Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää erota?
24.02.2019 |
Avioliitto on ollut jo vuosia kaveripohjalla. Ei minkäänlaisia tunteita ainakaan minun puoleltani enää pitkään pitkään aikaan. Lapsia kaksi, 13v ja 10v.
Sain vihdoin päätettyä että nyt haen eroa, ei ole järkeä kärvistellä rakkaudettomasti liitossa jossa jo toisen tapa syödä ärsyttää. Emme riitele mutta ei kyllä minkäänlaista hellyyttäkään ole. Seksiä noin kerran kaksi vuodessa. Silloin harvoin kun tulee juotua liikaa.
Mutta mutta. Mies on valitellut jo pitkään outoja fiiliksiä ja vihdoin löytyi syy, syöpä, levinnyt. En tiedä mitä ajatella. Mahdollisuus että on elossa 5 vuoden kuluttua on pieni. On kuitenkin. Olen kusipää jos eroan miehestäni nyt. Eroa mietin kuitenkin jo vuosia. Onko siis se oikein tapa odottaa miehen kuolemaa ja vapautua sen myötä? Ahdistaa. Pitäisi olla tukena, lasten pahaa oloa on kuristavan kamalaa katsoa (kerroimme osittain taudista heille koska hoidot ovat rankkoja). Tuntuu että olen nalkissa. Ja että se on niin pieni murhe muun rinnalla että olen kusipää kun edes sellaista mietin. Olin jo printtaamassa eropapereita mutta kaikki on nyt jäässä. Miehellä ei ollut tietoa kuinka lähellä ero oli. Tai on. Ei mitään käsitystä mikä olisi oikea malli tästä eteenpäin :(
Kommentit (35)
Siis miehen kanssa et ole erosta puhunut koskaan ja itse olet sitä vuosia miettinyt? Ajattelit vain eropaperit laittaa nokan eteen? Jos et halua miehesi kanssa puhua, niin käy nyt ainakin jollain ammattiauttajalla, varmaan tarjontaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auts tosi vaikea tilanne. Mä en kyllä varmaan tossa eroaisi mutta tietty on kyllä tosi hankalaa. Ehkä vaan koittaisin kitkutella. Tietty mitäs jos mies elääkin sen vaikka 10 vuotta vielä?
Äh en mä kyllä osaa neuvoa mutta tsemppiä ap!
Vaikka en kannata, että liittoa jatketaan lasten takia, niin nyt sanon, että jatka liittoa lasten takia. Ja tietysti myös miehen, onhan kuitenkin lasten isä, ja olette kumpikin lapset halunneet.
Liian rankkaa miehelle jos nyt yllättäen lyöt eropaperit käteen.
Katsokaa sitten jatkossa miten sairaus etenee, millaiset ennusteet jne. Mutta nyt älä puhu erosta mitään.
Tuossa tilanteessa en eroaisi. Jos eroaisit joutuisit kuitenkin tukemaan lapsia ja miestäsi henkisesti. Hoitamaan virallisia asioita, kun on alaikäiset lapset.
Vietä lomia lasten kanssa tai yksin tai kavereittes kanssa. Näin saat vähän etäisyyttä avioliittoon eikä kaikki niin ärsytä.
Vierailija kirjoitti:
Siis miehen kanssa et ole erosta puhunut koskaan ja itse olet sitä vuosia miettinyt? Ajattelit vain eropaperit laittaa nokan eteen? Jos et halua miehesi kanssa puhua, niin käy nyt ainakin jollain ammattiauttajalla, varmaan tarjontaa on.
Olemme miehen kanssa puhuneet eromahdollisuudesta aikaisemmin mutta kumpikaan ei silloin halunnut sitä vaikka totesimmekin ettei tunteita ole pahemmin enää olemassa. En tiedä onko mies kuinka aktiivisesti ajatellut asiaa sen jälkeen mutta minulle tuli mitta täyteen muutaman pahan tilanteen vuoksi loppuvuodesta (joissa mies mitätöi minut täysin). Siksi päädyin siihen että nyt olisi sen eron paikka, vihdoinkin.
Mies ymmärrettävästi ei tällä hetkellä ajattele muuta kuin terveyttään. En tiedä oliko hän kuinka lähellä eropäätöstä ennen diagnoosiaan. Sen verran kurjaa tuo käytös oli viime vuoden puolella. Kuten sanoin riitoja meillä ei ole ollut mutta vähättely ja mitätöinti tuntuu todella pahalta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei olisi kyllä pokkaa jättää miestä yksin tuossa tilanteessa. Sehän tarkoittaisi hänelle myös eroa lapsista, enimmän osan ajasta. Kyllä nyt on sellainen tilanne, että tarvitsette toisianne perheenä. Antaa lasten pitää isänsä niin kauan kuin se sairauden puolesta on mahdollista. Ja antaa isän pitää lapsensa. Saatte toisistanne tukea tässä vaikeassa tilanteessa. Ei tähän tarvita nyt mitään ero- ja muuttohärdellejä kaiken muun päälle.
