Olen tainnut törmätä ns. sielunkumppaniin, molemmat tahollamme varattuja
Ja on muutenkin mahdotonta kuvitella välillemme mitään monesta syystä.
Silti tämän ihmisen kanssa on syntynyt syvä yhteys, ymmärrämme toisiamme täydellisesti ja on kuin vihdoinkin maailmasta olisi löytynyt ensimmäinen ihminen, joka puhuu samaa kieltä kanssani. Kyse ei ole edes fyysisestä vetovoimasta vaan henkisestä yhteydestä. En osaa oikein selittää tunnetta koska se on niin erityinen. On kuin olisimme tunteneet aina. En ole kokenut mitään vastaavaa ennen vaikka olen korviani myöten rakastunut omaan puolisooni. Tämä on erilaista.
Tunne on molemminpuolinen mutta minun täytyy kieltäytyä viemästä toveruuttamme pidemmälle, koska olen tietenkin uskollinen omalle puolisolleni. Surettaa kuitenkin ajatella, mitä tästä yhteydestä olisi vielä voinut syntyä ja mihin yhteinen tiemme voisi mennä, jos asiat olisivat toisin.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia?
Kommentit (50)
Höpö höpö. Rasittavaa, kun ihmiset on pää pilvessä kulkevia pakonomaisia sarjarakastujia.
Olen onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa maailman parhaimman ja kilteimmän miehen kanssa. Ja ollut jo yli 10 vuotta.
Mutta. Kun reilu puoli vuotta sitten kuvioihin tuli työkaverini, joka vetää minua puoleensa kuin magneetti, ovat asiat menneet päälaelleen. Tämä työkaveri tuntuu juuri sielunkumppanilta. Mitään ei tarvitse edes puhua, kun olemme kahden. Vetovoima ja sähkö on käsin kosketeltavaa.
Olen ihan rikki. En tietenkään halua pettää hyvää puolisoani, mutta pään sisällä myllertää niin, etten tiedä miten päin olisin.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta sitten minusta tuntui samalta.
Elin arkiseksi muuttuneessa kylmässä parisuhteessa ja kaipasin sellaisia uusia leiskuvia suuria tunteita.
Tapasin tuon miehen. Olin ihan häkeltynyt, miten joku voi tuntua niin samanhenkiseltä, ja voi herättää niin ihania tunteita. Platoninen suhteemme kesti puolisen vuotta, sitten erosin ja muutettiin yhteen.
Noh, kyllähän se arki tavoitti tämänkin "unelmaparin". Yksi aamu alkoi ihan itkettää kun makasin aamulla sängyssä ja mietin mihin ne kaikki suuret tunteet ovat kadonneet... Ja mies päästi peiton alle piiiitkän pierun.. Niin..
Monet naiset ovat "ihastuneet ihastuksen tunteeseen", kohde on oikeasti toissijainen. Nyt sitten taas sitä arkista pakkopullaa ilman sen kummempaa rakkautta...
Ei muuta kuin uutta sielunkumppania etsimään.
Täällä menee nyt ihastukset, äkkirakastumiset ja himo sekaisin, osa keskustelijoista sentään puhuu aiheesta. Moni kommentoineista on kertonut yhteyden löytymisestä, ei siitä että kohde olisi hurmaava, ihana, seksikäs, komea jne. Näitä yhteyksiä voi löytyä sukupuoleen katsomatta.
Vierailija kirjoitti:
No ei kai SIELUNkumppanuus vaadi fyysistä kontaktia.
Näinhän sen voikin ajatella :D
Vierailija kirjoitti:
Täällä menee nyt ihastukset, äkkirakastumiset ja himo sekaisin, osa keskustelijoista sentään puhuu aiheesta. Moni kommentoineista on kertonut yhteyden löytymisestä, ei siitä että kohde olisi hurmaava, ihana, seksikäs, komea jne. Näitä yhteyksiä voi löytyä sukupuoleen katsomatta.
Suurin osa löytääkin niitä useita elämänsä aikana. "Yhteydestä" höpöttävät nimenomaan sekoittavat samanhenkisyyden ja yhteisymmärryksen romanttisiin tunteisiin, ihan kuin toinen olisi se yksi ja ainoa oikea= pakko toimia jollakin irrationaalisella tavalla. Siinä menee yhteydet ja hormonit kyllä sekaisin. Tosiasiassa yhteyden voi löytää hyvin monenlaisten ihmisten kanssa ja jotkut ovat luonnostaan samalla aaltopituudella. Tämä ei haihdu romanttisen rakkauden tavoin, vaikka toki ihmiset voivat muuttuakin. Voi myös olla, että joku on "se" toisessa elämän ja oman kehityksen vaiheessa, toisessa toinen. Jäitä housuihin ihmiset.

Näin. Se, että on samaa mieltä, ei vaadi sielunkumppanuutta.

Tai se, että näkee toisen superidealistisessa valossa ihastumisvaiheessa....
Ap. Sielunkumppani on uskomus, ei fakta.
Meillä on ihmisiä, jotka ovat tosi paljon samanlaisia kuin itse olemme. Sitten ihan erilaisia kuin itse olemme. Ja siltä väliltä.
Ei siinä sen kummempaa mystiikkaa ole, vaikka sitäkin voidaan käyttää tekosyynä pettämiseen.
Tuollainen vastakkaissukupuolinen kun sattuu kohdalleen jollain mystisellä johdatuksella juuri silloin, kun kummallakin menee oma parisuhde päin mäntyä, niin sitten tapahtuu hassuja. Sellainen "motarin väärää kaistaa rekan nokkaan" -äkkirakastuminen ei paljon tarpeita kysele vaan joku evoluution piilevä ameebavaihe ottaa ohjat ja elämän ohjelmoitu tarkoitus valkenee hyvinkin nopeasti. Ihan kamalaa kaiken kaikkiaan. Pystyipä niitä tuntemuksia vastaan taistelemaan tahi ei - yleensä varmaankaan ei.