Mua vähän ärsyttää nämä jotkut "Mies jätti minut kun olin raskaana/lapsi syntyi" valittajat..
Ja heti alkuun, anteeksi hieman provosoiva otsikko. On toki paljon naisia ketkä tulevat jätetyksi aivan yllättäen tällaisessa tilanteessa ja se on toki surullista.
MUTTA sitten on näitä tapauksia jotka itse "mokaavat" mutta jaksavat itkeä osaansa. Esimerkiksi eräs sukulaiseni seurusteli pari vuotta miehen kanssa, joka alusta alkaen oli suhteessa selkeästi puoliteholla mukana (koitti jättää naista useamman kerran, oli hankala, petti pari kertaa jne), nainen jätti e-pillerit syömättä ja hankkiutui raskaaksi, kai ajatteli lapsen avulla sitoa miehen itseensä. Raskauden puolivälissä mies otti ja lähti, nyt nainen haukkuu kaikille sukulaisillemme että mies on rassukka joka ei kestänyt isäksi tulemista. Olisi tässä hieman peiliin katsomisen paikka mielestäni naisellakin.
Yksi työkaverini tapaili pari kk miestä kehen rakastui, tuli raskaaksi tälle ja olisi halunnut perustaa perheen. Mies sanoi ettei alun alkaenkaan halunnut mitään vakavaa tältä parin kk seurustelulta ja koitti naista saada tekemään abortin. Nainen ei suostunut ja mies läks (olisi lähtenyt muutenkin) ja nyt nainen haukkuu pitkin pitäjää miestä vastuuttomaksi luuseriksi.
Välillä käy kyllä miehetkin näissä asioissa sääliksi! T. Nainen
Kommentit (55)
Kaikki te olette lapsellisia. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa riippumatta siitä mitä ikäviä ja typeriä temppuja vanhempi on tehnyt. Ei se ole lapsen vika jos äiti on esim. valehdellut e-pillereistä. Miehen täytyy olla mies ja hoitaa oma lapsensa eikä kitistä kuin pieni poika ja karata koska nainen oli ilkeä. Aikuisten täytyy ajatella lasta, ei itseään. Jokainen joka hylkää lapsensa on itsekäs luuseri.
Elämä ei ole reilua ja jokainen voi yrittää vain parhaansa. Lapsi jonka isä on hylännyt, on lapsi jonka isä on hylännyt riippumatta äidin vääristä teoista. Omaan lapseen kannattaa aina tutustua ja varmistaa, että lapsi saa tavata myös isovanhempiaan. Älkää riistäkö lapselta.
Mieheni kertoi exästään, joka ei ollut suhteen alussakaan suostunut kumin käyttöön , oli vain rähissyt " Ei mulla oo tauteja ja sitäpaitsi mä syön pillereitä!"
Miehelle oli tullut olo, että nainen koettaa tartuttaa häneen jonkun taudin tai hommata itsensä raskaaksi eikä ollut kyennyt jatkamaan suhdetta.
Ihmettelen ettei tuollaisissa tapailusuhteissa käytetä kumia. Mitähän lie tauteja tuollaiset levittävät...
Tässä sen näkee, miten monesta syystä seksin vapautuminen on johtanut huonoihin lopputuloksiin. Jos mentäis eka naimisiin ja sitten vasta sekstailtais, olis asia paljon helpompi.
Nyt kun mennään sänkyyn kenen kanssa tahansa, syntyy helpommin surullisia tarinoita. Jos ei muiden, niin lapsen kannalta.
Seksissä on AINA raskaaksi tulemisen riski, jospa ihmiset muistaisivat tämän ennen sänkyyn menoa. Ja abortti ei ole koskaan kevyt ratkaisu.
Sinun lihaasi ja vertasi ilman isää kirjoitti:
Kaikki te olette lapsellisia. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa riippumatta siitä mitä ikäviä ja typeriä temppuja vanhempi on tehnyt. Ei se ole lapsen vika jos äiti on esim. valehdellut e-pillereistä. Miehen täytyy olla mies ja hoitaa oma lapsensa eikä kitistä kuin pieni poika ja karata koska nainen oli ilkeä. Aikuisten täytyy ajatella lasta, ei itseään. Jokainen joka hylkää lapsensa on itsekäs luuseri.
Elämä ei ole reilua ja jokainen voi yrittää vain parhaansa. Lapsi jonka isä on hylännyt, on lapsi jonka isä on hylännyt riippumatta äidin vääristä teoista. Omaan lapseen kannattaa aina tutustua ja varmistaa, että lapsi saa tavata myös isovanhempiaan. Älkää riistäkö lapselta.
Näinpä. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!
Tuommoiset naiset ovat pohjasakkaa. Sen lisäksi, että pilaavat miehen elämän, tekevät lapsesta myös "vajaan" koko elämäkseen tarkoituksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinno.. Mäkin ihmettelen mikä siinä kondomin käytössä on niin vaikeaa jos ei isäksi halua?
