Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Tähti☆ kirjoitti:
Lumileopardi kirjoitti:
gynekologi sanoi eilen että ovulaatiotestiin tulee tänään tai huomenna varmasti plussa, mutta testatessani Clearbluen digitaalinentesti ei vain anna plussaa. Viivat ovat kyllä testissä saman vahvuiset, mutta digiosa antaa vain tyhjää palloa. Puhuin aiemminkin etten saa plussaa testeihin, niin mietin vain tässä että olenko niitä joiden lh-taso ei vain nouse tarpeeksi ylös noihin testeihin.
Itseä tuo käynti helpotti paljon ja kannustaa jatkamaan yrittämistä. Seuraavaksi suositeltiin siemennesteanalyysiä, jos haluaa tutkia vielä lisää.
Lumileopardi, lohdutus sinne....en myöskään ole saanut näihin
digitesteihin ikinä plussaa, mutta muihin testeihin kyllä aina, sekä follit ultrattu montakohan kertaa myös.Lapsikin tuli ihan tasavahvojen viivojen antaman plussan myötä. Jostain syystä nuo digitestit eivät koskaan reagoineet.
Lisäksi ovat kalliita ja jos niihin olisi koskaan pelkästään luottanut, niin ovis olisi mennyt ohi, eikä olisi ehtinyt ajoissa.
Tsemppiä ja pikaista plussaa!🤗🤗🤗
Heippa! Täällä ei myöskään saatu ovistesteihin haaleaa viivaa kummempaa vaikka saatoin testata kahdesti päivässä. Syyskuussa aloitettiin yrittää oikein tosissaan. Kun limat oli kirkkaat niin talleteltiin menemään melkein viikon ajan 😁 Viikko sitten plussasin ennen menkkoja vahvan viivan herkkään testiin! Oireita oli vaan kipeät tissit mutta jotenkin sen tiesi että nyt tärppäsi. Nyt kp 37/31 eikä mitään oireita vatsan turvotusta ja juilintaa lukuunottamatta.
Boostasin tätä kieroa vehnänalkioöljyllä ja vanhan kansan ohjeilla ruisjauhoilla. Rukiissa ilmeisesti sinkkiä paljon minkä pitäisi auttaa.
En todellakaan odottanut raskautumista näin helposti kun haasteina on ferrit 13, lievä alipaino, työstressi ja huono syöminen. Liekö nyt oli tähdet kohdillaan.
Tsemppiä kaikille ja plussatuulia ❤️ Tämä ketju on tullut avattua etenkin piinaviikoilla!
Onnea plussista ❤️ Meillä meni tämä kierto varmaankin harakoille. Erinäisistä syistä johtuen seksi jäi välistä hedelmällisen ikkunan aikaan, ainoastaan ovulaatiopäivän alkuillasta saatiin talletettua. Plussa oli tullut edellisenä päivänä klo 11 aikaan. Varmaankin oli siis jo aikaikkuna mennyt ja munasolu kuollut. Toki joo ei voi tietää, ja on tää parempi ku ei mitään..
Vuoden vaihteen jälkeen vihdoin lähetettä tutkimuksiin, nyt riittää. ☝🏻
♥️♥️♥️
Oikein paljon onnea kaikille plussanneille! ❤️ Aattelin itsekin päivitellä tänne kuulumisia...
Mulla oli viikko sitten sellanen olo, että josko vihdoin olisi tärpännyt, kun viime viikolla oli lämpö koholla ja nännit kipeytyivät. Oli pientä flunssaa ja ihmeellistä palelua myös. Toissayönäki heräsin siihen, että paleli. Menkat myöhässä nyt yhen päivän, menossa kp 34/33 ja raskaustestit negatiivisia. Vielähän se plussa toki voi tulla, mutta jotenki en usko siihen. Muita oireita kipeitä nännejä ja palelua lukuun ottamatta ei oo.