Lohduta itseäsi vaikka sillä, että saat leskeneläkkeen miehen kuoltua ja sitä maksetaan sinulle kuolemaan saakka, ellet mene uudestaan naimisiin alle 50-vuotiaana. Kannattaa katsoa jonkun työeläkeyhtiön sivuilta tarkempaa tietoa. Saat turvatumman taloudellisen tulevaisuuden ja hyvän omantunnon siitä, että pysyitte yhdessä kunnes kuolema erotti. On ihan kunniallista olla leski. Samaa ei voi sanoa eronneesta naisesta, joka jätti miehensä tämän sairastuttua kuolemaan johtavaan syöpään.
Ehdit vielä myöhemmin löytää itsellesi uuden rakkauden, puhtaalla omallatunnolla. Ja kääntäen, voisin ajatella että monikaan mies ei osaisi kiinnostua naisesta, joka on hyljännyt pitkäaikaisen puolisonsa tuollaisessa tilanteessa. Varmasti miettisivät, voiko sinuun luottaa ollenkaan.
Et varmaan joudu myöhemmin katumaan jos nyt pysyt hänen rinnallaan. Olisi kauheaa jos hän nyt jäisi yksin sairautensa kanssa. Ja lapset. Heille tämä on tarpeeksi raskasta muutenkin. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kommenteista, tuntuu jotenkin niin hirveän pahalta että on pakko saada purkaa jonnekin. En voi tästä puhua ystäville enkä vanhemmille tai sisaruksille. Hävettää kaikenlaiset ajatukset. Ihan jo alkaen siitä että minkä ikäinen olen 5v kuluttua jne. ajatellen mahdollista seurustelua ”sitten joskus”. Ja heti sen perään tulee kamala surku lasten puolesta ja toivon että mies kuuluisikin siihen pieneen ryhmään jolla elinaikaa olisikin paljon enemmän. Ja sitten taas ahdistaa oma tilanne.
On todella kamala olo.
Ap
Vähättely ja mitätöinti on tietenkin kauheaa. Mutta voitko varmuudella poissulkea sen vaihtoehdon, että sairaus on muuttanut miehen persoonallisuutta?
Yrittäisin tuossa tilanteessa yrittää puhua miehen kanssa ja kysyä, mistä hänen paha olonsa kumpuaa. Ei itsensä kanssa sovinnossa oleva ihminen koe tarvetta vähätellä ja mitätöidä puolisoaan ja lastensa äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisi puhua asioista, ja käydä terapiassa vaikka ? jos hyvin menee hommat niin tehdä miehen kanssa jotain mistä pitkään olette yhdessä haaveilleet ?
En yleensä ole sivusuhteiden kannalla mutta olisiko tämä sellainen tilanne jossa se kannattaisi? Hellyys (ja seksi) muualta ja pysyt miehen kanssa avioliitossa ja pidät perheen ehjänä päällepäin lapsille.
Tämä vaatii kyllä sen että osaat olla kiintymättä liikaa sivusuhteeseesi ja pääprioriteettinäsi on yhä perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voitte pyytää miehen hoitavan yksikön kautta keskusteluapua teille molemmille ja siinä voidaan käsitellä myös parisuhdeasioita. Tai hakeutukaa pariterapiaan. Näin saatte puitua ne avioliittoanne kuormittaneet asiat. Sitten, kävi miten kävi miehen sairauden osalta, ei jää mitään hampaankoloon.
En missään tapauksessa lähtisi eroamaan tuossa vaiheessa. Ihan jo pelkästään noiden käytännön- ja raha-asioiden vuoksi. Leskeneläke, henkivakuutuskorvaukset jne tulee jos on naimisissa. Mutta ennen kaikkea lasten ja teidän perheen takia.
En eroaisi tuossa tilanteessa. Sopisin miehen kanssa, että voisimme molemmat käydä vieraissa halutessamme ja jatkaisin lasten vuoksi perheenä. Lapsille ihan liikaa kauheuksia tuossa jo muutenkin kun toinen sairastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommenteista, tuntuu jotenkin niin hirveän pahalta että on pakko saada purkaa jonnekin. En voi tästä puhua ystäville enkä vanhemmille tai sisaruksille. Hävettää kaikenlaiset ajatukset. Ihan jo alkaen siitä että minkä ikäinen olen 5v kuluttua jne. ajatellen mahdollista seurustelua ”sitten joskus”. Ja heti sen perään tulee kamala surku lasten puolesta ja toivon että mies kuuluisikin siihen pieneen ryhmään jolla elinaikaa olisikin paljon enemmän. Ja sitten taas ahdistaa oma tilanne.
On todella kamala olo.
