Miten ylipainoiset on saaneet itsensä siihen kuntoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut perso makealle ja hieman pyöreä. Suurin painonnousu tapahtui lasten synnyttyä ja seuraavina vuosina siitä eteenpäin.

Krooninen väsymys, univaikeudet, uupumus, masennus, ahdistus. Näiden taustalla perhe-elämän kuormittavuus (erityislapsia) ja raskas työ, lopulta burnout. En jaksanut vuosiin tehdä muuta kuin käydä töissä ja hoitaa lapset/kodin. Pahimmillaan yritin vain selvitä päivä kerrallaan eteenpäin.

Perhetilanne ei antanut tilaisuutta ns. omalle ajalle eikä ulkopuolista hoitoapua ollut. Ei ollut voimia miettiä mitä syö ja liikkuuko riittävästi kun päällimmäisenä on toive siitä että jaksaa edes seuraavan päivän.

Juuri tästä kirjoittelinkin tuolla alussa, kun kerroin erityislapsiperheistä. Nyt kerroit osuvasti oman kokemuksen, kun tosiaan elät sitä elämää. Itse oon sivusta päässyt sitä seuraamaan ja totean vain, että on se äärettömän rankkaa.

Onko teidän asuinpaikassa ollut mahdollisuutta saada palveluseteleitä tms? Itse työskentelen yrityksessä, joka tarjoaa kotiapua (siivous yms) perheille, mm. juuri sellaisiin joissa erityislapsia. On ihanaa päästä konkreettisesti edes jollain tapaa auttamaan muita.

Kiitos ❤️ Tilanne on helpottanut lasten kasvaessa ja tällä hetkellä jaksan jo melko hyvin. Edelleen kuitenkin stressi vaikuttaa voimakkaasti ja uuvun herkästi. Yritän nyt opetella pitämään itsestäni huolta mutta uusien elämäntapojen ja rutiinien opettelu on haastavaa kun itsestä huolehtiminen on ollut sivuosassa yli 10 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Äkkiä se liikkuminen jää, jos perheessä on vaikkapa erityislapsi (esim. kehitysvammainen), jota ei niin vaan saa hoitoon jonkun luokse ja aina ei saa ketään lasta hoitamaan. Tällaisissa perheissä ne energiat kuluu täysillä sen arjen pyörittämiseen, töissä pitäs käydä että pärjää. Helposti alkaa turvautua pikaruokiin yms.

Asioilla on aina 2 puolta. On erilaista olla lapseton nuori, joka voi käydä treenailemassa sillon kun huvittaa ja on aikaa keskittyä ruoanlaittoon enemmän.

Tuosta töissäkäynnistä, vähemmällähän sitä pärjäisi jos tekisi itse fiksuja ruokia kotona, eikä vaikka pikku salaattiin ja munakkaaseen mene kymmentä minuuttia enempää. Itsekin teen nopeita terveellisiä ruokia itselleni. 

Syöttääkö erityislapsen vanhempi lapselleenkin sitten niitä pikaruokia? Jos ei, niin mikä sitten estää syömästä itse niitä samoja ruokia? Jos kyllä, niin millä he perustelevat sen että syöttävät suoranaista p*skaa lapselleen? Sehän on asia, joka tulee pahimmillaan vaikuttamaan lapsen koko loppuelämään, joka ei "erityisyyden" vuoksi muutenkaan tule olemaan kovin helppoa. Monet kehitysvammat, kuten Down, muuten vaikuttavat henkilön aineenvaihduntaan, mistä syystä olisikin tärkeää keskittyä terveelliseen ruokavalioon... ei se oikeasti vie päivästä kauaakaan, varsinkaan jos tekee vaikka pakastimeen valmiiksi useamman päivän ruuat. 

Tuo ei ole muuta kuin pelkkä tekosyy.

Naurattaa nää kommentoijat jotka lihomisen jälkeen tunnollisesti jaksavat muistuttaa olevansa hyviä ihmisiä ja päässeendä takaisin entisiin mittoihinsa 😂

Vierailija kirjoitti:

******ttuks se kellekään muulle kuuluu kirjoitti:

Liian pitkillä ateriaväleillä.