Fiilikset on vaihellu tosi paljon. Välillä on ihmeen seesteinen olo ja aattelen, että kyllä se meiänki aika vielä koittaa. Sitten taas joku toinen hetki tulee niin epätoivonen ja surullinen olo. Tähän vaikuttaa vielä seki, kun en tiiä, että ovuloinko ees säännöllisesti mahdollisen pcos:in takia. Testeihin oon kyllä saanu plussan melkeen joka kierrossa, mutta pcos:in takiahan lh-hormoni voi ilmeisesti olla koholla muutenki..
Mulla on käytössä foolihappo ja monivitamiinit. Rautatabletteja ostin, mutta pitänee varmaan käyä verikokeissa ennen kun alan niitä syömään. Greippimehua oon juonu kierron alusta ovulaatioon saakka, mutta nyt mietin että jättäsinkö sen kokonaan pois. Gelee Royaleja ostin muutama kuukausi sitten, mutta en oo niitä(kään) uskaltautunu syömään. Maca-jauhettakin löytyy kaapista, mutta myös se on jääny käyttämättä. Kahvin juomista oon vähentänyt pariin kuppiin päivässä. Alkoholia oon myös yrittäny välttää yrityksen aikana. Ruokavalio on suht.terveellinen, mutta pitäis varmaan vielä vähentää herkut yms. minimiin, kun gynekologi kesällä sanoi, että mahdollisen pcos:in kannalta kannattais pyrkiä muutaman kilon painonpudotukseen... Tätä oonki miettiny, että auttaiskohan painonpudotus raskautumiseen. Ylipainoa mulla ei sinänsä ole, mutta muutamia kiloja on paino kyllä noussu nyt parin vuoden sisällä.
Ovulaatiotestit meillä on käytössä, koska mun kierto on ollu epäsäännöllinen. Nyt se on kylläki ollu sen 33 päivää jo pidemmän aikaa. Ovistestailun alotan yleensä kp 12. Raskaustestejä on kulunu paljon ja yleensä oon alottanu testaamisen muutamaa päivää ennen kun menkkojen pitäisi alkaa. Tuntuu, että siihen testailuun jää koukkuun. Kai oon aatellu, että tahdonvoimalla saan sen toisenki viivan siihen testiin. 😃 En ees halua tietää, paljonko mulla on menny rahaa niihin testeihin. Nyt päätin, että ens kierrossa ostan ja teen testin vasta, jos menkat on selkeesti myöhässä. Raskaustestien sijaan aattelin panostaa nyt parempiin ovistesteihin. Niinpä tilasin Clearbluen digitaalisia ovistestejä, kun ne oli sopivasti tarjouksessaki (20kpl yht. 42,90e).
Onko täällä muuten ketään, joka ois käyttänyt noita Gelee Royaleita? En tiiä uskaltaisiko niitä alkaa popsimaan.
Tsemppiä kaikille muillekin yritykseen ja ihanaa joulun odotusta! ❤️
Pitkästä aikaa ajattelin kommentoida, lukenut olen joka päivä uudet viestit :)
Onnea kaikille plussista ja tsemppiä piinailijoille!!
On: Mielialat heittelee lähes joka päivä. Joka toinen päivä ajattelen et ehkä vielä joku päivä mekin saadaan se plussa testiin, ja joka toinen päivä mietin että ei tule luomuna onnistumaan.. enkä tosiaan tiedä mistä tämä ajatus kumpuaa..
Ovulaatio oli ja meni, ihan tarkkaa aikaa en tiedä sillä kokeilin ensimmäistä kertaa mennä ilman ovistestejä ja tallettelut ajoitettu joka toinen päivä. Nyt siis dpo 1-3.
Jos tästä kierrosta ei tärppää niin ensi kierrosta meinasin käydä gynellä tsekkaamassa että kaikki ok.
Täällä käytössä mama monivitamiini, inocaps ja metformiini. Kaksi jälkimmäistä pcos:n vuoksi. Meillä myöskin miehen kanssa elämäntaparemontti tämän vuoden puolella, jonka aikana molemmat laihduttanut n.20kg, toki tarkoitus olisi saada enemmänkin pudotettua mutta ajateltiin että joulunaika pyritään nyt vain rentoutumaan ja pitämään paino kutakuinkin samoissa lukemissa. Tosiaan laihdutus oli jo aikasemmin mielessä, mutta kun hoitoihin päästiin niin se oli ensiarvoisen tärkeä, että painoa pitää saada pudotettua että rankemmat hoidot voisi toteutua jos niihin tarvetta ensivuoden puolella on :). Miehellä on myös monivitamiini,omega3 käytössä.
