Olen ihan finaalissa exäni kanssa.

Erottiin syksyllä kun miehellä oli toinen nainen. Ero oli todella, todella raskas, mies sekosi totaalisesti kun tajusi tekojensa seuraukset. Purki pahan olonsa muhun ja teki aivan törkeitä temppuja.

No, koska mies oli kuitenkin elämäni suuri rakkaus, välimme alkoita lämmetä taas joulun tietämillä. Mies vannoi ja vakuutti muuttuneensa. En uskonut sinisilmäisesti joka sanaa, vaan sanoin miehelle että KATSOTAAN. Että näytä mulle se muutos, ja mä päätän sitten miten toimitaan. Ehdottoman ein laitoin myös alkoholille. ...Mies alkoi käyttäytyä järjettömän mustasukkaisesti. Näin että kamppaili itsensä kanssa, yritti todella olla hyvä mies, mutta toisaalta alkoi käyttäytyä häiritsevän mustasukkaisesti. Sai kiukkukohtauksia. Vetosi näiden jälkeen aina siihen että oli epävarma ja mustasukkainen koska en luvannut olla hänen kanssaan. Että JOS olisimme olleet yhdessä, hän olisi erilainen. Mies harasti myös sellaista, että jos minä olin baarissa, hän lähti myös baariin muka omien kavereidensa kanssa, mutta tarkoituksena varmistaa että minä en vilkuile muita miehiä. veti persekännit. Minä sanoin että mitäs kun sun piti olla juomatta, mies vastasi tähänkin että JOS oltaisiin yhdessä, hän oisi raitis, mutta koska emme ole, hän ei ole. Pari tälläistä kohtuutonta, järjetöntä ja naurettavaa mustasukkaisuuskohtausta katselin. Sanoin äijälle heippa. Mies painosti, viestitti kymmeniä kertoja päivässä, itki, oli täysin romuna, teki IHAN MITÄ VAAN saadakseen mut takaisin, antamaan tilaisuuden. No, annoin. Näin kävi kaksi-kolme kertaa kunnes sanoin miehelle lopulliset hyvästit.

Mies jankkaa nyt jatkuvasti siitä että en antanut hänelle aidosti uutta tilaisuutta. Että jos oisin ottanut hänet todella takaisin, hän olisi ollut muuttunut mies, mutta epävarmuus teki hänestä mustasukkaisen hullun. (uskokaa pois, käytös oli täysin laitospotilaan tasoa näissä mustasukkaisuuspäissään). Päivittäin lähettää 10-50 viestiä siitä kuinka teen elämäni suurimman virheen kun en ota häntä takaisin, hän voisi olla se täydellinen. Että vien lapselta mahdollisuuden onnelliseen perheeseen. Että hän KYLLÄ MUUTTUU, kun on nyt masennuslääkkeetkin yms. JANKKAA JA JANKUTTAA. Olen ihan hermoraunio. Jos ei olisi lasta, olisin muuttanut puhelinnumeroni yms, mutta lapsen takia pakko olla puheväleissä. Miehen viestit on sisällöltään vaihtelevia, haluaa mut takas, rakastaa mua YLIKAIKEN, ei koskaan enää pettäisi (toinen kerta kun jäi syksyllä kiinni), PALVOO mua, haluaa lapselle yhtenäisen perheen (olen perheenrikkoja, kun en ota häntä takaisin), kaikkea maan ja taivaan väliltä :(  Ei usko puhetta lainkaan, kun sanon etten rakasta häntä enää (ehkä jollain tasolla rakastan edelleen, mutta en enää tämän sekoilun jälkeen kuten ennen).  Jankkaa rasittavuuteen asti kokoajan kuinka hän tekee musta onnellisen ja kuinka olen hänen elämänsä nainen.

Mitä pitäisi tehdä? Alkaa mennä hermot tähän. Mies ei lainkaan usko puhetta, sanoo vaan ettei aio luovuttaa ennenkun saa mut takaisin.