Lue keskustelun säännöt.
Sairaanhoitajat/lähihoitajat/lääkärit; kamalinta mitä olet työsi aikana nähnyt?
22.02.2013 |
Minulla:
Minua ei niinkään iljetä verioksennukset tai veriripulit. Haiseehan ne, mutta kamalinta oli hoitaa yhtä vanhaa miestä, jolla oli vatsasyöpä. Syöpäpesäkkeet olivat levinneet ihon läpi vatsalle ja kasvoivat siinä kuin kukkakaalirykelmät. Haju oli kammottava. Mies siis käytännössä mätäni siinä silmieni edessä :/
Kommentit (29)
Ja kuinka tyhmä on hoitoalalla työskentelevä? Mitä sun mielestä vanhan muorin pitäisi tehdä rintasyövälleen? Leikata se? Ottaa sädehoitoja ja solumyrkkyä? HALOO. Vanha ihminen elää paremman elämän, jos sitä syöpää ei ronkita. Sen sijaan leikkaukset ja hoidot vaan pahentaa tilannetta ja alentaa elämänlaatua. Vanha voi elää syövän kanssa vuosiakin ja kuolee sitten pois, kun on sen aika. En minäkään haluaisi vanhana enää syöpähoitoja. Ne on raskaita ja mikä on lopputulos? Sydän pettää kärsimykseen? Tietysti vanhoja pitää hoitaa, jos itse haluavat, mutta onneksi tiedän monta fiksua mummua, jotka ovat kieltäytyneet hoidoista. Esimerkiksi tuttu rouva löysi rintasyövän 82-vuotiaana ja kieltäytyi kaikesta. Sanoi, että elää hyvää elämää niin kauan kuin sitä on jäljellä, eikä lähde kuntoa heikentävään leikkaukseen. Eli vielä 4 vuotta.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 17:22"]
Rintasyöpäpotilaita, vanhoja muoreja näkee useinkin rinnan läpi iholle kasvaneiden syöpien kanssa. Ihmettelee, miksi he eivät hakeudu hoitoon ennenkuin puoli rintaa on ruvella.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karmeinta on lukea täältä kertomuksia ihmisten sairauksista ja niistä päivittelystä. Toivottavasti ei todelliset ammattilaiset ole asialla.
Kun muistaa, että kenen kohdalle tahansa voi tulla mitä tahansa, niin toivoo etenkin ammattilaisilta asiallista kohtelua, eikä inhonsekaisia katseita tai kirjoituksia nettisivuilta.
Tuollainen kertoo hyvin paljon hoitajan arvomaailmasta ja laittaa miettimään, onko ala lainkaan oikea.
Toivottavasti en nyt saa teiltä arvon av-mammat haukkuja kun kerron järkyttävimmän näyn mitä itse hoitajana olen nähnyt. Järkyttävintä on ollut se, kun asiakas on ollut todella pahasti kivuissaan, mutta ei ole pystynyt kertomaan sitä Kovat kivut ja tuskan näkee katseesta, tuntee miten henkilö reagoi kosketukseen tms. . Lääkärille on sanottu että tarvittaisi vahvempaa kipulääkitystä, mutta koska asiakas ei itse ole sanonut kipuja olevan niin lääkäri ei ole ollut myöntyväinen. Eli toisin sanoen ihmisten kidutus, ja ihan suomalaisissa laitoksissa.
Ikäviä tilanteita on tullut vastaan useita. Olen säälinyt kanssapotilaita. Eniten olen kuitenkin halveksinut suomalaisia ammattitaidottomia ja kylmiä hoitajia, jotka ovat väärällä alalla levittämässä ja pahentamassa kärsimystä. Jumala heitä armahtakoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijaa... Kyllä on palstalla taas kuivaa porukkaa.
No jatketaan sitten vaikka keskustelua pettämisestä. Jälleen kerran!
Hoitaja oli ollut osaston pikkujouluissa ja rymisteli kotiin aamupuolella yötä. Aviomies yrittää tiukata, että missäs sitä ollaan oltu?
- En voi kertoa, sopersi hoitaja, minulla on vaitiolovelvollisuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole hoitoalalla, mutta kerron oman kamalimman kokemukseni. Lapseni oli kuolemassa syöpään. Syöpä oli luissa ja luuytimiessä. Morfiinia kului ja muutakin, mitä ei kotioloissa saisi edes käyttää. Vihdoin menimme sairaalaan kun lapsi kouristeli lääkkeiden sivuvaikutusten takia. Pyysimme, että lapsemme nukutettaisiin, sillä kivut olivat sietämättömät suuresta morfiinimäärästä huolimatta ja elinaikaa vain hieman jäljellä. Olimme siis tilanteessa, että minä, äiti, pyydän lapseni nukutusta. Nukutusta, josta lapseni ei tulisi heräämään. Mutta sitä ei voitu antaa, sillä vielä piti seurata tilannetta, jos vaikka kouristukset saataisiin jollakin epilepsialääkkeellä hoidettua.
Tämä on tapahtuma, jota mietin joka päivä. Kuinka ahtaalla on äiti, joka rukoilee lapsensa kuolemaa, ja kuinka väärässä on lainsäädäntö, joka kieltää kuolemankielissä olevan ihmisen nukuttamisen. Tuo hetki ei jätä minua rauhaan.
No enpä tiedä. Keksitään me mikä vaan kuvitteellinenkin tapahtuma, niin aina jollekin se on tapahtunut. Jos nyt kirjoitan, että TIEDÄN että näyttää ja haisee tosi karmealta, kun ihmisellä on koko vatsa yhtä märkivää kärpäsen toukkaa kuhisevaa haavaa, niin onko sillä väliä olenko itse nähnyt tällaisen tapauksen vai kuvittelenko sen vain? Entä onko sillä väliä olenko nähnyt tällaisen tapauksen työssä vai ehkä omaisena tai satunnaisena ohikulkijana?
Tai jos kerron, että luin lääkärikirjasta tällaisesta harvinaisesta sairaudesta, jossa tapahtuu sitä ja tätä kamalaa, niin onhan sekin jollekin omakohtaisesti tapahtunut.
Ja lisäksi on eri asia puhua vaitiolovelvollisuudesta kuin esimerkiksi sairauksien tai onnettomuuksien uhreista kunnioittavasti puhumisesta. Ei se varmasti sairaalan henkilökunnalle ole mitenkään ihmeellinen asia, että jotkut ruumiiseen liittyvät asiat on ihmiselle luontaisesti vaikeita käsitellä tai sietää. Ei se muuta sitä asiaa tietenkään, että potilas on avuton niiden kanssa ja potilasta pitää kohdella arvostavasti.