Kysyin mieheltä kysymyksen...
...näytänkö hänen mielestään lihavalta. Joo, tiedän, eihän sellaisia pitäisi kysyä mutta jotenkin se lipsahti ja vähän leikilläni kysyin koska en oikeasti kuvitellut mieheni ajattelevan näin. Kymmenen vuotta olemme yhdessä olleet ja lapsiakin on tullut. Olen normaalipainoinen, painoindeksi alle 24, ruumiinrakenteeltani lihaksikkaampi ja rasvaa löytyy, mutta aika pitkälti monen toivomissa paikoissa, toki tietysti muuallakin. Painoa on verrattuna entiseen, aikaan ennen lapsia, 5 kiloa enemmän.
Mies sanoi että on sinulla kysymykset eikä vastannut mitään, meni jotenkin vaikeaksi. Huomautin että et kyllä vastannutkaan mitään, ihan leikilläni lähinnä. Myöhemmin, vieläkin leikilläni huomautin että ei sitä vastausta sitten tullut eikä mies sanonut vieläkään yhtään mitään. Joo, menikin sitten vähän totiseksi tuo läpällä heitetty kysymys.
Tiedän että olin typerä kysyessäni tuollaista, mutta millainen mies ei vastaa mitään?? Tiedän että en ole lihava mutta voiko mieheni oikeasti ajatella näin?
Ärsyttävintä on se että ajattelin itse palautua vanhoihin vaatteisiini ja kokooni, koska on inhottavaa kun on kaappi täynnä liian pieniä vaatteita, mutta nyt tuntuu siltä että kiusallanikin ostan vähintään suklaalevyn.
Kommentit (51)
Noh noh, ap ei lpukkaantunut, häntä vain ärsyttää, kun mies ei vastannut, ja koska mies ei vastannut, ap tietää, että mies pitää häntä läskinä, siksi hän haluaa kostaa ja ostaa suklaalevyn...
Kostaa kenelle? Itselleen, sillä ainakin saa laihiksen aloittamisen siirtymään jälleen huomiseen.
Kai sinä aikuisena naisena tiedät, että vaikka laihtusitkin et välttämättä silti mahdu vanhoihin vaatteisiisi. Kiloja voi kadota myös sellaisista paikoista jotka eivät heti näy vaatteissa tai raskaus on muuttanut vartalosi muotoja jne.
Ei, tältä palstalta en odota mitään muuta kuin viihdettä. Kiva tietää kuitenkin että miehiltä ei sitten koskaan saa kysyä mitään tai ainakaan odottaa mitään vastausta. Tietenkään en olisi leikillänikään kysynyt tuollaista mieheltäni jos olisin oikeasti yhtään lihava ja olisin sillä saattanut mieheni vaikeaan tilanteeseen. Hyvässä kunnossa olen ihan kaikin tavoin.
Tarkennuksena: Verrattuna aikaisempaan olen paljon lihaksikkaampi, joten vaatteissa tuntuu lähinnä hiukan kiristystä, ei kuitenkaan niin että niitä ei voisi tarvittaessa käyttääkin, mutta mukavaahan se olisi jos mahtuisivat vielä paremmin niin olisi enemmän mukavia vaatteita käytössä. Lähinnä tässä odottelin että missä vaiheessa tulee tämä bmi-keskustelu. :)
En kyllä ymmärrä miksi parisuhteessa ei saisi keskustella ihan vapaasti painosta, siksi en vain ymmärrä miestäni tässä asiassa miksi meni vitsailustani niin tukkoon. Vitsit meillä on aika rajuja ja sen varjolla voidaan puhua yleensä ihan mistä vaan.
Kai minun täytyy kuitenkin teitä uskoa ja vain hyväksyä että olen todellisuudessa kaikesta liikunnasta ja ruokavaliosta huolimatta lihava ja yhden kysymyksen takia vielä ehkä maailman tyhminkin. Lapsellinen olen todellakin. :) Mukavaa kun te osaatte aina (ilmeisesti) suhteissanne oikeat sanat sanoa toisillenne, täytyy ottaa oppia teidän fiksuista kirjoituksistanne.
Vain hyvä kotikasvatukseni estää minua sanomasta mitä mieleeni tulee! Kiitos, äiti ja isä!