Tämä on yks yleisimmistä. Kuvitellaan, että jos syö aivan minimaalisesti, laihtuu. Käy aivan päinvastoin, koska keho menee säästötilaan eli varastoi aivan kaiken.

Miten niin yleisimmistä? Eikö juuri Suomessa ateria välit ole lyhyet?

Suurimmassa osassa maita syödään tukeva aamiainen ja vasta illalla päivällinen.

Moni suomalainen syö aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan, joka ei tulisi muualla Euroopassa kuuloonkaan.

Terveydenhuollossa tapaan paljon  myös 25-30 v. ikäluokassa olevia naisia, joilla ei ole vielä lapsia ja asiat kunnossa= työ, koulutus, asunto, parisuhde ja ystäviä.  Heidänkin joukossaan hoikka ihminen alkaa olla harvinaisuus. Monella jo "raskauskilot" etukäteen.

Numero 40 (pienestä pitäen lihava) jatkaa:

Minulle on vaikeaa ymmärtää puhetta herkuista, siis sitä että on erikseen ruoka ja herkut. Kun minusta ruoka on vähintään yhtä hyvää kuin ne ns. herkut.

Samoin puhetta, että lihomiseen syynä olisi se että syö herkkuja, ja että kyllä laihtuu jos jättää herkut pois.

Ehkä niillä jotka ovat lapsena olleet nirsoja, joille ruoka ei ole meinannut kelvata, jotka kouluruokailussa ovat nakertaneet puolikkaan näkkäriä ja sitten lähteneet pois, herkut ovatkin merkittävä syy lihomiseen.

Tällöin on varmaan vaikea ymmärtää, että kaikilla ei ole samoin.

Ruoka vain on niin vastustamattoman hyvää. Mistään muusta asiasta en saa niin hyviä kiksejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äkkiä se liikkuminen jää, jos perheessä on vaikkapa erityislapsi (esim. kehitysvammainen), jota ei niin vaan saa hoitoon jonkun luokse ja aina ei saa ketään lasta hoitamaan. Tällaisissa perheissä ne energiat kuluu täysillä sen arjen pyörittämiseen, töissä pitäs käydä että pärjää. Helposti alkaa turvautua pikaruokiin yms.

Asioilla on aina 2 puolta. On erilaista olla lapseton nuori, joka voi käydä treenailemassa sillon kun huvittaa ja on aikaa keskittyä ruoanlaittoon enemmän.

Tuosta töissäkäynnistä, vähemmällähän sitä pärjäisi jos tekisi itse fiksuja ruokia kotona, eikä vaikka pikku salaattiin ja munakkaaseen mene kymmentä minuuttia enempää. Itsekin teen nopeita terveellisiä ruokia itselleni. 

Syöttääkö erityislapsen vanhempi lapselleenkin sitten niitä pikaruokia? Jos ei, niin mikä sitten estää syömästä itse niitä samoja ruokia? Jos kyllä, niin millä he perustelevat sen että syöttävät suoranaista p*skaa lapselleen? Sehän on asia, joka tulee pahimmillaan vaikuttamaan lapsen koko loppuelämään, joka ei "erityisyyden" vuoksi muutenkaan tule olemaan kovin helppoa. Monet kehitysvammat, kuten Down, muuten vaikuttavat henkilön aineenvaihduntaan, mistä syystä olisikin tärkeää keskittyä terveelliseen ruokavalioon... ei se oikeasti vie päivästä kauaakaan, varsinkaan jos tekee vaikka pakastimeen valmiiksi useamman päivän ruuat. 

Tuo ei ole muuta kuin pelkkä tekosyy.

Esitän sullekin saman kysymyksen kuin muille: elätkö itse erityisperheen elämää? Jos et, lakkaa pätemästä. Et tiedä siitä elämästä hölkäsen pöläystä.

Musta on hauskaa kun ylipainoiset nuoret naiset ostelee freddy-farkkuja ja sitten ottavat belfieitä todeten, että "tavoitteisiin on päästy". Samalla löytyy legginssi kuvia joissa peppu on littana ja posket roikkuvat vastakkain.

