Miten ylipainoiset on saaneet itsensä siihen kuntoon?
En tarkoita vähän pyöreitä ihmisiä, vaan siis oikeasti ylipainoisia. Miten paljon voi ja pitää syödä, että on siinä kunnossa? Oon nyt ollut kipeä muutaman päivän, jättänyt liikunnan ja syönyt mitä sattuu, ihan kamala olo. Ihana päästä huomenna urheilemaan ja syömään terveellisesti.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Syömällä ja syömällä, erityisesti herkkuja. Ja sillä, että päättää ummistaa silmänsä siltä paisumiselta ja ostaa aina vaan isomman vaatekoon. Tiedän, koska olen itse päästänyt itseni lihomaan (ja sittemmin laihduttanut).
Mä lihoin myös joskus, mutta ilman yhtään herkkua. Tavallista suuremmat annoskoot ja liikunnan vähyys lihottivat. Olen jo laihtunut entisiin mittoihin.
Harmi ettei se urheilu paranna tuota päävikaasi.
Päivässä ylimääräistä ruokaa kahden voileivän verran = 200 kcal, joita siis ei kuluta. Viidessä päivässä 1000 kcal, 35 päivässä 7000 kcal = 1 kg rasvaa. Vuodessa 10 kg ylipainoa. Kymmenessä vuodessa 100 kg ylipainoa = yhteensä 160 - 180 -kiloinen ihminen. Eipä siis mitään ihme ahmimista tarvita! Useimmat kuitenkin säikähtävät aikaisemmin ja vähentävät syömistään.
Sokerin liiallinen käyttö addiktoi siinä missä alkoholi, nikotiini tai vaikkapa heroiini.
Äkkiä se liikkuminen jää, jos perheessä on vaikkapa erityislapsi (esim. kehitysvammainen), jota ei niin vaan saa hoitoon jonkun luokse ja aina ei saa ketään lasta hoitamaan. Tällaisissa perheissä ne energiat kuluu täysillä sen arjen pyörittämiseen, töissä pitäs käydä että pärjää. Helposti alkaa turvautua pikaruokiin yms.
Asioilla on aina 2 puolta. On erilaista olla lapseton nuori, joka voi käydä treenailemassa sillon kun huvittaa ja on aikaa keskittyä ruoanlaittoon enemmän.
Vatsalaukku venyy lopulta ruokakassin kokoiseksi jostain luin.
Vierailija kirjoitti:
Vatsalaukku venyy lopulta ruokakassin kokoiseksi jostain luin.
Ja palautuu noin kolmessa päivässä entiseen kokoonsa. Luin myös jostain.
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä se liikkuminen jää, jos perheessä on vaikkapa erityislapsi (esim. kehitysvammainen), jota ei niin vaan saa hoitoon jonkun luokse ja aina ei saa ketään lasta hoitamaan. Tällaisissa perheissä ne energiat kuluu täysillä sen arjen pyörittämiseen, töissä pitäs käydä että pärjää. Helposti alkaa turvautua pikaruokiin yms.
Asioilla on aina 2 puolta. On erilaista olla lapseton nuori, joka voi käydä treenailemassa sillon kun huvittaa ja on aikaa keskittyä ruoanlaittoon enemmän.
Tekosyyt ovat eräs tehokas tapa kerryttää liikapainoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä se liikkuminen jää, jos perheessä on vaikkapa erityislapsi (esim. kehitysvammainen), jota ei niin vaan saa hoitoon jonkun luokse ja aina ei saa ketään lasta hoitamaan. Tällaisissa perheissä ne energiat kuluu täysillä sen arjen pyörittämiseen, töissä pitäs käydä että pärjää. Helposti alkaa turvautua pikaruokiin yms.
Asioilla on aina 2 puolta. On erilaista olla lapseton nuori, joka voi käydä treenailemassa sillon kun huvittaa ja on aikaa keskittyä ruoanlaittoon enemmän.
Tekosyyt ovat eräs tehokas tapa kerryttää liikapainoa!
Tiedötkö mitä se elämä tuollaisessa perheessä oikeasti on? Onko sulla erityislapsi(a)?
Toki, vois tehdä terveitä valintoja. Mutta jos kaikki energia kuluu siihen että arki edes jotenkin pysyis hallinnassa, niin helposti turvautuu ”vääriin” valintoihin. Tule sitten kertomaan, kun olet tuollaisessa perheessä elänyt, miten olet jumppaillut ja miten saat aikaa riittämään kunnolla ruoanlaittoon.
Lihoin 10 kg muutamassa viikossa, kun aloitin uuden työn, johon piti herätä aamulla 4.30. En saanut nukuttua kuin noin viiden tunnin yöunia moneen kuukauteen. Lisäksi oli yli kolmen tunnin työmatkat työpäivän päälle eli lähes 12 tunnin mittainen työpäivä. Lisäksi hormonitasot heittelivät ja mm. menkat jäivät päälle moneksi viikoksi. Stressi ja valvominen lihottivat, vaikka söin kuten ennenkin ja harrastin liikuntaakin aiempaa enemmän.
6. ja 10. kommentoija lisää vielä:
Itse olen lapseton, nuori ihminen. Mulla on aikaa vaikka kuinka käydä salilla treenailemassa ja aikaa ruoanlaitolle. Teen työtä, jonka puolesta näen erityislapsiperheiden elämää.
Joskus olen itsekin ihmetellyt lihomista, enää en kun näkee mitä se arki joillakin on. Sellaisilla, joilla on ns ”normaalit” lapset, elämä etenee kun lapset kasvaa. Kehitysvammainen lapsi ei ala käveleen, ei puhumaan, ei ole omatoiminen. Hän on toisesta ihmisestä riippuvainen läpi elämänsä. Useilla lääkitystarvetta, jne. Se elämä on aikataulujen sanelemaa myös arjen ulkopuolella; viikonloppuisin. Kaoottista, nuoralla tanssimista.
