”Köyhien lapset eivät pääse matkoille eikä saa merkkivaatteita”

Tyrant kirjoitti:

Mitä jos älypuhelimettomat ja merkkivaatteettomat lapset olisivat kavereita keskenään, problem solved.

Ehdotin tätä omalle lapselle mutta ei onnistu kun kaikki luokan tytöt haluaa pörrätä jonkinlaisina ulkojäseninä siinä hyväosaisten porukan liepeillä. Ja vasta alakouluikäisistä kyse.

En tiedä mitä se olisi asua suuremmassa kaupungissa, mutta ei täällä ole onneksi tuollaista.

Lapset on kierrätetyissä vaatteissa, älypuhelimia saa vasta 10.v ja nekin käytettynä. Ei omisteta juurikaan elektroniikkaa, lapsilla käytetyt pyörät, sukset ym. Meillä ei käydä ulkona syömässä, ei HopLopissa eikä superparkissa. Lapsille ollaan "opetettu" että aivan typerää rahan tuhlausta, menkää vaikka luistelemaan tai laskemaan mäkeä. Ja ne menee.

Lapsilla paljon kavereita, osalla mönkijää ja merkkivaatteita, ei se silti näy mitenkään noiden keskinäisissä väleissä. Ei nuo vielä ymmärrä rahan päälle.

Sehän riippuu täysin siitä millaisen suhtautumisen vanhemmat opettaa rahaan ja materiaan.

Vierailija kirjoitti:

Se kiusaaminen alkaa jo niissä pikkuisten päiväkotiryhmissä.

Tosi pienetkin osaa sen ääneen sanoa, ettei Sanni kutsu Nooraa synttäreille, kun siltä saa aina niin pienen lahjan.

Sama jatkuu alakouluiässä. Niitä ei aina omien vanhempien kuullen sanota, ja ne kuullostavatkin aivan kauheilta puheilta. Ne kiltit tytöt, jotka omistavat uusimmat, tai ainakin lähes, Iphonet jo alakoulussa, sanovat sen ääneen. He myös ilmoittavat kenellä niitä iphoneja ei ole ja ne tyypit ovat eri porukkaa.

Se myös ilmoitetaan ääneen, jos jollain ei ole ne oikeat niket tai adidakset.

Se, että luokan kovin kiusaaja saa hymytyttö-patsaan, sanoo sen että koulun henkilkunta on ihan pihalla millaista luokassa oikeasti on.

Kuka näitä lapsia kasvattaa?! Oman lapsen kaverisynttäreillä saamia lempparilahjoja on ollut esim. kaverin tulostamat ja yhteen sitomat värityskuvat ja yksi tietty glittersilmäpehmo, myydään käsittääkseni 4 euron hintaan. Ja myös oletettavasti kallis paketti pikkuautoja. Mutta ihan hirveältä kuulostaa tuollainen "pienen lahjan" mukaan arviointi. Ja mitä se on tuon ikäiselle se pienuus, tilavuutta, määrää, hintaa, käytettävyyttä?

Miksi ap kutsuu otsikkoa argumentiksi? Mitä sillä argumentoidaan jutussa? Se ei käynyt ap:n tekstissä ilmi.

Tätä ulinaa en kyllä rehellisesti sanoen ymmärrä.

Minun nuoruudessani se oli itsestäänselvyys. Kukaan ei asiaa voivotellut tai vatvonut. Kyllähän se varmasti lapsena vi*utti jos ei saanut jotain, mutta ei se siis mikään elämän ja kuoleman kysymys ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan se karua, että jo lapsena muut kiusaavat ja kohtelevat ilman ihmisarvoa. Oppii jo pienestä, että itse ei ole saman arvoinen kuin muut. Varsinkin kun nämä kiusaajat eivät ole tehneet mitään saadakseen asemansa. 

Minä ja veljeni kasvettiin köyhässä perheessä. Meillä ei ollut ikinä mitään. Molemmat päätti, että samanlaista elämää ei eletä aikuisena eikä omat lapset kärsi eiooota... Molemmilla hyväpalkkaiset työt ja talous kunnossa. Opiskelua se vaatii, että saa kaiken mistä on unelmoinut. Minä opiskelin asianajajaksi ja siitä varatuomariksi ja veljeni on aivokirurgi.  Muistan, kun veljen tuskaili sitä mitä hän alkaa opiskelemaan, etä saa hyvän palkan ja ettei se työ lopu. Meidän eno sanoi veljelleni, että lue lääkäriksi ja erikoistu kirurgiksi. Siellä loppuu työt silloin kun ihmiset loppuu ja kirurgeilla on erittäin hyvä palkka ja se on tärkeä työ ja kirurgeja tarvitaan aina. Onhan sen palkka 30 000 ekk pyöreästi.

Ehkä nyt tästä keskustelustakin voi oppia että uusimmat glitterkuorrutetut mekot ja salamavälkepohjakengät ei ole se juttu. Mautonta, piittaamattomuutta luontoa kohtaan ja opettaa arvostamaan vääriä asioita.

