Lue keskustelun säännöt.
Olen tainnut törmätä ns. sielunkumppaniin, molemmat tahollamme varattuja
26.02.2019 |
Ja on muutenkin mahdotonta kuvitella välillemme mitään monesta syystä.
Silti tämän ihmisen kanssa on syntynyt syvä yhteys, ymmärrämme toisiamme täydellisesti ja on kuin vihdoinkin maailmasta olisi löytynyt ensimmäinen ihminen, joka puhuu samaa kieltä kanssani. Kyse ei ole edes fyysisestä vetovoimasta vaan henkisestä yhteydestä. En osaa oikein selittää tunnetta koska se on niin erityinen. On kuin olisimme tunteneet aina. En ole kokenut mitään vastaavaa ennen vaikka olen korviani myöten rakastunut omaan puolisooni. Tämä on erilaista.
Tunne on molemminpuolinen mutta minun täytyy kieltäytyä viemästä toveruuttamme pidemmälle, koska olen tietenkin uskollinen omalle puolisolleni. Surettaa kuitenkin ajatella, mitä tästä yhteydestä olisi vielä voinut syntyä ja mihin yhteinen tiemme voisi mennä, jos asiat olisivat toisin.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia?
Kommentit (50)
Kaksi vuotta sitten minusta tuntui samalta.
Elin arkiseksi muuttuneessa kylmässä parisuhteessa ja kaipasin sellaisia uusia leiskuvia suuria tunteita.
Tapasin tuon miehen. Olin ihan häkeltynyt, miten joku voi tuntua niin samanhenkiseltä, ja voi herättää niin ihania tunteita. Platoninen suhteemme kesti puolisen vuotta, sitten erosin ja muutettiin yhteen.
Noh, kyllähän se arki tavoitti tämänkin "unelmaparin". Yksi aamu alkoi ihan itkettää kun makasin aamulla sängyssä ja mietin mihin ne kaikki suuret tunteet ovat kadonneet... Ja mies päästi peiton alle piiiitkän pierun.. Niin..
Monet naiset ovat "ihastuneet ihastuksen tunteeseen", kohde on oikeasti toissijainen. Nyt sitten taas sitä arkista pakkopullaa ilman sen kummempaa rakkautta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaan saattaa olla se, että joku osa sielunkumppanuudesta loppuis samantien, jos eroaisitte.
Teillä on kenties turvalliset omat suhteet?
Haikailla aina turvallisessa voi.
Tilanne on nyt tuo mikä on.
Mitä sinä haluat?
Entä jos se on se elämänrakkaus? Entä jos ei olekaan? Helppo haikailla, kun ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Näitähän on Ruotsin-laivat pullollaan, varsinkin pikkujouluaikaan.
Juu näitähän löytyy!! 😂😂 Firmojen pikkujouluissakin löydetään aina sielunkumppaneita.
Oli kyllä. Nyt naurattaa jo.
Olin itse ihan hukassa itseni kanssa kun tämä mies astui kuvioihin. Se tunne oli ihan käsitmätön ja vaikka tapaamisissa oli vuosien tauko niin tunne ei kadonnut. Se yhteys oli koko ajan siinä.
Lopetin yhteydenpidon kokonaan, koska tiesin, että tulen enemmin tai myöhemmin pettämään. Edellisestä kohtaamisesta on nyt 8'vuotta ja olen edelleen mieheni kanssa, naurettavan onnellinen.
Syy, miksi tuo naurattaa tuo sielunkumppanuus on se, että sen tosiaan uskoi niin vahvasti itse vuosia. Tosiasassa kyse on kuitenkin hemmetin hyvästä kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta ja tämän jälkeen siitä mielikuvasta, jonka tilanteesta itse luo. Lämmöllä muistelen, mutta olen todella onnellinen siitä, etten päätynyt huttupäissäni tekemään mitään radikaaleja ratkaisuja.
Minä löysin sielunkumppanini 30 vuotiaana. Hän oli 70v mummo. En ollut koskaan tuntenut mitään sellaista kuin meidän yhteenkuuluvuus ja hän sanoi samaa. Hän oli yksinäinen, mutta täysissä sielunvoimissa ja minä perheellinen kolmen lapsen äiti. Kymmenen vuoden tuntemisen jälkeen hän kuoli. Nyt hänen kuolemastaan on pian kahdeksan vuotta ja minulla on edelleen häntä kova ikävä. Välillä harmittaa ettemme löytäneet toisiamme aikaisemmin. Hänen kanssaan olisin voinut olla ystävä ikuisuuden. Toivottavasti tapaamme vielä ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pinppaa se haluaa. Älä ole yksinkertainen.