Täällä kp 8, eilen loppui letrozolkuuri ja nyt vain odotellaan tiistaita :).
N32M39, esikoinen toiveissa. yritys aloitettu 03/19, haasteena pcos. Miehellä alhainen siittiötuotanto. Lapsettomuushoidot aloitettu 11/20, plussa 1/21
Mulla lämmöt laski alle 36 dpo9, minkä jälkeen ovat kuitenkin kohonneet taas yli 36. Tein eilen dpo 13 negatiivisen testin (RFSU herkkä, liila). Eilen paperiin jäi pyyhkiessä kahdesti ihan pieni tuhru kirkasta punaista. Nyt tänä aamuna uudelleen aavistus tuhrua, mutta aamulämpö olikin taas 36,4. Turhauttavaa tällainen. Tänään olisi viimeinen pilleri hormonikorvausta, joten teen varmaankin huomenna vielä toisen herkän testin varmuuden vuoksi. Toki viime kierrossa, kun se oletettu keskenmeno tuli, aamulämpö tippui normaalille tasalle vasta vuodon alkamispäivänä, vaikka oli useita päivänä juuri 36 asteen alapuolella ja taas takaisin sen yli. Tiedä sitten käykö niin taas vai mistä ihmeestä kyse. Jotenkin tosi pessimistinen olo, vaikea uskoa että edes IVF auttaisi jos kyse onkin siitä mitä epäilen, ettei alkio pysty kiinnittymään kohtuuni.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Tänään tuli digitestit kotiin. Tänään siis kp8. En vielä aloita testailua, ehkä kp 12 sitten aloitan. Mulla kierto siis 29 päivää.
Nopeaa tämä aika taas on menny, et kohta ovis ja sitten taas piinapäivät. Varmaan tammikuussa meen sitten gynelle peruskäynnille, jos nyt ei tärppää. Sais vähän vastauksia ehkä sieltä. Jotenki tuntui epätodennäköiseltä tärppääminen, koska töissä ihan hirveä stressi.. Onneks jouluna hieman lomaa.
Onnea plussanneille!
Minä syön purkista folaattia, rautaa ja d-vitamiinia. Macaakin löytyy, mutta en ole muistanut sitä käyttää. Minä oon luovuttanut tämän kierron osalta jo. Viikon päästä arviolta ovis. Töissä hirveä kiire ja stressi ja vielä kotonakin ylimääräistä hässäkkää. Siirrän haaveilua suosiolla ensi vuodelle. Jos tuo mieskin sitten innostuis vähän enemmän. Mä olin taas vaihteeksi turhan innokas niin meillä meni vähän sukset ristiin sen takia. Ei oo hän kuulemma mikään kone.. 🙈
Mä syön raskausmonivitamiinia ja pinaattia ja juon greippimehua. Omegoja söin aiemmin purkista, mut nyt oon vaan yrittänyt lisätä kalaa ja käyttää öljyä ruuanlaitossa. Oon myös saanut pari kiloa painoa nostettua, mikä on hyvä juttu.
Tsemppiä Tulppaanitar! Melkein samoissa päivissä mennään. Vaihtuisipa teillä tuo piina iloiseen odotukseen!
Mä alan henkisesti valmistautua yk12:een. Kp 28/28.. Tässä kierrossa lämmöt oli loppukierrosta selkeästi koholla, vatsassa viilteli tavallisen polttelun sijaan ja rinnat olivat sivuilta epätavallisen kipeät. Aloin jo innostua ja herkkään testiin sainkin eilen haamun dpo 13 ja kp 27/28. Mutta nyt terojen vaikutuksen loputtua (näin mä ainakin uskon) heräsin klo 4.30 menkkoja ennakoivaan kipuun eikä rinnat ole enää kipeät.
