Mikä ammatti tyhmälle mutta ahkeralle yli 3-kymppiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välinehuoltaja sairaalaan?

Minua kiinnostaisi tämä ammatti, mutta olen varmaan liian jälkeenjäänyt ko. ammattiin. Kuitenkin minua on luonnehdittu tarkaksi työskennellässäni ravintola-alalla, minkä takia olen pitänyt välinehuoltajan ammattia sellaisena, jota voisin kuvitella opiskelevani mutta toinen asia onkin sitten se, että olisiko jälkeenjääneisyyteni esteenä. Tarkkuudestani olisi kuitenkin hyötyä, vaikka nykyaikana siivojankin pitää tehdä työnsä kello kaulassa. Itse olen monien mielestä liiankin tarkka. Minä en taas sähläämistä arvosta enkä halua hoitaa hommiani hätiköiden vaan perehtyä tarkemmin ymmärtääkseni uudet, opeteltavat asiat.

Olen löytänyt tietoa, että välinehuoltajan työ on SORA-lainsäädännön mukainen tutkinto, joten lääkärintodistuksen avulla pitäisi todistaa toimintakyky. Pelottaa vain, että sieltä paljastuu lievä kehitysvammani, vaikka sitä on jopa psykologikin kyseenalaistanut huomatessaan epätasaisen kykyprofiilini. Hän oli arvioinut minulla olevan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia (entinen heikkolahjaisuus, mutta nykyään pitäisi olla poliittisesti korrekti termien kanssa) lievän kehitysvamman sijaan ja sen lisäksi lievää autismia. Haluaisin olla edes kerran rehellinen enkä tuoda ongelmia eteeni myöhemmin.

Ennakkoon olen etsinyt tietoa välinehuoltajan työnkuvasta, ja järjen mukaan ymmärrän, että siinä ei tasankaan voi mokata, ettei kirurgi tai hammaslääkäri käytä epästeriiliä välinettä työssään tai muuten se voi koitua ikäväksi kohtaloksi potilaalle, jos instrumentissa on pienikin verijälki. Mitään mokia en ole tietenkään tehnyt työelämässäkään allergioiden suhteen, koska tiedän ettei ne ole mikään pikku juttu, vaan se voi olla aika kohtalokas, jos pähkinäallerginen söisi pähkinän jäämiä sisältävää ruokaa.

Matematiikan opiskelin erityisopetuksen puolella ollessani koululainen. Minulla ei ole aavistustakaan, minkälaisilla arvosanoilla selvisin alakoululaisena. Yläkoulusta selvisin muista aineista ilman tähtimerkintää 6:sta 8:aan. Etenkin yhteiskuntaopista ja historiasta pidin.

Siivoojan ammattia on turha ehdottaa, koska olen fyysisesti heikompi moniin naisiinkin verrattuna. Köyhä perhetaustakin on aiheuttanut minulle sen tunteen, etten voisi koskaan kouluttautua siivoojaksi vaikka arvostan kyseistä työtä enemmän kuin jotakin pilipali-humanistitutkinnon opiskelijaa. No, lisätyönä olin sitä joskus miettinyt, mutta Sjögrenin oireyhtymä tekee minusta heikon fysiikaltaan. En halua olla äitini tai isäni kaltainen köyhä ja työkyvyttömyyseläkeläinen, vaikkeivat ole siivoustyötä tehneet.

Et voi olla kehitysvammainen saati heikkolahjainen tuon hyvän suomen kielen ja analysoivan tekstin takia. Ehkä jotain as-oiretta ja lievää oppimisen ongelmaa jos huonoimmillaan selviää ilman mukautuksia kutosella tai parhaimmillaan seiskalla.

En ole koskaan kokenut kuuluvani kehitysvammaisten joukkoon, vaikka jotain älyllistä häikkää minulla on pakko oltava. Kehitysvammaisten seurassa koen kuitenkin itseni ihan muukalaiseksi. Niin kutsutun normaalin kanssa kykenen miettimään mm. TTIP-sopimuksen haittoja ja olen tuonut kantani esille, että miksi juuri minä en kannata Natoa vedoten siihen, ettei liitot ja muut sellaiset toimi ja kestä pitkään, vaan ennemmin tai myöhemmin ne hajoavat Neuvostoliiton tapaan. En tämän tyyppisiä keskusteluja kykenisi käymään kehitysvammaisen kanssa, oli sitten joku samaa tai eri mieltä kanssani. Painotan kuitenkin puolueettomuutta, jos kyse on työstä tai yhdistystoiminnasta. Vaikka annan joillekin fiksun kuvan itsestäni, niin olisin silti tyhmä lukioon saati ammattikorkeakouluun.