Olen ruokateollisuuden markkinoinnin uhri. Minulle on luotu tarpeita joita en tiennyt itselläni olevankaan. Ja tottahan toki tarpeet pitää tyydyttää. Jos haluatte minun laihtuvan kieltäkää ruokateollisuutta markkinoimasta roskaruokaa ja epäterveellisiä annoskokoja.

Ei mulla muuta.

-markkinoiden uhri-

Vierailija kirjoitti:

Ja muutkin vastaavat pitkään jatkuvat elämäntilanteet.

Mielenkiintoinen on tää monien ihmisten hokema, että ”aina on aikaa huolehtia itsestään”.

Kun ei kaikilla ole. Järkevän ruokavalion ylläpitäminen, kaupassa käyminen ja ruoan valmistus, puhumattakaan levosta ja ajasta harrastaa liikuntaa, ovat joillekin kaukaista unelmaa.

Eivät monet ylipainoiset loju telkkarin edessä minuuttiakaan. Itsellä on johonkin ”viihteeseen” aikaa ehkä lomilla. En muista, koska oisin katsonut jonkun sarjan.

Lenkille tai uimahalliin en oo päässyt nyt puoleen vuoteen. Ei oo mistä nyhjäistä aikaa. Yöunet nyt jo säännöllisesti alle 6h, suihkuun kahdesti viikossa, työpäivät yritettävä puristaa lyhyemmiksi, koska kotitilanne. Ei lounastaukoja, pääsee aiemmin lähtemään.

Eikä oo edes erityislapset. Onpahan kolme läheistä vaikeasti sairaana. Sytoja, sädehoitoja, leikkauksia allakka täynnä.

Mut kaikki hengissä!

Tämä. Ja tuossa elämäntilanteessa tuskin tulee mieleen ensimmäisenä, miltä näytän ulkopuolisin silmin, tuleeko ylipainoa 10-20kg, onks tukka hyvin, vaan jokainen päivä on selviintymistarina, ihan samalla tavalla kuin erityislapsen äidillä. Se oma paino ja ulkonäkö kun on niitä pienempiä murheita elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Lihoin 10 kg muutamassa viikossa, kun aloitin uuden työn, johon piti herätä aamulla 4.30. En saanut nukuttua kuin noin viiden tunnin yöunia moneen kuukauteen. Lisäksi oli yli kolmen tunnin työmatkat työpäivän päälle eli lähes 12 tunnin mittainen työpäivä. Lisäksi hormonitasot heittelivät ja mm. menkat jäivät päälle moneksi viikoksi. Stressi ja valvominen lihottivat, vaikka söin kuten ennenkin ja harrastin liikuntaakin aiempaa enemmän.

Sama kokemus, ihan kamala kahden vuoden jakso elämässä. Esimiehen ja toimarin suusta kyllä tuli esille hyvin selvästi tämä päivittäinen talkoiden teko vaatimus 4h, että sitä edellytetään, koska siitä maksettiin ruhtinaallisesti 160€/kk ( 80h), kuitenkin 0,50€ jäi tunnille, hieno homma. Kun asiasta yritti keskustella, että tämä työ tappaa ja rapauttaa, vastaus oli " sinä itse olet vastuussa hyvinvoinnistasi" ja selväksi tuli sekin, että tulijoita on, jos ei kiinnosta.

Kunto meni ihan kamalan huonoksi ja painoa kertyi lähes 20kg, se lie pelasti, että oikeasti elin suklaalla, koska ei katsottu hyvällä, että työpäivän aikana lorvitaan syömässä, se kuului vain johtoportaan oikeuksiin.

Tällaiset asiat mm. johtaa paisumiseen.

Tässä minun syyni, en tiedä kuinka paljon mikäkin näistä on vaikuttanut, mutta kaikkien näiden olen huomannut olevan syömiseni takana. Pitkä teksti mutta joo.