Toivon, että tämä on trolli, jonka tarkoitus on saada naiset näyttämään vähemmän älykkäiltä kun ovat himojensa vietävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitähän on Ruotsin-laivat pullollaan, varsinkin pikkujouluaikaan.
:D :D :D
Uteliaisuudesta kysyn aloittajan horoskooppimerkkiä ja sielunkumppanin myös siis jos on tiedossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun avioliittoni kariutui tällä tavalla. Mies tapasi sielunkumppaninsa. Neljän lapsen koti rikottiin sen vuoksi.
Silloin ihmettelin, että mikä ihmeen sielunkumppani, ja luin asiasta paljon. No, miehen kohdalla tulin siihen tulokseen, että hän tapasi ihmisen, jolla on täysin samat mielenkiinnon kohteet ja arvot. Lasten mukaan he riitelivät todella rajusti, luulisi, ettei ”sielunkumppanien” tarvitsisi tehdä sellaista?
Mutta luin, että sielunkumppanuudessa on vain harvoin kyse romanttisesta rakkaudesta. Useinmiten ei.
Lisäksi eräs ”hörhö” sanoi, että sielunkumppanien parisuhteet ei yleensä kestä. En tiedä miksi.
Huomioittehan, että tässä ei ole kyse himoista tai toisen perässä juoksemisesta? Joidenkin ihmisten kanssa on vaan älyttömän helppoa, on ne sitten samaa tai eri sukupuolta. Mut jos tuollainen ihminen sattuu olemaan muutenkin yhtään itseä viehättävä, ystävyyteen tahtoo tulla romanttisia sävyjä.
On mulla ollut ystävinä myös naisia, sellaisia siis, joiden kanssa tietää sanomattakin, mitä toinen ajattelee. Mutta kun on hyvin hetero, tuo miespuolinen versio on vasta aiheuttanut pientä ongelmaa. En silti ajattele, että meidän on määrä olla yhdessä ja pidän itsestäänselvyytenä, että ketään ei petetä. Kyllä sen ystävyyden kanssa oppii olemaan, tai jos ei, sit pitää vaan luopua.
Oma puolisoni on minulle rakkain, vaikka olemmekin ikuisesti pieniä mysteerejä toisillemme (siinä missä sielunkumppani on kuin avoin kirja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomioittehan, että tässä ei ole kyse himoista tai toisen perässä juoksemisesta? Joidenkin ihmisten kanssa on vaan älyttömän helppoa, on ne sitten samaa tai eri sukupuolta. Mut jos tuollainen ihminen sattuu olemaan muutenkin yhtään itseä viehättävä, ystävyyteen tahtoo tulla romanttisia sävyjä.
On mulla ollut ystävinä myös naisia, sellaisia siis, joiden kanssa tietää sanomattakin, mitä toinen ajattelee. Mutta kun on hyvin hetero, tuo miespuolinen versio on vasta aiheuttanut pientä ongelmaa. En silti ajattele, että meidän on määrä olla yhdessä ja pidän itsestäänselvyytenä, että ketään ei petetä. Kyllä sen ystävyyden kanssa oppii olemaan, tai jos ei, sit pitää vaan luopua.
Oma puolisoni on minulle rakkain, vaikka olemmekin ikuisesti pieniä mysteerejä toisillemme (siinä missä sielunkumppani on kuin avoin kirja).
Voisitko analysoida tarkemmin, missä mielessä sielunkumppani on kuin avoin kirja?
Tiedät mitä ajattelee? Bongaat hänen tunteensa? Yhteiset mielenkiinnon kohteet? Ajattelunrakenne on sama? Arvostaa samoja asioita?
En haluaisi olla kyyninen, mutta: se toinen kuuntelee juttujasi erityisellä mielenkiinnolla, koska ei vielä tajunnut että olet yhtä tylsä tyyppi kuin muutkin. Kuten on itsekin. Kumppanisikin toivottavasti näki sinut näin suhteenne alussa.
Olen itse tavannut sielunkumppaneita useita, aina huomatakseni sen upean ja mielenkiintoisen tyypin vaihtuvan kuluneisiin kalsareihin ja jankkaaviin juttuihin. Joka ei myöskään jaksa olla enää kiinnostunut jokaisesta mahtavasta ajatuksestani. Pitkiä suhteita siis ollut useita, huipputyyppien kanssa.