Mä oon miettinyt, et jos mun kehon oma progesteronituotanto on aika olematonta, niin miten raskaus vois ees jatkua terojen lopettamisen jälkeen. Niin musertunut olo. Ehkä sit, jos päästään hoitoihin niin saisin jonkun tukilääkityksen alkuraskaudenkin ajaksi. Mut miten mä jaksan pitää toivoa yllä siihen asti?
Onneksi on joulu tulossa. Oon kans tosi kiitollinen siitä, että vaikka oon ollut huhtikuusta lähtien lomautettuna vakiduunista, oon saanut olla koko syksyn toisissa töissä. Ja myös tuosta mun miehestä, joka on aivan uskomaton tuki ja turva.
Keskenmenon jälkeen ensimmäiset kuukautiset olleet, mutta pieni rusehtava vuoto jatkuu. Sen huomaa haaleasti vain pyyhkiessä. Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta vuodosta ja siitä onko ovulaatio tullut normaalisti siitä huolimatta? Kovasti jo haluaisi mahdollisuuden uuteen raskauteen...
Mä näin tänä aamuna unta positiivisesta raskaustestistä mutten uskaltanut tänään vielä tehdä uutta testiä kun toissapäivänä se nega. Oikeastaan mitään oireita ei ole, paitsi lämpö taas 36,3. Pienet juilinnat ja kramppailut sekä ilmavaivat loppuneet jo, ja parina päivänä ollut aavistus tuhrua. Harmittaisi tehdä taas nega, vaikka kai sen jo pitäisi näkyä kun kp 33. Alan havahtumaan siihen, että elämä pyörii lähinnä raskautumisen ympärillä. Töissä toki käyn, mutta ne menee sen verran selkärangasta, että mieli pyörii lähinnä omien tuntemusten ympärillä. Asialle pitäisi varmaan tehdä jotain...
Mulla menee liki päivittäin raskausvitamiini, D-vitamiini, magnesium, Berocca ja ashwagandha ja kuureina sinkki, greippimehu ja maca. Sinkkiä ja macaa olisi kai hyvä syödä jatkuvammin, mutta sinkki tulisi syödä eri aikaan magnesiumin ja raskausvitamiinin kanssa niin harvemmin saan aikaiseksi joka päivä otettua.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Hyvää joulunodotusta kaikille, sekä pikaista plussaa!!😘 🤗
Mitä kuuluu Äitykälle? Hyvää odotuksen jatkoa!!😘🤗
Tähtitaivas☆
Nyt on sitten tilattu ja jopa jo käytössä ne ovulaatiotestit, joista joku päivä sitten kyselin. Toisaalta, vaikka ekaa lasta yrittäessä kierto oli (tai ainakin oireista kuvittelin olevan) selvä, on nuo kilppariarvot saattaneet sotkea ovulaation huolella. Hyvä siis, että lopulta päädyin ostamaan.
Toisaalta taas olisi melkoinen stressi raskautua ennen kuin lääkkeet on kohdillaan kohonneen keskenmenoriskin takia. Vaikka tottakai sitä silti toivoo...
Joku teistä kertoi käyneensä yksityisellä ultrassa. Ihan mielenkiinnosta kysyn paljonko se maksaa noin niin kuin suunnilleen?
Mun yksityisellä käynti maksoi noin 220 euroa Kela korvausten jälkeen, mutta aika oli puolituntia joka venähti tuntiin, ja siellä tehtiin paljon muutakin kuin ultrattiin. Pelkän ultran hinta kiinnostais mullakin!
30/31, Yk8
Lumileopardi kirjoitti:
Mun yksityisellä käynti maksoi noin 220 euroa Kela korvausten jälkeen, mutta aika oli puolituntia joka venähti tuntiin, ja siellä tehtiin paljon muutakin kuin ultrattiin. Pelkän ultran hinta kiinnostais mullakin!
Tää vie jo eteenpäin. Olen siis aiemmin tuntenut oviksen, mutta nyt kun tyroksiini aloitettiin niin vahvasti veikkaan, että en ole ovuloinut ollenkaan. Ajattelin siis käydä tarkistamassa tilanteen, kun arvot saadaan kuntoon.