Mahtavaa. Tankki suuttuu miehelleen, kun ei saa haluamaansa vastausta itsestäänselvään kysymykseensä ja sitten ihan kiusallaan menee vielä ahtamaan lisää hiilaripaskaa ehdoin tahdoin kerätäkseen vielä lisää sitä höllyvää selluliittiä ruhoonsa. Olet varmasti hehkeä näky ap ja sisäisesti kuulostat suorastaan unelmakumppanilta. Ja rehellisesti sanoen, sinun pitäisi olla todella hyvässä fyysisessä kunnossa, jos tuo painomäärä viittaisi lihaksikkuuteen. Miehesi reaktion perusteella näin ei taida olla ;)
Mä kyllä ymmärrän ap:ta. Olen kysynyt mieheltäni saman kysymyksen, en nyt ihan samoilla sanoilla, mutta kuitenkin. Mies vastasi, että "jos susta itsestäsi tuntuisi paremmalta olla hoikempi, niin laihduta vaan". En ottanut nokkiini, mies antoi selkeän ja kohteliaan vastauksen. Ja normaalipainoinen olen minäkin, mutta päättelin niin että miehen silmää miellyttää, jos pari kiloa tiputan.
Ei parisuhteessa pitäisi olla asioita, joista ei saa puhua. Ap:n mies olisi hyvin voinut vastata edes jotain. Kyllähän ystäviltäkin voi kysyä mielipiteitä painosta ja ulkonäöstä, miksei sitten omalta mieheltä.
mä pidän itseni kunnossa itseni ja lasteni takia. en kysele keneltäkään, mitä pitäisi tehdä.
Mä taas saatan joskus kysellä, että olisko tää paita mulla kiva? Tykkäätkö näistä uusista hiuksista? Kumpi sun mielestä on kauniimpi, Carmen Electra vai Scarlett Johansson? Rakastatko mua vielä? Aatella, että vaivaan miestäni tällaisilla pöhköillä kysymyksillä ja mieskin välillä kyselee minulta - meillä on varmaan molemmilla huono itsetunto ;)
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 14:49"]
mä pidän itseni kunnossa itseni ja lasteni takia. en kysele keneltäkään, mitä pitäisi tehdä.
[/quote]
Onpa hienoa mammat, kun hyökkäätte taas joukolla ap:n kimppuun. Kuinka moni teistä voi sanoa rehellisesti, ettei ole ikinä kysynyt mielipidettä mieheltä ulkonäöstä tai painosta? Tai jos joku ei olekaan koskaan kysynyt, niin onhan tuo kysyminen nyt ihan inhimillistä. Hirveetä kiusaajaporukkaa!
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 14:53"]
Mä taas saatan joskus kysellä, että olisko tää paita mulla kiva? Tykkäätkö näistä uusista hiuksista? Kumpi sun mielestä on kauniimpi, Carmen Electra vai Scarlett Johansson? Rakastatko mua vielä? Aatella, että vaivaan miestäni tällaisilla pöhköillä kysymyksillä ja mieskin välillä kyselee minulta - meillä on varmaan molemmilla huono itsetunto ;)
[/quote]
Pointti on siinä, että miksi pitää kysyä kysymyksiä joiden vastauksista aikoo loukkaantua joka tapauksessa.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 15:13"]
Onpa hienoa mammat, kun hyökkäätte taas joukolla ap:n kimppuun. Kuinka moni teistä voi sanoa rehellisesti, ettei ole ikinä kysynyt mielipidettä mieheltä ulkonäöstä tai painosta? Tai jos joku ei olekaan koskaan kysynyt, niin onhan tuo kysyminen nyt ihan inhimillistä. Hirveetä kiusaajaporukkaa!
[/quote]
Kivaa että löytyy empatiaakin vaikka ei sitä täältä kyllä odottanutkaan. Ja todellakin, meillä on astetta sairaampi huumorintaju, niin ensimmäisenä kyllä odotin mieheltä kommenttia että hyi helvetti miten lihava oikein oletkin... En siis mitään mielistelyä vaan vitsiä.
Olen joskus ollut ennen miestä 47-kiloinen ja tuntenut itseni lihavaksi. Silloin oli minäkuva hukassa. Jotenkin en odottanut mieheni kehonkuvan olevan yhtä vääristynyt kuin itselläni aikoinaan, varsinkin kun itsekin on samaa tyyppiä kuin minä. painoindeksi on muutamaa pykälää vielä suurempi mutta ei todellakaan yhtään lihava tai pyöreä.
Itselläni erona entiseen on lähinnä suurempi vatsa, sitä kun on ollut vaikeaa hävittää millään treenillä. Löysä nahka siinä on ja pysyy. Mielenkiinnosta nyt kuitenkin mittasin vatsani, 76cm, rintamus 96cm ja lantio 92cm. Ihan itseeni tyytyväinen tankki siis. :)
Mistä sinä tiedät, olisiko ap loukkaantunut vai ei? Voin kuvitella kuinka raivostuttavaa on tuollainen, ettei toinen suostu vastaamaan ollenkaan. Miehen logiikalla nainen olisi loukkaantunut rehellisestä vastauksesta, mutta ei se niin mustavalkoisesti aina mene.
t. se, jota mies kehotti laihduttamaan (enkä loukkaantunut)
En oikein usko että kukaan hyökkää täällä joukolla vaan täällä on yksi tai kaksi kahjoa jotka saavat nautintoa lytätessään oikeastaan ihan kenet vain ja missä asiassa vain.