Nämä miehet ovat mukavia ja hyviä kumppaneita. Kuten nykyinenkin. Ja varmaan seuraavakin olisi. En niinkään etsinyt toista ihmistä, kuin itseäni ja näin heissä ehkä jotain mitä kaipasin. Nykyisen kanssa olen kuitenkin rakentanut elämää ja tunnemme toisemme, hyvässä ja pahassa. Kalsarit ja jutut kuluvat kaikilla, ei ole niiden takia järkeä jatkuvasti vaihtaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomioittehan, että tässä ei ole kyse himoista tai toisen perässä juoksemisesta? Joidenkin ihmisten kanssa on vaan älyttömän helppoa, on ne sitten samaa tai eri sukupuolta. Mut jos tuollainen ihminen sattuu olemaan muutenkin yhtään itseä viehättävä, ystävyyteen tahtoo tulla romanttisia sävyjä.
On mulla ollut ystävinä myös naisia, sellaisia siis, joiden kanssa tietää sanomattakin, mitä toinen ajattelee. Mutta kun on hyvin hetero, tuo miespuolinen versio on vasta aiheuttanut pientä ongelmaa. En silti ajattele, että meidän on määrä olla yhdessä ja pidän itsestäänselvyytenä, että ketään ei petetä. Kyllä sen ystävyyden kanssa oppii olemaan, tai jos ei, sit pitää vaan luopua.
Oma puolisoni on minulle rakkain, vaikka olemmekin ikuisesti pieniä mysteerejä toisillemme (siinä missä sielunkumppani on kuin avoin kirja).
Voisitko analysoida tarkemmin, missä mielessä sielunkumppani on kuin avoin kirja?
Tiedät mitä ajattelee? Bongaat hänen tunteensa? Yhteiset mielenkiinnon kohteet? Ajattelunrakenne on sama? Arvostaa samoja asioita?
Kaikki nämä. Huomaamme toisistamme heti, jos joku on vialla. Usein ajatellaan samaa asiaa samaan aikaan, tai tiedetään sanomatta, mitä toinen miettii. Kiinnostukset on samoja hyvin pitkälti, keskustellaan samoista aiheista mielellään ja samalla tasolla, huumori kukkii myös runsaasti ja tajutaan niin toisen nerokkaat kuin huonotkin vitsit. Nämä puolin ja toisin, vuorovaikutus on avoin kumpaankin suuntaan. Kummankin on helppo olla oma itsensä eikä tarvitse nähdä vaivaa sen eteen, että toinen ymmärtäisi.
Nämä kaikkihan ovat minkä vain oikein hyvän ystävyyden merkkejä. Ajoittain on tullut tarve ottaa etäisyyttä, jottei oma parisuhde vaarannu, mutta toisaalta näen, että tämä yhteys on hyvä juuri näin, henkisenä. Sielunkumppanuutena.
Tuttu tilanne. Tapasin ihmisen kenen kanssa vedimme toisiamme puoleensa kuin magneetit. Se oli ennen kaikkea henkinen yhteys, ehkä myös fyysinenkin. Aina toistemme kanssa tunsimme molemmat syvää rauhaa. Kuin olisi kotiin löytänyt. Kumpikin meni myös vähän sekaisin, koska tuntui että miten tän voisi tähänkään jättää... Mutta mun oli kuitenkin pakko jättää se siihen. Säikähdin ja tuntui, etten halua sekoittaa monen ihmisen elämää. Oltiin jo liian vanhoja sellaiseen.
Ehkä siinä vähän sydän särkyi kummaltakin, mutta ehkä se ei vaan oltu tarkoitettu niin. Muutama vuosi aiemmin olisin jättänyt kaiken hänen vuokseen. Aika oli nyt väärä. Eikä se elämä välttämättä olisi paremmaksi muuttunut kummallakaan. Kaikkeen se henkinen yhteyskään ei riitä ja ehkä se olisi myös ajan myötä muuttunut muuksi. Nyt emme tiedä ja voimme ajatella lämmöllä ihmistä, johon oli se jokin syvempi yhteys. Että sellaisenkin on kohdannut kerran.
Kannattaa ajan kanssa katsoa mihin elämä vie. Sanoisin kuitenkin, että joskus on parempi odotella rauhassa kuin rynnätä suin päin suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomioittehan, että tässä ei ole kyse himoista tai toisen perässä juoksemisesta? Joidenkin ihmisten kanssa on vaan älyttömän helppoa, on ne sitten samaa tai eri sukupuolta. Mut jos tuollainen ihminen sattuu olemaan muutenkin yhtään itseä viehättävä, ystävyyteen tahtoo tulla romanttisia sävyjä.