Kuten tuolla aikaisemmin on sanottu niin pariskunta keskenään yhdessä, luottamuksella sopivat ehkäisymuodon.
Totta kai yhden illan tuttavuuksille kondomi ainoa oikea!
Useimmiten se sopiminen on sitä että mies toteaa että "minähän en kumin kanssa älä rientämään!" eikä kuuntele naista.
Meillä mies on valmis ostamaan kumit, jos en halua enää pillereitä syödä, mutta pillereistä ei ole tullut mitään haittavaikutuksia enkä ole tullut raskaaksi, joten ne ovat toimiva ratkaisu meillä.
Kyllä se kumi todennäköisemmin pettää kuin pilleri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini naisystävä haukkui kaveriani vastuuttomaksi, koska jätti naisen synnytyksen jälkeen. Lapsi ei ollut kaverini.
Samanlaisen tapauksen tiedän. Kaveri oli vetänyt piuhat poikki ja kävi aikoinaan 3 kertaa tarkistamassa ettei sen letkusta voi tulla lapsia. Ekan vuodenaikana se kävi 2 kertaa ja siinä oli väliä noin 6kk ja kolmannen kerran se spruittaamassa vuoden jälkeen.. Nollaa näytti. Se tapasi naisen, joka ei myöskään halunnut lapsia. Kaveri ei kertonut sille naiselle, että se on vetänyt piuhat poikki, koska mitä väliä kun ei se nainen ei itsekään halunnut lapsia... Se nainen pamahti paksuksi noin 2v yhdessäolon jälkeen.. Se muija haukku facebookkia myöten kaverin seinälle pelkuruudesta. Naureskellen luin itsekin sieltä seinältä sen muija kiehumista. Muutaman päivän jälkeen sinne seinälle oli kirjoittanut kaverin systeri. Miks jonku pitäisi ottaa vastuuta jostain mikä ei ole omaa ja se jokin mikä kasvaa sisällä on ensinnäkin pettämällä laitettu alkuun. Niin se muija oli ihan paineessa vastaillu siellä että miten niin joopa niin varmaan. Kukaan ei kommentoinu enempää koko asiasta, niin se muija laitto textarin kaverille, että väitätkö ettei lapsi ole sinun.. Kaveri otti sen tuloksista kuvan ja laitto sille muijalle ja sano siihen viestiin, että näitä tuloksia on kolme, joten lapsi ei ole minun. Mahtaa olla hieno olo, kun olet haukkunut minut ympäriinsä ja kaikki tienny koko aika totuuden ettei se voi olla mun. Se muija oli poistanu koko facebookin
Hedelmällisyyden palautuminen vasektomian jälkeen on mahdollista.
Siis tää mies jätti raskaaksi tulleen tyttöystävän mutta ei vielä siinäkään vaiheessa kertonut vasektomiasta? Odotti että ex tekee itsensä naurunalaiseksi ja kertoi vasta sitten? Tosi kypsää touhua. Ja miten parisuhteessa ei tule tuommoinen asia puheeksi jo aiemmin, kai siitä ehkäisystä käydään keskusteluja jo heti alkumetreillä? Mies laittoi naisen syömään pillereitä turhaan vuosia kun ei halunnut kertoa vasektomiastaan? Tää hieman haiskahtaa keksitylle jutulle tai totaali-kusipää miehelle :D
Ei vaan tossahan sanotaan, että nainen ei myöskään halunnut lapsia, joten eiköhän nainen ole silloin hoitanut asian ettei tule raskaaksi ja kahden vuoden seurustelun jälkeen on tullut raskaaksi. Tarkoittaa, että nainen on luopunut salaa ehkäisystään. Naisen olisi pitänyt kertoa miehelle, että ei käytä ehkäisyä enää. Nainen teki itsestään naurunalaisen, kun petti miestään ja antoi olettaa, että lapsi on miehen ja pettäjänä haukkui miehen vaikka itse on syyllinen. Tossa on turha hurrata naisen teolle ja syyttää miestä, koska tossahan on kaksi ihmistä ollut yhdessä, jotka eivät halua lapsia ,mutta toinen salaa halusikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini naisystävä haukkui kaveriani vastuuttomaksi, koska jätti naisen synnytyksen jälkeen. Lapsi ei ollut kaverini.
