Kysyin mieheltä kysymyksen...
...näytänkö hänen mielestään lihavalta. Joo, tiedän, eihän sellaisia pitäisi kysyä mutta jotenkin se lipsahti ja vähän leikilläni kysyin koska en oikeasti kuvitellut mieheni ajattelevan näin. Kymmenen vuotta olemme yhdessä olleet ja lapsiakin on tullut. Olen normaalipainoinen, painoindeksi alle 24, ruumiinrakenteeltani lihaksikkaampi ja rasvaa löytyy, mutta aika pitkälti monen toivomissa paikoissa, toki tietysti muuallakin. Painoa on verrattuna entiseen, aikaan ennen lapsia, 5 kiloa enemmän.
Mies sanoi että on sinulla kysymykset eikä vastannut mitään, meni jotenkin vaikeaksi. Huomautin että et kyllä vastannutkaan mitään, ihan leikilläni lähinnä. Myöhemmin, vieläkin leikilläni huomautin että ei sitä vastausta sitten tullut eikä mies sanonut vieläkään yhtään mitään. Joo, menikin sitten vähän totiseksi tuo läpällä heitetty kysymys.
Tiedän että olin typerä kysyessäni tuollaista, mutta millainen mies ei vastaa mitään?? Tiedän että en ole lihava mutta voiko mieheni oikeasti ajatella näin?
Ärsyttävintä on se että ajattelin itse palautua vanhoihin vaatteisiini ja kokooni, koska on inhottavaa kun on kaappi täynnä liian pieniä vaatteita, mutta nyt tuntuu siltä että kiusallanikin ostan vähintään suklaalevyn.
Kommentit (51)
voi voi, sulla todellakin on kysymykset. ala laihduttaa äläkä kysele tyhmiä.
Leikilla ja läpällä... No mistäpä voin tietää mitä miehesi oikeasti ajattelee ja miltä oikeasti näytät, mutta olenpa vaan oppinut, etten kysy ääneen kysymyksiä, joihin on olemassa mielestäni vain yksi oikeanlainen, itseäni miellyttävä vastaus. Kas kun se ei välttämättä ole se, minkä toinen paukauttaa. Eli vastuu on tässä tapauksessa kysyjällä, mies saa olla mitä mieltä on, eikä ole käsittääkseni asiaa puheeksi ottanut, joten syytä itseäsi. Kostoksi suklaalevy, no huh huh... Anna mennä vaan, se nyt tuskin asiaa parantaa (tai huonontaa), mutta tuossa asenteessasi voisi olla korjattavaa. Mies nyt yritti kauniisti livetä tilanteesta, jossa ei halunnut valehdella ja tiesi ettei totuttaa voisi sulle kertoa.
Parisuhteessa on tylsää, jos pitää koko ajan imarrella toista. Miehesi ei vaadi sulta yhtään mitään ja silti menee pieleen. Ei taida olla oikein helppoa teilläkään. Nauti suklaastasi.
Voi pyhä jeesus! Ei tuollaiseen voi vastata mitään! Vastaat niin tai näin, vastaus on auttamatta väärä.
Miehesi ei vastannut sinulle ihan samasta syystä kuin ei vastaisi lapselle tai henkisesti jälkeenjääneelle. Koska se on yksikertaisesti helpompaa olla vastaamatta. Ethän sinäkää ala väittelemään lapsen kanssa, miksi hänen ei pitäisi syödä karkkia joka päivä. Ja ethän sinäkään löisi takaisin vaikka henkisesti jälkeen jäänyt löisi sinua.
Olen tainut tämän jo tänää sinulle sanonut, mutta sanon uudelleeen grow up!
"Kiusallasi ostat suklaalevyn"? Ketä sillä nyt sitten on tarkoitus kiusata? Miestä? Taitaa omaan nilkkaan purra ennemmin.