On mulla ollut ystävinä myös naisia, sellaisia siis, joiden kanssa tietää sanomattakin, mitä toinen ajattelee. Mutta kun on hyvin hetero, tuo miespuolinen versio on vasta aiheuttanut pientä ongelmaa. En silti ajattele, että meidän on määrä olla yhdessä ja pidän itsestäänselvyytenä, että ketään ei petetä. Kyllä sen ystävyyden kanssa oppii olemaan, tai jos ei, sit pitää vaan luopua.
Oma puolisoni on minulle rakkain, vaikka olemmekin ikuisesti pieniä mysteerejä toisillemme (siinä missä sielunkumppani on kuin avoin kirja).
Voisitko analysoida tarkemmin, missä mielessä sielunkumppani on kuin avoin kirja?
Tiedät mitä ajattelee? Bongaat hänen tunteensa? Yhteiset mielenkiinnon kohteet? Ajattelunrakenne on sama? Arvostaa samoja asioita?
Kaikki nämä. Huomaamme toisistamme heti, jos joku on vialla. Usein ajatellaan samaa asiaa samaan aikaan, tai tiedetään sanomatta, mitä toinen miettii. Kiinnostukset on samoja hyvin pitkälti, keskustellaan samoista aiheista mielellään ja samalla tasolla, huumori kukkii myös runsaasti ja tajutaan niin toisen nerokkaat kuin huonotkin vitsit. Nämä puolin ja toisin, vuorovaikutus on avoin kumpaankin suuntaan. Kummankin on helppo olla oma itsensä eikä tarvitse nähdä vaivaa sen eteen, että toinen ymmärtäisi.
Nämä kaikkihan ovat minkä vain oikein hyvän ystävyyden merkkejä. Ajoittain on tullut tarve ottaa etäisyyttä, jottei oma parisuhde vaarannu, mutta toisaalta näen, että tämä yhteys on hyvä juuri näin, henkisenä. Sielunkumppanuutena.
En silti ymmärrä, mikä tuossa on ns sielunkumppanuutta. Ystävyyttä, samanhenkisyyttä se on. Mutta mikä tekee siitä sielunkumppanuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomioittehan, että tässä ei ole kyse himoista tai toisen perässä juoksemisesta? Joidenkin ihmisten kanssa on vaan älyttömän helppoa, on ne sitten samaa tai eri sukupuolta. Mut jos tuollainen ihminen sattuu olemaan muutenkin yhtään itseä viehättävä, ystävyyteen tahtoo tulla romanttisia sävyjä.
On mulla ollut ystävinä myös naisia, sellaisia siis, joiden kanssa tietää sanomattakin, mitä toinen ajattelee. Mutta kun on hyvin hetero, tuo miespuolinen versio on vasta aiheuttanut pientä ongelmaa. En silti ajattele, että meidän on määrä olla yhdessä ja pidän itsestäänselvyytenä, että ketään ei petetä. Kyllä sen ystävyyden kanssa oppii olemaan, tai jos ei, sit pitää vaan luopua.
Oma puolisoni on minulle rakkain, vaikka olemmekin ikuisesti pieniä mysteerejä toisillemme (siinä missä sielunkumppani on kuin avoin kirja).
Voisitko analysoida tarkemmin, missä mielessä sielunkumppani on kuin avoin kirja?
Tiedät mitä ajattelee? Bongaat hänen tunteensa? Yhteiset mielenkiinnon kohteet? Ajattelunrakenne on sama? Arvostaa samoja asioita?
Kaikki nämä. Huomaamme toisistamme heti, jos joku on vialla. Usein ajatellaan samaa asiaa samaan aikaan, tai tiedetään sanomatta, mitä toinen miettii. Kiinnostukset on samoja hyvin pitkälti, keskustellaan samoista aiheista mielellään ja samalla tasolla, huumori kukkii myös runsaasti ja tajutaan niin toisen nerokkaat kuin huonotkin vitsit. Nämä puolin ja toisin, vuorovaikutus on avoin kumpaankin suuntaan. Kummankin on helppo olla oma itsensä eikä tarvitse nähdä vaivaa sen eteen, että toinen ymmärtäisi.
