Onko olemassa joku ihminen jota kaipaat mutta et ota yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

On. Hän on toistuvasti käytöksellään osoittanut, ettei ole se ihminen, jota kaipaan. Enkä minä ole enää se henkilö, jota hän kaipaa.

Suo anteeksi saivarteluni, mutta eihän sinulla sitten ole sellaista ihmistä 😐

En, rakastan omaa miestäni jonka nimi on Mikko. Sitä minä rakastan ja kaipaan. Se on minun rakas💕💖

Kyllä, monia kavereita. Mulla on hankalat työajat ja perhe. Ei vaan tunnu löytyvän sopivaa saumaa ottaa yhteyttä. Jotenkin myös jännittää otta yhteyttä ihmisiin, jotka ei ole hirmu läheisiä. Se sitten vaan jää, vaikka heitä välillä kaipaankin elämääni. Olen se osapuoli, johon otetaan yhteyttä eli passiivinen kaveri. Ja toki jos haluaa tavata, pitää olla aktiivinen itsekin.

On ihan hirveän ikävä välillä yhtä miestä. Emme enää näe missään. Mietin usein haluaisiko hän nähdä minua. Olemme molemmat perheellisiä ja olisi todella väärin pitää yhteyttä ja tapailla. Silti mietin tosi usein häntä ja haluaisin olla tekemisissä. En vaan millään kehtaa edes otta yhteyttä. Ja hän tuskin koskaan tulee ottamaankaan. En edes tiedä onko hänellä samanlaiset tunteet enää.

On. Entinen työkaveri, jonka kanssa oli vuosien ajan pientä flirttiä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, koska hän oli varattu. Hyvästellessämme vaihtaessani työpaikkaa, hän sanoi 'Ehkä vielä polkumme kohtaavat jossain'. Nyt mietin pääni puhki mitä hän sillä tarkoitti. Oliko se vain fraasi vai vihje, että hänkin on tuntenut jotain muuta kuin työkaveruutta. Säälittävää pohtia tälläistä aikuisena.

On, välillä pois mielestä ja välillä järjetön ikävä. Ei saatu koskaan selvitettyä,  olisiko meistä ollut johonkin vai ei. Ainakin vetovoimaa oli paljon, mutta maailma ja elämänvaihe erotti.

En uskalla ottaa yhteyttä, koska toivottavasti on naimisissa. Jos taas ei ole, viettänee kevyttä hauskaa deittielämää ja tuskin kaipaa minua. En halua sotkea hänen elämäänsä omalla typeryydelläni. 

En haluaisi.Välien katkaiseminen oli rankka ratkaisu jossakin vaiheessa,mutta elämä muotoutui uusiin uomiinsa.

Yksi entinen nainen. En pysty ottamaan yhteyttä, liian korkea henkinen kynnys. Saahan sitä haaveilla että hän ottaisi yhteyttä.

On, montakin vanhaa kaveria, ihastusta tai ristiriitaisia tunteita herättäneitä ihmisiä. Uskallan hädintuskin ottaa yhteyttä edes parhaisiin ystäviini, sosiaalinen itsetunto on niin surkea. On vaan tosi vaikea uskoa, että ihmiset viihtyisivät seurassani tai haluaisivat nähdä minua, jos eivät itse sitä ehdota. Yleensä se meneekin niin, että jos minä pyydän ystäviäni jonnekin, he eivät syystä tai toisesta tule. He pyytävät minua silloin kun heille sopii, ja minä sitten menen, kun ei yleensä ole muutakaan. Mutta vieraampiin ihmisiin yhteydenpito tuntuu tosiaan aika mahdottomalta, kun läheistenkin kanssa oma-aloitteisuus johtaa lähinnä pettymyksiin. Olen oppinut pärjäämään niin, että tartun tilaisuuksiin aina kun minut ihmisten seuraan kutsutaan, mutta vältän pettymyksiä olemalla itse passiivinen ehdottelussa. Ei kukaan ole ilmaissut edes toivovansa, että olisin yhteydessä useammin. Kaikki viittaa siihen, että toiset ovat tyytyväisiä siihen minkä verran nähdään, ja olen itse ainoa joka kaipaisi enemmän sosiaalista elämää tai uusia ystäviä.

On yksi mies vuodelta 1980. Ensi rakkaus ja jäi niin ihanat muistot. Voi kun pystyisin tapaamaan vaikka vain pariksi tunniksi ja vaihtamaan kuulumisia. Kaipaan vieläkin joskus sitä aikaa kun se kaikki oli niin kaunista. On ulkomaalainen ja asuu vieläkin kotimaassaan. Otin kerran yhteyttä sähköpostin kautta (löysin työpaikan osoitteen, on oma yritys ja sama osoite vieläkin) muttei tullut mitään vastausta.

Vierailija kirjoitti:

On, montakin vanhaa kaveria, ihastusta tai ristiriitaisia tunteita herättäneitä ihmisiä. Uskallan hädintuskin ottaa yhteyttä edes parhaisiin ystäviini, sosiaalinen itsetunto on niin surkea. On vaan tosi vaikea uskoa, että ihmiset viihtyisivät seurassani tai haluaisivat nähdä minua, jos eivät itse sitä ehdota. Yleensä se meneekin niin, että jos minä pyydän ystäviäni jonnekin, he eivät syystä tai toisesta tule. He pyytävät minua silloin kun heille sopii, ja minä sitten menen, kun ei yleensä ole muutakaan. Mutta vieraampiin ihmisiin yhteydenpito tuntuu tosiaan aika mahdottomalta, kun läheistenkin kanssa oma-aloitteisuus johtaa lähinnä pettymyksiin. Olen oppinut pärjäämään niin, että tartun tilaisuuksiin aina kun minut ihmisten seuraan kutsutaan, mutta vältän pettymyksiä olemalla itse passiivinen ehdottelussa. Ei kukaan ole ilmaissut edes toivovansa, että olisin yhteydessä useammin. Kaikki viittaa siihen, että toiset ovat tyytyväisiä siihen minkä verran nähdään, ja olen itse ainoa joka kaipaisi enemmän sosiaalista elämää tai uusia ystäviä.

Sanasta sanaan sama.

Ex-anoppi. Meni erossa ikäänkuin lapsena pesuveden mukana. Ehkä kesällä soitan, että voisin tulla käymään, kun satuin lomamatkalla niille seuduille. Siitähän saan selville, haluaako tavata. Puolisoni petti ja jätti, rumasti vielä, mutta eihän hän sitä taatusti äidilleen ole kertonut. Enkä minäkään kerro, mutta hän oli läheiseni 20 vuotta ja kuitenkin lasten mummo.

Mulla oli. Sitten hän otti yhteyttä.

Minä lähiaikoina otin yhteyttä ihmiseen, jota en ollut nähnyt vuosiin. Vastaanotto oli positiivisempi kuin odotin ja koin helpotusta, vaikka ei meille edes ystävyyttä enää ole tulossa. Suosittelen, jos jotain on jäänyt hampaankoloon!