin, etsivät nyt jokaisen oljenkorren tämän groomaajan puolustamiseksi.
Että miten tämä nyt näin päin keikahti?
Missä tämän nyt muka havaitsee? En ole nähnyt missään mittän tätä väitettä puoltavaa. Voitko listata kokoomuksen ehdokkaat ja kannattajat?
Kun katsoo noita Vanity Fairin todeksi väittämiä faktoja Jacksonin hyväksikäyttöön liittyen, on ihmeellistä, että hän vapautui lopulta syytteistä. Joskus tosin raskauttavia todisteitakin sisältäneet jutut päätyvät siihen että syytetty vapautuu, jos ajattelee vaikka Casey Anthonyn tapausta.
Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että nämä miehet haluavat vasta nyt puhua asiasta ja että he mahdollisesti vannoivat väärän valan vuoden 2005 oikeudenkäynnissä. Kyseessä on niin kipeä, niin raskas ja niin häpeällinen asia, joka tapahtui heille niin nuorena, ja lisäksi he itse ja heidän vanhempansa olivat taloudellisesti kiitollisuudenvelassa Jacksonille. He tunsivat itsekin syyllisyyttä ja vastuuta asiasta ja kokivat, että se oli itse aiheutettua. Juuri näin hyväksikäyttö toimii. He eivät ole halunneet kajota tapahtumaan koska ehkä näin he voivat olla kuin sitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Sekin on uskottavaa, että itse isäksi tuleminen saisi heidät puhumaan asiasta. Lapset ovat pakottaneet tarkastelemaan rehellisesti omaa lapsuutta ja sitä haavaa mitä kokemus aiheutti.
Tuohon ruumiiinavauksesta paljastuneeseen vitiligoon ottaisin kantaa, koska luin joskus että Michael vihasi mustaa ihonväriään, halusi muuttaa sen ja muuttikin.
Vitiligo on hänelle saatu kirurgisten operaatioiden avulla, sillä sitä ilmenee kirurgisten operaatioiden seurauksina luonnostaankin, vaikka henkilö ei sitä olisi pyytänyt. Michael pyysi. En ihmettele miksi, hän vihasi itseään ja pyrki leikkausten avulla muuttumaan päinvastaiseksi kuin mitä on. Halusi leveän mustan nenän valkoiseksi ja kapeaksi.
No olen lähinnä hämmästynyt, että kaikille asia ei ole ollut selvä ensimmäisestä oikeudenkäynnistä lähtien. Olihan jo siiloin selvää, että Mj on tätä harrastanut, ja kyse oli lähinnä siitä, saako iso ökyrikas julkkis, jolla on hyvät lakimiehet, panna lapsia amerikassa.
Kuinkahan paljon uhreja on ollut? Sekin herättää ajatuksia, että piti pyytää Wade ja James todistajiksi ja nämäkin sitten paljastuivat myöhemmin hyväksikäytetyiksi. Eikö tosiaan ole enää ketään muita Macalay Culkinin lisäksi jotka olisi kiistänyt hyväksikäytön.
Vierailija kirjoitti:
Kun katsoo noita Vanity Fairin todeksi väittämiä faktoja Jacksonin hyväksikäyttöön liittyen, on ihmeellistä, että hän vapautui lopulta syytteistä. Joskus tosin raskauttavia todisteitakin sisältäneet jutut päätyvät siihen että syytetty vapautuu, jos ajattelee vaikka Casey Anthonyn tapausta.
Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että nämä miehet haluavat vasta nyt puhua asiasta ja että he mahdollisesti vannoivat väärän valan vuoden 2005 oikeudenkäynnissä. Kyseessä on niin kipeä, niin raskas ja niin häpeällinen asia, joka tapahtui heille niin nuorena, ja lisäksi he itse ja heidän vanhempansa olivat taloudellisesti kiitollisuudenvelassa Jacksonille. He tunsivat itsekin syyllisyyttä ja vastuuta asiasta ja kokivat, että se oli itse aiheutettua. Juuri näin hyväksikäyttö toimii. He eivät ole halunneet kajota tapahtumaan koska ehkä näin he voivat olla kuin sitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Sekin on uskottavaa, että itse isäksi tuleminen saisi heidät puhumaan asiasta. Lapset ovat pakottaneet tarkastelemaan rehellisesti omaa lapsuutta ja sitä haavaa mitä kokemus aiheutti.
James ei todistanut 2005. Hänellä ei ome mitään tekoa ko oikeudenkäynnin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon uhreja on ollut? Sekin herättää ajatuksia, että piti pyytää Wade ja James todistajiksi ja nämäkin sitten paljastuivat myöhemmin hyväksikäytetyiksi. Eikö tosiaan ole enää ketään muita Macalay Culkinin lisäksi jotka olisi kiistänyt hyväksikäytön.
Corey jotain puolustaa myös. En muosta sukunimeä.