Peruskoulun päättötodistukseni olen laskenut varmaan tuhanteen kertaan. Se on 7,5. Varmasti keskiarvoni olisin seiskan tai vähän ali, jos olisin opiskellut matematiikan ja fysiikan, joista jälkimmäinen yksilöllistettiin matemaattisten tehtävien takia ilman, että olisin e-kirjaan vaihtanut, yleisopetuksen puolella.

Minulla on ollut ihan syyni itseni vihaamiseen ja pessimistin luonteeseen. Äidin katujyrän asenteiden takia olen kokenut ulkonäköpaineita, minkä takia en kyennyt ilmaisemaan itseäni ollessani yläkoululainen. Köyhyys oli toinen syy tähän. Tämä on johtanut siihen, miksi esitän ulkoisesti nuorempaa koska minulta vietiin nuoruus sen osalta. Tuntuu kuin olisin elänyt kuplassa. Luulen äidin ajatelleen, ettei tällaisen tyhmän kuulu näyttää seksikkäältä tai kauniilta. Syytän osittain äitäni koulukiusaamisesta, sillä hyvällä ulkonäöllä olisin saanut edes vähän itsevarmuutta.

Minua on nelosluokasta yläasteelle saakka kiusattu. Tosin yläkoulussa luokkatoverini, joiden kanssa kävin samaa alakoulua, osasi olla hiljaa. Enemmän yläkoulussa alemmilta tai ylemmiltä luokilta minulle eräät pojat aukoi päätä. Voi, kun näkisivät mitenkä joku vartijana työskennellyt ja nyt poliisin koulutukseen päässyt mies on ihastunut tällaiseen jälkeenjääneeseen. Mieheni on oltava täysin sokea, mutta toisaalta haaveilin joskus pääseväni egoilemaan kiusaajille mieheni statuksesta, mutta olen nyt saanut siihenkin järkeä päähän. En enää juokse statuksen perässä, vaan olen katsonut sitä sisintä. Ihmettelen tosin edelleen, että miten hän ei huomaa kuinka jälkeenjäänyt olen.

Vierailija kirjoitti:

Onko se lähihoitajan työ poissuljettu SORA-lain mukaan? Ei siellä niin paljon matematiikkaa ole, ettet tukiopetuksella pärjäisi. Ja jos lähärikoulun tai minkä muun koulun tahansa läpäisisit, osaisit arvostaa koulutustasi enemmän kuin moni nuori, koska läpäisy ei olisi sinulle itsestään selvä. Kirjoitat hyvää tekstiä, joten saisit kyllä tehtävät tehtyä.

Sitten johonkin kodinomaiseen paikkaan töihin, niissä ei vaihdu asukkaat koko ajan, joten ei tarvitse muistaa niin paljon. 

Asenteesi on ihailtavan rehellinen ja nöyrä, myönnät oppimisvaikeutesi, joten ottaisin sinut kyllä kertomasi perusteella työkaveriksi :)

-Lähihoitaja

Vastaan nyt tähänkin, jos minuun viittasit kommentillasi.

Löytämieni tietojen mukaan sosiaali- ja terveysalan tutkinto kuuluu SORA:n piiriin. Työturvallisuutta ajatellen ymmärrän asian. Katsoin vielä pdf. - tiedoston, jossa mainittiin välinehuollon perustutkinto. Minulla on linkki asiaan liittyen: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/sora-ratkaisuja-soveltumatt…

Mikään ei estä hakemasta opiskelemaan lähihoitajaksi, vaikka olisi ollut yksilöllistetty matematiikka. Se on sitten toinen asia, että kykeneekö oppimaan vaadittavat asiat, sillä tutkinnosta ei voida karsia lääkematematiikkaa eikä mitään muutakaan voida yksilöllistää. Lukihäiriö yms. voidaan toki huomioida, mutta ehdot ovat samat opiskelijoille.