Lapsena äitini oli masentunut. Hän ei jaksanut tehdä kanssani mitään. Kun menimme lomalle, isä lähti omille teilleen (ehkä vanhemmillani myös oli parisuhdeongelmia?) joko sisarusteni kanssa tai ilman ja me jäimme mökkiin istumaan. Mökissä ei ollut mitään tekemistä, silloin ei ollut kännykkää ja päivällä ei oikein paljoa ohjelmiakaan näkynyt. Ensimmäisenä päivänä jo luin kaikki kirjat jotka otin mukaan. Ainoa hetken ilo tuli kun kävimme lähikaupassa ostamassa vanukasta. Se oli ainoa joka toi minulle hetken hyvää oloa, mutta äitini käytöksestä huomasin että iloni ei ollut hyväksyttävää. Joten aloin piilottaa iloni jota sain herkuista. Muistan kuinka huono olo tuli siitä, että vain sokeri helpotti hetkeksi oloa, mutta muuta pakokeinoa minulla ei ollut.

Kun olin vielä pienempi ja riehuin sisarusteni kanssa, äiti pari kertaa uhkasi jättää meidät. Näin opin olemaan aina kiltti jotta kelpaisin eikä minua hylättäisi.

Pienenä en ymmärtänyt miksi painoni vain kasvoi muihin lapsiin verrattuna. Se hävetti, varsinkin jos joku mainitsi asiasta. Ajattelin että minussa on jokin vikana. Kun lopulta tajusin että ylipaino johtuu liiasta herkuttelusta niin aloin hävetä vielä enemmän tuota minulle aiemmin niin luonnollista asiaa. En pystynyt lopettamaan. Kukaan aikuinen ei ikinä kertonut minulle mitä minun pitäisi tehdä tai auttanut minua kontrolloimaan syömistäni. Pelkäsin kouluterveydenhoitajan tarkastusta, koska terveydenhoitaja AINA mainitsi painoni ja sanoi jotain liibalaabaa joka ei lapselle merkitse mitään, se sai minut vain häpeämään enemmän. Miten minä voisin tietää miten minun pitää syödä kun kotona vanhemmat tekevät ruuan ja päättävät karkkipäivästä???

Olin todella ujo ja pelkäsin sitä että ihmiset kiinnittävät minuun huomiota. Läskien takana olin turvallisesti piilossa, kukaan ei näe kuka minä oikeasti olen. Kukaan ei nähnyt niitä kaikkia noloja asioita joita häpesin niin syvästi, jotka piti piilottaa jonnekin syvälle kunnes unohdin itsekin että ne olivat olemassa. Tästä on helppo jatkaa aikuisuuteen samalla mallilla, holtittomasti kun ei ole mitään muuta ikinä oppinut. Kun mikään muu ei ole ikinä tuottanut nautintoa.

Tässä välissä on vielä paljon (mm. masennus) mutta kuitenkin, aloin kolmikymppisenä tarkastella itseäni ja oikeasti etsiä siellä syvällä olevia syitä, etsiä ITSEÄNI. Toin päivänvaloon asioita jotka uskoin piilottaneeni niin syvälle etten itsekään löydä niitä. Tajusin vihaavani itseäni. En ansainnut olla onnellinen koska minulla ei ollut mitään arvoa.

Löysin liikuntalajin josta pidin. Muutin elämäntapojani ja laihduin. Miksi siis olen jälleen 20 kiloa painavampi kuin vuosi sitten? Koska loukkaannuin enkä pystynyt enää harrastamaan liikuntaa. En saanut enää liikunnasta iloa, jostain se oli pakko repiä. Söin enemmän ja kulutin vähemmän. Palasin takaisin vanhoihin tuttuihin tapoihin joita olin harjoittanut suurimman osan elämästäni. Koska oli niin helkatin tylsää, aivan kuten silloin lapsena mökilläkin. Koska on helppo vain päästää irti ja antaa mennä.

Vierailija kirjoitti:

Musta on hauskaa kun ylipainoiset nuoret naiset ostelee freddy-farkkuja ja sitten ottavat belfieitä todeten, että "tavoitteisiin on päästy". Samalla löytyy legginssi kuvia joissa peppu on littana ja posket roikkuvat vastakkain.