Nämä kaikkihan ovat minkä vain oikein hyvän ystävyyden merkkejä. Ajoittain on tullut tarve ottaa etäisyyttä, jottei oma parisuhde vaarannu, mutta toisaalta näen, että tämä yhteys on hyvä juuri näin, henkisenä. Sielunkumppanuutena.
En silti ymmärrä, mikä tuossa on ns sielunkumppanuutta. Ystävyyttä, samanhenkisyyttä se on. Mutta mikä tekee siitä sielunkumppanuutta?
Näinhän sanoinkin. En itse ajattele, että ihmisellä olisi yksi elämään annettu sielunkumppani, vaan että tällaisia sukulaissieluja voi olla useita. Mutta yhteensä elämääni on osunut vain kolme näin hyvää ystävää, siitäkin huolimatta, että olen sosiaalinen ihminen. Se miespuolinen on erityinen, koska lisänä on vielä ollut muuta latausta (johon ei kuitenkaan ole tarvetta reagoida).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomioittehan, että tässä ei ole kyse himoista tai toisen perässä juoksemisesta? Joidenkin ihmisten kanssa on vaan älyttömän helppoa, on ne sitten samaa tai eri sukupuolta. Mut jos tuollainen ihminen sattuu olemaan muutenkin yhtään itseä viehättävä, ystävyyteen tahtoo tulla romanttisia sävyjä.
On mulla ollut ystävinä myös naisia, sellaisia siis, joiden kanssa tietää sanomattakin, mitä toinen ajattelee. Mutta kun on hyvin hetero, tuo miespuolinen versio on vasta aiheuttanut pientä ongelmaa. En silti ajattele, että meidän on määrä olla yhdessä ja pidän itsestäänselvyytenä, että ketään ei petetä. Kyllä sen ystävyyden kanssa oppii olemaan, tai jos ei, sit pitää vaan luopua.
Oma puolisoni on minulle rakkain, vaikka olemmekin ikuisesti pieniä mysteerejä toisillemme (siinä missä sielunkumppani on kuin avoin kirja).
Voisitko analysoida tarkemmin, missä mielessä sielunkumppani on kuin avoin kirja?
Tiedät mitä ajattelee? Bongaat hänen tunteensa? Yhteiset mielenkiinnon kohteet? Ajattelunrakenne on sama? Arvostaa samoja asioita?
Kaikki nämä. Huomaamme toisistamme heti, jos joku on vialla. Usein ajatellaan samaa asiaa samaan aikaan, tai tiedetään sanomatta, mitä toinen miettii. Kiinnostukset on samoja hyvin pitkälti, keskustellaan samoista aiheista mielellään ja samalla tasolla, huumori kukkii myös runsaasti ja tajutaan niin toisen nerokkaat kuin huonotkin vitsit. Nämä puolin ja toisin, vuorovaikutus on avoin kumpaankin suuntaan. Kummankin on helppo olla oma itsensä eikä tarvitse nähdä vaivaa sen eteen, että toinen ymmärtäisi.
Nämä kaikkihan ovat minkä vain oikein hyvän ystävyyden merkkejä. Ajoittain on tullut tarve ottaa etäisyyttä, jottei oma parisuhde vaarannu, mutta toisaalta näen, että tämä yhteys on hyvä juuri näin, henkisenä. Sielunkumppanuutena.
En silti ymmärrä, mikä tuossa on ns sielunkumppanuutta. Ystävyyttä, samanhenkisyyttä se on. Mutta mikä tekee siitä sielunkumppanuutta?
Näinhän sanoinkin. En itse ajattele, että ihmisellä olisi yksi elämään annettu sielunkumppani, vaan että tällaisia sukulaissieluja voi olla useita. Mutta yhteensä elämääni on osunut vain kolme näin hyvää ystävää, siitäkin huolimatta, että olen sosiaalinen ihminen. Se miespuolinen on erityinen, koska lisänä on vielä ollut muuta latausta (johon ei kuitenkaan ole tarvetta reagoida).
Minun mielestäni kyse on vähän samasta asiasta kuin rakastumisessakin. Keskivertoihminen rakastuu 1-3 kertaa elämänsä aikana. Samoin ihminen tapaa sukulaissielujaan muutamia kertoja lisäksi.
Olen kokenut. Tilanne on helvettiä. Ollut viimeiset 3 vuotta. En ole jäänyt tilanteeseen jumiin, elämää on eletty, uudet työt ja uudet tuulet tulleet ja menneet, mutta tämä yksi asia vetää hetkittäin aivan pohjalle.
Joko taas. Tää oli täällä vuosi sitten. Mites sille jutulle kävi.