Ihan syömällä ja juomalla. Ei se sen vaikeampaa ole. Syön terveellisesti mutta paljon.
Vierailija kirjoitti:
6. ja 10. kommentoija lisää vielä:
Itse olen lapseton, nuori ihminen. Mulla on aikaa vaikka kuinka käydä salilla treenailemassa ja aikaa ruoanlaitolle. Teen työtä, jonka puolesta näen erityislapsiperheiden elämää.
Joskus olen itsekin ihmetellyt lihomista, enää en kun näkee mitä se arki joillakin on. Sellaisilla, joilla on ns ”normaalit” lapset, elämä etenee kun lapset kasvaa. Kehitysvammainen lapsi ei ala käveleen, ei puhumaan, ei ole omatoiminen. Hän on toisesta ihmisestä riippuvainen läpi elämänsä. Useilla lääkitystarvetta, jne. Se elämä on aikataulujen sanelemaa myös arjen ulkopuolella; viikonloppuisin. Kaoottista, nuoralla tanssimista.
Mä taas lihoin väkivaltaisessa suhteessa. Mietin joskus että olin tiedostamattani syönyt itselleni ikään kuin suojakuoren.
Lihoa voi monella tapaa. Ei se aina tarkoita pelkkiä herkkuja sekä roska- ja einesruokia, mutta sitä en kiellä etteikö se monien kohdalla tarkoita. Joku aikaisemmin demonstroi miten yks ylimääräinen leipä päivässä voi pitkässä juoksussa lihottaa isoja määriä. Samalla tavalla terveellisen aliruoan santsaus. Myös ajatellaan että lihavat syövät koko ajan, mutta usein juuri päinvastoin, eli ruokarytmi on todella epäsäännöllinen mikä helposti johtaa siihen että sitten kun kerrankin syödään, santsataan ruokaa.
Itsekin ollut hieman lihavempi ja sittemmin laihtunut, mutta edelleen on pientä pyöreyttä. Ja pitää myös muistaa, että mielenterveys vaikuttaa paljon. Ei tarvi olla varsinaisia mielenterveysongelmia, mutta usein ruoasta haetaan hetken mielihyvää. Niin iloon kuin suruunkin. Itselle tämä oli (ja on edelleen) se kompastuskivi.
En usko että koko elämänsä hoikka ihminen voi täysin edes ymmärtää. Laihtuminen ja painon kurissa pitäminen ovat teoriassa helppoa, mutta jos se käytännössäkin olisi helppoa, ei tässä maailmassa olisi näin paljon ylipainoisia.
Addiktiohan se, samoin kuin tällä fatsheimaaja ap:lla tästä aiheesta. Miten voi olla ettei muita oman arvon buustereita löydä kuin lihavien haukkuminen, onko hoikkuus ainut asia ap:n kaltaisten elämässä mikä heillä on itsellään elämässä hyvin, ja siksi haluavat korostaa sitä muille julkisesti vastapuolta haukkumalla. Mä ottaisin hyväkäytöksisen mukavan lihavan kaveriksi aina ennen tällaista suoltavaa hoikkaa.
Siis ihan oikeasti. Eikö täällä osata muusta puhua kuin ylipainosta ja kirjoitusvirheistä?
Onko taustalla sama henkilö, joka aloittaa aamu seitsemältä ja lopettaa klo 23.
Ei jaksaisi enää. Kun mitään uutta ei ole ap. kerrottavaa.
Ylipainon syyt on moninaiset, kerrottiin juuri toissa iltana tv:ssä.
Esim. alle 7h yöunet.
Miksi yöunista ja levosta ei puhuta, joka on suurempi terveyshaitta, kuin ylipaino.
Minulle tulee helposti 5kg painoa lisää kun olen stressaantunut ja nukun liian lyhyitä yöunia, eikä lepoon jää riittävästi aikaa.
Kilot lähtevät itsestään kuukaudessa tai parissa, kun nukun 8h. ja syön ihan normaalisti. En koskaan ole varsinaisesti laihduttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6. ja 10. kommentoija lisää vielä:
Itse olen lapseton, nuori ihminen. Mulla on aikaa vaikka kuinka käydä salilla treenailemassa ja aikaa ruoanlaitolle. Teen työtä, jonka puolesta näen erityislapsiperheiden elämää.
Joskus olen itsekin ihmetellyt lihomista, enää en kun näkee mitä se arki joillakin on. Sellaisilla, joilla on ns ”normaalit” lapset, elämä etenee kun lapset kasvaa. Kehitysvammainen lapsi ei ala käveleen, ei puhumaan, ei ole omatoiminen. Hän on toisesta ihmisestä riippuvainen läpi elämänsä. Useilla lääkitystarvetta, jne. Se elämä on aikataulujen sanelemaa myös arjen ulkopuolella; viikonloppuisin. Kaoottista, nuoralla tanssimista.
Mä taas lihoin väkivaltaisessa suhteessa. Mietin joskus että olin tiedostamattani syönyt itselleni ikään kuin suojakuoren.
Oletko päässyt väkivaltaisesta suhteesta eroon? Näitä kokemuksia on paljon.
Syömällä ja syömällä, erityisesti herkkuja. Ja sillä, että päättää ummistaa silmänsä siltä paisumiselta ja ostaa aina vaan isomman vaatekoon. Tiedän, koska olen itse päästänyt itseni lihomaan (ja sittemmin laihduttanut).