Selaa kuvat ohi, easy case. Itse olet varmaan täydellisyyden perikuva, kun on varaa naureskella muille? 😊

"lenkille tai uimahalliin en ole päässyt puoleen vuoteen " .

Tuo on täysin, siis aivan täysin omaa syytä ja vanhin tekosyy maapallolla.

Ei läheisten leikkauksia mennä sairaalaan saliin seuraamaan yms.

Vierailija kirjoitti:

"lenkille tai uimahalliin en ole päässyt puoleen vuoteen " .

Tuo on täysin, siis aivan täysin omaa syytä ja vanhin tekosyy maapallolla.

Ei läheisten leikkauksia mennä sairaalaan saliin seuraamaan yms.

Eli silloin, kun oma lapsi makaa leikkauspöydällä, pitäisi mennä treenaamaan?

Et selvästi tajua, miten raskasta tuo aika on henkisesti. Hyvä tulla taas pätemään.

Vastaan nyt kuitenkin vaikka olen vain lievästi ylipainoinen. Kilot tulee helposti ja salakavalasti vähän kerrallaan. Olin nuorena hoikka ja sain syödä mitä vaan ja koska vaan. Tuli ikää ja 2 lasta ja 2.raskauden jälkeen kroppa ja aineenvaihdunta muuttui. Valvominen ja ressi vaikutti asiaan. "Vanhenin" vuodessa varmaan 10 vuotta.

Olen myös laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen joka nauttii hyvästä ruuasta ja juomasta. Olen myös tunnesyöppö ja minulla ei ole koskaan toiminut aivojen kylläisyyden tunne eli olen aina voinut syödä vaikka kuinka paljon ihan ähkyyn asti. Toki tiedän järjellä mikä on oikea määrä ruokaa. 

Voisiko joku teistä joilla ei ole aikaa edes hengittämiseen kun niin kiirettä ja kalenteri täynnä joka minuuttia myöden pari vuotta eteen päin, laittaa esimerkiksi viikon menot ?

Joka kerta kun joku minun ystävätär kertonut niin stressaavasta kiireestä, niin ei siinä kalenterissa ole ollut juuri mitään tärkeää mihin on lain mukaan pakko mennä juosten.

Olen lihava, koska ruoka on hyvää ja annokset ovat ylisuuria. Mitähän sitä söisi seuraavaksi?

Vi/tu/ttaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee helposti 5kg painoa lisää kun olen stressaantunut ja nukun liian lyhyitä yöunia, eikä lepoon jää riittävästi aikaa.

Kilot lähtevät itsestään kuukaudessa tai parissa, kun nukun 8h. ja syön ihan normaalisti. En koskaan ole varsinaisesti laihduttanut.[/quot

Eihän tässä ole mitään ongelmaa sitten. Jos on normaalipainoinen, mikä kattaa n. 14kg sinne tai tänne, esim. 170cm 60-74kg ovat normipainoa, ja jos vaikka painat yleensä 60kg ja lihot 65kg,ni eihän se ole mitään. Ihan eri asia lihota normaalipainon "sisällä", kuin että lihoo tuosta normaalipainon yläkantista sen 15kg.. Edes 5kg normaalipainosta ei ole paha, muttaettä lääkkeestä lihoo parissa kuukaudessa 15kg, on suoraan sanoen aivan persreiästä... Mielummin ottaisin sen 5kg ylipainoa, kuin 15kg-20kg...

Voi kuule. Täällä päin on 40 kiloa ylipainoa, vaikka ikääkin vasta 19 vuotta. Ottaisin aivan mieluusti tämän sijasta tuon 15-20kg ylipainoa. Silloin tunsi itsensä vielä ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku teistä joilla ei ole aikaa edes hengittämiseen kun niin kiirettä ja kalenteri täynnä joka minuuttia myöden pari vuotta eteen päin, laittaa esimerkiksi viikon menot ?

Joka kerta kun joku minun ystävätär kertonut niin stressaavasta kiireestä, niin ei siinä kalenterissa ole ollut juuri mitään tärkeää mihin on lain mukaan pakko mennä juosten.

Kuka merkkaa kaiken kalenteriin? 😲