Miä kävin lokakuussa yksityisellä (terveystalo) gynellä ultrassa naistentautien polin lähetettä varten ja se maksoin noin satasen. Tarkka hinta taisi olla 108€. Juteltiin hetki ja teki tutkimuksen sekä ultrasi. Ei ollut miusta paha hinta.
Tänään kp28. Kierron pituudet vaihtelee muutaman päivän, mutta oviksesta laskettuna menkkojen olis pitäny alkaa toissa päivänä/eilen.
Apua, näättekö te tässä jotain? 👀🤭 Huvikseni tein r-testin aamulla, vaikka mitään oireita ei oo ollu. Bongasin vaaleanpunaisen vuodon n. viikko oviksesta, mutta mitään muuta ei oo ollu. Jännittävää 🤩
33v/33v. Esikoisen LA 8/21. ❤️
RoseAmelie kirjoitti:
Apua, näättekö te tässä jotain? 👀🤭 Huvikseni tein r-testin aamulla, vaikka mitään oireita ei oo ollu. Bongasin vaaleanpunaisen vuodon n. viikko oviksesta, mutta mitään muuta ei oo ollu. Jännittävää 🤩
Onko toi PregCheckin epäherkkä? Joku tuhru siinä näyttäisi olevan, joten tekisin herkän testin huomenna tai heti kun sellaisen saisin käsiini. :D
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Joo, on sellanen epäherkkä. Olipa epäselvä kuvaki, toisessa kuvassa näkyy selkeämmin. 🤭 Pitää hakea toisenlainen testi ja testata uudelleen huomenaamulla.
33v/33v. Esikoisen LA 8/21. ❤️
Jatkoin raskaustestien ottamista joka aamu viime perjantaista lähtien mutta ei se testiviiva siitä tummunut, pysyi koko ajan aikalailla samana. Kuten joku tuolla aiemmin mainitsi että ovisviivojen lukeminen saattaa joillekin tuottaa ongelmia niin mulle tuo raskaustestinkin haalea positiivinen viiva aiheutti hieman hämmennystä ja epävarmuutta, kun en ollut aivan varma miten sitä pitäis tulkita. Tämä tosiaan oli ensimmäinen kerta kun raskaustestiin plussan saan niin odotin varmaankin vahvempaa tulosta. Olin kyllä ymmärtänyt että haaleakin testiviiva tarkoittaa positiivista mutta jotta näkisin ”selkeästi” mikä mun tila on (😃), ostin clearbluen digitaalisen testin viikkonäytöllä. Tein sen jo aikaisin aamulla ja raskaana ollaan, kovin alkuvaiheessa tietenkin, mutta silti ❤ nyt siis kp36/31.
Olo on molemmilla todella epätodellinen ja samalla onnellinen, ihan kuin ei uskoisi että raskaus olisi oikeasti alkanut. Nyt vaan maltilla eteenpäin kohti ensimmäistä neuvolakäyntiä ❤ tsemppiä kaikille nykyisiin kiertoihin!!
Lvm: aloitin kesällä monivitamiinin sekä rauta+foolihapon ottamisen. Otan näitä vuorotellen joka toinen päivä kun tuossa monivitamiinissa on myös foolihappoa ja farmaseutti ei suositellut syömään foolihapon syömistä samana päivänä ns tuplamäärää. Muutama kuukausi sitten lopetin kokonaan kahvin sekä kaikki energiajuomat ja limpparit, oli sitten kyse sokerillisista tai light versioista. Tosin lopetin noi ihan muista syistä, en tiedä onko vaikutusta raskauteen. Mies juo light limppareita silloin tällöin, kahvia päivittäin kupin tai kaksi mutta ei tupakoi ja lopetti lähes kokonaan myös alkoholin käytön yrityksen ajaksi. Liikunnasta en henk.koht osaa sanoa kun koronan takia oma fyysisempi harrastus on aika ajoin jäähyllä niin käyn nykyään vain kävelylenkeillä päivittäin.