Ap
Todella raskas tilanne sinulla, olen pahoillani. Vielä raskaampaa tämä on kuitenkin teidän lapsille ja miehellesi. Olen samaa mieltä, että nyt sinun vain täytyy jättää omat mielihalut syrjään ja keskittyä lastesi ja miehesi tukemiseen. Ajattele, että teillä on on varmasti ollut parisuhteessa ollut hyviäkin aikoja ja niiden ja lastenne takia jäät hänen rinnalleen.
Ihan käytännön talousasioiden takia myös kannattaa pysyä yhdessä kunnes kuolema teidät erottaa. Saat tosiaan lesken eläkkeen ja miehen työnantajan ryhmähenkivakuutuksesta korvauksia - ota tästä selvää, moni ei nimittäin siitä tiedä!
Lisäksi miehesi kuollessa hänen omaisuudestaan muodostuu kuolinpesä ja sen osakkaita ovat puoliso (ositukseen asti) ja teidän yhteiset lapset. Varsinkin jos teillä on yhteinen asunto ja siitä asuntovelkaa - pysy naimisissa ihan käytännön asioiden takia. Kun olet leskenä lasten kanssa kuolinpesän osakas, voit järjestellä asuntolainoja ja asunnon omistuksia paljon helpommin kuin jos olette eronneet ennen miehen kuolemaa. Jos olisit ex-puoliso, kaikki miehesi omaisuus menisi perintönä suoraan lapsille. Koska he ovat alaikäisiä, maistraatin edunvalvoja tulee mukaan kuvioon, jos lasten omaisuus on yli 20 000 e. Asioiden hoitaminen ja asunnon mahdollinen myyminen menee siinä tilanteessa pahimmillaan hankalaksi byrokratian kanssa taisteluksi. Eli jo ihan käytännön syistä kannattaa pysyä naimisissa. Ja onhan se inhimillistä miestäsi ja lapsiasi kohtaan.
Voimia sinulle ja perheellesi!
Vierailija kirjoitti:
En yleensä ole sivusuhteiden kannalla mutta olisiko tämä sellainen tilanne jossa se kannattaisi? Hellyys (ja seksi) muualta ja pysyt miehen kanssa avioliitossa ja pidät perheen ehjänä päällepäin lapsille.
Tämä vaatii kyllä sen että osaat olla kiintymättä liikaa sivusuhteeseesi ja pääprioriteettinäsi on yhä perhe.
Eiköhän näiden seksisuhteiden tai uuden parisuhteen aika ole vasta sitten, kun miehestä aika jättää?
Kunnialla avioliitto loppuun asti, miehen vierellä ja lasten tukena. Et tule aloittaja katumaan.
Jospa kävisit ammattiauttajalla nyt ensialkuun ja jäisit ainakin toistaiseksi. Sano miehellesi, että hän on sinulle tärkeä, vaikka rakkautta ei enää olisikaan ja olet tukena ainakin kunnes päästään akuuttivaiheen yli.
Ehkä suhde vielä pelastuukin vaikeuksien kautta voittoon. Voihan olla että miehesi huomaa miten tärkeä hänelle olet ja osoittaa rakkauttaan, jolloin omatkin tunteesi vielä voimistuvat. Ilman romanttista rakkautta voi kuitenkin olla välittämistä, kiintymystä ja huolenpitoa. Puhukaa avoimesti että kumpikin tietää missä mennään, ei tule paineita ja liian isoja odotuksia jos ollaankin ihan eri "asetuksissa".
Kuule kyllä sen toisen syöminen helposti ärsyttää, vaikka toista rakastaisikin ;)
Mutta en tosiaankaan ottaisi nyt eroa. Sekä miehen, lasten että itsesikin kannalta.
Tsemppiä ja rakkautta teille, on se rakkauden tunnekin vielä mahdollinen!
Ja tunteen lisäksi rakkaus on hyviä tekoja. Voisithan ajatella, että nyt on sen vastamäen vuoro, johon lupauduit ja sitouduit kun sanoit "tahdon!" Ei se rakkaus ole aina helppoa!
Mietipä jos miehesi olisi ystäväsi. Jättäisitkö hänet oman onnensa nojaan tässä tilanteessa? Ja sanoitkin, että kaverisuhde. Ole nyt kiltti kaverille ja tue!
Kaikenlisäksi vielä lapsetkin mukana, näytä heille hyvää mallia siitä, miten toimitaan eettisesti ja oikein. Varmaan he olisivat tosi pahoillaan isänsä puolesta, jos tässä tilanteessa eroaisit. Todellakin en ihmettele, jos osoittaisivat sinulle mieltä isostikin.
Mikä syöpä kyseessä? Tsemppiä, koita jaksaa sinäkin suhteessa!
Menkää parisuhdeterapiaan tms, koittakaa tehdä avioliiton eteen kaikkenne. Edes lasten vuoksi.
On lapsille rankka paikka, kun isän sairaus tullut tietoon ja jos vielä alkaisi erohärdelli niin...