Niin siis leikilläni kysyin kun ei tullut mieleenikään tuollainen kun en todellakaan mikään lihava ole enkä sellaiseksi itseäni tunne. Meillä on aika railakas huumori yleensä ja itsetunto on oikein hyvä. Vaatteiden takia ajattelin painoa pudottaa, muuten ei ole mitään tarvetta. Meni vain fiilikset tuosta kun en ikinä pudottaisi painoa jonkun miehen mielipiteen takia, varsinkin kun siihen ei ole mitään terveydellistä syytä. ja sitten vielä lisäinfoa että mieheni ei myöskään pidä erityisen laihoista naisista, kauhistelee aina liiallista laihuuttakin. Tiedän että kysyin typeriä, kuten jo sanoinkin. Ehkä pitää sitten vain itsekin pitää itseäni lihavana ja vaikka tappaa itseni. :)
Miksi sä luulet, että mies pitää sua lihavana????
Se ei ole syy vastaamattomuuteen, vaan se, ettei mikään vastaus käy tuohon, siis ei mikään, aina menee pieleen ja kyllä miehet tämän tietävät, fiksut ainakin.
ap, olet aivan sekaisin. hae apua.
mä olen jo kohta 51 v viiden lapsen äiti. olen superkuosissa, sen näkee päälle päin. ei tarvitse muilta kysellä.
Jos miehesi olisi vastannut, että kyllä sinä näytät lihavalta, olisit loukkaantunut. Ja jos hän olisi vastannut, että et näytä lihavalta, olisit loukkaanut ja nyt olet loukkaanut, kun hän ei vastannut.
Anteeksi nyt vaan, mutta tässä tilanteessa ei voi surkutella, kuinka huono mies sinulla on. Luulen, että sinulla on ihan hyvä mies, mutta sinä et vaan osaa arvostaa itseäsi ja miestäsi.
Olisiko sinut nyt miehesi syyttelyn sijaan mietittävä, olisiko sinussa jotakin vikaa...esim. heikko itsetunto. Ehkä sinustakin vielä kasvaa aikuinen, joka ymmärtää, että ketään ei voi loukata, ellei suostu loukkaantumaan.
Miten niin mikään vastaus ei käy? Eikö ihan normaali "et ole" tai sitten vitsinä "joo, olet ihan sikalihava" niin tulisi asia selväksi. Tai sitten yksinkertaisesti jos on toista mieltä niin "no et ehkä ole niin laiha kuin aikaisemmin, mutta ei se haittaa" tai "olet". Vastauksia on pilvin pimein, tuossa pari esimerkkiä. Ei minua tarvitse mielistellä. Oikeasti pahinta on hiljaisuus tai valehtelu. Itsetunto kestää kyllä kun totuuden lihavuudestani tiedän kuitenkin itse enkä muuta tarvitse.
Kivaa kun te olette niin vakavia. :) Oikeasti luulen että miehestäni kysymys oli niin naurettava että ei viitsinyt vastata mutta hauskaa lueskella teidän psykologisia analyyseja.
En ole sanonut että olisin loukkaantunut.
ap halus palstan sanovat, että ei, et sinä ole lihava ja miehesi on sokea. kun ei mieleisiään kommentteja tullut, suuttui ja löi leikiksi.
yhyy!
Pitäisikö sinun ap liittyä maata kiertävää sirkukseen.
ps. Sinun kannattaisi kerrata keskustelu alueen säännöt. Kirjoittelusi on todella loukkaavaa!
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 13:01"]
Lapsiko olet?!
[/quote]
Siitä ei ole enää epäilystäkään!
Mitä sinä oikeastaan tällä kysymykselläsi haet?
Siis mikä olisi ollut käsikirjoituksen mukainen vastaus mieheltäsi? Että olisi valehdellut, vaiko vastannut rehellisesti?
Eli sinä olet nyt loukkaantunut kun mies ei vastannut? Ja olisit loukkaantunut, jos olisi ollut rehellinen, ja olisit loukkaantunut siitäkin, jos olisi valehdellut eli antanut käsikirjoituksesi mukaisen vastauksen?
Älä yritä tunkea nyt miehesi pään sisään vain siitä syystä, että olit tyhmä, useaan otteeseen jopa! Mitäs rupeat MUKA leikilläsi kerjäämään turpaas...