Samanlaisen tapauksen tiedän. Kaveri oli vetänyt piuhat poikki ja kävi aikoinaan 3 kertaa tarkistamassa ettei sen letkusta voi tulla lapsia. Ekan vuodenaikana se kävi 2 kertaa ja siinä oli väliä noin 6kk ja kolmannen kerran se spruittaamassa vuoden jälkeen.. Nollaa näytti. Se tapasi naisen, joka ei myöskään halunnut lapsia. Kaveri ei kertonut sille naiselle, että se on vetänyt piuhat poikki, koska mitä väliä kun ei se nainen ei itsekään halunnut lapsia... Se nainen pamahti paksuksi noin 2v yhdessäolon jälkeen.. Se muija haukku facebookkia myöten kaverin seinälle pelkuruudesta. Naureskellen luin itsekin sieltä seinältä sen muija kiehumista. Muutaman päivän jälkeen sinne seinälle oli kirjoittanut kaverin systeri. Miks jonku pitäisi ottaa vastuuta jostain mikä ei ole omaa ja se jokin mikä kasvaa sisällä on ensinnäkin pettämällä laitettu alkuun. Niin se muija oli ihan paineessa vastaillu siellä että miten niin joopa niin varmaan. Kukaan ei kommentoinu enempää koko asiasta, niin se muija laitto textarin kaverille, että väitätkö ettei lapsi ole sinun.. Kaveri otti sen tuloksista kuvan ja laitto sille muijalle ja sano siihen viestiin, että näitä tuloksia on kolme, joten lapsi ei ole minun. Mahtaa olla hieno olo, kun olet haukkunut minut ympäriinsä ja kaikki tienny koko aika totuuden ettei se voi olla mun. Se muija oli poistanu koko facebookin
Hedelmällisyyden palautuminen vasektomian jälkeen on mahdollista.
Ei palaudu. Tuossa on kolme kertaa käyty testissä riittävän ajan jälkeen napsautuksesta ja joka kerta tulos on nolla. Se ei enää palaudu.
Entinen nipsauttaja.

Paitsi että joskus palautuu. Tuttuni tuli isäksi vasektomian jälkeen ;) Mutta tämä ei toki ole yleistä, sanon vain sen ettei ole 100% varma tämäkään ehkäisykeino.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinno.. Mäkin ihmettelen mikä siinä kondomin käytössä on niin vaikeaa jos ei isäksi halua?
Kuten tuolla aikaisemmin on sanottu niin pariskunta keskenään yhdessä, luottamuksella sopivat ehkäisymuodon.
Totta kai yhden illan tuttavuuksille kondomi ainoa oikea!
Useimmiten se sopiminen on sitä että mies toteaa että "minähän en kumin kanssa älä rientämään!" eikä kuuntele naista.
Tämä oikeuttaa huijaamaan pillereiden käytössä?
Ei vaan tässähän oli puhe, että pariskunta "yhdessä,luottamuksella sopivat" ehkäisystä. Ja toinen kommentoi, että "sopiminen luottamuksella" on monesti sitä, että mies sanoo, ettei halua käyttää komdomia.
Mitä vaihtoehtoja jää? Mies ei hoida ehkäisyä mitenkään? Kaikki vastuu naisella? Ja helppohan sitä on toista syyttää, kun vahinko sattuu, kun itse ei ole vaivautunut tilanteessa minkäänlaista vastuuta ottamaan.
Ei ole huijaamista, jos ei aina muista sitä saamarin pilleriä samaa aikaan ottamaan, tai jos on ripulilla tai oksentaa.
Yrittäkääpä miehet muistaa ottaa joku pilleri vuodesta toiseen tiettyyn aikaan. Ei ole helppoa. Helposti unohtuu.
Vierailija kirjoitti:
Tässä sen näkee, miten monesta syystä seksin vapautuminen on johtanut huonoihin lopputuloksiin. Jos mentäis eka naimisiin ja sitten vasta sekstailtais, olis asia paljon helpompi.
Nyt kun mennään sänkyyn kenen kanssa tahansa, syntyy helpommin surullisia tarinoita. Jos ei muiden, niin lapsen kannalta.
Seksissä on AINA raskaaksi tulemisen riski, jospa ihmiset muistaisivat tämän ennen sänkyyn menoa. Ja abortti ei ole koskaan kevyt ratkaisu.
Nimenomaan. Vaikka abortti olisi itselle vaikea paikka pitää silti kantaa vastuunsa ja tehdä se edes lapsen takia.
Vierailija kirjoitti:
Niinno.. Mäkin ihmettelen mikä siinä kondomin käytössä on niin vaikeaa jos ei isäksi halua?
Vasektomia on myös erinomainen ja kestävämpi ratkaisu miehille, varsinkin kun ilmeisesti kovinkaan montaa suomalaistakaan miestä ei perheen perustaminen tai ainakaan isäksi tuleminen kovin paljoa kiinnosta.
Asiaa liipaten: tässä juuri muuten on juttua seksimatkailevien miesten, jotka haluavat panna paljaalla, jälkeensä jättämistä lapsista. Isät kävivät Filippiineillä ostamassa seksiä, nyt on kokonainen sukupolvi lapsia, jotka haluavat jäljittää heidät.
Eli seksituristienkin kannattaisi käyttää sitä kortsua.
"Their fathers visited the Philippines to buy sex: now a generation of children want to track them down."
https://www.theguardian.com/society/2019/mar/02/children-sex-tourists-l…
Mutta ei poista sitä faktaa että nainen on pettänyt. Jos ei olisi niin ei olisi poistanut FB ja olisi vaatinut elareita isyystestin kautta.