Mitä helevettiä. Mulla ei ole koskaan ollut merkkivaatteita. Mihin niitä tarvitaan, ja miksi siitä pitää julkisesti uikuttaa?

Jotkut vanhemmat siirtävät ihan kohtuuttoman määrän häpeää lastensa hartioille köyhyyden takia.

Onhan köyhyys vaikea asia ja hankaloittaa elämää, mutta ei kyse kuitenkaan ole siitä, että jokaisella pitäisi olla uusin älypuhelin ollakseen hyväksytty. Vaan siitä millaisia asenteita lapsille opetetaan.

Tunnen monia varakkaiden/keskituloisten perheen lapsia jotka uskaltavat ylpeänä kulkea isän vanhassa villapaidassa ja kirppikseltä löytynyt 3310 kädessä. Eivätkä myöskään katso alaspäin muita. Uskaltavat olla kavereita niin köyhien kuin rikkaiden kanssa.

Vanhempien alemmuuden tunne vaikuttaa lapsen kasvuun paljon. Ja sitä on monilla vanhemmilla, tuloista riippumatta. Kaikilla köyhillä taas ei ole huono itsetunto. Kunpa joku tutkisi vanhempien alemmuuden tunteen vaikutusta lapsiin.

Missä ihmeen päiväkodissa lapset ymmärtävät noin hyvin rahan arvon? Meillä 6v eskarilainen ja 4-vuotias samassa päiväkodissa eivätkä taatusti tiedä onko joku merkki kalliimpi kuin toinen. Synttärilahjoina viimeksi toinen sai toivomansa 30-40e legopaketin ja toinen noin 10€ pehmon, jota toivoi. Eivät kumpikaan ymmärtäneet, että lahjoilla on joku ero. Kommentoivat kavereiden vaatteita ainoastaan, jos jollain on samanlaista kuin itsellä.

Asutaan Helsingissä keskiluokkaisella alueella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se karua, että jo lapsena muut kiusaavat ja kohtelevat ilman ihmisarvoa. Oppii jo pienestä, että itse ei ole saman arvoinen kuin muut. Varsinkin kun nämä kiusaajat eivät ole tehneet mitään saadakseen asemansa. 

Kyllä tässä olisi vihdoin katse käännettävä vanhempiin. Hyvintoimeentulevat vanhemmat eivät yleensä halua lastensa seurustelevan alempaa sosiaali luokkaa olevan kaverin kanssa ja puhuvat tästä myös lasten kuullen. Eivät pienet lapset ihan tyhjästä älä kiusaamaan köyhää kaveria, kyllä malli tähän saadaan valitettavasti rikkaiden lasten kotoa!

Ikävä kyllä näin on. Veljeni laittoi lapsensa "kansainväliseen yksityiseen päiväkotiin" ja voi jumaliste miten paljon käytöshäiriöitä, ylimielisyyttä ja kiusaamista siellä on. Ja hirveä kilpavarustelu, kuulemma ei kannata edes miettiä muuta vaatetta kuin Molo Kids ja parin kilometrin päivittäiseen ajoon ostettava joku maasturi-mersu.

Samoin yhden kaverini lasten koulussa Espoon Westendissä. Kaverini luuli tarjoavansa lapsilleen hyvätasoisen koulun ja laadukkaat eväät elämään, mutta nyt poika joutuu etsimään piiloja välitunneiksi, ettei kiusaajat löydä. Jotain aivan kamalaa mitä ovat kokeneet, varakkaat mutta oikeasti kivat ja sydämelliset ihmiset.

Onneksi nämä kaikki tapahtuivat ennen omien lasteni päiväkotitaivalta. Olen itsekin "iso" johtaja ja erittäin hyvin toimeentuleva, mutta muutettiin ihan tavalliseen taloon tavalliselle okt-alueelle ja lapset meni kunnalliseen päiväkotiin, jossa alueen sairaanhoitaja-rakennusmies-vanhempien lapsetkin ovat, asuvat niissä perus Kastelli-taloissaan. Maailman normaalein ja paras paikka.

Vierailija kirjoitti:

Ja tämä argumentti oli siis mm hs:n jutussa tänään:

”Jo päiväkoti-ikäiset kiinnittävät huomiota muiden lasten varallisuudesta tai varattomuudesta kertoviin seikkoihin, kuten vaatetukseen. Syntymäpäivälahjojen, kesälomamatkojen tai älypuhelinten vertailussa köyhyydestä kärsivä lapsi jää ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuus ja itsensä erilaiseksi kokeminen aiheuttavat häpeää ja altistavat kiusaamiselle.”

Häpeä aiheuttaa arkuutta ja siten myös kiusaamista. Arka on helppo uhri ja kohde.