Tiedän tasan pari lukihäiriöistä, joilla molemmilla matematiikka on ollut vaikeaa peruskoulussa. Molemmat ovat opiskelleet lähihoitajiksi, toinen on töissä ja toinen opiskelee vielä lisää. Omien sanojen mukaansa he eivät ole mitään ongelmia aiheuttaneet ja harjoittelut ovat sujuneet hyvin.

En uskoisi pärjääväni lähihoitajana, koska itse en todellakaan ymmärrä matematiikkaa. Osaan tyyliin yhteen- ja vähennyslaskuja sekä laskea laskimella prosentteja. Sinit, cosinit ja tangetit sisäisin koulussa väliaikaisesti. Mitään yhtälön ratkaisuja en osaa, enkä osaisi vaikka harjoittelisin yökaudet.

Minusta ei olisi sosiaalisesti vajaavaisena ohjaamaan ryhmiä. Yhden tai kahden ihmisen kanssa keskustelu vielä onnistunee. Minulta on jäänyt sosiaalinen kehitys välistä ollessani koululainen, koska kaikki tuntui vihaavan minua ilman, että edes tutustuttiin. Ihan syystäkin eristäydyin ja vieläpä omasta halustani omaan huoneeseen, joka oli kuin oma pieni asunto lapsuudenkotini sisällä. Tietokoneesta jaksoin välittää.

Masennus-diagnoosia koitin hakea ollessani yläkoulussa, mutta kuraattorin teettämän masennus-testin tuloksen takia koko epäilykseni kumottiin, vaikka olin satavarma siitä. Tai sitten vähintään olin kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, sillä jopa kouluun meneminen pelotti kiusaamisen takia. Olisin käynyt vaikka kotikoulua, jos äidilläni olisi ollut varaa kustantaa koko lysti ja tietysti aikaakin sellaisen pitämiseen, mutta ymmärrän miten rankasta työstä yksinhuoltajaäitinä oleminen on käynyt.

Ainoa hyvä asia, jonka olen tavoittanut elämässäni, on se, että olen työllistynyt oikeille työmarkkinoille enkä mihinkään tukitöihin. Ja totta kai sekin, että olen onnistunut pariutumaan ylöspäin. Kauheasti pelotti alkuun, että minkälaisen taakan olen saanut diagnoosistani, jota jopa aiempi psykologi ja nyt nykyinen psykologi on kyseenalaistanut. Ihan syystäkään en ole halunnut tuoda tietoja julki ja sen takia olen mieluummin jättänyt edes yrittämättä hakea opiskelemaan uutta alaa. Olen halukas lähtemään neuropsykiatrisiin tutkimuksiin kartoittaakseni nykyisen tilanteen. Menneisyydestäni en ole kertonut kaikkea miehelleni, mutta nepsy-epäilyistäni päätin kertoa eikä minua ole sen takia jätetty. Ihmettelen kyllä vieläkin, miksei mies tai hänen teini edellisestä suhteesta ei huomaa minun vajakkiutta tai sitten osaan vetää hyvin niin kutsutun normaalin roolin.

Vierailija kirjoitti:

Välinehuoltaja, laitoshuoltaja, keittiöapulainen. :) Tsemppiä uusille työurille! 

Välinehuoltajaa on ehdotettu meille tyhmille jo useampaan kertaan tässä keskustelussa. Ehkä en sittenkään menetä toivoani, mutta ensimmäisenä käyn tutkimuksissa ja mahdollisesti ammatinvalintapsykologilla, jolle aion myös puhua tästä B-suunnitelmasta.

Kahvilayrittäjäksi ryhtyminen on myös kiinnostanut, mutten koronan aikaan ottaisi sitä riskiä tietäessäni, kuinka eräällä tuntemallani yrittäjällä on epävarma tilanne asiakkaista. Ennen koronan astumista tutulla on totta kai mennyt hyvin ja etenkin yksityisyystilaisuuksiin ollaan oltu tyytyväisiä. Jälkimmäiset ovat helpottaneet joten kuten tuloja näinä aikoina.