Ihmeellinen puolustelu alkoi ap:lla heti. Jos kerran pidät itseäsi niin hyväkuntoisena ja upeana niin mikäs on ongelma? Eikös se ole tärkeintä että on itse tyytyväinen?
Minusta kuulostaa tosi kummalta että oikein moneen kertaan kyselet mieheltä "vitsillä" tuollaista.. Et taida olla ihan niin hyväitsetuntoinen kuin esität itsellesi.
Kostat miehelle hakemalla suklaalevyn? Miksi, siksikö että voit osoittaa, että sinua ei miehen huonot mielipiteet kiinnosta ja olet onnellinen tukevana! Siitäs mies saa nenilleen!
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 15:43"]
Ihmeellinen puolustelu alkoi ap:lla heti. Jos kerran pidät itseäsi niin hyväkuntoisena ja upeana niin mikäs on ongelma? Eikös se ole tärkeintä että on itse tyytyväinen?
Minusta kuulostaa tosi kummalta että oikein moneen kertaan kyselet mieheltä "vitsillä" tuollaista.. Et taida olla ihan niin hyväitsetuntoinen kuin esität itsellesi.
Kostat miehelle hakemalla suklaalevyn? Miksi, siksikö että voit osoittaa, että sinua ei miehen huonot mielipiteet kiinnosta ja olet onnellinen tukevana! Siitäs mies saa nenilleen!
[/quote]
Oikeasti en ole hakenut mitään suklaalevyä, hassut. Ja, kyseessä oli tilanteeseen liittyvä vitsailu jonka mies sitten vain ymmärsi oikeana kysymyksenä, josta taas seurasi minun ihmettelyni. Eikö sitä nyt voi ihmetellä jos mies pitää minua, joka ei lihava ole, lihavan näköisenä? Itsetunto ei siinä saa kolausta vaan lähinnä että millaisen ihmisen kanssa oikein olenkaan? Olen kuvitellut miehelläni olevan terve kuva naisten painosta mutta ehkä olen ollut väärässä kymmenen vuotta? Ihmetellä en sitä ilmeisesti saisi?
Ja jos jollekin ei vielä tullut selväksi niin minulla ei ollut mitään TARVETTA kysellä miehen mielipidettä, en hinkunut mitään suurta kommentointia vaan ihan vitsailua. Ei ikinä maailmassa olisi tullut mieleen että en olisi voinut tuollaista läppää heittää tai mieheni saavan tuollaisen reaktion. Ehkä vain taivun siihen että mies otti kysymyksen tosissaan kuitenkin ja se oli niin naurettava kysymys että ei edes viitsinyt vastata. tai ehkä te tunnette mieheni paremmin ja olen vain vastenmielinen läski (hänenkin mielestään). :)
Joo, ei vaikuta olevan mitään tarvetta ei. Mieti nyt hetki miltä nuo omat tekstisi kuulostavat armas ap, ja sen jälkeen harkitse vaikkapa deittejä mt-asemalla.
Se, ettei miehesi pidä tukevista täti-ihmisistä ei liene kenellekään yllätys.
Oma BMIni on n 20, ja saisin lihoa 10kg ollakseni BMI 24.
10kg lisää olisi kyllä minun miehesäni selvää ylipainoa, niin kuin minustakin.
5kg myös usein näkyy, jos se asettuu vähemmän imartelevasti.
Kuulostat todella lapselliselta ja typerältä. Eikö miehelläsi saa olla oikeus ajatella päässään, että sä ehkä olet hieman lihava? Ei kuitenkaan sanonut sitä sulle rumasti, oli vain sanomatta. Olisiko hänen pitänyt valehdellä, että "ei et ole lihava, olet ihanan laiha ja lihaksika"? Mitä hittoa sä menet kysymään tuollaista, jos et kestä toisen vastausta tai vastaamatta jättämistä??? Senkus syöt suklaata, lihota itsesi oikein yököttävään kuntoon. Itseäsi sä vain vaingoitat. Ja jos normaali bmi on 18.5 - 24.99 ja sä alle 24, niin et sä varmaan ihan hirveän laihalta näytä. Mä olen ainakin huomannut, että noissa laskureissa se keskikohta pitää paikkansa, silloin on normaalipainoinen eikä makarat pursu yhtään sopivan kokoisissa vaatteissa.