Siispä minusta köyhien vanhempien tulisi erityisesti kiinnittää huomiota lasten itsetunnon kasvattamiseen ja tapaan puhua ja ilmaista köyhyyttä. Kyllä lapsi aistii jos vanhemmat häpeävät esim. kotiaan tai ulkonäköään. Lapselle ei tulisi myöskään koskaan perustella asioiden hankkimatta jättämistä toteamalla "ei ole rahaa" tai "se on vain turhaa rahan menoa". Lapsella tulee olla tunne siitä, että hänen toiveensa ovat arvokkaita. Jos vanhempi kritisoi tällaista toivetta turhana rahan menona, niin se välittää mielikuvan siitä, että ympäristöä ei kiinnosta hänen toiveensa ja halunsa > itsetunto laskee. Jos vanhempi taas jatkuvasti korostaa rahan puutetta, niin lapsi oppii ettei mitään kannata tai edes uskalla pyytää kun vanhemmille tulee paha mieli, ts. lapsi taas kokee ettei ole riittävän arvokas tuomaan toiveitansa esiin.

Erikoisia väitteitä artikkelissa. Omat lapseni eivät päiväkoti-iässä todellakaan tunnistaneet vaatemerkkejä tai muita merkkitavaroita saatika valinneet kavereitaan niiden perusteella. Samat haalarit, kurahousut ja kuomakengät siellä oli kaikilla, oli vanhempien ammatti mikä tahansa.

Alaluokilla oli yksi tyttö, joka rehenteli isänsä isolla palkalla, mutta hänen käytöstään paheksuttuin ja ihmeteltiin. Kenenkään rahapulasta tai epäillystä köyhyydestä eivät lapset ole koskaan puhuneet. Oman lapseni parhaissa kavereissa on sekä keskiluokkaisten että köyhempien perheiden lapsia. Näin Helsingissä alueella, jossa on sekä keskiluokkaa että sosiaalista asumista.

Olemme nykyisin keskituloisia mutta lapsilla ei ole vieläkään merkkivaatteita (no joo joku niken treenipaita mutta sitä ei lasketa). Eikä meillä vanhemmillakaan ellei saa alesta -70%

Jo silloin kun olimme hyvin köyhiä kaikki mitä hankittiin ja saatiin maksettiin omalla rahalla eli palkalla. Jos ei ollut rahaa ei hankittu mitään. Aina on ollut niin että sossupummien lapsilla on ollut hienot reimatecit ja uudet vaunut yms kun meillä tarjouslassiet ja käytetyt rattaat.

Mieluummin näin.

Minä sain merkkivaatteita teininä, kun hankin itselleni kesätöitä ja ostin sitten. Muutamat farkut ostettuani totesin, että näihin on ihan turha tuhlata rahaa ja palasin takaisin tavalliseen. Mansikoita poimimalla ja siivoamalla sain rahaa. Tuo merkkivaate-vaihe kesti 14-15-vuotiaana pari vuotta, lukiossa jo järki palasi päähän. 

Mä ymmärsin ton niin, että lapsille pitäisi opettaa, ettei merkkivaatteilla ja matkoilla ole mitään suurempaa merkitystä. Ihminen voi olla hyvä tyyppi ja kiva kaveri myös ilman merkkivaatteita, hienoa kännykkää ja matkoja.

Eiväthän kaikki hyvätuloisten perheiden lapsetkaan saa matkoja ja merkkivaatteita. Mites he sitten?

Jos kaikki saavat merkkivaatteet, tulee joku muu juttu statussymboliksi. Aina joku sellainen on hienoa, mikä ei ole kaikkien saatavilla.

Miksi kukaan ponnistelisi yhtään jos laiskottelemalla saisi tismalleen saman?

Vierailija kirjoitti:

Olisi hyvä kertoa lapsille jo päiväkodissa, että matkustelevat ja kuluttavat ihmiset ovat pahoja ihmisiä. He aiheuttavat ilmastokatastrofin ja tappavat miljardeja ihmisiä ja eläimiä.

Olisi hyvä kertoa koulussa tuleville perheille, että perhettä ei kannata perustaa jos tilillä 3 euroa rahaa ja opinnot tyssännyt peruskouluun. Omassa kaveripiirissä tämän näkee. Ne, jotka on ollut paksuna 18 vuotiaina vailla opiskeluja, niin heidän lapset kasvaa kärsien kun mitään ei ole ja mihinkään ei ole varaa. Ne valittaa joka asiasta, kun ei ole varaa ostaa edes vttu lapasia.

NE, jotka on perustanut perheen 30-35 vuotiaina, niin opiskellut kunnon ammatin ja kerryttänyt ja hoitanut taloutensa siihen pisteeseen, että varaa elää ja ostella ilman että tarvitsee miettiä onko varaa vai ei ole. Minä halusin lapsen, kun olin 20 vuotias. Mieheni sanoi silloin ihan suoraan, että jos minun kanssa haluat sellaista niin se tapahtuu siinä vaiheessa, kun meillä on siihen varaa. Eihän tule isäksi 21 vuotiaana, kun tilillä on 210 euroa. Siinä ymmärsin, että oikeassahan hän oli. Hoidettiin opinnot, mentiin töihin ja alettiin sijoittaa ja säästää tulevaisuutta varten. Olin 33v kun lapsi tuli.